Translate

maanantai 7. lokakuuta 2013

VESITIIVIS KASSIMME YLITTÄÄ JO KOLMATTA KERTAA ATLANNIN

Saimme soiton Turun Meripelastuskeskukselta varhain maanantaiaamuna. Ensimäiseksi säikähdin, että Hannekselle oli sattunut jotain kalareisssulla. Ei onneksi ollut.
Soiton aiheena oli -yllätys yllätys Serena – se oli nähty Atlantilla. Ranskalaisen sota-aluksen miehistö oli kiinnittänyt huomiota kummallisen näköiseen purjeveneeseen. Tiedustelujen jälkeen oli ilmennyt, että kyseessä oli meidän Serena.

Miehistö oli mennyt veneeseen ja mitä ilmeisemmin heillä on nyt mukanaan tuo Hanneksen pakkaama kassi, jossa on muunmuassa tietokoneet, lokikirja, passit, kamerat, kovalevyt jne. Kassi joka oli valmiina, jos olisimme pelastautuneet helikopterin sijasta alukseen.

Meni siinä muutama tunti ihmetellessä, miten tällainen voi olla mahdollista – kaikista veneistä juuri Serena osuu heidän reitilleen! Kaikki ne meille tärkeimmät tavarat on arvatenkin saatu pois veneestä. Miten ne saadaan Suomeen onkin toinen juttu – ranskalainen alus näet suuntaa kohti Martiniqueta eli Karibiaa. Ja kassi seilaa heidän mukanaan.

Lähettelimme sähköpostia Ranskan viranomaisille ja kyselimme Serenan kunnosta sekä mahdollisista valokuvista.
Serenan iso masto oli kuulema poikki ja mesaani katkeamaisillaan - onneksi emme jatkaneet matkaa sen ison aallon jälkeen! Ilmeisesti mastot saivat kyytiä onnettomuudessa.

Mutta hauskinta oli kuulla, että Hentin keulaan sitoma jolla on ja pysyy kiinni.On poika ainakin oppinut tekemään solmuja ja kiinnittämään tavarat huolella, kun jolllan kiinnitykset sellaisen myräkän kestivät.

Venettä oli kuulema mahdoton hinata ja sinne se jäi kellumaan taas yksikseen vierailijoiden poistuttua.

Veneen sijainti oli tuolloin 16 29.0 N 30 20,4 W, eli Karibiaa kohti menossa.

Kuvia luvattiin lähettää meille loppuviikosta, jos saamme julkaista niitä, laitan ne blogiin – taitavat olla melko historiallisia kuvia, ainakin meille.

Mutta eikö nykypäivän teknologia olekin hieno asia- saimme tiedon veneen löytymisestä kaiketi reaaliajassa ja viranomaisten yhteistyö on uskomatonta tällaisissa asioissa.
Tieto kulkee nopeasti jopa sieltä kaukaa mereltä tänne kauas pohjolaan.

Nyt vain odottelemme, mikä on se keino saada kassi Suomeen. Ulkoministeriö ja suurlähetystö yrittävät auttaa parhaansa mukaan näin hankalassa jutussa.. Meillehän aina sattuu ja tapahtuu, jos ette vielä ole huomanneet....





12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Det kändes riktigt overkligt att läsa det här! Håller tummarna att ni får tillbaka kassen med sitt ovärderliga innehåll. Vi är säkert många som följer med er blogg fortfarande också om det inte kommer några kommentarer!
Kram!
Maj

Hentti kirjoitti...

Tänk bara, vilken tur vi har!!!
Det är roligt, att ni följer med, fast resen tog slut.Hälsningar från Hyvinge
Arja

Saimaa-seilori kirjoitti...

Onpa uskomaton tuuri! Mielenkkinnolla odotan jatkoa (ja kuvia)

Anonyymi kirjoitti...

Jippiii, vad roligt att få läsa goda nyheter, som Maj sade!
Skönt för er också att få svar på någon fråga. Hoppas ni får kassen tillbaka "snart".

Kram Peggy

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä seurataan blogia. Kiva kuulla,että olette saaneet hyviä uutisia. Toivottavasti saatte kassin takaisin ja kaikki tärkeät tavarat.
Hyvää syksyn jatkoa...
Terv. Katja Lindeman

Anonyymi kirjoitti...

Moi Arja ja Hentti!
Olipa hienoa kuulla, että saatte kaiken tapahtuneen jälkeen takaisin edes jotain ja vieläpä arvokasta omaanne. Toivotaan, että tämä oli alku paremmille tapahtumille ja uutisille, ja että saatte lähetyksen pian! Voikaa hyvin!
terkuin Marjo ja Jukka

Arja ja Hentti kirjoitti...

Kylläpä on kiva lukea kommentteja,kun niin moni on hengessä mukana. Kiitos ja tack!
Elämä alkaa normalisoitua ja vaikka syksyn pimeys valtaa, elämä hymyilee!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, todella kiva kuulla että voi käydä näinkin hyvin, siellä "hänen" seilailessa Karibiaan taas! Olemme niin huonoja kirjoittamaan kommentteja, mutta seuraamme päivittäin blogia ja odotamme innolla uutisia ja minä odotan niin että saan taas istua sinun "tuoliisi" ja rupatella kaikesta "mellan himmel och jord"! Meidän vene nostetaan huomenna ja nyt sitten vain kynttilöitä sytyttämään iltaisin ja nauttimaan syysilloista!

Aurinkoista viikonloppua, Mia ja Christer

Maina kirjoitti...

Uskomatonta, upeeta, kyllä se kassi kotiin vielä löytää.

Fagerkulla kirjoitti...

Jippii, ihmeiden aika ei ole ohi!
Toivottavasti saatte arvokkaan kassinne pian haltuunne!

Arja ja Hentti kirjoitti...

Ystävämme Anki näki enneunen kassin löytymisestä. Nyt vain käskimme hänen uneksia kassi Suomeen...
Jos jotain positiivista veneen menettämisessä löytyy, niin se lienee nuo nostot ja laskut kaikkine töineen, ei käy kateeksi teitä sen jo tehneitä!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, jos saatte tärkeimmät tavarat takaisin. Serena taitaa jäädä osaksi sargassomeren jätelauttaa, kunnes sopiva hurrikaaninpoikanen särkee sen.

Toivottavasti uppoaa eikä jää muiden kulkijoiden kiusaksi "aaveveneeksi". Joskus näitä kuulemma sota-alukset käyttävät harjoitusmaaleina ja upottavat, ettei niistä ole vaaraa muille kulkijoille.

Mukavaa että elämä asettuu uomiinsa ja toisenlainen arki on saanut elämän raitelilleen. Näin anonyyminä nettikulkijana olen saanut kulkea mukananne jo reilun vuoden, aiemmatkin jutut on toki luettu. Kaikkea hyvää teille.