Translate

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Elämää Dominicassa

12 päivää takana siskon kanssa. Saimme mahtumaan niihin snorklausta ja paljon patikointia. Kävimme mitä eriskummallisimmissa paikoissa ja tutustuimme paljon tavallisiin paikallisiin ihmisiin. Välillä olisi laiskuus maistunut, mutta nuorempana ja lomalaisena hän sai meidät mukaansa ja hyvä niin, sillä ainahan sitä näki uutta. Eilen kävelimme päivän kuumimpaan aikaan ylös vuorille yli 8 km matkan vesiputoukselle ja saimme takaisin tullessa avolava kyydin plantaasilta palaavilta pojilta. Tukka tuulessa liehuen istuimme vihannesten ja kumisaappaiden seassa lavalla ja pidimme reunoista kiinni auton viiletellessä mäkeä alas

Maanantaina teimme pienen päiväpurjehduksen. Tuuli oli rauhallinen ja niinpä Taina saikin loikoilla kannella kuivin vaattein ja kuvaillen mastossa hitaasti heiluvaa Dominican lippua. Vauhti ei ollut päätähuimaava, mutta eipähän tullut pahoinvointia. Ruori näytti sopivan Tainan käsiin siinä missä kotikulmilla traktorin ratti, tie vain oli leveämpi.

 Täältä tuntuu puuttuvan Suomen kauniit purjehduskelit kokonaan, sillä tarjolla on vain kovaa tuulta tai sitten sitä ei ole lainkaan. 

Vietimme hauskoja hetkiä hollantilaisten Jacqin ja Anneten kanssa. Tarjosimme illallisia vuorotellen veneissämme, katselimme kuvia kotimaistamme ja elämästä. He starttasivat Curacaosta, mistä he olivat ostaneet kauniin purjeveneen. Henkilökohtaiset tavarat saapuivat Hollannista kontissa. Kuten niin usein veneilijöiden keskuudessa, hekin olivat myyneet kaiken ylimääräisen pois ja matkan kesto oli myös kysymysmerkki. Toivottavasti tapaamme vielä jossain!

Kävimme tänään kirjautumassa pois maasta ja suuntaamme huomenna Martiniquelle, jonne serkkupoika saapuu poikansa kanssa perjantaina. Muiden veneilijöiden keskuudessa meitä kai pian kutsutaan Charter veneilijöiksi runsaan vierailija määrän vuoksi. Mutta totuushan on, että pimeimpään aikaanhan Suomesta pois lähdetään, harva kesän aikana malttaa matkustaa. Siksi tämä talvinen ruuhka.
Iloinen Annete

Hassunhauska Jacq

Hentin uusi tukka

Taina tarkka katse horisonttiin

Naiset  palaamassa snorklausreissulta

Oppaamme Martin



Vesiputous

Ankkurointi on tarkkaa puuhaa





Ja toinen totuus on se, että ei meillä ole kokemusta Charter palveluista, joten vieraamme saavat tyytyä tavalliseen matkapurjehtijan karuun arkeen, johon kuuluvat jatkuva pula makeasta vedestä ja sähköstä sekä loputtomat jolla matkat rantaan. Bonuksena pienet tilat.










2 kommenttia:

Dave kirjoitti...

Nyt täytyy ruveta myymään tavaroita. Mistä kannattaa aloitta? SÄnky kannattaa jättää varmaan viimeiseksi. /Dave

Arja ja Hentti kirjoitti...

No kokeile vaikka se sauna, sillä olis jo osatja, jos rahti tois sen tänne....