Serenaanhan jäi Epirb (ns.paikannin) istuinkaukaloon, ämpärin sisälle laitettuna ja revenneen pressun osalla suojattuna. Sen ansioista se jaksoi lähettää veneen sijaintia 7 päivän ajan, mikä oli melkoinen ennätys.
Jos jotakuta kiinnostaa, laitan koordinaatit, jotka aikoinaan saimme Lissabonin MRCC:ltä.
18.6 43 00,2 N 12 33,8 W
19.6 42 41,3 N 12 52,0 W
20.6 42 23,0 N 12 53,0 W
21.6 41 55,1 N 13 01,3 W
22.6 41 32,1 N 12 56,0 W
Ja kauppa-alus, joka näki Serenan 4.8
4.8 31 0,28 N 18 24,5 W
Serena jatkaa siis yksinäistä matkaansa Kanarian saarten alueen ohi kaiketi kohti Karibiaa. Virta ja tuuli vievät sitä pikkuhiljaa länttä kohti. Onko siellä käynyt kukaan ja onko vene riisuttu puhtaaksi kaikesta arvokkaasta? Kuka sen voisi kertoa, paitsi Serena itse.
Moni on kysellyt, miksi se ei uppoa?
Aaltojen täyttäessä istuinkaukaloa osa vedestä valui sisälle ja konehuoneeseen. Aloimme tyhjentää makeavesitankkia välittömästi, jotta saimme painoa vähäisemmäksi. Heitimme myös paljon tavaraa mereen istuinkaukalosta, kuten painavia köysiä jne. Paksu lasikuituinen kattorakennelma laseineen kevensi myöskin veneen painoa. Samoin 4 ihmistä poistui veneestä. Ja tietenkin pelastuslautta.
Matkahan alkoi olla loppuvaiheessa, joten ruoka- ja juomavarastot eivät olleet enää kovin suuret.
Kun kaikki edellämainitut kevensivät venettä, vastaavasti merivettä sai tulla aika reilusti tilalle upottamatta kuitenkaan venettä.
Ja veneeseenhän jäi automaattinen pilssipumppu, joka saa kaiketi virtaa aurinkopaneeleista ja tuuligeneraattorista (ellei niitä ole varastettu..) Eli periaatteessa sen pitäisi tyhjentää kokoajan uutta tulevaa vettä pois.
Luukut ja ilmastointiventtiilit jäivät tiukasti kiinni, niin sieltä ei pitäisi tulla vettä sisälle, kuin ainoastaan tuollaisessa kovassa kelissä.
Sisällä veneessä mahtaa olla melkoinen sotku. Ruoat jäivät jääkaappiin. Hedelmät ja sipulit koriin.
Kaikki tavarat olivat kuulema ylösalaisin. Pöytä kappaleina salongin lattialla. Kaikki keulassa olevat vaatteet ja liinavaatteet tyhjennetty vauhdilla, jotta Hannes sai vesitiiviitä kasseja tietokoneille, veneen papereille, passeille, koruille, kameroille ja lokikirjoille. Tässä vaiheessa meille oli ilmoitettu, ettei helikopteri pelastakaan meitä, vaan joku alus.
Sinne jäivät kassit takahyttiin, kun loppujen lopuksi helikopteriin lähdettiin. Taskuihin ei mahtunut paljon tavaraa.
Kun Turun Meripelastuskeskukselta soitettiin elokuussa, että kauppa-alus on nähnyt Serenan Kanarian suunnalla, alkoi taas ihmettely, varsinkin vakuutusyhtiön kanssa.
Kyselivät kovasti, mitkä suunnitelmat meillä on veneen suhteen.
Kerroin, että ollaan mietitty kovastikin, mitä tehdään, jos vene löytyy.
Vaihtoehtoja olisi muutama.
1. Lento Kanarialle ja paluu lennolla vaikka Jolla ja perämoottori kotiin. Seuraavalla lennolla taas jotakin jne... eli ei mitenkään järkevää ja erittäin kallista.
2. Serena pakataan rahtialukseen ja tuodaan Eurooppaan tai Suomeen. Maksaa varmasti paljon.
3. Serena purjehdittaisiin Suomeen, mutta Karibian kautta, sillä virrat ja tuulet tekevät Eurooppaan tulon melko haastavaksi. Karibialta paluu on tietenkin touko- kesäkuussa. Kukas saataisiin purjehtimaan veneellä, jossa ei elektroniikka toimi ja moottorikin lienee rikki? Meistä kumpikaan ei halua purjehtia juuri nyt ja uiminenkaan ei kuulu himoharrastuksiin enää.
4. Vene nostettaisiin pukeille Kanarialla. Se täytyisi tyhjentää homeisista patjoista ja tavaroista, joista kertyy varmasti siirtolavallinen roskaa. Ja jos sitä ei ole "putsattu" aiemmin, mitä jollalle, perämoottorille etc tehtäisiin? Ja miten se sitten saataisiin kalliin säilytysajan jälkeen Suomeen?
Kaikki 4 vaihtoehtoa tuntuvat melkoisen kummallisilta.
Tosiasia vain on, että siellä kelluu meidän omaisuutta yhden kerrostalokaksion verran.
Yksin.
Ja me vain ihmettelemme vakuutusyhtiön kanssa miten tässä näin pääsi käymään!
keskiviikko 28. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Fiiliksiä
Ihmisen mieli on kummallinen - pari vuotta maailmalla vietetty aika siirtyi onnettomuudessa aivojen taka-alalle. Jos aivoja voisi verrata tietokoneen muistiin, luulen että muistot siirtyivät jonnekkin ulkoiselle kovalevylle tilanahtauden takia. Muistot ovat tallessa siellä jossain ja ne on otettava erikseen esille, jos niitä mielii muistella.
Arkipäivään putkahtavia muistoja tulee sähköpostin kautta, sillä purjehdusystäviltä saatu sähköposti muistuttaa, että olemme todella olleet maailmalla.
Kutsuja eripuolelle maailmaa on mukava saada ja kukapa tietää vaikka joku päivä matkaisimme heitä tapaamaan - tosin lentäen.
Tällä hetkellä vesille meneminen ei ole himohommaa ja uiminenkin on ollut henkisen taistelun voittamista.
Ihmiset täällä Suomessa ovat olleet tosi auttavaisia. Olemme saaneet ensihätään puhelinta, tietokonetta, vaatetta jopa kitaraa arkea auttamaan. Iso kiitos siitä!
Alamme sopeutua pikkuhiljaa kaupunkielämään. Ilmasto ja ruokavalion muuttuminen on tuonut molemmille kummallisia oireita vatsaan ja niveliin. Olisimmeko voineet syödä puhtaampaa ruokaa Karibialla, olisiko reilulla tuoreen inkiväärin käytöllä näin suuri merkitys?
Kroppa on aamuisin jäykkä ja niveliä särkee ja se Karibian notkeus on tipotiessään.
Suurin ero katukuvassa verrattuna Karibiaan on ihmisten tyytymättömyys. Vaikka täällä ihmisillä on kaikkea ja varmasti liikaakin, voisin melkein vannoa, että yhdeksän kymmenestä haaveilee jostakin tavarasta, jos sellaista katugalluppia pidettäisiin.
Surullista, mutta totta. Pyristelen kovasti, että pysyisin tuossa vähemmistöryhmässä.
Tänään olemme olleet auttamassa kaverin latobileiden järjestelyissä ja illalla on odotettavissa Suomalaista Tangoa Bluesin tahdissa a´la Marzi Nyman.
Ilma ei meitä hemmottele, mutta eiköhän illasta tule hauska.
Arkipäivään putkahtavia muistoja tulee sähköpostin kautta, sillä purjehdusystäviltä saatu sähköposti muistuttaa, että olemme todella olleet maailmalla.
Kutsuja eripuolelle maailmaa on mukava saada ja kukapa tietää vaikka joku päivä matkaisimme heitä tapaamaan - tosin lentäen.
Tällä hetkellä vesille meneminen ei ole himohommaa ja uiminenkin on ollut henkisen taistelun voittamista.
Ihmiset täällä Suomessa ovat olleet tosi auttavaisia. Olemme saaneet ensihätään puhelinta, tietokonetta, vaatetta jopa kitaraa arkea auttamaan. Iso kiitos siitä!
Alamme sopeutua pikkuhiljaa kaupunkielämään. Ilmasto ja ruokavalion muuttuminen on tuonut molemmille kummallisia oireita vatsaan ja niveliin. Olisimmeko voineet syödä puhtaampaa ruokaa Karibialla, olisiko reilulla tuoreen inkiväärin käytöllä näin suuri merkitys?
Kroppa on aamuisin jäykkä ja niveliä särkee ja se Karibian notkeus on tipotiessään.
Suurin ero katukuvassa verrattuna Karibiaan on ihmisten tyytymättömyys. Vaikka täällä ihmisillä on kaikkea ja varmasti liikaakin, voisin melkein vannoa, että yhdeksän kymmenestä haaveilee jostakin tavarasta, jos sellaista katugalluppia pidettäisiin.
Surullista, mutta totta. Pyristelen kovasti, että pysyisin tuossa vähemmistöryhmässä.
Tänään olemme olleet auttamassa kaverin latobileiden järjestelyissä ja illalla on odotettavissa Suomalaista Tangoa Bluesin tahdissa a´la Marzi Nyman.
Ilma ei meitä hemmottele, mutta eiköhän illasta tule hauska.
perjantai 9. elokuuta 2013
Kaikki käden ulottuvilla
Hyvinkää, tuo uusi asuinpaikkakuntamme, on vihreä ja aktiivinen. Täällä voi harrastaa mitä vaan - curlingia, pesäpalloa, purjelentoa, ratsastusta, melontaa plus niitä kaikkia tavanomaisempia. Talvella täällä on yleensä lunta vaikka muille jakaa ja siksipä täällä on hyvät mahdollisuudet murtomaahiihtoon. Ja unohtamatta Kulomäen laskettelurinnettä.
Ostoskeskus Villa on rakennettu kaupungin sydämeen ja siitä iso plus kaupungin päättäjille. Yleensä ostoskeskukset viedään kauas keskustasta, minne ne asiakkaat sitten menetetään.
Sijainniltaan kaupunki on lähellä kaikkea, on se sitten Helsinki tai Tampere tai Suomen kaunein saaristo - Parainen. Harmitti, kun kävin Kaupungintalon info- osastolla. Siellä oli monesta kaupungista esitteitä, oli saaristostakin, muttei yhtään esitettä kauniista Paraisten alueesta! Nyt töpinää tossuihin Paraislaiset ja iso kasa esitteitä Hyvinkään kaupungintalolle, jotta täälläkin tiedetään, mitä saaristosta oikein löytyy!!!
Vaikka kaikkea tuntuukin kaupungissa olevan, niin sitä yhtä ei ihan heti löydy - työtä nimittäin.
Vaikka olemme ilmoittaneet työvoimatoimistoon ja henkilöstöpalveluihin, että mikä tahansa työ kelpaa, ei tuuria ole vielä käynyt.
Työhakemukset näyttävät osaltani melko olemattomilta - 50 vuotias, ollut koko pienen ikänsä kampaajana ja suurimman osan yrittäjänä. Koulutus peruskoulu ja oppisopimus.Ja valokuvaakaan ei viitsisi fotoshopin kautta käsitellä...
Mutta toisaalta tilanne on aika mukava, nyt voisi kokeilla hakea rohkeasti porrassiivoustyötä, myyjäntyötä ja jotakin ihan uutta. Saavathan vanhat aivot uutta ajateltavaa, jos jostain löytyisi uusi ala.
Viime vuodet maailmalla ovat opettaneet elämään yksinkertaista elämää ja melko vähällä rahalla.
Moni on kysellyt, miksi en avaa omaa kampaamoa tai lähde tuolivuokralle.
Selitys on melko yksinkertainen - menetin usean tuhannnen arvoiset ammatinharjoittamisvälineet onnettomuudessa. Ja jotta saisin kokoon perusvaraston väreistä ja muusta työhön tarvittavista tarvikkeista, joutuisin ottamaan lainaa sitä varten. Juuri tässä elämäntilanteessa sellainen ei tunnu oikealta ratkaisulta. Täytyy olla joku muu keino tehdä työtä.
Uuden ajokortin hankinnasta on hauska tarina. Olisin saanut ajan Hyvinkään Poliisilaitokselle 10.8. Aikaa tilattiin heti Juhannuksen jälkeen, joten olisin ollut melkein 2 kuukautta ilman henkilöllisyyspapereita!!!
Paraisilla oli sama tilanne, mutta sieltä neuvottiin, että ehkä Salosta saisi tilattua uuden kortin ilman ajanvarausta.
Näinhän se oli. Kuva mukana marssin Saloon ja kerroin ettei minulla ole minkään valtakunnan henkilöllisyystodistusta ja miksi.
Sain kaavakkeen nenän eteen täytettäväksi ja homma kesti n. 5 min. Olisinko voinut ilmoittaa jonkun muun samanikäisen ja - näköisen tiedot? Miten virkailija tiesi kuka minä olin?
Ja kummallisinta oli, että ajokortti tuli kirjeessä kotiin.
Onkohan kaikkia turvallisuusriskejä ajateltu ihan loppuun saakka?
Saimme kuulla Turun meripelastuskeskukselta, että kauppa-alus oli nähnyt Serenan kelluvan lähellä Kanarian Saaria 4 elokuuta.
Tieto herätti kummallisia tuntemuksia.
Ihan ensimmäiseksi tuli ilon tunne- ajatella, että se kelluu vielä ja liikkuu koko ajan.
Heti sen jälkeen tuli muistikuva yksin jääneestä veneestä - luukut kiinni, ilmastointiaukot tiukasti muovipusseilla suojattuna, merivettä konehuoneessa ja veneen sisällä, rikkoutunut doghouse ja pressu, ruoat lämpöisessä jääkaapissa olleena 2 kuukauden ajan, rikkonainen pöytä... vene täytyy olla karmeassa kunnossa, homeessa joka puolelta ja kaiken saisi varmasti heittää roskiin. Tunne oli surullinen, kun vain ajattelikin näkymää.
Veneen pelastaminen ei liene yhtään helpompaa Kanarian Saarten läheisyydessä kuin Portugalin edustalla.
Sen löytäminen ja hakeminen on kallista puuhaa. Ja kuka tietää, onko sieltä varastettu jo kaikki käyttökelpoinen?
Mitä kauemmas vene lipuu, sitä kauemmas mahdollisuudet veneen pelastamisesta lipuvat.
Ostoskeskus Villa on rakennettu kaupungin sydämeen ja siitä iso plus kaupungin päättäjille. Yleensä ostoskeskukset viedään kauas keskustasta, minne ne asiakkaat sitten menetetään.
Sijainniltaan kaupunki on lähellä kaikkea, on se sitten Helsinki tai Tampere tai Suomen kaunein saaristo - Parainen. Harmitti, kun kävin Kaupungintalon info- osastolla. Siellä oli monesta kaupungista esitteitä, oli saaristostakin, muttei yhtään esitettä kauniista Paraisten alueesta! Nyt töpinää tossuihin Paraislaiset ja iso kasa esitteitä Hyvinkään kaupungintalolle, jotta täälläkin tiedetään, mitä saaristosta oikein löytyy!!!
Vaikka kaikkea tuntuukin kaupungissa olevan, niin sitä yhtä ei ihan heti löydy - työtä nimittäin.
Vaikka olemme ilmoittaneet työvoimatoimistoon ja henkilöstöpalveluihin, että mikä tahansa työ kelpaa, ei tuuria ole vielä käynyt.
Työhakemukset näyttävät osaltani melko olemattomilta - 50 vuotias, ollut koko pienen ikänsä kampaajana ja suurimman osan yrittäjänä. Koulutus peruskoulu ja oppisopimus.Ja valokuvaakaan ei viitsisi fotoshopin kautta käsitellä...
Mutta toisaalta tilanne on aika mukava, nyt voisi kokeilla hakea rohkeasti porrassiivoustyötä, myyjäntyötä ja jotakin ihan uutta. Saavathan vanhat aivot uutta ajateltavaa, jos jostain löytyisi uusi ala.
Viime vuodet maailmalla ovat opettaneet elämään yksinkertaista elämää ja melko vähällä rahalla.
Moni on kysellyt, miksi en avaa omaa kampaamoa tai lähde tuolivuokralle.
Selitys on melko yksinkertainen - menetin usean tuhannnen arvoiset ammatinharjoittamisvälineet onnettomuudessa. Ja jotta saisin kokoon perusvaraston väreistä ja muusta työhön tarvittavista tarvikkeista, joutuisin ottamaan lainaa sitä varten. Juuri tässä elämäntilanteessa sellainen ei tunnu oikealta ratkaisulta. Täytyy olla joku muu keino tehdä työtä.
Uuden ajokortin hankinnasta on hauska tarina. Olisin saanut ajan Hyvinkään Poliisilaitokselle 10.8. Aikaa tilattiin heti Juhannuksen jälkeen, joten olisin ollut melkein 2 kuukautta ilman henkilöllisyyspapereita!!!
Paraisilla oli sama tilanne, mutta sieltä neuvottiin, että ehkä Salosta saisi tilattua uuden kortin ilman ajanvarausta.
Näinhän se oli. Kuva mukana marssin Saloon ja kerroin ettei minulla ole minkään valtakunnan henkilöllisyystodistusta ja miksi.
Sain kaavakkeen nenän eteen täytettäväksi ja homma kesti n. 5 min. Olisinko voinut ilmoittaa jonkun muun samanikäisen ja - näköisen tiedot? Miten virkailija tiesi kuka minä olin?
Ja kummallisinta oli, että ajokortti tuli kirjeessä kotiin.
Onkohan kaikkia turvallisuusriskejä ajateltu ihan loppuun saakka?
Saimme kuulla Turun meripelastuskeskukselta, että kauppa-alus oli nähnyt Serenan kelluvan lähellä Kanarian Saaria 4 elokuuta.
Tieto herätti kummallisia tuntemuksia.
Ihan ensimmäiseksi tuli ilon tunne- ajatella, että se kelluu vielä ja liikkuu koko ajan.
Heti sen jälkeen tuli muistikuva yksin jääneestä veneestä - luukut kiinni, ilmastointiaukot tiukasti muovipusseilla suojattuna, merivettä konehuoneessa ja veneen sisällä, rikkoutunut doghouse ja pressu, ruoat lämpöisessä jääkaapissa olleena 2 kuukauden ajan, rikkonainen pöytä... vene täytyy olla karmeassa kunnossa, homeessa joka puolelta ja kaiken saisi varmasti heittää roskiin. Tunne oli surullinen, kun vain ajattelikin näkymää.
Veneen pelastaminen ei liene yhtään helpompaa Kanarian Saarten läheisyydessä kuin Portugalin edustalla.
Sen löytäminen ja hakeminen on kallista puuhaa. Ja kuka tietää, onko sieltä varastettu jo kaikki käyttökelpoinen?
Mitä kauemmas vene lipuu, sitä kauemmas mahdollisuudet veneen pelastamisesta lipuvat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)