Translate

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Helpotusta hospitaalista




Vanha tuttu niskavikani tulee ja menee. Mutta tällä kertaa se teki tuloaan monta kertaa ja viimein iskettyään kohteeseen, ei mennytkään pois. Makasin 36 tuntia enemmän tai vähemmän keulapunkassa tuskaillen olotilaani. Lopulta annoin periksi ja Martinin vaimo vei minut paikalliseen sairaalaan, Hentti mukana henkisenä tukena. Olin varustautunut vihkolla, johon olin kirjoittanut muutamia tärkeitä sanoja englanniksi – kuten niskatyrä, nikamat ja puristus jne. Vihko sattui olemaan meidän infovihko Karibian saarista ja ankkurilahdista.

Sairaalan tuloaula oli tumma, ankea ja vailla yhtäkään ihmistä. Kaukana vasemmalla näkyi muutamia ihmisiä ja jonkinlainen luukku, jonka takana oli mies.  Kysäisin häneltä mitä tehdä, ensikertalainen kun olin. Sain neuvoksi lähestyä keltaisen t-paidan omaavaa naista - siinä oli jono ensiapuun. Puiset penkit muistuttivat 60- luvun puutarhatuoleja ja niiden päällä oli siniset kovamuoviset patjat. Maalatuihin seiniin oli maalattu quiet please. Seiniin oli teipattu tietoa niin käsien pesusta, rasismista, hivistä, karieksesta kuin denguekuumeesta.

Ovesta lappoi sisään tummaa ja vaaleaa miestä sekä naista, osa taisi olla henkilökuntaa päätellen siitä, että koko asu oli roosan tai persikan värinen. Keltapaitaisen jälkeen kuulimme kaukaa sisältä huudon ” next” ja kaipa se minua huuteli. Sisällä ei näkynyt ketään, mutta ääni käski istuutua. Otin vihkon, kirjoittaen siihen nimeni ja osoitteeni sekä ikäni ja kaivoin vanhat, loppumaisillaan olevat lääkkeet syliini, miettien mistä tarinani aloittaisin. Se oli turhaa, sillä valkoisiin pukeutunut hoitaja tyrkkäsi kuumemittarin käteeni ja osoitti kainaloa, nyökäten samalla hyväksyvästi vihkoa.

Pöydällä oli pitsiliina ja sen päällä oli kaikenlaista sairaanhoitoon liittyvää tilpehööriä. Viereisessä huoneessa oli muutama sänky miehitetty potilailla ja yksi seisoi minun vieressä kuumeenmittaukseni ajan. Hoitaja kirjoitti hänen tiedot ja diagnoosit valtavan kokoiseen kirjaansa (80 senttiä leveä) ja samat tarinat potilaan omaan vihkoon, joka oli jo melkoisilla hiirenkorvilla. Nainen taisi olla vakio asiakas, päätellen sivujen määrästä. Silmäilin kauhulla omaa muistiinpanovihkoa, tajuten samalla, että jokaisella on oma sairaskertomusvihko ja minulla vain kertomukset ankkurilahdista. No onhan siinäkin tarinaa. 

Kummallinen nimeni kirjattiin hänen ”raamattuun” samoin verenpaine, pulssi ja lämpötilani. Terveydentilani kirjattiin myös omaan vihkooni. Kyseltyään hetken kivuistani ja silmäiltyään lääkkeitäni, hän sanoi ”come” ja lähti huoneesta viittoillen peräänsä. Kävelimme aulaan ja takaisin etsien ilmeisesti lääkäriä. Come uudestaan ja taas mentiin. Tällä kertaa onnisti, sillä lääkäri raidallisessa pikeepaidassa ja hiekanvärisissä farkuissa sattui olemaan käytävällä. Taas minua vietiin kuin pässiä narussa. Pääsin sisälle toiseen vastaanottohuoneeseen, jossa oli vaaleapunaiset seinät, turkoosinsiniset listat ja tietty pitsiliina pöydällä. Huoneessa oli jopa ultra.

Lääkäri lueskeli vihkostani taudinkuvan ja kyseli lisää, katseli aikansa lääkkeitäni. Tuttuja olivat lääkkeet ja jotain vastaavia löytyisi täältäkin. Reseptit hän kirjoitti minun veneilyvihkoon ja selosti vielä varmuuden vuoksi nikamien ja hermojen toiminnan niskassani. Eipä tainnut olla valelääkäri, vaikkei ollutkaan valkoisissaan. Kiitin kovasti ja kyselin minne menen suorittamaan maksun. Hän kysyi mitä tarkoitan ja kysyin uudestaan maksupaikkaa. Ei täällä käynti maksa mitään, kaikki on ilmaista. No jopas jotakin. Vielä maailmassa saa jotain ilmaiseksi.

Apteekkiin seuraavaksi vihkon kanssa lääkkeitä ostamaan. Annoin ajatuksissani suljetun vihkoni naiselle tiskin takana. Tutkiskeltuaan sitä aikansa hän totesi nimeni olevan Port Elizabeth. Voi hemmetti, väärä sivu! Pyytelin anteeksi ja käänsin sivun, jonne oli kirjoittanut nimeni. Etsin myös lääkereseptisivun esille. Sain lääkkeet irrallisina pakattuna pikkuiseen minigrip-pussiin ja niiden hinta oli muutama paikallinen killinki. Olin saanut lääkkeet ja uuden nimen, päivähän oli varsin onnistunut.

 Hei Janne ja Eva siellä kotisuomessa, muistakaa ottaa pitsiliinat mukaan töihin seuraavalla kerralla!





Terveisin Elizabeth Port

4 kommenttia:

bebs81 kirjoitti...

Aikamoiset seikkailut teillä! Men vilken tur att du Arja fick medicin, hoppas de hjälper. Och Port Elizabeth är väl inte så tokigt namn det heller. ;)

Tack för kortet, det damp i brevlådan i fredags. Vi blev riktigt glada och överraskade!
Ha det så bra och kram från oss alla!
Rebecka

Arja kirjoitti...

Jep, inte så dåligt namn! Ni ska njuter av våren.

Tuija kirjoitti...

Olipas ihanaa kun ei ollu valelääkäri paikalla. Jutusta päätellen olikin kuitenkin valepotilas.

Arja kirjoitti...

Niinpä. osaan siis väärentää sairaskertomusvihkoni luotettavan näköiseksi! Teespäs sama Suomessa!