Translate

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Aina vaan täällä

Jos joku teistä epäilee ankkurin jääneen jumiin Dominicaan, epäilet väärin. Olemme täällä kolmesta syystä. Meillä on kuuden viikon ajan vieraita ja helpointa on, jos lennot ovat kutakuinkin lähisaarille. Toinen syy on sää. Se on ollut epätavallisen tuulinen, jopa kokeneiden veneilijöiden mukaan. Silloin vieraiden ei ole hauska purjehtia ensimmäistä kertaa. Kolmas syy on, että pidämme paikasta, jossa on kivoja ihmisiä, kaunis luonto, paljon nähtävää ja vähän turisteja. Veneilijät ovat samanhenkisiä, luksusveneet eivät tänne eksy.
Dominican nimi tulee muuten siitä, että Kolumbus löysi saaren marraskuun 3, sunnuntaipäivänä (italiaksi domenica).  Sitä ennen karibit kutsuivat sitä nimellä Waitikubuli. Asutusta oli jo siis ennen Kolumbusta, joten mitä se löytäminen oikeastaan merkitsee? Marraskuun 3 vuonna 1978, 485 vuotta myöhemmin saaresta tuli itsenäinen.  Toivon kovasti, ettei turismi pilaa saarta, sen verran uniikki se on. 






Kävelimme maanantaina ylös vuorille niin pitkälle kuin huonokuntoista tietä piisasi. Tien päätteeksi löysimme joen, missä kävimme uimassa. Uinnin päätteeksi Hentti huomasi kiven alla 15- 20 senttiset ravun jalat! Lopulta löysimme rapujen saksia joka toisen kiven alta. Rinteissä oli plantaaseja, joissa kasvatettiin banaaneja, mangoja, jamssia, papuja, ananaksia ja tietenkin greippejä. Se greipin himo taas iski, mutta asutusta ei ollut lähimain. Rinteessä vastaan tuli maastoauto hitaasti keikkuen ja kuski kyseli kuulumisia ja avuntarvetta. Kiitos kysymästä, kävelemme ja haluaisimme ostaa greippejä. ( ne muuten ovat täällä taivaallisen mehukkaita eikä happamia). Hän ilmoitti, ettei myy vaan antaa niitä meille. Hypätkää kyytiin, niin mennään plantaasille.
Avolavan vaihdelaatikko valitti menosta kovaäänisesti. Iso viidakkoveitsi kädessä oleva kuskimme ohjasi meidät kasvimailleen ja pudotteli alas 10 greippiä (!!!!!) ja kuori niistä yhden näytteeksi puolimetrisellä veitsellään. Tuorein greippi, mitä olimme ikinä syöneet.  Saimme kyydin satamaan ja kysyimme, oliko hän lahja taivaasta, sillä raju kaatosade tuli juuri matkan aikana. Ei kuulemma ollut, oli vain Portsmouthtista.

Olimme kävelleet viitisen tuntia ja rannalla törmäsimme Jormaan ja Riittaan, jotka ovat perinteisesti talvea paossa täällä Karibialla. Saimme kutsun sy Draconikseen ja otimme sen mielellään vastaan, sillä heillä on kokemusta saarista ja hurrikaaniajasta. Ilta meni kuulumisia vaihdellen. Naapuriveneen ankkurikin petti ja pojat menivät tarjoamaan siirtoapua englantilaisille. Tuuli, virta ja huono pohja irrottelevat ankkureita tämän tästä. Serenakin kuuluu siihen klubiin.  Olimme törmäyskurssilla ruotsalaisiin, mutta onneksi ei osuttu.


3 kommenttia:

Anki kirjoitti...

Glad vändag på er!
Hälsningar från ett snöstormigt Pargas!

Dave kirjoitti...

s/y Cassandra toivottaa ystävänpäivää s/y Serenalle ja muistelee lämmöllä aikoja jolloin Serena oli tiukasti Cassandran kyljessä kiinni Cassandran ankkurin varassa kauniilla lahdella kököttämässä. s/y Cassandra haluaa myös tervehtiä s/y Kengurua, jos olette vielä tekemisissä.

Arja kirjoitti...

Tack ja Kiitos samoin täältä hiekkarannalta.