Translate

maanantai 27. helmikuuta 2012

Home sweet home

Yrtti vatsavaivoihin

Selkävaivaan

Tuoreita appelsiineja

Kalastajat rannalla

Mangoja  kypsymässä


Sokeriruokoa torilla


Kalaostoksilla

Vihannestori


Vesikrassia tienviereltä

Miska ja Hentti ostoksineen

Uusi kapteeni

Pauli kuvasi linssin kautta
Ranska on ollut aina lähellä sydäntäni, oli sitten kyse maasta tai kielestä. Nyt täytyy laitaa jarruja päälle, sillä ranskalaiset tuntuvat Martiniquella Fort de Francen alueella epäystävällisiltä ja nirppanokilta ihanien Dominicalaisten jälkeen. Veneilijöiden keskuudessakaan ei syntynyt kontakteja, saati sitten maakrapujen, joten meidän puolesta pitäkööt saarensa ja ainut mitä jäin kaipaamaan oli patonki. Suuntasimme taas vaihteeksi kohti vihreää luonnonsaarta, ties monennenko kerran. Pysähdyimme matkalla Saint Pierreen, mikä on Martiniquen pohjoispäässä. Siellä ihmiset olivat kohtelaampia ja paikka muutenkin enemmän meidän mieleen.

1902 tulivuorenpurkaus tuhosi lähes koko kaupungin, eikä se ole noussut jaloilleen sen jälkeen. Tallella oli raunioita loistokkaasta ajasta ja hyvää mielikuvitusta käyttäen pystyi kuvittelemaan niiden kauneuden.

Snoklattaessa sattui eteeni hassu ilmiö, sillä vedenalainen maailma sumeni ykskaks aivan kuin merellä sumun yllättäessä. Aikani ihmeteltyä totesin sen olevan hienonhienoa hiekkaa, joka liikehteli virran mukana, estäen näkyvyyden.  Viime päivinä on tullut oltua veden alla suurin osa valveillaolo ajasta ja nähtävää on piisannut. Rauskuja muutamaa eri sorttia, lujaa vauhtia uivia kilpikonnia, käärmeitä ja barracudia. Joskus on sattunut keskelle valtavaa kalaparvea, jolloin tuntee itsekkin olevansa yksi niistä... tosin ei niin nopea eikä niin laiha...

Koralleja ei löydy joka paikasta, mutta pohjan esri muodot ovat yllättäneet monesti. Hienoin paikka oli pitkä "kanjoni", jonka päähän pääsi snorklaten ja siellä oli seepioiden parvi. Niitä, mitä ongittiin Portugalissa. Vaan eipä saatu niitä uimalla  kiinni. Joissakin pohjissa näkyi valtava määrä rikki menneitä kaapeleita ja laiturin osia, varmaankin hurrikaanin jäljiltä. Siellä oli yleensä parhaat kala-apajat.

 Merimatka saarten välillä oli tällä kertaa vähän rauhallisempi, mutta suolaista merivettä oli taas roiskunut joka paikkaan. Sen peseminen makealla vedellä alkaa jo tympäistä ja kaiholla muistelee hyviä purjehduskelejä Suomessa. Siellä sai ankkuroinninjälkeen vain istahtaa alas ja nauttia illasta - täällä sotkujen siivoamiseen menee ainakin tunti aíkaa kunnon merimatkan jälkeen.

Tunnemme pian itsemme  oppaiksi täällä Dominicassa, sen verran on tullut talsittua maita ja mantuja, mutta katsotaan mitä saamme irti uusien vieraiden kanssa.  Kolmenkymmenen lämpöasteen terveiset täältä Big Papan ravintolan terassilta, missä netti toimii, kunhan jaksat ostaa juotavaa tai syötävää...

2 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Dominicasta on siis tullut kotisaari :-) Moneen kertaan on tullut itsekin kerrottua ihmisille saarelaisten leveistä hymyistä ja letkeästä reggaen tahtiin keinuvasta elämänasenteesta. Sen cane-mehun jättäisin juomatta, mutta muuten voisin kyllä täältä lumen keskeltä poiketa Blue Bayhin yhden Kubulin juomaan - ja miksen Rayn rotiakin haukkaamaan. Terveiset Big Papalle!

sanna

P.S. Vieläkö reggae on soinut aamuviiteen?

Arja kirjoitti...

Huomenna on taas reggae ilta, joten kuultavaksi jää. Täällä kotoisasti Big papan terassilla kirjailen, mutta Papa ei ole nyt paikalla. halaan kunhan näen.viimeaikoina olemme tutustuneet kasveihin ja hedelmiin. Sitruunaruohokin kasvaa tienvieressä...