Translate

torstai 25. elokuuta 2011

Mun koti on taas telakalla




Niin saimme tiistaiaamuna sinihaalarisen Neilin sukeltamaan Muumilaaksoon ja nopea diagnoosi oli seuraava:
Veneen nosto, ja sen jälkeen vaihdelaatikon nosto. Siirsimme veneen viimeiseen satama-altaaseen, josta vene nostettiin liinoilla ylös. Itse nostolaite on varustettu neljällä valtavan korkuisilla jaloilla, joissa on pyörät. Serenan painoisia paatteja sillä olisi voinut nostaa kuusi yhtä aikaa. Kuski istuu sivussa ja ajaa vene keskellä keinuen lujaa, niin lujaa, ettei kävellen pysynyt mukana. Siinä se sitten Serenakin keinui telakalle saapuessaan. Noston jälkeen ilmeni näet, että n, 500 kg painavaa moottoria kannattaneet jalat olivat tehneet työnsä ja olivat olleet eläkeputkessa jo jonkun aika. Siitä syystä moottori oli painunut alas ja siten vääntänyt kaikkea siinä kiinni olevaa, mm vaihdelaatikkoa. Eli vihdoinkin alkoi löytyä syy, miksi laatikko oli oikutellut. Ihme ettei kukaan Hollannissa tai Suomessa ollut sitä huomannut, sillä eläkeputkessa oli oltu jo jonkun aikaa. Konehuoneessa sentään oli vieraillut puolisen tusinaa kaveria ennen Neiliä.
Odotettavissa oli moottorin ylösnosto, vaihdelaatikon nosto ja uusi lasikuidutus moottoripedille, joten tässä vaiheessa kannattaa vaihtaa koko Muumilaakson kalustus. Neil oli nopea toimissaan, sillä keskiviikkona kone oli irti, nostettuna alas ja myytynä. Uusi kone haetaan perjantaina autolla ja lähdemme ajelulle mukaan, maakunnat tutuksi näet. Lasikuidutus tulee olemaan millimetri työtä ja Hentti antoi suosiolla ammattilaisille työvuoron. Lasikuidutuksista on kokemusta kertynyt keulapotkurien, kölin ja Korppoolaisten luksussuihkusäiliöiden myötä, ja nyt on korotkin tehtävä laserin avulla. Lasikuidutus alkaa ensiviikolla ja kone asennetaan sen jälkeen, joten Eastbourne taitaa tulla tutuksi. Asumme siis ainakin alkuun veneessä, pukkien päällä ja osoitteena telakka. Kaiholla muistaa Airiston kruunun telakan keittiötä ja sosiaalisia tiloja -täällä vartija sulkee alueen portit kello 21.00 ja ulospääsyä ei ole. Harmi vaan että ne sosiaaliset tilat ovat piikkilanka-aidan toisella puolella, eikä ole tullut harrastettua seiväshyppyä.
Jottei lukijan silmissä elämämme olisi niin kurja oloista, kerron hyvistä uutisista.
Onni, että vika löytyi täällä, nostopalvelut vieressä ja venealan ammattilaisia koko alue täynnä.
Punnan kurssi on alhainen.
Kieliongelmia ei ole (no, muutama työkalun nimi kouluenglannissa olisi ollut eduksi)
Satamamaksu 30 puntaa päivässä, pukeilla vaan 8 puntaa.
Vene ei keiku ja pysyy paikoillaan öisin.
Nyt on aikaa tehdä kaikki rästihommat.

Terveisiä siis Sovereignin vierasvenesatamasta, Eastbournen kaupungista.


5 kommenttia:

MInna kirjoitti...

Mä olin Eastbournessa kielikurssilla silloin joskun vuonna miekka ja keppi. Hyvät muistot jäivät - ja kai siellä kaunistakin oli (tämä muisti alkaa vanhalla reistailla). Nyt vaan iski kova ikävä siihen viattomaan nuoruuteen ...

Dave kirjoitti...

Ei ihme, että jalat vasyy moisen painon alla kymmenet vuodet oltuaan. Just pidettiin rapukekkerit och Helan gick.. Nuorelleparille herkkuja! T. Dave

Arja kirjoitti...

Eastbournessa vilisee vieläkin niitä viattomia kielikurssilaisia, joten sekaan vaan.

Rapuja olis täälläkin, ja isoja !

Hafenmeister kirjoitti...

Voi moottorianne. Konehuoneenne remontti oli kyllä laiha talvella. Kakspiippunen juttu, kun olisi vaan pitänyt radikaalisti koneistaa kaikki, vaan nyt voitte matkanne taittaa koneen osalta vähin murhein. Hävisin vedon konemies Ari Mäkelälle, joka veikkasi kohtalonne iskevän ennen Kielin kanavaa. Lohdutukseksi teille, muusta ei ole veikkaa tiedossa, ellei Bustiksella ole joku oma gamelist. Eka vene nousi maanantaina, ensi viikolla laitetaan kattotuolit uuteen halliin. Terkut Kruunun raatajilta; punapää Karjalainen, pikkuTeemu, Stobe, Jarkko ja Matias von Airisto.

Arja kirjoitti...

Heissan Kruunun raatajat.Älä vaan Matias sano, että Mäkelä näki jalkojen olleen murtuneen kun veikkasi kohtalon koittavan jo Kielissä..Kone itsehän on vieläkin käyttökunnossa ja vaihdelaatikkokin on ok, joten vain nen jalat ja lasikuitupeti petti, joten se niistä veikkauksista... mutta nyt pitäisi olla millä jyllätä!