Tarina on pitkä. Mutta toivon, että siitä on hyötyä jollekkin vastaavanlaista matkaa tahi vakuutusta suunnittelevalle.
Tai se on vain kertomus huonosta tuurista. Jonkun mielestä tyhmyydestä. Päätä itse.
Palaan ajassa kolmisen vuotta taaksepäin. Aikaan, jolloin olimme
Lähivakuutuksen asiakkaita. Olimme kuulleet, että Pohjolalla on olemassa
venevakuutus, joka on voimassa myös ulkomailla. Olisihan se helpompaa hoitaa
asioita omalla äidinkielellä, jos vahinko sattuisi. Kuinka väärässä olimmekaan…
Vahinko ei ollutkaan JOS ja asioiden
hoitaminen heti vahingon satuttua ei ollut HELPPOA.
Kun silloista elämää miettii näin jälkeenpäin, niin oli se
melkoista myllerrystä. Kodin myynti, veneen varustus pitkälle matkalle ja
normaalista elämästä luopumista kaikkine turhine tavaroineen ja laskuineen oli aikamoinen
operaatio. Odotettavissahan oli hyppy tuntemattomaan, joten kaikki tuo
luopuminen oli kuitenkin mieluisaa. Mutta lyhyessä ajassa piti tehdä monta
asiaa ja useimmat vielä ensimmäistä kertaa elämässä.
Olimme tottuneet hoitamaan asioita kasvotusten tai ainakin
puhelimessa, sähköpostin käyttäminen oli meillä tuolloin olematonta. Niinpä
asioimme Pohjolan konttorissa kasvotusten asiamiehen (naisen) kanssa. Oi, jos
olisimme hoitaneet suurimman osan vakuutusasioista sähköpostitse, kuinka
helppoa meillä nyt olisikaan…
Voisin melkein vannoa, ettei Pohjolan asiamies ollut koskaan
aikaisemmin myynyt venevakuutusta, jossa on laajennettu osuus Eurooppaan ja
laajennettu osuus Karibialle. Harmillista, että meillekin se oli ensimmäinen
kerta. Sillä jos nyt ostaisin tuon kyseisen vakuutuksen, olisin aika paljon
tietävämpi kuin tuo silloinen asiamies.
Halusimme vakuuttaa veneen ja muun omaisuutemme. Kerroimme
virkailijalle, että tulemme asumaan veneessä useamman vuoden ajan. Halusimme
myös ostaa matkavakuutuksen, mutta sellaista ei kuulemma ole olemassa, kun matkan
kesto yhtäjaksoisesti on yli kolme kuukautta. Onnettomuuden jälkeen saimme
kuulla, että olisihan sellainen ollut laajennettuna. Harmi, sillä Portugalissa onnettomuuden
jälkeen vietetty aika oli kallista aikaa – oli ostettava kaikki hammasharjoista
vaatteisiin saakka, tupsahdimmehan sinne märissä veneilyvaatteissa taskut
tyhjinä.
Harva tulee muuten ajatelleeksi, että pitkän matkan veneessä
oleva irtaimisto on niinkin arvokas kuin 30 000 – 50 000 euroa. Mukanasi kun on
useampi läppäri, kamerat, purjehdusvaatteet, sukellusvempaimet, kirjat,
vaatteet, kengät, astiat, liinavaatteet… lista on melko loputon. Väitän, että
jos vakuutusasiamiehellä olisi kokemusta pitkänmatkan vakuutuksista, olisi hän
myynyt vakuutuksen tulevan ”kotimme” irtaimistolle. Hänen suurin intressi oli,
mitä vakuutettavaa omaisuutta meille jää tänne Suomeen… Kaikkein arvokkain
omaisuus oli kuitenkin lähdössä pois Suomesta…
Vene tuli vakuutettua ja vakuutusmaksu lisättiin samaan
kasaan asuntomme, lapsille jätettävän auton, peräkärryn ym Suomeen jäävien omaisuuksien
yhteiseen summaan. Vakuutusmaksut hoidettiin suoraveloituksella ja Osuuspankin
bonuksia käytettiin laskujen maksuun. Hyvä. Vakuutusasiat olivat siis hyvässä hoidossa.
Vakuutuskaudeksi tuli normaali vuosi ja vakuutuskausi päättyi 23.5. Tuo päivämäärä
olikin jatkossa melko tärkeä.
Suoraveloitus toimi hyvin, ainoastaan puhelinliittymän kanssa
oli ongelmia. Muuten maksut hoituivat eikä nettipankkiin halunnut mennä
ravintoloiden netissä taikka nettikahviloissa. Ja mitä sitä olisi vertaillut,
sillä paperilaskuthan tulivat kotiosoitteeseen.
Olimme kolme kertaa
yhteydessä vakuutusyhtiöön lähtömme jälkeen. Ensimmäisellä kerralla (syksy
2011) ihmettelin jollan kiinnitystä veneessä - onko siitä olemassa tarkempaa
sääntöä, jos se katoaa tai irtoaa. Samalla kyselin helposti irti ruuvattavan plotterin
oikeaa säilytyspaikkaa. Jollalle riitti hyvä kiinnitys veneessä ja plotteri
olisi turvallisempaa pitää sisällä lukkojen takana, kun sitä ei käytetä. Näin
teimme.
Seuraavaksi (syksy 2012) soitin poikani huomaamasta pykälästä vakuutuspapereissa,
jossa ilmoitettiin ”talvikautena sattuneissa vahingoissa omavastuun olevan
normaalia suurempi. ”????? Karibialla? Kummasteluuni en muista saaneeni muuta selostusta kuin että
siitä ei tarvitse välittää. (näin jälkeenpäin ymmärsin, ettei meillä tuolloin
ollut enää vene vakuutettuna Karibialla vaan Suomessa).
Kolmannen kerran Hentti kävi lopettamassa autovakuutuksen ja ilmoitti silloin,
että olemme edelleen Karibialla ja ilmoitamme, kun tulemme Eurooppaan.
Seuraavaksi (syksy 2012) soitin poikani huomaamasta pykälästä vakuutuspapereissa, jossa ilmoitettiin ”talvikautena sattuneissa vahingoissa omavastuun olevan normaalia suurempi. ”????? Karibialla? Kummasteluuni en muista saaneeni muuta selostusta kuin että siitä ei tarvitse välittää. (näin jälkeenpäin ymmärsin, ettei meillä tuolloin ollut enää vene vakuutettuna Karibialla vaan Suomessa).
Kolmannen kerran Hentti kävi lopettamassa autovakuutuksen ja ilmoitti silloin, että olemme edelleen Karibialla ja ilmoitamme, kun tulemme Eurooppaan.
Pohjolan venevakuutus on rakennettu seuraavasti - kotimaassa vakuutusmaksu on normaali,
Euroopassa se muuttuu kaksinkertaiseksi ja Karibian alueella kolminkertaiseksi.
Erikoinen vakuutus, sillä laajennettu vakuutus on tehty määräaikaiseksi normaalin vene vakuutuksen sisälle. Siellä on näin
jälkeenpäin ymmärrettynä päivän tarkkuudella Euroopan aluevesillä päättyvä
vakuutus, samoin Karibialla. Tuo meille vakuutuksen myynyt asiamies olikin
lähettänyt sähköpostissa ilmoituksen, että tietokonejärjestelmän vuoksi hän
joutui laittamaan aluevesille tietyt päättymispäivämäärät ja jossa kerrottiin
selkokielellä, että ” meidän tulee itse
huolehtia pitämällä vakuutusalueet ajan tasalla. ”
Harmi, että tuo sähköposti oli mennyt väärään osoitteeseen, Hanhilahdelle, eikä
Hankalahdelle, niin kuin meidän sukunimi sattuu olemaan.
Pohjolan venevakuutus on rakennettu seuraavasti - kotimaassa vakuutusmaksu on normaali, Euroopassa se muuttuu kaksinkertaiseksi ja Karibian alueella kolminkertaiseksi.
Erikoinen vakuutus, sillä laajennettu vakuutus on tehty määräaikaiseksi normaalin vene vakuutuksen sisälle. Siellä on näin jälkeenpäin ymmärrettynä päivän tarkkuudella Euroopan aluevesillä päättyvä vakuutus, samoin Karibialla. Tuo meille vakuutuksen myynyt asiamies olikin lähettänyt sähköpostissa ilmoituksen, että tietokonejärjestelmän vuoksi hän joutui laittamaan aluevesille tietyt päättymispäivämäärät ja jossa kerrottiin selkokielellä, että ” meidän tulee itse huolehtia pitämällä vakuutusalueet ajan tasalla. ”
Harmi, että tuo sähköposti oli mennyt väärään osoitteeseen, Hanhilahdelle, eikä Hankalahdelle, niin kuin meidän sukunimi sattuu olemaan.
Onnettomuuden satuttua oli äärimmäisen vaikea saada puhelimitse
yhteyttä Pohjolaan Portugalista. Vihdoin saimme englanninkielisestä numerosta
vastauksen ja tuhat lupausta, jossa luvattiin ottaa yhteyttä. Ei otettu. Sain
lopulta yhteyden Pohjolalla työskentelevään veneilijätuttuun, jonka olimme
tavanneet Karibialla. Hän ymmärsi hätämme ja laittoi asiaa eteenpäin.
Asiat rullasivat hitaasti eteenpäin ja vasta kahden
arvokkaan vuorokauden jälkeen vakuutusyhtiö ilmoitti maksavansa maksimissaan 15
000 euroa veneen etsinnöistä, loput saisimme maksaa omasta pussista. Hämmästelimme
hitautta, jolla asiaan suhtauduttiin, sillä Epirbin ohjeissa laitteen luvataan
lähettävän koordinaatteja 48 tunnin ajan. Mikä oli jo tuossa vaiheessa kulunut. Ja hinaaja oli ilmoittanut päivätaksakseen 6 500 euroa ja mitään takuita tai
aikarajaa ei etsinnöille voitu antaa. Joten olisimme pelanneet venäläistä
rulettia, jos olisimme maksaneet vaikka 10 päivän etsinnöistä tuon 15 000
ylittävän osuuden. Veneen löytäminen niissä olosuhteissa olisi ollut vaikeaa,
mahdotonta monen mielestä. Vene jäi merelle eikä kukaan tiennyt sen kunnosta – oliko
myrsky runnellut sitä miten pahasti.
Vakuutustamme selvitettiin Pohjolassa ja tulos oli ettei
meillä ollut vakuutusta sitten 23.5 2012.
Meillä, joilla on ollut aina kaikki vakuutettuna!
Laajennettu vakuutus oli tehty päättymään 23.5. 2012. Päivämäärä, johon emme
olleet reagoineet, sillä se sattui olemaan sama päivä kuin vakuutuskauden
viimeinen päivämäärä.
Olimme siinä uskossa, että laajennettu vakuutus jatkuu, ellemme sano sitä irti.
Mitään ilmoitusta vakuutuksen päättymisestä ei tullut, saati kyselyä halutaanko
sitä jatkaa. Lehtimyyjille ei käy sellaista vahinkoa saati sähkönmyyjille.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin vakuutusvirkailija huolehti asiakkaansa
vakuutusten ajan tasalla olemista Pohjolassa.
Hassuinta kaikessa, veneemme on ollut vakuutettuna 24.5. 2012 lähtien Suomessa
ja olemme maksaneet (suoraveloituksella) vakuutusmaksut yhtenä summana kahden
vuoden ajan. Miten käytännössä vene voisi siirtyä alle vuorokaudessa Karibialta
Suomen aluevesille? Miten ylipäätään tällainen vakuutus on voitu rakentaa?
Meillä, joilla on ollut aina kaikki vakuutettuna!
Laajennettu vakuutus oli tehty päättymään 23.5. 2012. Päivämäärä, johon emme olleet reagoineet, sillä se sattui olemaan sama päivä kuin vakuutuskauden viimeinen päivämäärä.
Olimme siinä uskossa, että laajennettu vakuutus jatkuu, ellemme sano sitä irti.
Mitään ilmoitusta vakuutuksen päättymisestä ei tullut, saati kyselyä halutaanko sitä jatkaa. Lehtimyyjille ei käy sellaista vahinkoa saati sähkönmyyjille. Kaukana ovat ne ajat, jolloin vakuutusvirkailija huolehti asiakkaansa vakuutusten ajan tasalla olemista Pohjolassa.
Hassuinta kaikessa, veneemme on ollut vakuutettuna 24.5. 2012 lähtien Suomessa ja olemme maksaneet (suoraveloituksella) vakuutusmaksut yhtenä summana kahden vuoden ajan. Miten käytännössä vene voisi siirtyä alle vuorokaudessa Karibialta Suomen aluevesille? Miten ylipäätään tällainen vakuutus on voitu rakentaa?
Asianajajan mielestä olemme hävinneet jo niin paljon, että
oikeudenkäynti Pohjola vastaan on riskipeliä. Niinpä luovumme koko jutusta.
Saammepahan nukkua yömme rauhassa.
MUTTA MITÄ MENETIMME, SIITÄ ETTÄ EMME HUOMANNEET
VAKUUTUSKIRJOISSA TUOTA PÄIVÄMÄÄRÄÄ?
TAI ETTÄ ASIAMIES EI OLLUT AJANTASLLA MYYNTIHETKELLÄ?
TAI ETTÄ ASIAMIES EI OLLUT AJANTASLLA MYYNTIHETKELLÄ?
Veneestä 45 000 e
Portugalissa viikon hotelli, vaatteet, kengät etc ja lennot. Muutama tuhat
euroa.
Grenadan kulut (lennot, asuminen, veneen arviot, asianajaja, työkalut, lähetyskulut…) 8500 euroa
Varastetut tavarat 10 000 – 20 000 euroa
Portugalissa viikon hotelli, vaatteet, kengät etc ja lennot. Muutama tuhat euroa.
Grenadan kulut (lennot, asuminen, veneen arviot, asianajaja, työkalut, lähetyskulut…) 8500 euroa
Varastetut tavarat 10 000 – 20 000 euroa
ELI YHTEENSÄ NOIN 70 000 EUROA
Veneemme on nyt myytävänä . Otimme siitä kaiken mahdollisen
irti, kuten moottorin ja mittarit, astiat. Veneelle annoimme hinnaksi 2000
euroa, eikä sille näytä löytyvän ostajaa. Teimme Rannikkovartioston mukavan
miehen kanssa diilin, että hän yrittää myydä sitä. Ellei hän onnistu siinä,
vene on hänen 1.7. alkaen. Emme halua ottaa vastuuta, jos hurrikaani heittää
Serenan lähiravintolan katolle ja meille tulee siitä lasku.
Saamme pian tavaralähetyksemme Karibialta. Sieltä tuleva
lasti kompensoi muutamalla tuhannella tuota menetettyä 70 000 euroa.
MITÄ SAIMME?
Pohjolalta 43 000 euroa, ”hyvän tahdon eleenä”, puolet veneen arvosta, ja josta on vähenetty omavastuuosuus.
MITÄ OPIMME?
Vakuutusyhtiön kanssa kannattaa käyttää vain ja ainoastaan
sähköpostia vakuutusta otatettaessa.
Varmista, että virkailija, tietää mitä myy.
Lue ja luetuta viidellä kaverilla vakuutuskirjat. Meitäkin oli useampi lukemassa,
mutta vasta lakimies löysi tuon päivämäärien yhteensattuman tahi väärinymmärryksen.
Varmista, että virkailija, tietää mitä myy.
Lue ja luetuta viidellä kaverilla vakuutuskirjat. Meitäkin oli useampi lukemassa, mutta vasta lakimies löysi tuon päivämäärien yhteensattuman tahi väärinymmärryksen.