Translate

torstai 15. syyskuuta 2011

Sunderland

Täällä myydään joulua, niin kaupoissa kun ravintoloissa

Pojat karkkihyllyillä

Liikennevalojen tehostaja

Mowbray, kaupungin vanhin puisto
Sunderlandissa asuu n.300 000 asukasta. Aikoinaan paikka on ollut tärkeä teollisiuuskaupunki ja siksi sitä pommitettiin rajusti maailman sodan aikana. Kaivokset  ovat olleet tärkeä työllistäjä aina 1990 luvulle saakka,samoin telakka,  nykyisin Nissan maksaa palkan monelle paikalliselle. Täällä on myös yliopisto, joka muodostuu kolmesta kampuksesta - valittavana matematiikan-, kaupallisen alan-, opettajan-,lastentarhanopettajan- tai taidetutkinto.
Yliopisto on lähellä keskustaa ja se näkyy katukuvassa opiskelijoiden ryhminä.
Alemmilla kouluasteilla käytetään vielä kouluasuja, joka meidän silmissä näyttää hassulta - tytöillä on melkoisen lyhyet minihameet (Hentin mielestä ihan hyvän pituiset) ja pojilla kauluspaidat ja kravatit.
Ei ole vanhemmilla ainakaan kallista ongelmaa merkkivaatteiden kanssa, kun kaikilla on samanlaiset vaatteet koulupäivinä.
Kadulla kävellessä pisti silmään myös panttilainaamot, joita täällä on paljon. Myytävänä kitaroita, elektroniikkaa ja koruja, kaikki hyvin edulliseen hintaan. Näytti siltä, että muusikoita vaivaa eniten rahapula, niin komea rivistö kitaroita näissä kaupoissa oli tarjolla.
Huonekalut ovat täällä naurettavan halpoja, samoin rakennustarvikkeet, pitäisikin tulla isolla rekalla Suomesta ostosturneelle.
Lounaat ovat edullisia, sillä paikallisessa kahvilassa päivän keitto ja sämpylä maksaa 1,60 ja salaattiannokset alle neljä puntaa.
Pubeissa tarjoillaan lounasaikaan runsas lounas, johon sisältyy vapaavalintainen juoma ja hinta alle kuusi puntaa -kuka sitä nyt vaan vettä joisi...

Ei kommentteja: