VIEQUES PUERTO RICO

Viikko Vieqesissa ja tuhat tarinaa

Viikon aikana on nähty ja koettu niin paljon, että siitä saisi vaikka kirjan. Kirja kertoisi suurimmaksi osaksi luonnosta ja värikkäistä persoonista. Tällä hetkellä olemme Esperanzassa, mutta sitä ennen…

Ankkuri upposi 2-4 metrin syvyyksiin neljässä eri lahdessa. Matalan veden lisäksi yhteinen tekijä niissä kaikissa oli mangrovemetsät ja rikas linnusto. Ja rauhallisuus. Sillä saimme olla ankkurissa ilman naapureita, ellei autioveneissä keinuvia pelikaaneja ja törmäpääskysiä lasketa mukaan. 

Törmäpääskyset ovat keksineet vapaa-ajanvietteeksi Linnanmäen, sillä ne istuivat tuulimittarin ja windexin päällä keinuen onnellisina. Ja Serenan vempaimet olivat tervetullutta vaihtelua ja niitä testattiin kolmen pääskysen voimin kilpaa.

Mangrovelahdet ovat suojaisia paikkoja veneelle ja monet niistä lupaavat suojaa jopa hurrikaania vastaan. Moni onkin tuonut veneensä suojaan ja jättänyt sen sinne, ehkä lopullisesti. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kuinkahan monta hylättyä venettä Karibialta löytyy? Unelman paratiisissa on romuttanut sairaus tai rahojen loppuminen ja veneen kotiin vieminen on tullut mahdottomaksi?
Eikö kukaan ole halunnut myydä tai ostaa vielä kunnostuskelpoista venettä edes dollarilla tai kahdella?

Puerto Ferron lahdesta pääsimme maihin ja olimme saman tien luonnonsuojelualueella. Hentti sai heti alkumatkasta salamatkustajan olkapäälle. Lisko pomppasi puusta luullen vihreää t-paitaa isoksi lehdeksi ja Hentti vastaavasti luuli oksan tippuneen siihen. Käden hutaisun jälkeen liskoparka oli kauhusta kankeana maassa, mikä sopi paparazille mainiosti.

Bongasimme myös Antillien töyhtö kolibrin, yhden niistä harvoista, joilla on töyhtö. Hieno töyhtö olikin, sillä se hohti tietyssä valossa neonvihreänä.
Ravut sujahtivat koloihinsa ja jokunen erakkorapu kipitti kotelonsa kanssa lehtien suojaan.

 Mietimme siinä kävellessä, millaista on ollut aikoinaan, kun Espanjalainen laiva saapui lahteen ja miehet kävelivät sakeassa metsässä rehevän kasvillisuuden keskellä niin kuin me nyt. Ajatteliko sitä puskissa olevan monta silmäparia tuijottamassa uusia tulokkaita? Pelokkaana vai uteliaana, taistelunhaluisina vaiko nälkäisinä?

Mosquito Bay tarjosi meille valoshown, sillä lahti on kuuluisa erikoisesta planktonistaan. Koska motorointi tappaa planktonia, meloimme jollalla lahden pohjukkaan. Tähtitaivas ja linnut seurana.  Plankton hohtaa veden liikkuessa ja meloen saimme veden hohtamaan. Näky oli epätodellinen ja hieno. Vaikka meillä oli koko kuvausarsenaali mukana, bioluminisenssiä ei saanut vangittua kuin omalle muistikortille aivoihin, mutta siellä se säilyy. 

Täällä Esperanzassa vuokrasimme skootterin ja hurvittelimme ympäri saarta yhden päivän. Välillä piti menopeli pysäyttää, kun tiellä seisoi lauma hevosia varsoineen. Espanjalaiset ovat aikoinaan tuoneet tänne Paso Fino- hevosia, joidenka jälkeläiset toimivat vapaasti kulkevina ruohonleikkureina saarella. Hevosenlantaa oli välillä niin korkeina kekoina tiellä, että niitä sai väistellä skootterin kanssa tosissaan.

Välillä tien yli kipitti mystinen ruskea eläin. Pitkän hännän kanssa otus oli yli puolimetriä pitkä, muistutti eniten näädän ja oravan sekoitukselta. Paparazin kamera oli tietysti satulan alla olevassa säilytyslokerossa.

Suurin osa turisteista, jotka ovat tulleet tänne (kaksi dollaria maksavalla) lautalla Puerto Ricon pääsaarelta, ovat nuoria ja melko boheemeja. Meidän keski-ikäisten ryppyjen koristaman ihon sijaan heidän ihonsa on täynnä tatuointeja.

Täällä autot saa koristella autonsa haluamakseen...

Vedenalainen elämä on tarjonnut mm.valtavankokoisen tähtikotkarauskun, siipisimppuja, kilpikonnia, barrakudan ja kauniita koralleja. Ja tietty turkoosin väristä vettä litratolkulla.
Voiko saarelta enää enempää pyytää?

ELÄMÄÄ EI VOI MITATA HENGENVETOJEMME VAAN NIIDEN PAIKKOJEN

JA HETKIEN MÄÄRÄNÄ, JOTKA KOEMME HENKEÄSALPAAVINA.

           -1000 places to see before you die -