Translate

torstai 8. marraskuuta 2012

Carriacou (GRE)




Nyt se sitten tapahtui! Nimittäin olemme kadottaneet yhden päivän, eikä pienintäkään aavistusta minne. Jäikö se St Georgesiin vai hävisikö se matkalla tänne Carriacouhin? Lokikirjan mukaan tänään olisi keskiviikko 7.11 mutta kännykät ja tietokoneet väittävät toista. 

Hienona muistona St Georgesista jäi mieleen valtavan kokoiset lepakot. Nostimme illalla jollaa ylös kansivalon ollessa päällä, kun vedenpinnan yläpuolella alkoi omituinen viuhuna. Valohan houkuttelee aina nokkakaloja ja muita pikkukaloja pinnan tuntumaan, mutta tällä kertaa lisänä olivat ”hormoni lepakot”. Siivenkärkien väli oli 40 senttiä ja lentovauhti hurja. Saimme jonkun epämääräisen kuvankin niiden saalistuksesta ja kovasti uskomme (ihmettelemme) niiden saalistelleen kaloja.
Lepakot tuovat täällä kuulemma onnea, joten nyt sitä tuli kymmenkertaisesti.
Olisiko kalastajalepakko oikea nimi?

Starttasimme siis onnekkaina noin 35 mpk (70 km) matkan kohti Granadan Grenadiinien saarta nimeltään Carriacou. Näimme valtavan määrän lentokaloja, jotka lensivät 50 metrin matkan mätkähtäen sitten aaltoihin.




Valkojouhipyrstöjä, suulia ja fregatteja lenteli yläpuolellamme.
Kilpikonnia ei näkynyt, lienevätkö syynä aikoinaan tänne rantautuneet ranskalaiset kilpikonnanmetsästäjät. Orjuutta on harrastettu tälläkin saarella, mutta erona muitten saarien historiaan on salakuljetus – ja  pääartikkelina alkoholi. Sitä meillekin tultiin myymään heti ankkurin laskeuduttua pohjaan. Chileläinen viinipullo maksoi enemmän kuin Suomen Alkossa.

Tyrell Bay on rauhallinen paikka. Vesi liplattaa veneen kylkeen ja tuulimittari suhisee, muuta ääntä ei juuri kuulu. Muutama sukelluskoulu ja rantaravintola näkyvät veneestä, siinä kaikki. Asukkaita koko saarella on noin 9000, joista 750 asustaa täällä lahden sopukoissa. Saaren koko on huimaavat 30 neliökilometriä, vertailun vuoksi Ahvenanmaa, jossa on 1500 neliökilometriä maata.

Tänä aamuna suuntasimme jollalla mangrovejoelle. Joki on tunnettu ostereista ja antaa tarvittaessa hurrikaanisuojaa veneille. Tänään sitä ei tarvittu, mutta sadevaatteet olisivat olleet poikaa. Vettä satoi tasaiseen tahtiin ja se haittasi valokuvausta. Mutta kokemus oli hieno – jokea reunustivat vihreät mangrovepuut ja niiden upeasti ristiin kasvavat oksastot sekä juuret. Luultavasti tarponin evät vilahtivat välillä pinnassa muistuttaen haineviä. 




Lähipäivinä on ohjelmassa ”bussilla saari tutuksi” ja ”snorklaillen vedenalainen maailma”. Niistä sitten myöhemmin…



1 kommentti:

Anki kirjoitti...

Hej, kollade med vår vän som är fladdermusexpert. Det är fisherman eller bulldog bat (två namn på samma mus), Noctilio leporinus. Heter Större harmunfladdermöss (Från hare), på finska Iso kalastajalepakko..så nu vet ni det. Ha det bra