Translate

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syksyn sävelet

Syksyinen sää, sadetta ja räntää. Kaipaako sitä lämpöisiä aikoja ja aurinkoisia päiviä? Sen sijaan,että raaputtaa jäätä autonikkunoista, voisikin pulahtaa snorklaamaan tai että pukisi hellemekon toppatakin sijaan?
No höh, eihän niitä voi verrata samassa sarjassa. Aurinko ja snorklaus kuuluu Karibialle ja kirpeä sää tänne Pohjolaan.
Molemmissa on oma charminsa, on vain osattava nauttia siitä mitä meille annetaan. Vaikka se räntä tuntuisi huonolta, ennustaa se meille kuitenkin kaunista tulevaa talvea - sitä minkä karibialaiset niin mielellään kokisivat, jos vain voisivat.

Olemme aloittaneet uudessa kotikaupungissa englanninkielen opiskelun - opiskelun, jossa keskustellaan vain englanniksi. Yritämme ylläpitää  kielitaitoa, se kun tuppaa unohtumaan helposti, ellei sitä käytä.
Hyppäsin taas pitkästä aikaa hevosen selkään. Karmeaa, kuinka kaikki ratsastukseen käytetyt lihakset ovat kadonneet ja istunta on hukassa,.Ihan kuin aloittaisi kaiken alusta. Yksi tunti viikossa ei ihmeitä tee, mutta jatkan sinnikkäästi, kaipa se joku päivä alkaa sujumaan.

Välillä lueskelemme kavereiden purjehdusblogeja maailmalta. Joku ystävistä myy venettä Jenkeissä, osa on jatkamassa matkaa ja osa on menossa kotimaahansa tienaamaan rahaa, jotta pääsisi taas matkalle.
Muutamien kanssa pidämme yhteyttä ja tavoitteena on tavata joku päivä joko heidän kotimaassaan tai Suomessa.
Hentti soittelee onnellisena uudella kitarallaan. Kitara on tällä kertaa Martin ja muistuttaa meitä Dominican oppaastamme, Martinista. Sanojen ja sointujen hakeminen netistä on ollut iso urakka, mutta nyt alkaa kappaleita olla varastossa melkoinen määrä. Naapureillekkin alkaa olla kappaleet tuttuja...
 Elämme nykyisin siis melkoisen tavallista elämää.

Asianajajasta ei ole kuulunut mitään, puhumattakaan vakuutusyhtiöstä. Eli ocdottelemme kiltisti, mitä tuleman pitää.




lauantai 7. syyskuuta 2013

Työ

Kun lähtee tuollaiselle matkalle, putoaa yhteiskunnan rattaasta melkoisen kauas. Monessa suhteessa.
Elämänarvot muuttuvat jo muutaman vuoden matkalla.Kiire häviää elämästä. Kännykkä ei ole tärkein kapistus kotoa lähdettäessä.Raha ei ole paras kaveri.Taikka televisio.

Muutaman vuoden kiireetön elämä on tehnyt sen, että "uskaltaa" tehdä erilaisia asioita.
Olen kokeillut viime aikoina työrintamalla aidan valttaus hommia, katon maalausta, porraskäytävän siivousta, saunojen pesuja, kotisiivousta ja maatalouslomitusta. Järjestänyt juhlatarjoiluja.
Verottajalta nousee tukka pystyyn, kunhan tulee veroilmotuksen aika, mutta antaa nousta vaan.Siinäpähän on ihmettelemistä työnantajien ja laskutettujen sekamelskassa.Mutta on tosi hauska kokeilla eri ammatteja.
Töitä on tupsahtanut bloginlukijoiden kautta ja osa on löytynyt netistä.

Nykyisin seuraan silmät kovana, miten rappukäytävät on tehty, onko siivousta ajateltu lainkaan. Jätän pyöräni kellariin siten, että siivoojan on helppo imuroida välistä.
Kävellessä tulee katsottua talojen aitoja sillä silmällä, josko niitä täytyisi maalata.Entä kuka hoitaa ikääntyvien ihmisten pihatyöt?

Tänään kävin Tarjoustalossa ja kassalla oli elämäänsä sekä työhönsä tympiintynyt nuori nainen. Tiuski asiakkaille ja oli epäkohtelias. Harmitti vietävästi hänen puolesta. Hänellä oli työpaikka ja kehtasi vielä käyttäytyä moukkamasesti.

Samoin eilen aamupäivällä loikki kerrostalon käytävällä miesporukka remonttihaalareissa kaljapullot kädessä, matkalla takaisin töihin. Tuiterissa jo ennen puoltapäivää ja omistavat sentään työpaikan. Mitä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Asiat on kuitenkin hyvin melkeimpä kaikilla ja silti ollaan nenä nyrpyssä.

Jos voisin kellot kääntää takaisin...

Joku kommentoi kysellen, oltaisko tehty jotakin toisin? Jäi hiukan epäselväksi, mitä kysyjä tarkoitti, sillä parin viime vuoden aikan ollaan tehty melkoisen paljon...
Kyllä meillä oli melko selkeä vastaus, että eipä oltais tehty toisin. Oikeastaan minkään suhteen.

Talon myynti ei ole harmittanut päivääkään ja kiireinen lähtöhässäkkä kuuluu asiaan.
Reittisuunnitelma eli koko ajan ja muuttui alkuperäisestä montakin kertaa. Mutta valintaan vaikutti moni asia ja aina oltiin tyytyväisiä lopputulokseen.Jos paikka ai ihmiset saivat meidät viihtymään, niin mikä ettei, eihän meillä ollut kiire minnekkään. Jotkut ihmiset matkaavat tarkoin suunnitellun reitin mukaan, me taas jätimme tilaa ja menimme fiilisten mukaan.Kukin tyylillään.

Veneen valintaa on mietitty paljon. Nyt jälkikäteen ja aikoinaan.
Kriteereinä oli vahva, pitkäkölinen eikä liian suuri.Jos nyt kysyttäisiin samaa, olisivat nuo ne tärkeimmät ominaisuudet edelleenkin. Varusteiden suhteen vaatimukset olisivat samat, olisi tietenkin helpompaa, jos ne olisivat veneessä valmiina. Mutta hyvin varustettuja pitkänmatkan veneitä on harvemmin myynnissä Suomessa, joten se olisi tietänyt matkan aloitusta jostakin muualta maailmaa, eikä se aikoinaan tuntunut hyvältä ajatukselta.

Kahden vuoden aikana elämiseen hävinneet rahat eivät harmita yhtään.Saimme niillä sellaisia elämyksiä, joita ei olisi saatu ostamalla uutta autoa taikka kesämökkiä.Jokainen tuhlattu lantti oli elämyksien arvoinen.

Matka Karibialta Azoreille oli meillä onnekas, sillä tuona samaisena aikana hävisi 2 venettä miehistöineen matkalle. Kukaan ei tiennyt, mitä heille oli tapahtunut. Valikoimme alemman reitin ja pääsimme ehjinä ja mukavassa tuulessa perille.

Matka Azoreilta Eurooppaan päätyi kuitenkin hyvin, jäimmehän henkiin eikä kukaan loukkaantunut, vaikka mahdollisuuksia oli monia.
Matkaa oli varustettu yhtä huolella kuin muitakin pitkiä purjehduksia. Sään ennustaminen pitkille matkoille on haastavaa, varsinkin, jos niille viimeisille päiville pitäisi tietää sää ennen lähtöä.

Se suuri aalto, joka pyyhkäisi veneen yli, oli luultavasti ns Roistoaalto. You tubesta löytyi video, englannin kielinen. Kuvasi melko hyvin tilannetta.Kokeile katsoa Roque wawe YouTube. Pääset vähän jyvälle kelistä...

Veneen jättämisestä olemme edelleen samaa mieltä. Sillä kelillä veneen ollessa siinä kunnossa emme olisi halunneet kokeilla, selviäisimmekö yön yli. Emme silloin emmekä nyt. Vaikka olemmekin monen mielestä uskaliaita, kun lähdimme matkalle, emme kuitenkaan kuulu hullunrohkeiden ryhmään.

Itse pelastautumisoperaatio meni kuin oppikirjoissa ja välineitä osattiin käyttää.

Enpä usko, että olisimme tehneet mitään toisin, paitsi että emme olisi lähteneet ollenkaan maailmalle. Ja sellaista vaihtoehtoahan ei ollut olemassakaan.

On vain hyväksyttävä sellainen asia, että joillekkin ihmisille sattuu enemmän kuin toisille. Ja silti sitä voi jatkaa elämäänsä. Jossitteluun käytettävän energian voi käyttää niin moneen muuhun asiaan...