Translate

torstai 31. toukokuuta 2012

St Lucia


Eipä ennättänyt ankkuri upota pohjaan, kun meille oltiin myymässä ”käsintehtyjä” kilpikonnakoristeita. Teimme jollalla matkan maihin hoitamaan tullimuodollisuuksia ja taas oli veneen vieressä banaanin myyjää, toisenlaisten korujen myyjää ja vaikka mitä. Onneksi pimeys tuli avuksemme ja myyjät jäivät odottelemaan huomista. Viimeiset killingit olisi puristettava vielä turistien kukkarosta ulos ennen sesongin totaalista hiljenemistä. Tahtomattamme olimme joutuneet näytelmän päärooleihin St Lucian pikamyyntiä



Itse pidän paikallisista käsintehdyistä tuotteista ja vähiten päällekäyvistä myyjistä. On aika harvinainen yhdistelmä, mitä etelämmäksi mennään. Paikallinen rastalettinen Cava oli tehnyt kookospalmun lehdistä kauniita koreja ja ostimme niitä muutaman. Edelliset käsintehdyt korit löytyivät Artesaanimarkkinoilta Guadeloupesta ja Dominican torilta.

St Lucia design

Guadeloupe design



Itse satama- alue oli kuin Naantalissa olisi ollut. Kaksikerroksiset, puiset rakennukset muodostivat u-mallisen alueen. Ikkunat ja kattojen reunukset olivat kauniisti koristeltuja ja valkoisiksi maalattuja. Seinät puolestaan vaalean sinisen ja vihreän sävyisiä. Alueelta löytyi itsepalvelupesula, pankki, kauppa ja paikallisia käsitöitä myyviä liikkeitä, jopa tulli oli osattu laittaa alueelle. Mutta mikä parasta, siellä oli restrooms! Wc ja suihku - oli muuten ensimmäinen lämmin suihku sitten Kanarian saarten, joka oli joulukuun alussa. 


Viinilasin mallinen lahti


Niinkin päivänselvä asia kuin suihku, tuntuu nykyisin ylellisyydeltä. Vielä lämmin vesi ja että sitä tulee kraanasta loputtomiin, tuntuu jo epätodelliselta. Olisipa joku ollut kuvaamassa ilmeitämme, kun pääsimme nauttimaan vedestä. Purjehtijan iloa oli jaettava jonkun kanssa, ja laitoimme viestiä perässä tuleville Annetille ja Jacqille, mistä löytyy hyvä suihku…


Maanantai oli täällä pyhäpäivä ja kaikki paikat olivat kiinni.  Kävelimme ylös vuorille ajankuluksi. Ihmiset kertoilivat mielellään rakentamistaan taloistaan. Hurrikaaniluokitus varmistaa uusien talojen kestävyyden ja sitä valvotaan tarkasti rakennusviranomaisten johdolla. Moni rakentaa talonsa yhteyteen turisteille vuokrattavia huoneita saadakseen lisäansioita.
 Tuloerot näyttävät olevan suuret – taloja löytyy leikkimökkien suuruisista puukyhäelmistä useampikerroksisiin betonirakennuksiin. Varakkuuden varmistaa pihalla oleva uudenkarhea auto. Kaikista hienoimmat talot on rakennettu näköalapaikoille ja ne ovat ulkomaalaisten omistuksissa. Eli melkoisen kirjavaa asutusta.



Täälläkin asutaan

Rinnetalo

 St Lucia vaikutti mukavalta kaikin puolin lyhyen visiittimme aikana. Vehreää, kaunista ja siistiä.

2 kommenttia:

Mag kirjoitti...

Mä kuolaan noitten vihreiden korien perään. Aivan totaalisen ihania ;)

Arja ja Hentti kirjoitti...

Eiks vaan ole kauniita!!