Translate

tiistai 20. maaliskuuta 2012

VÄLIAIKA TIETOJA





Tänään on 9 kuukautta kulunut lähdöstä Matin satama-altaasta

Väliraportin aika. Aloitan KULKUVÄLINEESTÄ eli kelluvasta kodista. VENEEN PINTA on ollut kovilla Englannin ruostesateessa, Espanjan metsäpalon noesta, Afrikan hiekasta ja täällä Karibialla suolavedestä sekä paahtavasta auringosta. Olemme vahanneet sen kahdesti lähdön jäljiltä eikä kolmas olisi pahitteeksi. Kaikki uudemmat ”ruostumattomat ja haponkestävät” metalliosat ovat muuttuneet ruskeiksi, sen sijaan alkuperäiset 70- luvun metallit pysyvät kirkkaina. Alumiiniosia olemme suojanneet laiskasti eli silloin tällöin.

KNAAPEISTA  yksi hajosi Kap Verdellä, saatiin korjattua.

KAASUPULLOT ovat ruostuneet ollessaan ankkuriboksissa, samoin venttiili on hapettunut ja uusi osa Suomesta on jossain matkalla, ollut jo 4 viikkoa. Paikka keulassa on niin hassun kokoinen, etteivät sinne mahdu paikalliset pullot, joten on tyytyminen suomisysteemiin. 

POHJAMAALI, AWL- merkkinen, on pitänyt kasvuston tosi hyvin poissa. Maalasin kolme kerrosta sinistä ja kaksi punaista – on helppo tietää koska jäljellä on vain kaksi kerrosta, jos alkaa sininen pilkistää. Pesen pohjaa varovasti perunankuorimakintaalla snorklaten, temppu toimii hyvin, kiitos Jorman (s/y Draconis) neuvon.

 SINKKIEN vaihtaminen vedessä on haasteellista ja jätän homman Hentin huoleksi. Potkuriakselissa on menossa jo kolmannet sinkit, muutama puolikas on lipsahtanut jo pohjaan vaihdettaessa, ruuvaaminen snorklaten ei ole niitä helpoimpia juttuja.

LAKKAUKSIA olen uusinut tai lisäillyt 2-3 kertaa ja taas voisi lakata kaikki uudelleen. Löytää uutta lakkaa, joka sopii varmuudella entisen kanssa, tietää lisää harmaita hiuksia.

ANKANNOKAN tiikkiset puuosat hajosivat ja teetätimme Dominicassa uudet samanmoiset.

PRESSU on ollut murheenkryyni, venynyt eikä pidä kunnolla vettä, kankaan valmistajalta ei kuulu selvitystä, missä vika voisi olla. Kärsitään.

Verhoiluliike Nastan tekemät VERHOILUTYÖT ovat tosi nastoja, toimineet tosi hyvin. Sunbrellan kangas hylkii hyvin likaa ja on helppohoitoinen. Kiitos Elinalle sen löytämisestä ja sisustusvinkeistä. 

Kaksi AURINKIPANEELIA on välillä liian vähän, tuuligeneraattorilla saisi virtaa myös harmaina päivinä, joten se lienee seuraava hankinta.

GENERAATTORIA olemme käyttäneet silloin tällöin sen pieniruokaisuuden vuoksi. Siitäkin hankautui vetonaru rikki, selkeä valmistusvirhe. Vaseliini ja jeesusteippi auttoivat.

PURJEISTA ainoastaan genuan yksi ommel on pettänyt ja se oli helppo korjata. MESAANIN puomin nivel halkesi. Uusi osa saatiin Barbadoksen metallipajalta. MASTON isonpurjeen RULLAMEKANISMIN ”kotelo” repesi alhaalta ja sekin saatiin korjattua Barbadoksella.

VINSSIT rahisevat, täytyy purkaa atomeiksi, kunhan ollaan telakalla.

AUTOPILOTTI Raymarine on toiminut uskollisesti, samoin muut navigointilaitteet, paitsi TUULIMITTARI, joka sai johtoihinsa vettä. Vika korjattu.

VANHA VAIHDELAATIKKO huollettuna toimii taas kuin uusi. IVECON MOOTTORI toimii hyvin, paitsi MITTARIPANEELI on hapettunut ja vaatii CRC suihketta kuukauden välein, kiitos suolaveden.

SUZUKI- PERÄMOOTTORI käy ja ei käy. Vikaa vain ei meinaa löytyä. Roskat polttoaineessa, tulppa ja tyhjäkäynti on eliminoitu. Ajellaan rantoja pitkin varmuuden vuoksi.

KUUMANVEDENVARAAJA vaan vuotaa, vaatii kai hitsauksen. Haalealla vedellä peseytymiseen tottuu.

 WATERMAKER toimii moitteettomasti ja kaksistaan ollessaan vesi riittää hyvin. Tarvittaessa hyvää, juotavaa vettä on saanut maista kadulla olevista kraanoista.

JÄÄKAAPPI toimii hyvin, eikä keelcooler- systeemi lämmitä sisätilaa. 40 litraa riittää kahdelle hyvin.

MAAT JA MAILIT

Matkaa on kertynyt 6713 meripeninkulmaa. Viimeisenä kahtena kuukautena ei juuri lainkaan...
Olemme olleet 15 eri maassa, 35 eri vierasvenesatamassa ja 15 eri ankkurilahdessa, joissakin useampaan kertaan.

Tulliviranomaiset eivät ole kertaakaan astuneet veneeseemme, papereita sen sijaan olemme täyttäneet ison nipun alkaen Espanjasta. Passeihin olemme saaneet vain kaksi leimaa. 

TERVEYS

Merisairautta emme ole vielä poteneet, eikä liiemmin flunssaa. Niskavaivat poislukien meitä ei ole vaivannut muu kuin köyhyys. Sitä on paikkailtu parturoiden, soittaen ja kirjoitellen.

KOTIMAA

Kaverit ja sukulaiset ovat pitäneet meitä ajan tasalla tapahtumista ja säästä. Hentin äitikin on oppinut soittamaan satelliittipuhelimeen. Vuodenaikojen puuttuminen on miinus ja lumitöitä olisi kiva tehdä välillä. Kuumuudesta huolimatta Hentti olisi valmis menemään saunaan koska tahansa.

Vaikka ennakoimme kaiken mahdollisen, asuntoomme tupsahtaa kuitenkin joku lasku tai veropaperi. Hannes, Linnea ja Marie ovat hoitaneet niitä eteenpäin sekä katsovat asunnon perään. Automme tottelee nykyisin Savon-murretta äitini antaessa ajo-ohjeita isälle.

Yhdeksän kuukautta on mennyt nopeasti, lähes kaikki ollut helpompaa kuin luultiin, tietoa on saanut helposti tai sitten kantapään kautta. Elämässä ei ole nykyisin kelloa tai stressiä ja ihmettelemme joskus,mistä sitä sitten irtioton jälkeen ottaa kiinni?





3 kommenttia:

Make kirjoitti...

Huoltoluettelosta huomaa arjen ja vastoinkäymisten olevan matkalla mukana. Jos saa kysyä niin vastaa. Miten iso pitää olla keskimääräinen budjetti per kuukausi jotta tuollaisella teidän matkahistoriikillä pärjää?

Pete Lindeman kirjoitti...

On ollut aivan MAHTAVAA seurata teidän touhuja siellä kaukana!!
Ninan kanssa ollaan luettu yhdessä teidän seikkailusta! Lähetä Hentille terkkuja Arja! :) T. Mustion-Pertti

Arja ja Hentti kirjoitti...

Rehellisesti sanoen emme ole laskeneet paljonko menee kuukaudessa, mutta jos lonkalta heitän 1000- 2000 eoroa kuukaudessa. riippuu miten humputtele ja onko marinassa vai ilmaisessa ankkurissa. Ja tietty miten kova jano Hentillä on...
Hentti ottaa kulauksen Makelle,Petelle ja Ninalle, muistellen samalla menneitä!