Translate

maanantai 15. lokakuuta 2012

ELÄMÄÄ ILMAN KYLMÄÄ JÄÄKAAPPIA JA LÄHIKAUPPAA (GRE)



Jääkaappi on kova sana näissä helteissä, kun sisälämpötila on alimmillaan 30 astetta. Suurin osa vihanneksista kävelee ulos veneestä, ennen kuin ennätän houkutella niitä edes ruokalautaselle. Vihertävänä ostetut tomaatit ja keräkaali viihtyvät sisällä pisimpään.

Normaalioloissa 40 litran jääkaappimme nielee uskomattoman määrän tavaraa sisäänsä. Mutta näin telakalla ollessa on vain yksi pikku käytännön ongelma – nimittäin keelcooler. Sitä voisi verrata lämppäribändiin, paitsi että se jäähdyttää alkuun meriveden avulla jääkaappia ja loput hoituu sähköllä, mitä tehdään siis auringosta. Logiikka menee jotenkin noin, mutta veden puuttuessa ympäriltä tuo pikku paholainen kuumenee eikä sitä näin ollen voi käyttää!
 
Mutta mitäpäs siitä, eläähän sitä ilmankin, vai elääkö? Miten sinä viettäisit 3 viikkoa tässä kuumuudessa ilman kylmää jääkaappia? Ja jos lasket, että ruokakauppareissuihin uhrautuu ainakin kaksi tuntia kallista remonttiaikaa. 

Tässä mallia. (Ja lisättäköön, että 99% kuivatarvikkeista meni roskiin, kun jonkinlainen jauhokuoriaissuku oli vallannut purkkimme…ja karanteeniaikaa on pidettävä viikko, ennekuin tuo niille uutta syötävää….Mutta onneksi oli säilykkeitä jäljellä)

Maanantaina ostettu pakastenakkeja, munia, leipää, tuoremehua, avocadoja, perunoita, raakoja banaaneja ja sulatejuustokolmioita. Kauppa oli melkoisen tyhjä sinne mennessä.

Torstaina vihannesten myyjältä pari kuivaa greippiä, keräkaali, kypsiä banaaneja, passionhedelmiä, paikallisia erikoisia omenoita, pikkuporkkanoita ja pari paprikaa.

Viikon telakkameny:

Maanantai pyttipannu säilykeperunoista ja pakastenakeista. Avocadon puolikas.
Tiistai minestronepussikeitto, johon lisätty purkkiporkkanoita. Leipää juustokolmion kera
Keskiviikko paistettu kananmuna ja thaipussikeitto, johon sekaan linssejä. Kuivattuja leipäpaloja koristeeksi.
Torstai kaaliporkkanapata. Passionhedelmä.
Perjantai vihannesmunakas.
Lauantai purkkinakeista tomaattipyrekastike ja keitetyt perunat.
Sunnuntai paistetut perunat ja säilykemuikkuja
Aamuisin ja iltaisin tuoreita tai purkkihedelmiä ja mehua. Kahvia ja kostuneita vanhoja keksejä.

Loppuviikosta hoksattiin ostaa päivittäin pussillinen jäitä jääkaappiin ja siten ostaa jotain kunnon ruokaa sinne. Hyvin on viikko mennyt ja rahaa säästynyt.


5 kommenttia:

Peggy kirjoitti...

Onneksi saatte sentään jotain ruokaa kaupasta. Tuon menun jälkeen kouluruokakin alkaa maistua ihan ruhtinaalliselta, ilman sattumia.
Keksitte varmaan vielä jotain muutakin viisasta jääkuutioiden seuraksi. Jäämme odottamaan uutisia...

Arja kirjoitti...

No niin, paino tippuu ja housut se mukana. Mutta kyllä vara onkin pudota, tarkoitan painoa nimittäin..
<saatiin vene juuri vesille ja jippiiiiiiii netti toimii veneestä käin.Luksusta .ja huomenna kauppaan ja ostetaan PAAAALJOOOON ruokaa ja jääkaappi pullolleen.d.

Anki kirjoitti...

Va skönt att ni e på sjön .livet blir lättare igen!? I alla fall får ni lite mångsidigare kost så int byxorna blir allt för lösa, och så får ni lite lättare att komma till wc
Ha det bra

Arja kirjoitti...

Verkligen skönt har vatten runt omkring. Det kungar skönt och blåser friskt.Mina moskitobitna ben tackar.. Hälsa alla

Peggy kirjoitti...

Hejsan både Arja och Anki :)
En sjöman älskar havets våg...
Just det, bra att kylskåpet blir fyllt med mångsidig mat så ni får börja segla igen.
Ha det så bra på böljan blå
hej och hå