Sourfiere (St Lucia)

Taivaan vallat eli kuinka taivas voikon olla erilainen vuorokauden aikana

 Port Elizabeth jäi hiljaisena nukkumaan, kun ankkuri nousi vähin äänin aamuneljältä ylös. Valot rinteessä loistivat kuin tuhansien peikkojen silmät, tuijottaen lähtöämme. Kuu teki työtään tähtien kanssa ja St Vincentin ”manner” loisti valoillaan. Lämmin ilmavirta osui kasvoihin.

Virta oli myötäinen ja välillä vauhti nousi 8 solmuun ison purjeen ja – genuan avulla. Aallot olivat matalia ja meno pehmeää. Aamun valjetessa heitimme uistimet veteen ja aloin keittää kahvia. Suodatin kahvia oli jäljellä yksi mitallinen, mutta onneksi on murukahvia – vaan sekin oli päässyt homehtumaan! Pitkällä liotuksella sai mitallisesta jotakin kahvin ja teen sekoitusta ja makuista. 

Taivas vaihteli värejään tummasta purppurasta aina turkoosin siniseen matkan aikana. Välillä tuuli hävisi kokonaan ja välillä se innostui tuulemaan 8m/s. Kalaa ei (taaskaan) tullut joten perillä Soufrieressä oli tyytyminen nakkimunakkaaseen. Matka oli kestänyt 10 tuntia ja maa oli vaihtunut siis St Luciaan.

Paikalliset viettävät sunnuntaita mm kalastellen. Ja niin oli kolmen hengen miehistö istunut veneemme läheisyydessä muutaman tunnin, kun kuului riemun kiljahdus. Vernel (mies) oli saanut ison makrillin, vain 22 kiloisen! Siitä innostuneena pyysimme häneltä maanantaiksi kalastusoppitunnin, sisältäen paikallisia kikkoja. Jätimme kertomatta, että Hentti on kalastajan poika.

 Vernell ja iso vonkale

 Vernell Joseph  gave us good lesson how to fish. Thanks.

 Hentti sai illalla heti saaliikseen sen vihonviimeisen kalan eli mureenan… Hyi olkoon, että se näytti koukussa vielä rumemmalta kuin sukeltaessa. Ja sen verran liero se oli, jotta kiskaisi itsensä irti koukkuineen ja painoineen. Murenasta huolimatta oppitunti oli oikeasti hyvä ja nyt vaan odotellaan kireitä siimoja.