Translate

torstai 31. toukokuuta 2012

St Vincent ja Grenadiinit (SVG)


Kirjojen mukaan yksi niistä paikoista, joissa Kolumbus ei ole käväissyt. Ei kuulemma sattunut reitinvarrelle… Mutta olisi kyllä kannattanut kurvata.

32 saaren ketju nousee merenpinnasta muodostaen Saint Vincentin ja Grenadiinit. Väkiluku on 118 000. Saarista suurin on St Vincent, jossa kaikkiaan 105 000 asukasta asuu ja niistä pääkaupunki Kingstownissa 30 000. Lopuille 31 saarelle jäikin sitten 13 000 asukasta.

Mustiquen saarelle kannattaa mennä, jos rahaa on enemmän kuin järkeä. Halvimmillaan hotelliyö maksaa 1000 USD ja huvilan viikkovuokra on 8500 – 45 000 USD.  Saaren vakiokävijöihin kuuluvat Mick Jagger, David Bowie, Kate Moss ja Bill Gates. Siis Biljonäärien saari.

Bequia, Port Elizabethin  edusta  on veneilijöiden suosima paikka. Sieltä löytyvät hyvät ankkuri- ja snorklauspaikat, ravintolat ja kaupat. Ja voit vuokrata jopa mountain biken. Lahtea reunustaa bonuksena hienot hiekkarannat. Tunnin snorklauksen aikana bongasimme 4 erilaista mureenaa, seepioita, ison mustekalan, papukaijakaloja ja iso liuta muita. Vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Saarelaisilla on muuten vielä oikeus kalastaa 4 valasta per vuosi perinteisin menetelmin!  

Huomenna suuntaamme Cancuaniin,Grenadiinien tuhkimoon, jossa odottaa saariryhmän puhtaimmat ja rauhallisimmat rannat. Liekö rauha mennyttä meidän saavuttua rantavesiin? Toinen puoli saaresta on luksuslomailijoiden käytössä. Luksuksesta pitää huolen Donald Trumpin kasino ja 18 reikäinen golfrata merinäköalalla. Katsotaan mitä sieltä toiselta puoliskolta löytyy.

 

Sunnuntaina saamme Suomesta Serenan ”vakiomiehistöön” kuuluvan Elinan. Mukana tulee Iiris, josta kasvaa siis toisen polven miehistöä. Hentillä on kissanpäivät, kun on kolme naista passaamassa.
Jos purjehduskeli on hyvä, tutustumme Grenadan ympäristöön muutaman viikon ajan. Elina saa ihailla sisustusvinkkejään koko lomansa ajan.



St Vincent, Wallilabou










Päevee, onko tämä se vallilapou? Puhuttako työ Suomee? Ai että puhu. No elekee sitte!

Siinä oli Hentin suunnittelema avajaispuhe, vaan jäi pitämättä. Ensimmäinen vastaanottokomitean jäsen näet souti veneellä meitä vastaan huitoen nyrkillään kilpailevalle kollegalleen. Kilpailijalla oli jolla ja kunnon perämoottori. Meinasi riita tulla, kumpi saat viedä meidät ankkurilahteen. Mieluiten ei kumpikaan, mutta joskus täytyy yrittää olla diplomaatti.



Soutaja huitoi pyydellen meiltä hinausta lahteen, monettako kertaa lie oli soutamassa sinä päivänä?
Otin karhean nylonnarun ja sidoin sen knaappiin. Ja sitten mentiin, soutajan kalastaessa ilmaiskyydin saadessaan. Lahti oli syvä, aivan rannantuntumassakin vettä oli vielä 50 metriä. Paikallinen tapa oli pudottaa ankkuri lähelle rantaa ja sitoa vene kiinni ahterista johonkin maksulliseen tolppaan tai metallihäkkyrään. Tässä vaiheessa kiinnityksen hinta oli arvoitus. Varmaankin ”very good price for you”.



Jollakollega huomasi hävinneensä lantin ja jäljelle jäi hedelmien myynti. Soutajan apuri ampaisi rannalta rikkinäisellä surfilaudalla meloen veneemme vierelle myyden vielä puissa olevia hedelmiä.
Taisi siinä joku myydä vielä korujakin. Myyjiä oli kuin Kuopion torilla, asiakkaita vain huomattavasti vähemmän. Lupasimme jokaiselle ostaa muutaman hedelmän, ettei syttyisi sotaa. 


Lahti on tainnut olla sotatantereena ainakin The Pirates of the Caribbeanin kuvauksien aikana. Tuntuu hassulta, että itse Johnny Depp on tallustellut näillä rantakivillä ja rakennelmilla. Tosin kaikki rakennukset alkavat olla rappiolla eikä kukaan näytä välittävän korjata niitä hurrikaanin tuhon jäljiltä.    




Saarien sisäänkirjautumismaksut vaihtelevat melkoisesti. St Luciassa selvisimme 15 ECD, eli noin 4 euron luokkaa 2 vrk. Täällä St Vincentissä 4 vrk maksaa 105 ECD. Ranskan maissa se on yleensä ilmaista ja muodollisuudet tehdään itse tietokoneella, joka voi olla esimerkiksi ravintolassa tai kahvilassa. Täällä tulli ja ulkomaalaistoimisto olivat eri kylissä. Matkaa niiden välissä hikiset puoli tuntia kävellen up and down.  


Keskiviikko iltapäivällä jatkoimme myyntitykkien lahdesta etelään, Young Islandia kohti, vaikkemme nuoria enää olekaan. Keli oli hieno lähtiessä, tosin tuulta ei lainkaan ja aurinko paistoi.  Mutta matkaa oli vain kymmenen meripeninkulmaa, siis parin tunnin matka. Vaan eipä aikaakaan, kun raju vastatuuli yllätti (yli 15 m/s) ja vettä tuli kuin aisaa. Näkyvyys surkea ja tutkakin oli sanonut sopivasti sopimuksensa irti! Sääennuste oli taas pielessä….
Mutta etenimme pikkuhiljaa ja pääsimme poijuun Young Islandin ja ”mantereen” väliin. 


St Lucia


Eipä ennättänyt ankkuri upota pohjaan, kun meille oltiin myymässä ”käsintehtyjä” kilpikonnakoristeita. Teimme jollalla matkan maihin hoitamaan tullimuodollisuuksia ja taas oli veneen vieressä banaanin myyjää, toisenlaisten korujen myyjää ja vaikka mitä. Onneksi pimeys tuli avuksemme ja myyjät jäivät odottelemaan huomista. Viimeiset killingit olisi puristettava vielä turistien kukkarosta ulos ennen sesongin totaalista hiljenemistä. Tahtomattamme olimme joutuneet näytelmän päärooleihin St Lucian pikamyyntiä



Itse pidän paikallisista käsintehdyistä tuotteista ja vähiten päällekäyvistä myyjistä. On aika harvinainen yhdistelmä, mitä etelämmäksi mennään. Paikallinen rastalettinen Cava oli tehnyt kookospalmun lehdistä kauniita koreja ja ostimme niitä muutaman. Edelliset käsintehdyt korit löytyivät Artesaanimarkkinoilta Guadeloupesta ja Dominican torilta.

St Lucia design

Guadeloupe design



Itse satama- alue oli kuin Naantalissa olisi ollut. Kaksikerroksiset, puiset rakennukset muodostivat u-mallisen alueen. Ikkunat ja kattojen reunukset olivat kauniisti koristeltuja ja valkoisiksi maalattuja. Seinät puolestaan vaalean sinisen ja vihreän sävyisiä. Alueelta löytyi itsepalvelupesula, pankki, kauppa ja paikallisia käsitöitä myyviä liikkeitä, jopa tulli oli osattu laittaa alueelle. Mutta mikä parasta, siellä oli restrooms! Wc ja suihku - oli muuten ensimmäinen lämmin suihku sitten Kanarian saarten, joka oli joulukuun alussa. 


Viinilasin mallinen lahti


Niinkin päivänselvä asia kuin suihku, tuntuu nykyisin ylellisyydeltä. Vielä lämmin vesi ja että sitä tulee kraanasta loputtomiin, tuntuu jo epätodelliselta. Olisipa joku ollut kuvaamassa ilmeitämme, kun pääsimme nauttimaan vedestä. Purjehtijan iloa oli jaettava jonkun kanssa, ja laitoimme viestiä perässä tuleville Annetille ja Jacqille, mistä löytyy hyvä suihku…


Maanantai oli täällä pyhäpäivä ja kaikki paikat olivat kiinni.  Kävelimme ylös vuorille ajankuluksi. Ihmiset kertoilivat mielellään rakentamistaan taloistaan. Hurrikaaniluokitus varmistaa uusien talojen kestävyyden ja sitä valvotaan tarkasti rakennusviranomaisten johdolla. Moni rakentaa talonsa yhteyteen turisteille vuokrattavia huoneita saadakseen lisäansioita.
 Tuloerot näyttävät olevan suuret – taloja löytyy leikkimökkien suuruisista puukyhäelmistä useampikerroksisiin betonirakennuksiin. Varakkuuden varmistaa pihalla oleva uudenkarhea auto. Kaikista hienoimmat talot on rakennettu näköalapaikoille ja ne ovat ulkomaalaisten omistuksissa. Eli melkoisen kirjavaa asutusta.



Täälläkin asutaan

Rinnetalo

 St Lucia vaikutti mukavalta kaikin puolin lyhyen visiittimme aikana. Vehreää, kaunista ja siistiä.

Samat rutiinit, mutta kaksi erilaista lopputulosta



Aina ennen siirtymistä seuraavaan paikkaan on tehtävä 2 tunnin kestävä operaatio:
Ø  Irrota perämoottori jollasta ja toivo ettei tuule liikaa. 25 kg nostaminen ylös veneeseen keikkuvasta jollasta ei ole naisten puuhaa.

Ø  Vaikka moottori on telineessä kiinni, varmistus köydellä estää sen mereen molskahtamisen.




Ø  Tyhjennä jolla airoista, äyskäristä, bensakanisterista ja ankkurista. Nosta jolla ( 27 kg) kannelle, huolella suljetun keulaluukun päälle. Sido se neljään eri suuntaan kiinni.

Ø  Sido uimataso kiinni
Ø  Pakkaa sisällä kaikki helposti lentävät tavarat pois
Ø  Pakkaa tietokoneet ja muu elektroniikka paikkaan, jonne ei varmuudella pääse vettä
Ø  Syö, tiskaa ja varmista, että jääkaapissa on yhdet ruoka-annokset valmiina huonon kelin varalta.
Ø  Rullaa matot pois kastumasta
Ø  Pakkaa keulapatjat kasaan, kovalla kelillä vettä voi tunkea keulaluukusta sisään
Ø  Sulje kaikki läpiviennit, joista voi tulla merivettä veneen kallistaessa
Ø  Kiinnitä plotteri paikalleen
Ø   Kaiva kiikarit, lokikirja, Gruising Guide- kirja ja pelastusliivit esille.
Ø  Vaihda kohteliaisuuslippu valmiiksi
Ø  Toivo, että ankkuri irtoaa pohjasta
Ø  Avot, olet valmis 10- 14 tunnin matkaan

Ihannepurjehdus -  kolme kymmenestä


Tuuli sopivasta kulmasta, aallokko 1-2 metristä, myötävirta. Isopurje ja pikkujenni vie venettä nätisti eteenpäin 4-7 solmun nopeudella. Vene kallistuu hieman ja kannelle tulee vettä vain litroittain.

 Pystyt syömään ja kävelemään sisätiloissa vaivatta. Sisätilat ja istuinkaukalo pysyvät kuivina. Vain kansi on suolainen matkan jälkeen. Rullaat matot ja patjat paikalleen, irtotavarat takaisin. Toinen voi sillä aikaa tarkistaa ankkurin snorklaamalla.

 Nauti jäljellä olevasta illasta. Voit nukkua rauhassa, jos ankkurointi pitää eikä vene ”rullaa”.

Se suolaisempi purjehdus - seitsemän kymmenestä


Vasta tuuli, vasta- tai sivuvirta, ristiaallokko, aallon 2- 4 metriä. Vene parka kallistaa yrittäessään päästä tuuleen. Ei aina jaksa ja Iveco tulee apuun. Keulasta ja sivusta tulvii satoja tai tuhansia litroja vettä kannelle. Jostain löytyy AINA pienen pieni kolo, josta sitä valuu sisälle, esim kiskon alta. Kallistaessaan vene hörppää vettä istuinkaukaloon.

 Joskus sitä valuu sisätiloihin luukusta huolimatta. Katon yli roiskuu vettä. Pressun reunoista valuu vettä selkääsi pitkin. Vaatteesi ja hiuksesi ovat loppumatkasta suolasta kankeat. Wc:hen meneminen vaatii akrobatiaa ja huuhtelu on mahdoton veneen kallistaessa liikaa.

 Siivoamiseen menee useampi tunti ja makeaa vettä kuluu. Koska syöminenkin on ollut niin ja näin matkan ajan, ei nälkä helpota oloa. Pimeys painaa päälle. Väsyttää ja suututtaa.
 Olet valmis hyppäämään mereen tai ainakin myymään veneen.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Martinique, St Pierre




5000 asukkaan kaupungiksi St Pierre on täynnä tapahtumia. Tammikuun ankkuroinnista jäi mieleen paraati ja nyt on taas iso tapahtuma torilla ja sen ympäristössä. Paraatitytöt ja – pojat aloittivat ohjelman kello 12. Oli hauska katsoa heidän valmistautumista ja odottelua esitykseen, sillä kaiuttimista kuuluva musiikki sai vartalon liikkumaan rytmikkäästi ja veikkaan, että rytmi on tullut jo äidinmaidon mukana. Täällä on muuten yleistä nähdä äidin imettävän lasta missä vaan, mutta se mikä hämmästyttää, on se lasten ikä. Yli kaksi vuotiaatkin saavat vielä rintamaitoa. Liekö se syynä, että yli kymmenen vuotiaat imevät vielä usein peukaloaan….


Karibialainen rytmikäs musiikki kuuluu torilta korviini, kun kirjailen blogitekstiä. Ulkoa kuuluu kilpasoutajien ”ohjaajan” huuto, kisat alkavat pian. Rannalla kaksi hevosta ja poni löntystelevät edestakaisin selässään innokkaita ratsastajia. Jonoa piisaa, sillä lystiä mainostettiin ilmaiseksi.




Sisäänkirjautuminen Martiniquelle ei onnistunut, sillä turisti- infon sähköjohdot olivat palaneet ja koko paikka oli ilman sähköä. Näissä Ranskan maissa kirjautuminen tapahtuu ”itsepalveluna” tietokoneilla. Koska huomenna on sunnuntai ja maanantaina pyhä, lieneekö mikään kirjautumispaikka auki saaren eteläpäässä? Harmittaa hankkia lisämaileja vain kirjautumisen takia ja varsinkin, ellei paikka ole auki.
Mutta St Luciassa on ollut koko Karibian tiukimmat tyypit tiskin takana ja mahtavatko uskoa tarinaamme sisäänkirjautumisen vaikeudesta, kun sinne saavumme? Pahimmassa tapauksessa on kai sakot vastassa.


Kaupungilla kävellessä näkee suurimmaksi osaksi raunioita.  1902 vuoden tulivuorenpurkaus teki melkoista jälkeä jyhkeille rakennuksille. Valtavat kivirakennelmat ovat siirtyneet paikaltaan ja muistoina on hienoja pilarin jäänteitä tai rappusia. Mikä työmäärä meni hukkaan siinä purkauksessa!
Onneksi rauniot on jätetty esille eikä niitä ole purettu pois, saa vähän mielikuvaa, miltä paikka on näyttänyt vuosisadan alussa.

Kirkon osia tulivuorenpurkauksen jäljiltä

Kirkon rauniot



Täällä on satanut viimepäivät kaatamalla ja alkaa ymmärtää katujen sivuissa olevien avoimien kiviojien merkityksen. Kun vettä tulee vauhdilla ja sillä on aikaa kerätä rinteeseen rakennetuilta kaduilta koko vesimassa kaveriksi, on sitä alhaalla melkoinen määrä. Joet täyttyvät ruskeasta vedestä ja meressä näkyy hassu erivärinen alue, mihin joki laskee vetensä. Vesi lahdessa on sameaa eikä houkuta snorklaamaan.  Mutta sentään näimme pitkästä aikaa 6 delfiiniä. 


Ps. Parturoin hiukseni uimatasolla muutama päivä sitten. Nippuun taakse vaan ja rusautus saksilla. Sama kohtalo etuhiuksille. Lopputulos on lyhyempi, mutta täytyy myöntää, että siivousmoppikin on saanut paremman muodon. Mutta eipähän roiku enää!


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Dominica



Tuttu juttu


Portsmouthin lahti on tullut tutuksi ja niin kai veneemmekin, sillä Serenan lipuessa rantavesiin moni käsi nousi tervehdykseen. Big Pappa halasi ja toivotti tervetulleeksi. Illalla oli taas tiedossa livemusiikkia, tällä kertaa paikallisten lisäksi väriä toivat Jamaikalta saapuneet muusikot.

Menimme kuuntelemaan, vaikka yöllinen purjehdus vetikin kroppaa mieluummin sängyn pohjalle. Eikä lähtemistä jollalla helpottanut yhtään koko päivän jatkunut sade ja tuuli. Mutta lähdimme kuitenkin ja saimme pitkästä aikaa kokea jotakin, mitä olimme kaivanneet Euroopan jälkeen – palelua. Olin penkonut vaatekaapin pohjalta pitkähihaista puseroa ja ohuet takit vielä varmuudeksi mukaan. Silti välillä tuntui mukavia vilunväreitä kropassa. Eipä aikoinaan olisi uskonut, että nauttii palelusta niin paljon. On se kummallista tämä matkailu.

Musiikkia oli saapunut kuuntelemaan paikallisia, ulkomaalaisia lääketieteen opiskelijoita ja vain muutama veneilijä. Veneilysesonki alkaa hiipua ennen hurrikaaniaikaa ja nopeimmat ovat jo nostaneet veneensä ylös taikka seilaavat etelämpänä.

Paikalliset kaivoivat taskuistaan pikku pusseja myytävää. Opiskelijat tarkastelivat tavaran laatua. Myyjä selvitti vielä viimeiset käyttövinkit. Kaikki tämä tapahtuu avoimesti ja polttelu täällä on arkipäivää. Ei ihme jos koulut vastustavat huumeita. Eikä siis ihme, että paikallisilla on niin isot taskut löysissä shortseissa…

Jaksoimme kuunnella muutaman tunnin hyvää musiikkia, joka tuli puurona ulos rahisevista kaiuttimista. Mikään ei ollut muuttunut Dominicassa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Guadelope. Anse a la Barque


Tiistaiaamu 15.5.12

Paikallinen tummaihoinen mekaanikko kontallaan uuden Ivecomme päällä, ruuvailee ja Hentti käynnistelee. Dieseliä roiskuu ilmaan ja kone ulisee, vaan ei käynnisty. Äänestä tulee mieleen vanhat hyvät ajat autonrämäni kanssa kovilla talvipakkasilla. 

Satuimme veneellä lahteen, joka on vähän keskellä ei mitään. Mutta ystävällisten ihmisten avulla saimme vuokrattua auton ja löysimme mekaanikon. Tämä Basse Terren puoli Guadeloupesta on täysin päinvastainen kuin Grande Terre, jossa vierailimme ennen pääsiäistä. Luonto ja ihmiset elävät täällä sopusoinnussa. Täällä on siistiä ja erittäin kaunista. Ihmisillä on pilke silmäkulmassa ja hyvä huumori.

Tiet ovat kiemuraisia ja ne seurailevat rannan tuntumaa. Autot ovat kovilla ylämäissä ja automme taisteli pahimmat ylämäet ykkösvaihteella. Rehevät puustot täyttävät tienvierustat ja mangoja kasvaa joka puolella. Tienvarsilla myydään tuoreita hedelmiä ja ruokaa, juomat ovat yleensä n.150 litran suuruisissa ”kylmälaukuissa”, joissa on jäätä. Joillakin pihoilla näkyy siisteissä riveissä kasvavat kaalit tai sipulit, joita kitkee olkihattua päässään pitävä nainen. Välillä maisema voisi olla jopa Suomesta, sillä lehmät laiduntavat vihreillä niityillä.

Pienimmät koululaiset kulkevat käsi kädessä äitinsä kanssa, hiukset kauniisti letitettynä. Iloisen väriset hiuskoristeet ja helmet on valittu vaatteiden värien mukaan. Sateenvarjoa käytetään täällä suojaamaan paahtavalta auringolta! Naiset kävelevät iloisen värisissä sandaaleissa ja käyttävät yleensä hameita. Vartaloltaan he ovat naisellisia ja kävelevät ylväästi, vaikka olisikin muutama kurvi liikaa eurooppalaisen mittapuun mukaan. Miehet käyttävät mieluiten varvastossuja, t-paitaa ja shortseja, ikään kuin kansallisasuna. Vartalot ovat usein jänteviä ja isoa vatsaa näkee harvemmin.  Askel on keinahtava ja toisinaan laahaava.

Sunnuntaina ei kannata lähteä nälkäisenä kävelylle, sillä jokaisen talon pihalla savuaa iloisesti grilli – perheet kokoontuvat yhdessä syömään. Kaikki kaupat ovat kiinni ja eivätkä bussitkaan kulje. Täällä pyhä tosiaan eroaa arjesta ja se on oikeastaan kiva. Loppujen lopuksi kai ihmisen on pärjättävä yksi päivä ilman auki olevia kauppoja.

Rannalla olevalle parkkipaikalle saapuvat kalastajat autoillaan, melovat riisutuilla surfilaudoilla veneillensä ja lähtevät merelle. Heiltä saa ostettua tuoretta kalaa suoraan veneestä. Parkkipaikalla olevassa puussa asustaa suuri iguaani. Se löntystelee puussa lehtiä syöden. Autojen katot saavat kunnian ottaa vastaan putoavat lantajätökset. Ajattele, jos iguaani näkee vauhdikasta unta ja ote oksista lipsahtaa - maahan on pitkä matka mätkähtää ja kesken unien joutuu kiipeämään takaisin puuhun. Mahtaa harmittaa.





Ivecosta on eliminoitu nyt dieselvika pois, pumppukin toimii ja merkit alkavat viitata sähkövikaan, niin kuin vähän veikkailimmekin. Mittaripaneeli on ruostunut takaosastaan ja kontaktit ovat huonot, vaikka sinne on suihkutettu tasaisin väliajoin Marine  6-56, vähän kuin CRC. Muovi näyttää olevan täällä Karibialla kestävin materiaali ja siitä valmistetun moottorin nimi on mela, toimii muuten aina.

Sama tiistai-ilta

Mekaanikko ajoi vielä Point a Pitreen ostamaan kaasuvaijerin ja asensi sen ennen pimeän tuloa paikalle. Kone toimii hyvin, kun toiminnot eivät enää kierrä mittaripaneelin kautta. Moottori sammuu nykyisin mekaanisesti – muumilaakson kansi auki ja nykäisy Marcelin asentamasta sinisestä kaapelista. 

 Olisivat voineet mainita Englannissa, että se mittaritaulu kertakäyttötavaraa - alkaa oikutella kolmen kuukauden käytön jälkeen ja lopettaa toiminnan 7 kuukauden jälkeen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

St Martin - Guadeloupe




Kun kaikki alkaa mennä pieleen…

Oli aika jättää St Martin ja istuimme viimeistä iltaa Anneten ja Jacqin kanssa. Hentti testasi vielä aamua varten, starttaako kone. Ei startannut ja pojat ilmasivat koneen. Se alkoi käydä hyvin ja istuimme kauniista illasta nauttien kavereiden kanssa. Hyvästelimme taas tavataksemme jossain…

Aamulla se perhanan kone ei startannut, vaikka taas ilmattiin ja tehtiin kaikki kevätjuhlaliikkeet. Ei kun jolla takaisin veteen ja korjaajaa etsimään. Dr Diesel pääsi nopeasti veneelle ja minä yllätin hollantilaiset ystävämme comebackilla. Tartuin maalitelaan ja aloin maalata heidän kaverina Coppergoatia heidän veneen pohjaan. Olisin ollut vain tiellä miesten sukellellessa Serenan konehuoneessa.Kone käynnistyi taas ja sitä testailtiin useaan otteeseen illalla ja aamulla. Kummajainen vika, kun ei halua tulla esille.

 Mutta kun kone kerran kävi, lähdimme 9.5 keskiviikkona kohti Guadeloupea. Matkaa sinne olisi noin 140 mpk, vuorokausi tai kaksi. Alkumatka oli vastatuulta ja autoimme koneella hetken aikaa. Sitten purjeet jatkoivat työtä yksikseen ja pyyhälsimme st Kittsin ohi hyvää vauhtia. Tuuli hävisi myöhään illalla ja Iveco ei paljon lupaillut sitä käynnistettäessä. Mittaritaulu piti kummaa ääntä ja vaihteisto jumitti. Käynnistyi lopulta ja toimi hetken.




Kunnes kaasuvaijeri meni poikki. No, kaksinkertaisesta säilykepurkin kannesta tuli tuhat kierrosta ja kaasupullon korkista 1200, kun ne laittoi kaasuvaijerin virkaa tekemään. Yövuorossa oli purjeet tai kone - me torkuimme vuorotellen.

Torstaiaamu valkeni. Satoi ja ukkosti, salamoikin.  Niistä ei sääennuste mitään luvannut, mutta nehän ovatkin ennusteita. Vhf:llä kehoitettiin noudattamaan erityistä tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta, sillä joku purjevene oli karannut merelle ilman kuskia. Virta oli välillä voimakas ja vastainen, tuulikin oli muuttunut vastaiseksi ja ristiaallokkoa kaupanpäälliseksi. Kone toimi ja pysähteli. Kunnes se lopulta oli hiljaa. Vikaa ei löytynyt. Päätimme jatkaa tuulen avulla ja ikuinen kiistanaihe ”moottorilla vai purjeilla” oli hävinnyt saman tien.

Yritimme luovia, mutta se oli hidasta puuhaa. Guadeloupe oli lähellä, mutta niin kaukana. Yli kaksi vuorokautta oli kulunut ja matkanteko oli surkeaa kitumista eteenpäin. Liekö väsymys syynä, mutta jatkoimme matkaa etelään, olisihan siellä Dominica. Sinne tuttuun lahteen olisi helppo tulla purjeilla. Mutta virta pirskule muuttui vastaiseksi ja tuulikin ajoi meitä mieluummin kohti Panamaa. Tuhoon tuomittu yritys päättyi täyskäännöksen ja otimme uuden yrityksen Guadeloupen länsirannikkoa kohti. Taisi olla pisin luovi purjehdusuran aikana…

Lauantaiaamuna ison genuan nostoköysi katkesi ja purje alkoi pudota mereen. Saimme kasattua sen vauhdilla kannelle. Iso purje sai nyt uuden kaverin pienemmästä genuasta. Olimme ohjanneet yli vuorokauden käsin, sillä meidän sähköntoimittajat, aurinko ja Iveco olivat hävinneet. Lihakset olivat kovilla. Vaatteemme oli suolasta kankeat. Kallellaan kulkenut vene oli hörppinyt merivettä ja se tuntui valuvan kaikkialle muualle paitsi takaisin mereen. Jääkaapin sähköjohdot saivat siitä osansa ja niin jääkaappi liittyi Ivecon seuraksi. 

  Anse a la Barquen lahdesta tuli ankkuripaikkamme. Tietenkin tuuli loppui ennen lahteen saapumista ja heitimme jollan veteen. Hentti tuuppasi jollalla tasaisin välein Serenaa eteenpäin ja sain vihdoin pudotettua ankkurin veteen. Matkasta oli tullut tuplasti pidempi niin ajassa kuin maileissa. Oli kuuma, nälkä ja väsytti.  Mutta lahti oli kaunis. Jopa pääskyset lentelivät veneen ympärillä. Hyppäsimme mereen ja kaikki se purjehduksen karmeus sai unohduksen.



lauantai 5. toukokuuta 2012

Syntymäpäiväjuhlaseikkailu



Annetin ja Jacqin tuttavalla oli syntymäpäiväjuhlat ja he houkuttelivat itse Elviksen mukaan. Esitys olisi juhlasankarille yllätys. Veimme jollalla äänentoistolaitteet ja esiintymisvaatteet telakalle, missä ne pakattiin kaverilta lainattuun autoon. Föönasin peruukin telakalla veneen alla ja laitoin styroxpään peruukkeineen tynnyrinpäälle odottamaan lähtöä. Veneessä loihdin Annetelle juhlakampauksen. Sillä aikaa peruukki oli tietysti pudonnut saviseen maahan ja toinen puoli oli rähjäinen, vaan haitanneeko tuo. Kuudelta saapui yksinpurjehtija Nico ja oli siis aika lähteä. Kukaan ei oikein tarkkaan tiennyt juhlapaikkaa, muutakuin että se oli toisella puolella saarta.

Meitä oli siis viisi autossa ja keikkakamat takana. Matkahan olisi sujunut muuten hyvin, elleivät saaren tielaitoksen kaverit olisivat rakentaneet niin paljon hidasteita. Auton pohja ryysti hidasteita, välillä auto jäi pohjasta kiinni ja meidän oli noustava pois autosta, jotta se irtosi. Mietimme ääneen, miten paljon kaveruus autonomistajan kanssa kestää…

Nicolla oli mukana kartta - se tavallinen paikallinen, jossa on epämääräisesti piirretty tie sinne, toinen tänne. Juhlat alkoivat puoli seitsemältä ja pimeys alkoi laskeutua. Auto kipusi ylös vuorelle ja näkymä alas valaistuun kaupunkiin oli upea. Tie alkoi kaveta ja loppujen lopuksi päättyi. Kolme dobermannia pyöri kadulla – niitä oli tasan kaksi liikaa juhlapaikan tunnusmerkkeihin verrattuna.
Täyskäännös ja sama kiemurainen tie alas. Kysyimme matkalla sijaintiamme muutamalta paikalliselta. Ei oltu kuulemma sielläpäinkään, missä pitäisi. Olimme auttamattomasti myöhässä ja eksyksissä.

Annet alkoi navigoida ja me muut varoittelimme edessä olevista töyssyistä. Jacq pujotteli niitä kuin slalom mäessä keppejä. Vihdoin löysimme oikean tien ja jäljellä oli vain  loppusilaus – itse juhlapaikan löytäminen. Tie muuttui hiekkatieksi ja sateen jäljiltä olevat kuopat syvenivät. Nousimme juhlahepenissä ulos autosta keventääksemme kuormaa. Pimeässä kävelimme jalat vuoroin lätäköissä tai kuopissa. 

Vihdoin pääsimme talolle, missä se oikea dobermanni oli portilla vastassa. Ja itse juhlasankari oli heiluttamassa iloisesti.

Juhlat olivat kivat ja Elvis- yllätys oli mieluisa. Talon emäntä omisti Steel- rummut ja saimme testata niiden soittamista. Ruokaa oli yllin kyllin, sillä kaikki olivat tuoneet sitä mukanaan.
Edessä oleva kotimatka nauratti tai huolestutti - montakohan tuntia siihen nyt menisi? Hyppäsimme autoon ja ensimmäinen ongelma oli jo sähköisessä portissa - se aukesi ja meni saman tien kiinni. Kolmannella yrityksellä sujahdimme siitä ulos ja noudatimme uusia ajo-ohjeita. Niiden mukaan ei olisi odotettavissa hiekkateitä ollenkaan.

Mäki lähti jyrkkään nousuun ja Jacq vaihtoi mateluvaihteen päälle. Mutta puolessavälissä mäkeä eturenkaat alkoivat sutia tyhjää kuivalla betonitiellä! Miten se on mahdollista, kun ei ole luntakaan? Hyppäsimme äkkiä ulos autosta työntämään ja Jacq yritti kitkutella pikkuhiljaa ylöspäin. Moottori ulisten auto liikkui ja saimme kävellä koko jyrkän mäen päälle, ennen kuin uskalsimme istuutua penkeille. Olisipa joku ollut näkemässä - juhlahepenet yllä työntämässä autoa keskellä yötä. Tämä taisi olla kaikille hauskin automatka koko elämän aikana.

Pääsimme telakalle ehjinä, mutta autosta ei ole takeita. Siirsimme keikkakamat jollaan ja ajelimme täydenkuunvalossa takaisin veneelle. Meri oli tyyni ja kuu valaisi hienosti hiekkapohjaan saakka.

Vapunviettoa Karibialla




Koska elämäämme ei rytmitä tiukka aikataulu vaan ainoastaan sää, tuppaavat kaikki juhlapyhät unohtua. Osasyyllinen lienee myös puuttuvat vuodenajat. Luonto Suomessa muistuttaa automaattisesti pääsiäisestä, vapusta ja juhannuksesta. Ne rytmittävät elämää, vaikkei sitä aina ole ymmärtänytkään aiemmin.


Juhlimme Annetin ja Jacqin kanssa lentokentän vieressä olevalla hiekkarannalla. Pakkasin mukaan saaristolaislimppua, gubbröraa, patonkia, juustoa ja tietenkin kuplivaa. Pään yli laskeutui valtavan kokoisia lentokoneita ja välillä tuntui, että hiukset lentävät mukana kiitoradalle. Lähtevät koneet puolestaan pöllyttivät ilmaan hiekkaa ja rannalla olevia tavaroita. Ihmiset saivat saalistaa niitä merestä uiden. Nousut ja laskut tuntuivat epätodellisilta, sillä uimarannan ja kiitoradan välissä on muutaman metrin välinen kaistale, missä on aita. Läheisessä baarissa sai kuulema kuunnella pilotin ja lennonjohdon välisiä keskusteluja kovaäänisistä. 

Lisää kuvateksti


Annet, Jacq ja Hentti ihmettelemässä



Vappupäivänä olimme Serenan ranskalaisessa versiossa. Seurustelu sujui englannin, ranskan ja suomenkielellä, sillä paikallinen perhe oli myös mukana juhlimassa. Ruokalajeja oli valtavasti –erilaisia salaatteja, accraa ja nakkeja.

Tein papusalaattia mukaan ja saaristolaislimpun olin toimittanut jo aiemmin uiden – limppu muutamaan muovipussiin pakattuna ja koko komeus ämpäriin. Toinen käsi ylhäällä uiden he saivat uunituoretta limppua. Oli kuulemma erikoisin ruokatavarankuljetus heidän veneeseen… Kaikkea sitä tekee, kun ei viitsi laskea jollaa alas taavetista.

Sää täällä on ollut erittäin tuulinen. Raju ukonilma on pyörinyt muutamana iltana täällä valaisten taivaanrantaa ja pyöritellyt veneitä ankkurien ympäri. Vhf peräänkuulutti eräänä iltana viereisellä saarella kadonnutta sukeltajaa ”tummaihoinen, 35- vuotias, tummansininen paita päällä. Kaikkia veneilijöitä pyydetään tarkkailemaan erityisen huolellisesti merta”. Merelle ovat lähteneet vain ne, joiden on ollut pakko lähteä.