Translate

torstai 13. syyskuuta 2012

Paska juttu


Visiitti sisareni luona tietää aina tapahtumia isolla T:llä. Tai ainakin vauhtia ja vaarallisia tapahtumia. Tällä kertaa koettiin niitä kaikkia. Ne joilla ei ole kunnia tuntea sisartani, voin valaista vähän taustaa - heidän pihapiirissään asustaa toistakymmentä hevosta, ja kissoja sekä koiria lienee ajoittain saman verran, riippuu löytöeläinten senhetkisestä hoidontarpeesta. Portista sisään ajettaessa on välillä koiralauma vastassa tai laukkaava lauma hevosia. 

Tällä kertaa vastassa oli hevoskuljetuskärry ja sisko puikoissa Fordinsa kanssa. Saimme kutsun hypätä mukaan ja minä uteliaana tietysti koppiin kokeilemaan, miltä hevosena olo tuntuu. Lyhyen ajomatkan aikana pikkuista hiekkatietä pitkin koppi rämisi ja keinui, ja ohi kiitävät oksat pitivät suhisevaa ääntä raapiessaan kopin kylkiä. Tällaistako on hevosen matka?

Lastasimme naapurin orin koppiin ja taisi poika tietää pääsevänsä naiselaan tutun tamman luo. Sen verran hirnuen se sinne asettui. Ajatelkaa, jos miehiäkin haettaisi näin juhlallisesti treffeille?

Takaisin paluumatka kopissa oli tasaisempaa ja hiljaisempaa, johtuen oripojan monen sadan kilon tasoittavasta elopainosta. Nyt vain jäämme odottelemaan tuleeko jälkikasvua ensikesänä….

Seuraavaksi vuorossa oli naapurin lehmien lypsyä. Sisko viiletti Fordillaan tuhatta ja sataa lähikylän navettaan, jossa viitisenkymmentä lehmää odotti lypsyä. Talon haalareihin ja saappaisiin sonnustautuneina ajoimme ensin lehmät lypsyasemalle ja siivosimme lannat pois. Kylläpä oli hieno ja valoisa paikka lehmillä asua ja elää! Tilaa oli reilusti ja ilma oli raikas ja puhtaat oljet, minne köllähtää lypsyn jälkeen.

Itse papparazzi

Lehmät kootaan lypsyaseman lähelle ja lannat siivotaan


Lypsytesti

Sisarukset lypsyllä. Terästonkassa vasikoille menevää maitoa.


Itse lypsy olikin mielenkiintoista puuhaa. Lehmät päästettiin neljän ryppäänä lypsyasemalle, johon ne jäivät tyytyväisenä odottamaan käsittelyä. Käsityönä puhdistimme utareet ja ”testilypsimme” käsin, ennen kuin lypsykoneen sai laittaa paikolleen. Sähköisestä näyttötaulusta ohjattiin ja seurattiin eri toimintoja.Esimerkiksi lypsyn ollessa valmis, lypsimet irtoavat napinpainalluksesta irti ja silloin kannattaa varoa omaa päätä...Lehmien jaloissa olevat värilliset pannat kertoivat eri koodikieltä lehmästä – onko kyseessä lääkekuurilla oleva lehmä vai harjoitellaanko vasta lypsytapahtumaa.

200 nisään mahtui tiukkatissisistä aina vuolaasti valuviin malleihin ja maitoa tuli noin kahden maitopurkillisen verran per nisä. Kyllä täytyy hattua nostaa lypsykarjan omistajille ja hoitajille heidän työstä, sillä ei se lypsy ihan hetkessä hoitunut, vielä kun se tehdään kahdesti päivässä. Tuskin moni tietää, mikä työ on takana, ennen kuin purkki on marketin hyllyllä!

Sainpa vielä kokea vuorokauden vanhan vasikan juottamista megatuttipullosta – iso pullollinen juuri lypsettyä maitoa hävisi virkeän vasikan suuhun hetkessä.




Kokemus oli kaikin puolin mukava ja avartava. Suosittelen kaikille, jotka vain saavat mahdollisuuden siihen.


2 kommenttia:

Peggy kirjoitti...

Kiitos taas elävästi selostetuista tapahtumista, on ilo lukea kirjoituksiasi :) Sinussa on selvästi Fredrikan (Runebergin) kirjoitussuonta!

Tack igen för de levandegjorda referaten om era upptåg, det är en glädje att få ta del av dem :)
Det finns en riktig Fredrika (Runeberg) i dig!

Arja kirjoitti...

Kiva kuulla, seuraavan kerran kutsun sinut mukaan lypsyreissulle....tai muihin pöhlöihin juttuihin, kyllä sitä sen jälkeen keksii kirjoittamista.