Translate

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Serenan ranskalainen kippari ja uudet tuulet


Serenan ranskalainen kippari ja uudet tuulet

 

 

Kone käyntiin ja ankkuri ylös. Muutamia huudahduksia ranskaksi ja vene jätti Marigotin kaupungin taakseen. Sivutuuli vei meitä sopivasti kohti Tintamarrea, saaren luoteisosassa olevaa luonnonsuojelualuetta. Parituntinen matka sujui keskustellen ranska- ja englannin kielellä.

Snorklasimme perille päästyä kirkkaassa vedessä ja kippari sytytteli grillihiiliä lihaa varten. Aperitiiviksi nautimme roséviiniä ja pähkinöitä. Alkuruokana avokadosalaattia ja raakakypsytettyä mahimahia. Lihan kanssa söimme merivedessä keitettyjä perunalohkoja ja grillattua lihaa. Jälkiruokana espressot ja hulppea näköala. Tuntui lomalta, kun katsoi ympärille.

Olimme nimittäin Serenassa, mutta emme omassa Serenassa. Istuimme 44 jalkaisessa Lagoon katamaraanissa ja seurana meillä oli Marc ja Francoise. Tilava ja hieno Serena on heidän omassa käytössä osan vuodesta ja loput vuokralla. Tuttavuutemme alkoi heidän ajaessa Serenan ohi jollalla. Huomasivat nimen ja kutsuivat lasillisille.

Istuimme vuoroilloin veneissämme ja saimme kutsun päiväpurjehdukseen katamaraaniin. Eipä olekaan ennen purjehdittu katissa ja kokemus oli hieno. Iloisessa seurassa päivä sujui nopeasti.  Ylhäältä oli hyvät näkymät ja vene kulki tasaisesti. Veneessä oli helppo liikkua ja tilaa oli reilusti. Ei ole siis mikään ihme, että katit ovat suosittuja veneitä täällä Karibialla, missä on paljon tilaa liikkua ja ankkuroida.
Loppukaneetti Marcin suusta: ranskalaisista on tullut tylsiä ja tiukkapipoisia ihmisiä. Mitäpä siihen olisi vastannut?! Muuta kuin, etteivät he kuulu siihen ryhmään.


Lagoon 440

Marc ja Arja

Drinkit a`la Marc

Francoise ja miehet


Poijuun sihtaamista


Moni kakku päältä kaunis



Suomalainen kaasupullo lopetti antinsa venttiilin hapettumisen myötä ja siirryimme varajärjestelmään. Sininen pieni eurooppalainen pullo venttiilinsä kanssa pääsi veneemme ankkurilaatikkoon tuuraamaan suomipulloa. Vaan eipä tuota lystiä kauaa kestänyt, ennen kuin siitäkin pihinä loppui. Onneksi olimme Ranskan mailla, jossa oli toivoa saada täysi pullo tilalle.



Ruosteisen pullon kanssa pitkä ja hikinen kävelylenkki ostoskeskukseen tuntui ikuisuudelta. Ja kaiken kruunaasi myyjän sanat, ettei hän voi vastaanottaa noin ruosteista pulloa!! Voitte ostaa uuden pullon (joka olisi siis sarjassaan neljäs) tai maalata pullon. Onneksi mukava vartija tuli selventämään tilannetta – maalin saa ostettua meiltä ja maalauksen voi suorittaa kaupan oven vieressä.

Ostimme siis hiekkapaperia ja spraymaalia. Valtasimme pääoven vierestä pienen alueen ja minä siihen polvilleni pulloa hiomaan ja maalamaan. Kymmenen minuutin kuluttua vaihdoimme nihkeän, mutta kauniin sinisen pullon täyteen. Ruoste oli peittynyt hienosti maalilla ja myyjä oli tyytyväinen. Bluffia koko homma, mutta maassa maan tavalla. 


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Saint Maarten ja St Martin


Sint Maarten, Philipsburgh

Casinot, kelloliikkeet, verovapaat alkoholimyymälät, hienoja paperikasseja kantavat risteilymatkustajat – niistä on keskustan kadut luotu.
Katamaraanit, purjeveneet, vesiskootterit, rantatuolit ja sukellusmatkat – niistä on risteilymatkustajien päiväohjelma luotu.

Parvekkeen koristeesta saisi hienon taulun             



Viereemme on saapunut joka päivä kolme suurta risteilyalusta, mukanaan yli kuusituhatta matkustajaa. Heillä on päivä aikaa tuhlata rahat elämyksiin ja ostoksiin, ennen kuin alus suuntaa taas yöksi merelle. Niinpä voit arvata, mikä kuhina käy keskustassa päiväaikaan ja mikä hiljaisuus siellä on illalla. Paikan alkuperäisyys on meiltä vielä näkemättä ja en tiedä miten kauas tarvitsee mennä, että sellaisen löytää. Ostoskadulla ollessa ei tiedä edes mikä maa on kyseessä. Mutta onpahan vastakohtaa matkailussa, jos paikkaa vertaa Barbudan hiljaiseen keskustaan!



Saari on siitä erikoinen, että sen pienellä maa-alueella taistelleet ranskalaiset ja hollantilaiset pääsivät aikoinaan sopuratkaisuun ja jakoivat saaren kahtia. Ranskalaiset marssivat pohjoiseen ja hollantilaiset etelään. Se on maailman pienin maa-alue, jossa asuu kaksi kansakuntaa. Valuuttana käy molemmissa US dollarit, pohjoisessa euro ja etelässä Alankomaiden Antillien guldeni.  80 eri kieltä kehutaan kuultavan saarella. Enkä ihmettele sitä yhtään – elektroniikkamyymälöissä olivat kaikki myyjät Intian suunnasta. Vaatepuoleen olivat erikoistuneet kiinalaiset, ruoka näyttää olevan italialaisten ja ranskalaisten valtakuntaa. Casinoista eikä kelloliikkeistä ole kokemusta, eikä taida tulla.

 
Omituisia näkyjä vedessä

Kävelimme suolajärven reunaa eräänä iltana. Haikaroita oli useaa eri lajia, samoin kahlaajalintuja. Mutta siinä vaiheessa, kun sameassa vedessä näkyi hain evää muistuttava kolmio joka liikkui, mietimme nestevajauksen aiheuttamaa näköharhaa. Jatkoimme matkaa ja huomasimme pariskunnan kalastavan rannalla. Menimme varovasti kysymään, mikähän tuo ilmiö olisi voinut olla.

Heillä oli vastaus heti valmiina - sehän on tarponi! Kala kuulemma kasvaa yli satakiloiseksi ja he ovat muutaman kerran onnistuneet saaman ylös moisen vonkaleen. Paluumatkalla pääsimme näkemään siiman päässä yhden sellaisen- mutta vain rantakiviin saakka. Tarponi voitti vetokisan ja karkasi juuri viime sekunnilla.

Seuraava tapaus sattui lagoonissa. Ajoimme jollalla ja minä seisoin tapani mukaan edessä. Isompi ja nopeampi jolla ohitti meidät ja samalla hetkellä edessäni nousivat pintaan rauskun valtavat ”siivet”.
Ne aukenivat leveämmiksi kuin jollan leveys. Meiltä meinasi pudota silmät päästä ja kesti hetken ennen kuin saimme sanotuksi jotakin. Naapurin kuski oli myös ällikällä päähän lyöty!
Tuon kokoisen jos olisi sukeltaessa nähnyt, olisi suolavedet mennyt väärään kurkkuun.

Kolmas oli aika hauska ja täytyy myöntää, että jollan kyydissä ei kannata haaveilla, muuten jää kaikki parhaat jutut näkemättä.

Jollan edestä singahti ylös kampelan näköinen otus, mutta paksumpi. Sitä lentoa ihmetellessä huomasin sen ruiskauttavan mereen mustetta. Ja tuttu kaverihan se olikin, nimittäin seepia. Olihan niitä aikoinaan ongittu Espanjassa laiturilta sekä nähty sukeltaessa Martiniquella ja Dominicassa. Vaan että se osaa pompata noinkin pitkän loikan, tuli yllätyksenä.

Saint Martin, Ranskan puolella 

Kolutaan nyt saarta kunnolla, kun tänne saakka on tultu. Siirryimme saaren lounaispuolelle vaivaiset 9 mpk miehitettyyn Baie de Marigotin lahteen. Valkoinen hiekka kuultaa kirkkaan veden läpi ja isot lentokoneet nousevat ja laskeutuvat läheltä. 

Matkan aikana törmää useasti samoihin veneilijöihin ja joidenkin kanssa pidetään koordinaatit ajan tasalla meilaamalla. Hauskat hollantilaiset Dominican ajalta on yksi niistä.

Annet ja Jack ovat saaneet veneensä täällä telakalle pohjan maalausta varten ja menimme kyselemään kuulumisia. Molemmat olivat kauniin sinisiä päästä varpaisiin. Väri peitti jopa heidän rusketuksen. Hiekkapaperia mennyt metreittäin ja hikeä litroittain, sen verran kovaa puuhaa on pohjan hiominen näillä lämpötiloilla. Meillä se kaikki on vielä edessä! Sovittiin illallinen meidän veneeseen ja lupasimme laittaa heidät isojen jätesäkkien sisälle istumaan uimatasolle sinisine väreineen….






perjantai 20. huhtikuuta 2012


St Barthissa olimme myös ankkurissa Anse du Grand Colombierissä, missä oli luvattu hyviä snorklauspaikkoja. Eivätkä puheet olleet turhia – kirkas vesi ja paljon kaloja, mutta parasta kaikessa olivat laiskat tai kesyt merikilpikonnat. Niitä pääsi koskettamaan, eivätkä ne olleet moksiskaan.



Meillä on vedenalaiseen kuvaukseen tehty kamera ja päätimme kokeilla sitä. Kieltämättä elektroniikka suolavedessä ja muutaman metrin syvyydessä kuulostaa pahalta yhdistelmältä, mutta joskushan sitä on uskallettava. Joten kamera kiinni erillisellä lenkillä käsivarteen ja rohkea loikkaus veteen. 

70 senttinen barracuda oli ensimmäinen osuma. Ja viiden minuutin kuluttua itse Konna lounasti pohjassa ruohoa. Muutaman sukelluksen jälkeen sain sen kuvaan kokonaan. Keuhkot olivat kovilla, kun yritin zoomata ja tarkentaa kuvaa. Mutta ensikertalaiseksi olin tyytyväinen. Sain jopa konnan ja Hentin samaan kuvaan.

Barracuda



Hentti meni edellä viittoen hyviä apajia. Seuraava bongaus jäi mysteeriksi, sillä sukeltaessa se muistutti haita, mutta koneelle siirrettynä kala näyttää omituiselta eikä sitä varmuudella tunnistettu kalakirjoista.Remoras? Jospa tarkkasilmäiset lukijat netin ääressä ratkaisevat arvoituksen…

Remoras vai Sharksucker?

Losserokala

Papukaijakala


Bluetang


Kuvaaminen veden alla oli hauskaa, joskin rankkaa puuhaa. Täytyi suunnitella mistä suunnasta täytyy sukeltaa ja valmistella kamera sukeltaessa. Valo oli harvoin täydellinen kiven tai kallion lähellä ja usein kala nopeampi kuin minä. Mureenakin livahti kivenkoloon, ennen kuin sain kameran kuntoon.
Mutta seuraavalla kerralla olen jo paljon viisaampi.

 Kuvausmatka saa maksimissaan kestää tunnin, ettei kamera vaurioidu. Käytön jälkeen se on upotettava makeaan veteen10 minuutiksi sulkien ja avaten objektiivinsuojusta useaan kertaan.
Lopuksi sen on annettava kuivua varjoisassa paikassa. Toistaiseksi kamera toimii vielä…