Translate

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Soufriere ( St Lucia)



Merenneitona Custeaun elementissä

Täällä vesi on todella Deep Blue Sea eli tummansinistä, mutta niin kirkasta. Veneen alla on 12 metriä vettä ja pohja näkyy siitä huolimatta.  Suuntasimme jollalla lahden toiselle puolelle snorklaamaan tai tarkemmin sanottuna vapaasukeltamaan. Löysimme lopulta paikan, johon jollan ankkurin sai kiinni rikkomatta koralleja.

 Maski naamalle, putki suuhun ja räpylät jalkaan. Kuperkeikka jollasta taaksepäin veteen ja matka sai alkaa. Vesi oli kirkasta, mutta näkyvyys huono! Kesti muutaman sekunnin, ennen kuin tajusimme pinnalla olevan makeaa vettä, joka haittasi näkyvyyttä. Pinnan vesi oli samalla lämmintä, melkeinpä kuumaa. Mutta sukeltaessa alaspäin näkyvyys oli superhyvä ja vesi kylmempää.

Hienot taideteokset olivat muodostuneet pohjaan koralleista ja laavasta. Paljon erikokoisia ja erivärisiä kaloja uiskenteli ympärillämme. Auringonvalo siivilöityi kauniinvärisenä sinisen veden läpi.

Paikka taitaa päästä parhaiden sukelluskohteiden kärkisijalle. 

Hentti kiipesi jollaan ja irrotti varovaisesti ankkurin. Minä uin eteenpäin. Hetken kuluttua lensi naru viereeni ja aloitimme siirtymisen seuraavaan kohteeseen – minä pidin kiinni narusta ja potkin räpylöillä tasatahtia kuten delfiini tai merenneito, samalla kun Hentti ajoi jollalla eteenpäin.

Silmissäni (maskissani) vaihtuivat näkymät vauhdikkaasti ja tunsin itseni melkeinpä kalaksi.
Näky oli kuin Custeaun filmeistä aikoinaan ja tunsin itseni onnekkaaksi. 

Seuraavan parkkipaikan kohdalla oli kallionhalkeama. Ja aivan täynnä lepakoita. Niitä tavallisia, ei kalastavia. Niiden ääntelyä on vaikea kuvailla, mutta se kuului hyvin. Minkälainen lentokenttä siellä mahtaa olla illalla niiden lähtiessä saalistukselle? Ja toimiiko niillä joku lennonjohtajana?
Lepakkoluola

Täynnä lepakoita

Paikallinen pyykkipäivä

Piton vuori takana

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pisti silmään tuo Cousteaun väärin kirjoitus... Tämä on ollut se minun vahvuuteni koulussa

Dave kirjoitti...

Kuståån ohjelmat oli tosi upeita. Hienoa, että nyt olette päässeet osaksi niitä. // Dsve

Arja ja Hentti kirjoitti...

OIKOLUKIJA SAA HETI TYÖPAIKAN, APUA TARVITAAN. ILMOITTAUTUMISET SSÄHKÖPOSTIINI.T.ARJA