Translate

perjantai 16. joulukuuta 2011



HAUSKAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

MERRY CHRISTMAS AND HAPPY NEW YEAR

GOD JUL  OCH GOTT NYTT ÅR

GOD JUL OG ET GODT NYTT ÅR

FELIZ NAVIDAD Y PRÓSPERO ANO NUEVO

EN GLADJELIG JUL OG ET GOTT NYTTÅR

UN JOUEX NOËL ET BEAUCOUP DE BONHEURE POUR LA NOUVELLE ANNÉE

VROLIJK KERSTFEEST EN EEN GELUKKIG NIEUWJAAR

FRÖHLICHE WEIHNACHTEN UND VIEL GLÜCK IM NEUEN JAHR

Matkanaikana lukijoita on kertynyt monesta maasta ja siksi onkin kiva toivoa kaikille heidän omalla kielellään!

 Blogisivuillani on käyty tänä vuonna lähemmäs 39 000 kertaa, mikä taitaakin olla paras joululahjani.

        Iso Kiitos Teille!

Kap Verde saa jäädä



Tuuli on ollut voimakas viime päivät ja luvassa oli vielä kovempaa sekä korkeaa aallokkoa, joten kokeilemme startata torstain sijaan perjantaina tai lauantaina.
Mindelon kadut ja kujat ovat tulleet tutuiksi ja suuntasimme paikalliseen info”koppiin” kysymään neuvoa - sitä sai ja ranskankielellä tai paikallisella.. Peruskysymykseen mitä paikkoja saarella olisi, ei hän osannut kertoa. No entäpä miten bussilla pääsee saaren toiselle puolelle? Epämääräinen sormenhipaisu kartalla johonkin torin liepeille ja aikatauluihin vastaus oli, että usein. Matka-aika oli outo kysymys, eikä hän osannut sanoa kuinka kauan saaren toiselle puolelle bussilla köröttelee.
No olipahan erikoistunut postikorttien myymiseen ja pystyi niillä visioimaan, miltä muualla näytti.

Busseja ei näkynyt ja tingimme taksin ja menimme melko hiljaiseen pikkupaikkaan. Matka kesti 20 min ja tie oli mutkainen eikä muuta nähtävää varrella ollut, kuin hienoja tai rinteessä töröttäviä pelleistä kyhättyjä taloja. Muutama lehmä, koulu ja pari kilipukkia.  Baia das Gatas oli hiljainen paikka, missä oli puolivalmiita taloja myytävänä ja elämää melko vähän, ehkä joku päivä paikka on pullollaan aurinkoa nauttivia turisteja, jotka asuvat hienoissa hotelleissa. Sitä kai ne paikalliset toivovat.

Söimme lounaan paikallisessa ja ruoka oli erinomaista, vaan hintataso on kyllä kova, niin kuin paikallisetkin valittavat. Ruoka, pullo vettä, kaksi pientä olutta ja jäätelöt n. 20 euroa. Ja hinnat oli siis merkitty menyyn, joten ei tullut turistilisää.

Laaksot matkan varrella olivat yllättävän vihreitä, sillä täällä vaivaa kuumuus ja kuivuus. Torilla kuitenkin on myytävänä hedelmiä ja vihanneksia - hyviä sellaisia, joten kovalla työllä kai ne on saatu kasvamaan. 
Tänään kirjauduimme maasta ulos ja siinä menikin tunnin verran kaiken paperisodan ja paikkojen löytämisten jälkeen. Kahdessa eri paikassa täytyy ilmoittaa lähdöstään ja käteen on saatava planketti, jota näytetään Barbadoksella, että lähdetty on Kap Verdestä. Leimoja passiin ja papereihin tuli paljon, mutta mukavia olivat ja humoristisia kaikki niitä hoitavat.

Olemme ostelleet ohimennen tuoretavaraa kuten porkkanoita, papaijoita, kaalia, omenoita, appelsiineja, tomaatteja, kurkkuja sekä kesäkurpitsaa. Jogurtti on juoman muodossa ja säilyy huoneenlämmössä, joten sitä vaan myslin kanssa.
Diesel- sekä vesivarannot ovat täynnä, samoin univarastot.
vene on yltäpäältä hiekasta, mutta sunnuntaina se on vaihtunut varmaan suolaan.

Moni on kysellyt, että pelottaako meitä? No eipä sitä osaa pelätä, kun säätä ei osaa kolmeksi viikoksi arvuutella, mutta kaverit ovat luvanneet seurata säätä Suomesta Spotin mukaan ja lähettää varoituksia sateliittipuhelimeen, jos tiedossa on jotain myrskyä.

Näissä tunnelmissa ennen Atlantin ylitystä. Kipitän nyt paikalliseen internetin ihmemaahan ja yritän saada kuvia Kap Verdestä. Keep in touch.

Tuuli on ollut voimakas viime päivät ja luvassa oli vielä kovempaa sekä korkeaa aallokkoa, joten kokeilemme startata torstain sijaan perjantaina tai lauantaina.
Mindelon kadut ja kujat ovat tulleet tutuiksi ja suuntasimme paikalliseen info”koppiin” kysymään neuvoa - sitä sai ja ranskankielellä tai paikallisella.. Peruskysymykseen mitä paikkoja saarella olisi, ei hän osannut kertoa. No entäpä miten bussilla pääsee saaren toiselle puolelle? Epämääräinen sormenhipaisu kartalla johonkin torin liepeille ja aikatauluihin vastaus oli, että usein. Matka-aika oli outo kysymys, eikä hän osannut sanoa kuinka kauan saaren toiselle puolelle bussilla köröttelee.
No olipahan erikoistunut postikorttien myymiseen ja pystyi niillä visioimaan, miltä muualla näytti.

Busseja ei näkynyt ja tingimme taksin ja menimme melko hiljaiseen pikkupaikkaan. Matka kesti 20 min ja tie oli mutkainen eikä muuta nähtävää varrella ollut, kuin hienoja tai rinteessä töröttäviä pelleistä kyhättyjä taloja. Muutama lehmä, koulu ja pari kilipukkia.  Baia das Gatas oli hiljainen paikka, missä oli puolivalmiita taloja myytävänä ja elämää melko vähän, ehkä joku päivä paikka on pullollaan aurinkoa nauttivia turisteja, jotka asuvat hienoissa hotelleissa. Sitä kai ne paikalliset toivovat.

Söimme lounaan paikallisessa ja ruoka oli erinomaista, vaan hintataso on kyllä kova, niin kuin paikallisetkin valittavat. Ruoka, pullo vettä, kaksi pientä olutta ja jäätelöt n. 20 euroa. Ja hinnat oli siis merkitty menyyn, joten ei tullut turistilisää.

Laaksot matkan varrella olivat yllättävän vihreitä, sillä täällä vaivaa kuumuus ja kuivuus. Torilla kuitenkin on myytävänä hedelmiä ja vihanneksia - hyviä sellaisia, joten kovalla työllä kai ne on saatu kasvamaan. 
Tänään kirjauduimme maasta ulos ja siinä menikin tunnin verran kaiken paperisodan ja paikkojen löytämisten jälkeen. Kahdessa eri paikassa täytyy ilmoittaa lähdöstään ja käteen on saatava planketti, jota näytetään Barbadoksella, että lähdetty on Kap Verdestä. Leimoja passiin ja papereihin tuli paljon, mutta mukavia olivat ja humoristisia kaikki niitä hoitavat.

Olemme ostelleet ohimennen tuoretavaraa kuten porkkanoita, papaijoita, kaalia, omenoita, appelsiineja, tomaatteja, kurkkuja sekä kesäkurpitsaa. Jogurtti on juoman muodossa ja säilyy huoneenlämmössä, joten sitä vaan myslin kanssa.
Diesel- sekä vesivarannot ovat täynnä, samoin univarastot.
vene on yltäpäältä hiekasta, mutta sunnuntaina se on vaihtunut varmaan suolaan.

Moni on kysellyt, että pelottaako meitä? No eipä sitä osaa pelätä, kun säätä ei osaa kolmeksi viikoksi arvuutella, mutta kaverit ovat luvanneet seurata säätä Suomesta Spotin mukaan ja lähettää varoituksia sateliittipuhelimeen, jos tiedossa on jotain myrskyä.

Näissä tunnelmissa ennen Atlantin ylitystä. Kipitän nyt paikalliseen internetin ihmemaahan ja yritän saada kuvia Kap Verdestä. Keep in touch.

torstai 15. joulukuuta 2011


Kap Verden saaret löydettiin 1400- luvulla ja tämä saari, Sao Vicente, sai ensimmäiset asukkaansa vasta 1800 luvulla. Sijaintimme on Senegalista vain 640 km ja selittänee ilmassa olevan lentohiekan. Mindelon kaupunki on ollut kautta aikojen tärkeä pysähdyspaikka kauppalaivoille helpon ja suojaisan sataman vuoksi, seköhän meitäkin tänne veti?

Saavuimme satamaan melko kovassa tuulessa ja voimakkaassa virrassa, mutta saimme veneen laituriin muutaman miehen avustamana. Marina osoittautui yllättävän hienoksi (lue kallis) paikalliseen katukuvaan verrattuna.  Ensimmäistä kertaa sainkin  satamamaksun jälkeen marssia passit & miehistölista kädessä ilmoittautumaan maahantuloviranomaisille, jonne saikin kävellä kilometrin verran.
24 tuntia ennen maasta lähtöä täytyy käydä ilmoittamassa aikeensa ja maksaa taas jokunen lantti, lienee sama viisieuronen kuin tullessakin.

25 euron satamamaksuun sisältyy kulkukortti, johon on ladattu 100 litraa vettä esim.suihkua varten, unohtivat vain mainita sen olevan kylmää - lämmintä vettä täällä ei tunneta. Vettä saa ostaa lisää 20 senttiä /litra, eikä vesi ole juomakelpoista. Olimnme tulleet alueille, joissa pohjavettä ei ole, joten makeavesi ei ole itsestäänselvyys.

Itse vene on laiturissa kovemmalla rasituksella kuin merellä – ruori pyörii, köydet kiristyvät virran mukana ja sisällä meteli on melkoinen. Kaksi lepuuttajaa päästi ilmat pihalle ja Hentti siirtyi jo korvatulppiin.

Saaret ovat aikoinaan toimineet orjakaupan keskuksena ja väestö onkin muodostunut afrikkalaisista ja eteläeurooppalaisista, lähinnä portugalilaisista.
Kielenä täällä kuuleekin portugalia ja kreolia, kummastakaan en ota selvää, onneksi englantia ja ranskaa puhutaan jonkun verran.

Aurinko on hävinnyt, ilma on harmaa (hiekasta?) mutta lämpötila pysyttelee lähempänä 30. Tuuli vilvoittaa, vaikka se samalla tuo lisää hiekkaa joka puolelle. Viimepäivinä tuuli on ollut melkoinen ja katsotaan, miltä sää vaikuttaa, tarkoitushan on startata torstaina…ja näinhän se kävi että täällä ollaan vielä.

Hajareisin istuvat naiset myyvät kadunkulmissa banaaneja ja vihanneksia, jonne ne on kannettu valtavan kokoisissa pesuvadeissa päänpäällä kantaen. Sitä ennen on istuttu iloisesti täyteen sullotussa avolava-autossa kylän naisten ja vihannesten kanssa. Varvastossut ja leveä hame on vastine suomalaiselle tuulipuvulle. Kalahallissa on valtavankokoisia kaloja, mistä valita ja kadulla myydään kaloja suoraan kotikärryistä, välillä niitä kannetaan olkapäälle heitettynä. Rentoa ja stressitöntä elämänmenoa.  Kiinalaisia krimskrämskauppoja on joka kulmalla, verovapausko se täälläkin?
Miehet ottavat lunkimmin, osa makaa maassa promillen tai muun puuduttamana ja usein viereen on tuupertunut koira kuumuudesta tai nälästä. Mutta pääasiassa ihmiset vaikuttavat onnellisilta, vaikka paikallisen kertoman mukaan keskiansio on 150 e ja osalla se voi olla vain muutama kymppi, joillakin tonni. Kuitenkin ruoka on täällä melko kallista – pienehkö kala hallista maksaa 1,50 , banaanit hiukan alle euron kilo ja säilykkeet euron pintaan. Kaupoissa ei ole suuri valikoima ja saakin käydä useammassa, että löytää tarvitsemansa. Rahahan täällä on escudo, mutta ottavat mielellään euroja vastaan – kurssin suhteen saa vaan olla tarkka.

Kokonaisuudessaan Mindelo on ollut hieno kokemus - johtunee varmasti sen sekoittuneesta kulttuurista, rakennuksista, jotka ovat värikkäitä ja sopivasti rähjäisiä sekä ystävällisistä ihmisistä. Köyhyys ja rikkaus ovat asettuneet eri kaupunginosiin ja varsinaisia kerjäläisiä ei ole, vain avuntarjoajia, jotka odottavat palveluksistaan muutamaa lanttia. Siitä avusta ei ole heille pitkäaikaista hyötyä.
Lapset ovat kauniisti puettuja ja iloisia. Olimme seuraamassa capoiera harjoituksia ja muutamat tulivat tervehtimään kädestäpitäen.

  Ja mikä hauskinta, paikalliset virittäytyvät joulun tunnelmiin jouluvaloin koristelluin palmuin ja ilmalla täytettyjä joulupukkeja on sullottu kauppojen sisääntulon yhteyteen. Kadulla soi Jouluyö, juhlayö.  Mikä sekoitus kaikkea!




maanantai 12. joulukuuta 2011

La Gomera - Kap Verde


SUOLANMAKUA SUUSSA
Laiturilla oli joukko ystäviä irrottamassa köysiä, kun lähdimme la Gomerasta. Sinne jäivät talven viettoon Andy ja Leslie, joille olimme neuvoneet Turunmaan saariston kaikki mansikkapaikat. Purjehtivat yhden sesongin Suomessa ja jättävät veneensä talveksi ( Airiston Kruunuun?) ja jatkavat Ruotsin kautta kotiin Englantiin.
Soutajat olivat startanneet päivällä klo 12.00, joten heidän perään lähdimme.

Matka alkoi vastatuulella, kuinkas muutenkaan, mutta mitäpä meistä - ajattelin niitä soutajaparkoja! Tuuli muuttui sivutuuleksi ja koveni, välillä aina 15 m/s ja vesi alkoi roiskua. Vaatteet tulivat märiksi, samoin istuinkaukalo, mutta vesi oli onneksi lämmintä, ainoastaan pirun suolaista. Niin, ne soutajaparat! Tätä jatkui kahden vuorokauden ajan ja ohjasimme vuorotellen käsin, sillä autopilotti ei pysynyt kovassa kelissä mukana. Kroppa oli kovilla jo kahden tunnin ohjaamisen ja tasapainoilemisen jälkeen.

Onneksi olin paistanut kalkkunafileet valmiiksi ja laittanut yrtti-sitruunaliemeen, tarvitsi vain keittää nuudeleita kaveriksi, enempää ei pystynyt alkumatkasta kokkaamaankaan, sillä sisällä tuli huono olo. Ohitimme soutajia tasaiseen tahtiin pimeässä – hassuilta näyttivät pienine veneineen ja kirkkaine lamppuineen kelluvina rykelminä merellä. Vhf kävi tiuhaan veneiden välillä.

HIEKAN SALAKULJETTAJAT

Oli taas meillä  Kanarialinnuilla ( ystävien antama hauska nimi ) totuttelemista öisiin vahtivuoroihin ja vielä kun ne muodostuivat niin vetisiksi.
Veden roiskuessa joka puolella tuli veneestämme varsinainen suolapakkaus –  kuivuttuaan suola muuttui hileiseksi kerrokseksi. Nyt voisi täyttää tyhjiä purkkeja piripintaan sormisuolaa ja jakaa niitä joululahjoiksi!  Aromilisänä voisi laittaa Afrikan hiekkaa, jota pöllysi ilmassa ensimmäiset päivät. Punaruskeaa hiekkaa oli yltympäriinsä, jopa Suomenlippu oli muuttunut ruskeasiniseksi. Veneemme oli kokenut kovia sitten Suomen – ruosteista hiekkapuhallusjätettä Englannissa, metsäpalon nokea Espanjassa ja nyt sitten suolahiekka käsittely kaupanpäälle.



LEMPEÄT TUULET LÖYSIVÄT MEIDÄT
Merivesi alkaa olla lämmintä, + 24 ja ilma + 24- 28 astetta. Kun ilma on ollut pilvinen eikä aurinkopaneeleilla ole ollut töitä, olemme joutuneet lataamaan akkuja koneella hetken aikaa virran takaamiseksi. Autopilotti ja plotteri näet pitävät sähköstä.
Lintuja ei juuri ole näkynyt ja delfiinejä kävi muutamaan otteeseen – soittelin niille aikani kuluksi huuliharppua ja viihtyivät muutaman tunnin ajan, olivat kai jo kuuroja.
Päivät kuluivat purjeita trimmatessa, milloin virsikirjaa, milloin mesaania. Välilä reivattiin, välillä annettiin hulmuta valtoimenaan. Tuulet veivät meitä lempeästi loppumatkasta kohti Kap Verdeä.


LAJINTUNNISTUSVAIKEUKSIA

Hentti oli jonkun aikaa seuraillut meren pinnan yläpuolella lentäviä otuksia. Laji oli vaikea tunnistaa, varsinkin kun sen näkee ensimmäistä kertaa eikä tiedä, onko se lintu vai kala. Lintukirjasta ei löytynyt mitään sinnepäinkään olevaa, sillä kyseessähän oli lentokala! Ne todellakin lensivät pitkiä matkoja ja vauhti oli nopea, kuvaaminen oli miltei mahdotonta. Yöllä yksi onnistui yllättämään Hentin lentämällä päin olkapäätä. Pitkän kamppailun jälkeen kala sai antautua.


"ZIPTIEDOSTO"  KULUNEESTA MATKASTA

Ruokana:  Kalkkunafileet ja nuudelit
                  Lihakaalipata
                  Pihvit ja perunasipulirenkaita lihaliemessä keitettynä
                  Tonnikalasalaatti, juustoleivät
                  Kalkkunasalaatti  ja valkosuklaamousse
                   Nakit ja perunasose
                   Paljon tuoreita mangoja, omenoita ja banaaneja.

Matkan kesto 161 tuntia, vajaa 7 vrk.
Matkan pituus 829 mpk, keskinopeus 5,1 solmua.

Opiskelimme Espanjaa ja teimme sudokuja. Luimme kirjoja ja lehtiä.
Aika meni nopeasti ja saavuimme tänä aamuna Mindeloon, vaikkei koko Sao Vincenten saarta meinannut nähdä, sen verran hiekkaa oli ilmassa.


maanantai 5. joulukuuta 2011

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE LUKIJOILLE

Kuten aina, lähteminen ei tunnu niin houkuttelevalta kuin paikallaan olo.Veneseen on pakattu keikkumaan verkkoihin paljon hedelmiä, vettä on tehty watermakerillä,jääkaappi on täynnä kylmätavaraa ja säilykepurkkeja on sen verran, että pääsemme Barbadokselle saakka, jos tuulet jostain syystä olisivat suotuisat hurauttaa Kap Verden ohi.

Kylvin lahjaksi saatuja herneensiemeniä, saamme sitten syödä tuoreita versoja matkan aikana. Krassit laitan seuraavaksi. Matkan aikana nautimme särki-, muikku- ja hirvisäilykkeitä muistellen niiden antajia.

 Oli niin tai näin, Itsenäisyyspäivää vietämme avomerellä, ja voimme avata lahjalaatikon, jossa on sinivalkoinen kynttilä ja muuta rekvisiittaa. Lahjaglögit voi  nauttia iltojen pimeydessä tähtitaivasta katsellen.

Kello on täällä 16.30. lähtösuihkussa on käyty ja kaikki on valmista, joten on aika irrottaa köydet.
Pysy mukana seuraamalla sijaintiamme Spotista.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Atlantic Challenge



Treenausta

Kuivamuonaa matkan ajaksi

Kaiki pitäisi saada mahtumaan

 Onneksi on muitakin hulluja, kuin me. Jotkut  soutavat , jotkut purjehtivat - kumpi lienee viisaampaa?
Startti piti olla tänään, mutta kova tuuli ja iso aallokko siirsi kisan alun huomiseen. 17 venettä odottelee siis hyvin varustettuna parempaa säätä. Osassa veneessä on kaksi, joissakin kolme ja joissakin jopa kuusi soutajaa. Kaikissa  veneissä on vedentekokone ja nukkumapaikat, ja yllättävää kyllä paljon säilyystilaa. Nopeudeksi saadaan jopa purjeveneemme nopeuden verran, joskus käy tuuri ja aalloilla ratsastaen pääsee jopa 14 solmua. Soutajia on monesta maasta, Rutsista ja Norjastakin on tullut pari venekuntaa mukaan kisaaan. Valmistelujen seuraaminen sivusta on ollut hauskaa puuhaa, sillä kaikki on minikoossa purjeveneeseen verrattuna.

Jos keli sallii, yritämme lähteä huomenna saattamaan soutajia veneellä ja samalla starttaamme seuraavaan paikkaan, mikä se sitten lienee..

Techical Jane selostaa




Veneessämme on monta teknistä laitetta, osaa niistä käytetään päivittäin ja osa on sellaisia, joita ei toivo koskaan käyttävänsä. Kaikki laitteet toimivat tietenkin eri tavalla ja niiden käytännön opiskelu vaatii aikaa. Sitähän meillä on, mutta miten kaiken uuden opettelu vie niin paljon sitä?

  GARMIN, plotteri eli sähköinen merikortti, jonka avulla tiedät esim. sijaintisi ja matkasi pituuden. Näyttää myös mm. nousu- ja laskuvesitaulukot.

RAYMARINE, moninäyttöplotteri, toiminnot samat kuin edellä, lisäksi tutka ja AIS. Ja paljon muuta. Lue lisää käyttöohjetta, niin tiedät.

RAYMARINE mittaristot, näyttävät tuulikulman ja – nopeuden, lokilukeman ja kauin.

VHF x3, kaksi kiinteää, yksi käsisellainen. Radiopuhelimella otetaan yhteys satamaan ja viranomaisiin sekä hätätilanteissa avunpyyntöön. Yksi näistä lähettää AIS – signaalia.

SPOT, paikannin, laite jolla voi lähettää sijaintinsa esim.sähköpostiin tai blogiin. Voidaan käyttää myös hätätilanteissa.
LENOVO, läppärini, kirjoituskoneeni.
PANASONIC, vesitiivis tietokone, Hentin lelu.
OLYMPUS, digitaalikamera, pikakuvien ottamiseen.

CANON, järjestelmäkamera, luontokuviin.
SATELIITTIPUHELIN, yhteydenpitoa varten ulkomerellä. Toimii vähän kuten kännykkä.
NOKIA, tavallinen puhelin.
SPECTRA, vedentekolaite, tekee merivedestä makeaa vettä.

HONDA, generaattori, tekee bensan avulla sähköä.

MAKITAN porakone 2x ja katkaisulaikka.

EBIRB, paikannin hätätilanteessa. Lähettää viestin Suomen, Turun merihälytyskeskukseen. Toivottavasti.
Satekiittipuhelin vasemmalla, käsivhf oikealla, keskellä Spot ja Nokia. Alla jääkaappi.

EBIRB

Käyttöohjeita on yksi laatikollinen, ja moni niistä englanninkielellä.



torstai 1. joulukuuta 2011

Turistico, kotoisasti Tico

Joulutähti joka kotiin

Kysykää Jaanalta ja Lefalta Paraisilta, mikä kukka

Rehevää laaksoa

Älykoira Turistico


Bussin ikkunasta

Banaaniviljelmiä

La Gomera. San Sebastian

Hermiguan tienreunaa

Saimme paikallisesta infosta bussiaikataulun ja suuntasimme tänään kohti Hermiguaa. Bussi kulki läpi tunnelien ja serpentiini teitä kiemurrellen. Sana tulee muuten ranskankielisestä sanasta serpent ja espanjan serpiente, ja molemmat tarkoittavat käärmettä.  Bussin jarrut olivat kovilla alamäissä ja ylämäissä moottori sai tehdä kovaa työtä. Saimme nauttia näköalasta, jota ei pysty kuvailemaan riittävästi.

 Alhaalla laaksoissa oli pieniä kyliä, välillä jyrkkiin rinteisiin oli tehty yksinäinen talo, jonne ei edes ollut autotietä. Lähempänä kaupunkia rinteet oli pengerretty taidokkaasti kivillä ja siten talot olivat ”monessa kerroksessa”, joskus tontin poikki meni tie ja tontti jatkui vain  alempana, missä oli perheen vuohia ja kanoja banaaniviljelmien kyljessä.

Kissoja ja koiria oli joka puolella, ja kaikilla ei ollut kotia. Seuramme eksyi koira, joka ei liene ollut kovin vanha ja taisi olla kulkukoira. Koira oli selvästi päättänyt tulla meidän laivakoiraksi, sillä seurasi meitä sinnikkäästi tunnin pari. Lukuisista eksytysyrityksistä huolimatta se istuutui varmanoloisesti Hentin viereen meidän odotellessa bussia - mitä tekisimme jos se hyppäisi mukaan bussiin?
Olimme aina vannoneet, ettei meidän huusholliin koiraa tule, mutta tämä koira osasi melkein puhua ja lukea ajatuksia. No kaiketi oli meidän onni, että sattui tulemaan söpö narttukoira, jonka viehätysvoima oli meitä parempi ja niin se ”Turisticoksi” ristitty koira hävisi.

Hermiguassa kukkivat joulutähdet ja trumpettikukat, kokoluokka vain oli meidän vadelmapensaita vastaava. Banaani- ja viiniviljelmiä oli joka puolella ja niiden rehevyys yllätti - sen takaa tasainen ilmasto läpi vuoden, 15 -25 astetta paikallisten mukaan.
Turisteja on vähänlaisesti katukuvassa ja suurin osa näyttää harrastavan vaeltelua tai ainakin kävelyä, sen verran reipasta oli meno. Kaikki tiet ja kadut sekä polut ovat jyrkkiä ja raskaskulkuisia, joten paikallisilla on pakko olla hyvä kunto.

Päivä meni nopeasti ja mieleen jäi erityisesti koiran tarkkaavaiset ja anovat silmät, maisemista puhumattakaan.

Ps. Jos koira olisi pompannut bussiin, olisi se ollut meidän.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

10 miljoonaa turistia, minä yksi niistä.

Bananas

Taatelit

Saksalainen risteilyalus

Joulun tunnelmaa

Banaanit matkalla

Taateleita
Kanarian saaria on kaikkiaan 8 kappaletta ja vierailimme niistä ainoastaan kolmessa. Kaikki olivat hyvin erilaisia rakennustyyliltään ja turismiltaan. Luin jostakin saarille saapuvan vuosittain 10 miljoonaa turistia ja voitte laskea mielessänne, mikä määrä pelkästään vesipulloja kertyy, jos jokainen turisti ostaa 7 pulloa lomansa aikana ja pakkaa yhtä monta muovikassia paikallisessa marketissa, puhumattakaan suihkuvedestä… 70 miljoona vesipulloa pelkiltä turisteilta!


Kysyin apteekista onko vesijohtoveden juominen vaarallista, sillä olemme juoneet tähän saakka aina paikallista kraanavettä. Vastaus oli, ettei se nyt ole vaarallista, mutta siitä voi saada bakteereja…Keittämällä käy kuulemma hyvin ruoanlaitossa.
Sitä nyt on kuitenkin tankattu veneen säiliöön ja juotukin, salaatit ym pesty samalla vedellä ja vielä ollaan ihan normaaleja.

Turismin lisäksi saarelaisia pitää hengissä trooppinen maanviljely, tuotteina on banaani (tietty),kahvi, taateli, appelsiini ja kasvatetaanpa täällä vehnää, ohraa, maissia ja perunaakin. Kovaa työtä vaati viljelyksien hoitaminen näillä rinteillä.


Täälläpäin on ollut monta kysyjää purjehdusmatkalle mukaan – tyypillisin on alle 30 vuotias, omien puheiden mukaan kaiken osaava ja maailman mukavin sekä sosiaalisin ihminen. Ironisinta vain on se, jos otat mukaasi jonkun tuntemattoman, on kapteenilla täysi vastuu kyseessä olevasta ihmisestä.
Viime kädessä joudut maksamaan kaverille matkan takaisin, jos hän ei jostain syystä pääse maahan. Mutta ilmeisesti sitä kannattaa yrittää, sillä ilmoituksia on joka puolella satamaa.

La Gomera

Puerto Ricon rantaa






Teidekin näkyi matkalla

Atlantic challenge

Mikä runko, enkä tarkoita omaani

La Gomeran vehreyttä keskustassa

Rentoa päivänviettoa La Gomerassa
Bongasimme harjalinnun Puerto Ricossa

Odottelimme pressun valmistumista maanantain ja vielä tiistaiaamupäivän, olimme puhuneet sekaisin ranskaa ja englantia ja olimme kutakuinkin ymmärtäneet toisiamme työn ja ajan sekä laskun suhteen. Hauska tapaus sattui Hentin kysellessä pressun valmiustilaa - huomatessaan sen olevan valmis, sanoi menevänsä sovittamaan sitä. Violett suorastaan hyökkäsi pressun kimppuun ilmoittaen, ettei pressu lähde mihinkään, ennen kuin se on maksettu!  Ne kulttuurierot ovat paljon suuremmat kuin se lyhyt matka hänen toimistolta veneeseen.
Lähdimme tiistai- iltapäivällä kohti La Gomeraa ja laskimme hitaan purkkimme saapuvan sinne luvatuilla tuulilla keskiviikkona valoisan aikaan. Matka alkoi lupaavasti vastatuulella ja ristiaallokolla. Vene keikkui ja tunsi olleensa taas kaksi viikkoa maakrapuna. Kuinka helppoa se satama- tai ankkurielämä onkaan ja sitä tulee yleensä mukavuudenhaluiseksi, lähteminen tuntuu aina tylsältä.
Tuuli vaihtoi suuntaa ja yltyi välillä jopa 12 m/s ja pääsimme jopa yli 7 solmua oikeaan suuntaan – oikein herkkua meille. Keskiyöllä ohitsemme lipui Kristiina Katarina, suomalainen risteilyalus matkalla Las Palmasiin. Olimme samoihin aikoihin Teneriffan eteläkärjen tuntumassa, kirkkaat valot täyttivät rannat ja Teiden huippu oli näkynyt jo alkumatkasta.

Vettä ryöpsähti tasaisin väliajoin istuinkaukaloon kastellen kevyesti vaatteet ja silmälasit suolavedellä, yö oli lämmin, sillä lämpötila ei laskenut alle 21 asteen, joten ne pitkät kalsarit ovat nyt sitten naftaliinissa. Vhf  kuulutti koko yön ”securite, securite” varoittaen  lähisaaren kuumista oltavista , kiitos tulivuoren. Veneily ja sukeltaminen tietyn etäisyyden päässä on kielletty. Paikalliset ovat kuulemma kiukkuisia, sillä alueella on alettu evakuoida ja tietenkin he menettävät elantonsa.

La Goruna häämötti jo ennen auringonnousua edessämme ja olimme perillä jo ennen yhdeksää, olimme siis matkanneet 79 mpk ja aikaa siihen oli mennyt n.16 tuntia, jolloin keskinopeudeksi tuli 5 solmua. Hyvä Serenalle.

Otimme paikan satamasta, sillä vene täytyisi täyttää ruoalla ennen Kap Verdelle lähtöä. Täällä hintataso on melkein puolet halvempi kuin Puerto Ricossa.
Satamassa on paljon veneitä, erityisesti Englannista ja Ranskasta, osa pitkälle matkalle lähtijöitä ja osa viettää talven täällä lämmössä.
Laitoin parturi kylttini kiinni keulaan ja viiden minuutin kuluttua oli ensimmäinen aika varattu.

Kävelimme pikku kiepin keskustaan ja oli kiva huomata siellä olevan paikallisia, eikä kukaan ollut sisäänheittäjänä.
Satamassa oli kummallisen näköisiä veneitä, missä paikat kahdelle soutajalle.  ”Avaruusveneissä” on makuupaikat, aurinkopaneeleja runsas määrä, vedentekokone ja kaikki ruoka on pusseihin pakattua ”pirtelömuonaa”, johon lisätään vain vesi.
Seurue starttaa sunnuntaina kohti Kap Verdeä ja sieltä kohti Barbadosta. Matkaan arvellaan kuluvan 50 vrk! Lupasivat soutaa meistä ohi ja odotella sitten Barbadoksella. Kavereilla oli isot hauikset ja tuskinpa mahtuvat enää reissun jälkeen samoihin hihoihin.