Serenan matka

Serenaanhan jäi Epirb (ns.paikannin) istuinkaukaloon, ämpärin sisälle laitettuna ja revenneen pressun osalla suojattuna. Sen ansioista se jaksoi lähettää veneen sijaintia 7 päivän ajan, mikä oli melkoinen ennätys.
Jos jotakuta kiinnostaa, laitan koordinaatit, jotka aikoinaan saimme Lissabonin MRCC:ltä.

18.6   43  00,2 N   12 33,8 W
19.6   42  41,3 N   12 52,0 W
20.6   42  23,0 N   12 53,0 W
21.6   41  55,1 N   13 01,3 W
22.6   41  32,1 N   12 56,0 W

Ja kauppa-alus, joka näki Serenan 4.8

4.8   31 0,28 N   18 24,5 W

Serena jatkaa siis yksinäistä matkaansa Kanarian saarten alueen ohi kaiketi kohti Karibiaa. Virta ja tuuli vievät sitä pikkuhiljaa länttä kohti. Onko siellä käynyt kukaan ja onko vene riisuttu puhtaaksi kaikesta arvokkaasta? Kuka sen voisi kertoa, paitsi Serena itse.

Moni on kysellyt, miksi se ei uppoa?

Aaltojen täyttäessä istuinkaukaloa osa vedestä valui sisälle ja konehuoneeseen. Aloimme tyhjentää makeavesitankkia välittömästi, jotta saimme painoa vähäisemmäksi. Heitimme myös paljon tavaraa mereen istuinkaukalosta, kuten painavia köysiä jne. Paksu lasikuituinen kattorakennelma laseineen kevensi myöskin veneen painoa. Samoin 4 ihmistä poistui veneestä. Ja tietenkin pelastuslautta.
Matkahan alkoi olla loppuvaiheessa, joten ruoka- ja juomavarastot eivät olleet enää kovin suuret.

Kun kaikki edellämainitut kevensivät venettä, vastaavasti merivettä sai tulla aika reilusti tilalle upottamatta kuitenkaan venettä.
Ja veneeseenhän jäi automaattinen pilssipumppu, joka saa kaiketi virtaa aurinkopaneeleista ja tuuligeneraattorista (ellei niitä ole varastettu..) Eli periaatteessa sen pitäisi tyhjentää kokoajan uutta tulevaa vettä pois.

Luukut ja ilmastointiventtiilit jäivät tiukasti kiinni, niin sieltä ei pitäisi tulla vettä sisälle, kuin ainoastaan tuollaisessa kovassa kelissä.

Sisällä veneessä mahtaa olla melkoinen sotku. Ruoat jäivät jääkaappiin. Hedelmät ja sipulit koriin.
Kaikki tavarat olivat kuulema ylösalaisin. Pöytä kappaleina salongin lattialla. Kaikki keulassa olevat vaatteet ja liinavaatteet tyhjennetty vauhdilla, jotta Hannes sai vesitiiviitä kasseja tietokoneille, veneen papereille, passeille, koruille, kameroille ja lokikirjoille. Tässä vaiheessa meille oli ilmoitettu, ettei helikopteri pelastakaan meitä, vaan joku alus.
Sinne jäivät kassit takahyttiin, kun loppujen lopuksi helikopteriin lähdettiin. Taskuihin ei mahtunut paljon tavaraa.

Kun Turun Meripelastuskeskukselta soitettiin elokuussa, että kauppa-alus on nähnyt Serenan Kanarian suunnalla, alkoi taas ihmettely, varsinkin vakuutusyhtiön kanssa.
Kyselivät kovasti, mitkä suunnitelmat meillä on veneen suhteen.
Kerroin, että ollaan mietitty kovastikin, mitä tehdään, jos vene löytyy.

Vaihtoehtoja olisi muutama.
1. Lento Kanarialle ja paluu lennolla vaikka Jolla ja perämoottori kotiin. Seuraavalla lennolla taas jotakin jne... eli ei mitenkään järkevää ja erittäin kallista.

2. Serena pakataan rahtialukseen ja tuodaan Eurooppaan tai Suomeen. Maksaa varmasti paljon.

3. Serena purjehdittaisiin Suomeen, mutta Karibian kautta, sillä virrat ja tuulet tekevät Eurooppaan tulon melko haastavaksi. Karibialta paluu on tietenkin touko- kesäkuussa. Kukas saataisiin purjehtimaan veneellä, jossa ei elektroniikka toimi ja moottorikin lienee rikki? Meistä kumpikaan ei halua purjehtia juuri nyt ja uiminenkaan ei kuulu himoharrastuksiin enää.

4. Vene nostettaisiin pukeille Kanarialla. Se täytyisi tyhjentää homeisista patjoista ja tavaroista, joista kertyy varmasti siirtolavallinen roskaa. Ja jos sitä ei ole "putsattu" aiemmin, mitä jollalle, perämoottorille etc tehtäisiin? Ja miten se sitten saataisiin kalliin säilytysajan jälkeen Suomeen?

Kaikki 4 vaihtoehtoa tuntuvat melkoisen kummallisilta.

Tosiasia vain on, että siellä kelluu meidän omaisuutta yhden kerrostalokaksion verran.
Yksin.
 Ja me vain ihmettelemme vakuutusyhtiön kanssa miten tässä näin pääsi käymään!

Fiiliksiä

Ihmisen mieli on kummallinen - pari vuotta maailmalla vietetty aika siirtyi onnettomuudessa aivojen taka-alalle. Jos aivoja voisi verrata tietokoneen muistiin, luulen että muistot siirtyivät jonnekkin ulkoiselle kovalevylle tilanahtauden takia. Muistot ovat tallessa siellä jossain ja ne on otettava erikseen esille, jos niitä mielii muistella.

Arkipäivään putkahtavia muistoja tulee sähköpostin kautta, sillä purjehdusystäviltä saatu sähköposti muistuttaa, että olemme todella olleet maailmalla.
Kutsuja eripuolelle maailmaa on mukava saada ja kukapa tietää vaikka joku päivä matkaisimme heitä tapaamaan - tosin lentäen.
Tällä hetkellä vesille meneminen ei ole himohommaa ja uiminenkin on ollut henkisen taistelun voittamista.

Ihmiset täällä Suomessa ovat olleet tosi auttavaisia. Olemme saaneet ensihätään puhelinta, tietokonetta, vaatetta jopa kitaraa arkea auttamaan. Iso kiitos siitä!

Alamme sopeutua pikkuhiljaa kaupunkielämään. Ilmasto ja ruokavalion muuttuminen on tuonut molemmille kummallisia oireita vatsaan ja niveliin. Olisimmeko voineet syödä puhtaampaa ruokaa Karibialla, olisiko reilulla tuoreen inkiväärin käytöllä näin suuri merkitys?
Kroppa on aamuisin jäykkä ja niveliä särkee ja se Karibian notkeus on tipotiessään.

Suurin ero katukuvassa verrattuna Karibiaan on ihmisten tyytymättömyys. Vaikka täällä ihmisillä on kaikkea ja varmasti liikaakin, voisin melkein vannoa, että yhdeksän kymmenestä haaveilee jostakin tavarasta, jos sellaista katugalluppia pidettäisiin.
Surullista, mutta totta. Pyristelen kovasti, että pysyisin tuossa vähemmistöryhmässä.

Tänään olemme olleet auttamassa kaverin latobileiden järjestelyissä ja illalla on odotettavissa Suomalaista Tangoa Bluesin tahdissa a´la Marzi Nyman.
Ilma ei meitä hemmottele, mutta eiköhän illasta tule hauska.

Kaikki käden ulottuvilla

Hyvinkää, tuo  uusi asuinpaikkakuntamme, on vihreä ja aktiivinen. Täällä voi harrastaa mitä vaan - curlingia, pesäpalloa, purjelentoa, ratsastusta, melontaa plus niitä kaikkia tavanomaisempia. Talvella täällä on yleensä lunta vaikka muille jakaa ja siksipä täällä on hyvät mahdollisuudet murtomaahiihtoon. Ja unohtamatta Kulomäen laskettelurinnettä.
Ostoskeskus Villa on rakennettu kaupungin sydämeen ja siitä iso plus kaupungin päättäjille. Yleensä ostoskeskukset viedään kauas keskustasta, minne ne asiakkaat sitten menetetään.

Sijainniltaan kaupunki on lähellä kaikkea, on se sitten Helsinki tai Tampere tai  Suomen kaunein saaristo - Parainen. Harmitti, kun kävin Kaupungintalon info- osastolla. Siellä oli monesta kaupungista esitteitä, oli saaristostakin, muttei yhtään esitettä kauniista Paraisten alueesta! Nyt töpinää tossuihin Paraislaiset ja iso kasa esitteitä Hyvinkään kaupungintalolle, jotta täälläkin tiedetään, mitä saaristosta oikein löytyy!!!

Vaikka kaikkea tuntuukin kaupungissa olevan, niin sitä yhtä ei ihan heti löydy - työtä nimittäin.
Vaikka olemme ilmoittaneet työvoimatoimistoon ja henkilöstöpalveluihin, että mikä tahansa työ kelpaa, ei tuuria ole vielä käynyt.
Työhakemukset näyttävät osaltani melko olemattomilta - 50 vuotias, ollut koko pienen ikänsä kampaajana ja suurimman osan yrittäjänä. Koulutus peruskoulu ja oppisopimus.Ja valokuvaakaan ei viitsisi fotoshopin kautta käsitellä...

Mutta toisaalta tilanne on aika mukava, nyt voisi kokeilla hakea rohkeasti porrassiivoustyötä, myyjäntyötä ja jotakin ihan uutta. Saavathan vanhat aivot uutta ajateltavaa, jos jostain löytyisi uusi ala.
Viime vuodet maailmalla ovat opettaneet elämään yksinkertaista elämää ja melko vähällä rahalla.

Moni on kysellyt, miksi en avaa omaa kampaamoa tai lähde tuolivuokralle.
Selitys on melko yksinkertainen - menetin usean tuhannnen arvoiset ammatinharjoittamisvälineet onnettomuudessa. Ja jotta saisin kokoon perusvaraston väreistä ja muusta työhön tarvittavista tarvikkeista, joutuisin ottamaan lainaa sitä varten. Juuri tässä elämäntilanteessa sellainen ei tunnu oikealta ratkaisulta. Täytyy olla joku muu keino tehdä työtä.

Uuden ajokortin hankinnasta on hauska tarina. Olisin saanut ajan Hyvinkään Poliisilaitokselle 10.8. Aikaa tilattiin heti Juhannuksen jälkeen, joten olisin ollut melkein 2 kuukautta ilman henkilöllisyyspapereita!!!
Paraisilla oli sama tilanne, mutta sieltä neuvottiin,  että ehkä Salosta saisi tilattua uuden kortin ilman ajanvarausta.
Näinhän se oli. Kuva mukana marssin Saloon ja kerroin ettei minulla ole minkään valtakunnan henkilöllisyystodistusta ja miksi.
Sain kaavakkeen nenän eteen täytettäväksi ja homma kesti n. 5 min. Olisinko voinut ilmoittaa jonkun muun samanikäisen ja - näköisen tiedot? Miten virkailija tiesi kuka minä olin?
Ja kummallisinta oli, että ajokortti tuli kirjeessä kotiin.
Onkohan kaikkia turvallisuusriskejä ajateltu ihan loppuun saakka?

Saimme kuulla Turun meripelastuskeskukselta, että kauppa-alus oli nähnyt Serenan kelluvan lähellä Kanarian Saaria 4 elokuuta.
Tieto herätti kummallisia tuntemuksia.
Ihan ensimmäiseksi tuli ilon tunne- ajatella, että se kelluu vielä ja liikkuu koko ajan.
Heti sen jälkeen tuli muistikuva yksin jääneestä veneestä - luukut kiinni, ilmastointiaukot tiukasti muovipusseilla suojattuna, merivettä konehuoneessa ja veneen sisällä, rikkoutunut doghouse ja pressu, ruoat lämpöisessä jääkaapissa olleena 2 kuukauden  ajan, rikkonainen pöytä... vene täytyy olla karmeassa kunnossa, homeessa joka puolelta ja kaiken saisi varmasti heittää roskiin. Tunne oli surullinen, kun vain ajattelikin näkymää.

Veneen pelastaminen ei liene yhtään helpompaa Kanarian Saarten läheisyydessä kuin Portugalin edustalla.
Sen löytäminen ja hakeminen on kallista puuhaa. Ja kuka tietää,  onko sieltä varastettu jo kaikki käyttökelpoinen?
Mitä kauemmas vene lipuu, sitä kauemmas mahdollisuudet veneen pelastamisesta lipuvat.

Lissabon

Meitä oli siis 4 henkeä ja olemattomilla vaatteilla varustettuna suurkaupungissa. Harvoin olen viihtynyt ostoskeskuksissa, mutta nyt oli helpointa mennä hankkimaan koko arsenaali saman katon alta. Oli siellä myyjillä ihmettelemistä kun laahustimme pyjamissa hankkimaan alusvaatteista päällysvaatteisiin koko setin.
Ostoslistalle kuuluivat vaatteiden ohella kengät, puhelin, kassi, hygieniatuotteet ja mitä ikinä tarvitsetkin, kun omistat vain lahjoitetun pyjaman ja kasan märkiä purjehdusvaatteita.

Ruokailun yhteydessä meidän oli varattava reilu tila kasseille pöydän vierestä, sillä niitä oli melkoinen kasa, naapuripöydissä meidät varmaan luokiteltiin himoshoppaajien listalle...

Pääsimme illalla myöhään hotellille ja päivä tuntui kestäneen ikuisuuden - pelastusyksiköstä aamukuudelta lähdön jälkeen.
Ajatukset pyörivät ympyrää eikä uni tahtonut tulla. Aallot näkyivät vieläkin silmissä ja huominen ihmetytti.Miten voimme saada veneen takaisin vai jäikö hyvästit viimeisiksi?
Kylpyhuoneessa roikkuivat makealla vedellä huuhdotut veneilyvaatteet kuivumassa. Uusia outoja vaatteita ja tavaroita oli siellä täällä.Kännykkä ymmärsi vain Lontoota,Espanjaa tahi paikallista. Kylläpäs se elämä voi muuttua hetkessä.

Hannes ja Katriina lähtivät Suomeen heti keskiviikkona ja me jäimme selvittämään veneen kohtaloa.
Lukuisia soittoja viranomaisille, vakuutusyhtiöön ja Suurlähetystöön. Prepaid kortin 30 e lataus loppui alta aikayksikön ja oli  lähdettävä lataamaan lisää puheaikaa.

Vakuutusyhtiöstä saadun luvan jälkeen aloimme etsiä hinaajia. Suurlähetystössä työskentelevä Päivi oli tässä vaiheessa apuna ja saimme lopulta saaliiksi saman hinaajan. Tinitan kapteeni ilmoitti jokaisen alkavan vuorokauden hinnaksi 6500 e. Veneelle meneminen kestää 24 tuntia ja paluu saman verran ja etsintöihin (vaikkakin Epirb lähetti signaalia) olisi varattava 24 tuntia. Veneen löytyminen olisi joka tapauksessa epävarmaa ja sinne hyppääminen kovassa aallokossa erittäin vaarallista. Joten kustannukset hipoisivat 20 000 e luokkaa ja varmuutta löytymiseen ei voitu taata ollenkaan.
Se olisi venäläistä rulettia sijoittaa niinkin suuri summa rahaa ja lopputulos voisi olla vain hinaajan lompakon paksuus.

Vakuutusyhtiö ei halunnut lähteä rahoittamaan koko summaa eikä meillä ollut tässä elämäntilanteessa haluja lähteä riskisijoitukseen. Pelastusyksikössa oli sanottu että veneitä ei  yleensä löydetä. Moni onkin ihmetellyt, miksi merivartiosto ei vain hae venettä ja tuo sitä rantaan? Siksi, koska heidän tehtävänä on pelastaa ihmishenkiä eikä omaisuutta. Niin yksinkertaista ja loogista.

Mietimme pää pyörällä, kuka muu voisi löytää ja hakea veneemme? Ammattikalastajat? Muut huviveneilijät?
Saimme Espanja Suurlähetystön ensimmäiseksi ilmoittamaan ammattikalastajien liitolle veneestä ja Portugalikin lähti mukaan ilmoitteluun. Laitoimme kaikille Azoreilta Euroopan suuntaan tuleville veneilijöille viestiä ja pyysimme levittämään sanaa ilman miehistöä seilaavasta veneestä. Hinauspalkkiokin luvattiin.
Pian oli Azoreilla vierasvenesatamissa ilmoituksia ja sana levisi veneilijöiden välityksellä.
Jahti oli alkanut.

Hinauspalkkiolla oli huonotkin puolet - pian saimme oudon puhelun kalastajalta, joka alkoi kiristää 40 000 e summaa veneen maihin tuomisesta. Eihän tuollaiseen pyyntöön ollut mitään järkeä suostua ja ilmoitimme asiasta poliisille. Mutta kyseessähän ei ollut mikään rikos eikä poliisi pystynyt tekemään asialle mitään.
Jäikin sitten ikuiseksi arvoitukseksi oliko kaveri koskaan nähnytkään Serenaa?

On mainittava tässä vaiheessa, että kaikki viranomaiset (merivartiosto, poliisi ja meripoliisi ) olivat todella auttavaisia. Ja Flamengo hotellin vastaanottovirkailija Bruno lupautui kuskaaman meitä vapaapäivänään autolla, jos tarvetta olisi. Uskomatonta ystävällisyyttä. Uskon, että heidän kasvojen jäljet eivät häviä muistoista koskaan.

Saimme asiat päätökseen perjantaina samalla, kun Suomessa juhlittiin Juhannusta. Lensimme Suomeen Juhannuspäivänä ja Hannes oli kavereineen meitä vastassa kentällä.
Oltiin sitten Suomessa, olo oli kuin evakkoon joutuneilla - pikku nyssäkät kainalossa ja koti kaikkine tavaroineen jäi sinne merelle.
Kaipasin lokikirjoja, mihin oli kirjoitettu 2 vuoden tapahtumat, blogissahan on vain osa siitä. Osaa valokuvista, joista ei ole Suomessa varmuuskopioita.Lahjakoruja. Hentti kaipasi kitaraa, äänentoistolaitteita, Elvispukuaan...

Maallinen on aina maallista, mutta tunnearvoa sisältävien tavaroiden menetys harmittaa.Ja tietty työvälineiden menetys hankaloittaa elämää jatkossa monella tavalla.
Vaan eipäs vaivuta synkkyyteen - olemme elossa ja meillä on katto pään päällä täällä Hyvinkäällä. Joten eiköhän tässä hyvinkäy Hyvinkäällä...

Esquadra 751

Odottavan aika on pitkä ja niin se tuntui silloinkin, kun odottelimme apua tulevaksi.
Ensimmäinen näköhavainto oli lentokoneesta , joka oli kumma näky, sillä moneen päivään ei ollut näkynyt muuta kuin aaltoja. Lentokone lensi melkoisen matalalla muutaman kerran veneen yli ja ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että SE pelastaa meidät mutta MITEN?

Hannes hoiti sisältä käsin (tai antenni luukun reunasta ulos kohdistettuna) yhteyttä pelastusmiehistöön ja selvisi, että lentokone yrittää saada meistä näköhavaintoja. Mutta allokon ollessa niin korkea se ei pystynyt näkemään, vaikkakin Epirb lähettikin sijantiamme kokoajan.

Annoimme lentokoneelle ohjeita mistä suunnasta se lähestyi venettä ja milloin se oli  veneemme yläpuolella. Muutaman ristiinajon jälkeen se pytyi havainnoimaan meidät ja antamaan siten helikopterille sijaintimme. Helikopterissa ei ollut ylimääräistä polttoainetta tuhlattavaksi etsintään, sillä se joutui lähtemään vajaalla määrällä ajansäästämiseksi, että pystyisi pelastamaan meidät valoisan aikaan.

Saimme ohjeet heittää pelastuslautan mereen ja sitoa kaikille liivittömille lepuuttajia käsiin.Ja keula vastatuuleen! Herranjestas, sittenhän vene voi mennä voltin, sillä aallot olivat niin isoja.
Hentti sai  keulan tuulta kohden ja heitettyä pelastuslautan mereen ja kuten tavallista se meni ylösalaisin. Kovalla työllä se kääntyi oikeinpäin ja Hentti sai sen sidottua takakaiteeseen kiinni ( veneilijät, miettikää jos teillä on lautta siellä kannella keulassa...)
Uimaportaat alas ja lautta suht lähelle venettä.Onneksi oli hyvä taavetti, josta sai tukea hypätessä.

 Tässä vaiheessa helikopteri pörräsi jo yläpuolella ja mukaan pystyit ottamaan kaiken mitä taskuun sait mahtumaan - eli käsi-vhf, vesitiivis taskulamppu, puukko tai muuta vastaavaa. Osalla porukasta oli lompakko mukana, mutta passit jäivät venepapereiden kanssa vesitiiviisen kassiin eikä sitä enää saatu purerttua auki saati että taskuissa olisi ollut tilaa.
Harvoin tulee lähdettyä veneestä sellaisella tavalla - ei sitä tiennyt lukitako ovet vai jättääkö avaimet luukkuun? Mitä veneelle tulee tapahtumaan? Löytääkö sen joku ja sen tarvitsee mennä sisälle? Varastaako sen joku? Miljoona kysymystä eikä yhtään vastausta.

Hannes hyppäsi ensimmäisenä lauttaan ja ämpäri heitettiin seuraavaksi, sillä siellä oli melko paljon vettä äyskäröitäväksi ylösalaisin menon seurauksena.
Katriina hyppäsi seuraavaksi ja minä sitten, viimeisenä Hentti. Hannes sai leikata melko pitkään köyttä poikki, ennenkuin se katkesi. Sitten oltiin omillamme.
Ykskaks pintapelastaja "hyppäsi" sisään. Sisääntulo oli kuin elokuvissa murtovarkaiden laskeuduttua vaijereilla rikospaikalle. Kaveri ei puhunut sanaakaan, katsoi vain kierroksen ympärilleen ja viittasi  äänettömästi minulle, että sinä, kädet ylös. Siinä samassa minulla oli valjaat kainaloiden alla ja kaveri viittasi, että mene ulos veteen ja odota.
Pelastuslautassa (joka muuten onneksi oli kuuden hengen, sillä meitä oli viisi plus vettä!!!) oli pieni tasanne ulkopuolella. Hentti sai äänettömän käskyn mennä ulos ja kaveri alkoi kiinnitää valjaita Hentin kainaloiden alle. Minä odottelin vedessä, välillä veden alla ja välillä yläpuolella.Onneksi on tottunut snorklaamaan ettei mennyt paniikkiin. Pidin kiinni lautan ulkoreunassa olevista lenkeistä oikealla kädellä. Yhtäkkiä pintapelastajan ote lipsahti Hentistä, mutta en vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miten oli tilanteen tasalla ja sain Hentistä otteen. Muuten olisi mies mennyt aaltojen sekaan. Oikea käteni nyki ja repi aallokon mukana ja vasemmalla kädellä sain raahattua Hentin pelastajan ulottuville. Pian olimme molemmat valjaissa ja nosto ylös alkoi.
Hannes tuli seuraavalla nostolla ja Katriina pintapelastajan kanssa.Pelattiin aikaa, sillä pimeys oli tulossa ja polttoainetta ei ollut loputtomiin.

Helikopterissa oli valtava melu ja kommunikointi meni yleensä elekielellä. Meidän käskettiin riisua märät vaatteet pois ja tilalle saimme pyjamat sekä huopia ja "termopeitteitä". Kello oli kaiketi 9 tai 10 illalla.
Lämmityslaitteet puhalsivat lämmintä ihanasti jääkylmiin vartaloihin.

Serena oli pieni valopallo alhaalla meressä ja näytti niin orvolta. Koko tilanne oli niin epätodellinen!Eihän tällaista tapahdu kuin elokuvissa.

Helikopterissa kyseltiin tietenkin onko joku loukannut itsensä ja milloin on viimeksi syöty. Olihan aamiaisesta yli kaksitoista tuntia ja sen jälkeen oltiin imeskelty muutama keksi märissä vaatteissa.Mutta ei sitä nälkää ollut edes huomannut.

Saimme syötävää ja juotavaa. Henkilökunta oli tosi huolehtivaista. Koska polttoainetta oli vähän, jouduimme laskeutumaan Pohjois  Portugaliin tankkaamaan ja samalla meiltä tarkistettiin henkilöllisyys.

Sieltä jatkoimme matkaa Lissabonin lähelle, Montijon alueelle, missä pelastusyksikkö Esquadra 751 on päämaja.Heidän sivustolta muuten löytyy viimeinen kuva Serenasta, otettu helikopterista.(www/po/esq/751/)
Kello oli kuusi aamulla ja selvisi, ettei meidän tarvitse täytellä mitään papereita ja koko operaatio oli ilmainen! Heillä oli ainut kaino toive - jos antaisimme heidän kokoelmaan meidän pelastusliivit. Annoimme ne enemmän kuin mielellään. Halasimme pitkään ja hartaasti kiitellen heitä hyvästä työstä.
Pelastusmiehistö soitti Suomen Suurlähetystöön kuuden aikaan ja ensimmäiseksi meiltä kysyttiin onko meillä rahaa (on ja luottokortti) ja suositeltiin ottamaan hotelli. Ja sitten palaamaan virka-aikaan uudestaan.
Pelastusmiehistö soitti meille hotellin ja järjesti meille kyydin sinne.Hannes lähti Katriinan seuraksi sairaalaan, sillä Katriinan polvi oli kipeä. Onneksi se ei ollut vakavaa.

Kello 7 saavuimme hotelliin sairaalapyjamat päällä ja kaksi jätesäkillistä suolaisia sekä märkiä vaatteita mukana. Vastaanottovirkailija ei katsellut meitä suopein silmin, vaikka armeijan autokuski selosti hänelle tapahtuneen. Saimme maksaa varmuuden vuoksi etukäteen (!)ja huoneesta olisi poistuttava viimeistään kello 12 eli 5 tnnin kuluttua. Olipas kaverilla joustoa... Aamiaselle lampsittiin pyjamat päällä ja arvata saattaa, että bisnessihmiset pitivät meitä kummajaisina.

Torkuimme muutaman tunnin ja kello12 aikaansoitimme Suurlähetystöön. Saimme ohjeet mennä Lissabonin keskustan poliisilaitokselle hakemaan paperit passeja varten. Passien hinnaksi ilmoitettiin 160 e. Kyselimme, josko saisimme soittaa omaisille sieltä tai lähettää sähköpostia. Suositeliin hoitamaan ne jostain muualta.

Pyjamajengi lähti  sitten taksilla keskustaan.

Poliisilaitoksella saimme vain kuulla, etteivät he sellaista paperia kirjoita, missä passi on hävinnyt, sillä nehän ovat veneessä ja vene lähettää kokoajan koordinaatteja! Eli ne ovat tallessa. Virkailija ei muutenkaan ollut aluksi yhteistyöhaluinen, mutta onneksi esimies sattui sivusta kuulemaan tarinamme ja ilmoitti, että meitä on autettava.
Saimme soittaa sieltä mm. vakuutusyhtiölle.

Loppujen lopuksi soitto Suurlähetystöön selvitti tilannetta, että oikeastaan emme tarvitsekkaan sellaista paperia... voi p---ele, että piti tulla taksilla ja pyjamissa turhaan keskustaan. Nyt piti taas ottaa taksi Suurlähetystöön, sillä käveleminen paperitohveleissa oli melkoisen hankalaa.
Kello oli jo kolme ja taas on menty pelkällä aamupalalla.

Omistan seuraavan kirjoituksen Lissabonissa vietetylle ajalle, mutta nyt pieni tauko...tuskin sinäkään loputtomiin jaksat lukea..
Hyvinkää hiljenee...

Elämä selkenee

Ihanaa, sain eilen silmälasit - yli kolmen viikon ajan väärillä laseilla eläminen oli turhauttavaa, ei nähnyt kauas eikä lähelle ja kaupanpäälle sai kauhean päänsäryn...
Mutta nyt näen kirjoittaa ja pystyn ajamaan autolla vaivatta.
Kirjoitan lainakoneella, kiitos Tuijan,  ja kuviahan minulla ei ole laittaa, sillä kameratkin jäivät veneeseen.

Palaan ajassa kauas taaksepäin ( tai siltä se nyt ainakin tuntuu, vaikkei siitä olekkaan niin pitkää aikaa kulunut) ja kirjoitukseni perustuu nyt muistiin, sillä lokikirjatkin jäivät veneeseen.
Jotta ymmärrät tapahtumien kulun, aloitan Azoreilta...Tarinasta tulee pitkä, mutta niin oli kokemuskin

Matkamme alkoi tiistaina 11.6 navakalla tuulella Terceiran saarelta ja uusi miehistö saikin heti tuntumaa, mitäon purjehdus,kun oikeasti tuulee.
Mutta melko pian keli rauhoittui ja muuttui välillä jopa tuulettomaksi. Iveco sai tehdä välillä töitä.
Tai tuuli oli leuto ja se oli sitä "Saimaan purjehdusta" parhaimmillaan- nuoriso sai ottaa kannella aurinkoa ja bongailla valaita tai delfiinejä. Lipuipa välillä ohi muutama kilpikonnakin.

Keli vaihteli ja lauantaina 15.6 tuuli alkoi vähän navakoitua. 10 m/s vei Serenaa mukavaa vauhtia eteenpäin ja sunnuntaina se yltyi puuskissa 15 m/s, mitä oli luvattu sääviesteissäkin.
Saimme säämieheltä ohjeita sitoa kaikki irtain kannelta kiinni, jos sellaista oli ja tehdä ruokaa valmiiksi.
Kaikki oli jo sidottu Azoreilla kiinni, mutta hyvä oli vielä varmistaa  kerran. Ruokaakin oli valmiina, mutta sitä tehtiin lisää.

Vahtivuoroihin laitettiin uusi järjestys. Normaalin yhden sijaan olimme kaksi kerrallaan ja jokaisen vuoro kesti 4 tuntia, mutta vahdinvaihto tehtiin limittäin, niin että 4 tunnin vahdista olimme 2 tuntia saman henkilön kanssa.
Käytössä oli isopurje ja pikku genua ja olimme reivanneet niitä tasaiseeen tahtiin pienemmiksi. Jäljellä oli melko pienet kolmiot.

Maanantai aamuna saimme sääviestin, joka kertoi kelin kovenevan ja aallokon kasvavan.Very high sea.Rough.
Olimme taittaneet matkaa vajaata 6 vuorokautta ja La Corunaan ei ollut kovin pitkä matka.Ehkä 200 meripeninkilman verran.
Pohdimme itse ja sääpalvelun kanssa vaihtoehtoja, voisiko kurssia muuttaa ja suunnata johonkin muuhun satamaan. Mutta siitä ei näyttänyt olevan apua, niinpä jatkoimme matkaamme eteenpäin kohti La Corunaa.
Aallokko alkoi kasvaa. Kello lähestyi yhtä iltapäivällä, Hannes alkoi valmistua sisällä vahdinvaihtoon.


Styyrpuurin puolella oleva pressu oli irronnut osittain aallon voimasta ja aloimme kiinnittää sitä takaisin vaijereihin (mantook).
Kumpikaan meistä ei kuullut tai nähnyt mitään, mutta olimme ilman mitään varoitusta vedenalla, ikäänkuin joku olisi heittänyt meidät laidan yli mereen. En tiedä nousimmeko ylös itse vai kallistuiko vene ehkä takaisin, mutta vesi hävisi yläpuoleltamme ja pystyimme taas hengittämään.. Ensimmäiseksi näin Hentin vierelläni ja doghousen katon yläpuolellamme. Sinänsä outoa, sillä katon ei olisi pitänyt olla siinä sivussa!

Pian huomasimme, että koko kattorakennelma oli revennyt pois paikaltaan, viidestä tuulilasista vain kaksi törrötti paikallaan ja koko istuinkaukalo oli täynnä vettä ja kelluvia tavaroita. Kaukalossa oli vettä muutama kuutio, jos osaamme oikein arvella.
Katto roikkui kallellaan vaijerin päällä ja lasinsiruja oli joka puolella. Istuinkaukalon yläpuolella oleva pressu oli repaleina. Mitä ilmeisemmein joku iso aalto tai ns. ryöstöaalto oli pyyhkäissyt veneen yli kallistaen sen voimakkaasti.

Jostain kaaoksesta osui silmiini ämpäri ja aloin tyhjentää kaukaloa vedestä ja tavaroista. Hentti yritti kytkeä 12 voltin ekstrapilssipumppua tupakansytyttimeen, mutta se ei toiminut. Oliko se saanut iskun vai liikaa merivettä?Sisällä olevalla sähköisellä pilssipumpulla ja manuaalisella pilssipumpulla saatiin tyhjennettyä pilssikaivosta vettä.
Uusia aaltoja tuli kokoajan lisää ja ämpäröitävää riitti.

Sisällä Katriina oli lentänyt sohvalta uunin päälle ja ikkunoista oli näkynyt vain vettä. Pöytä oli säpäleinä ja kaikki tavarat olivat lennelleet hujan hajan. Vettä oli valunut luukuista ja sähkötaulussa alkoi valoshow.

Työnsimme revenneen kattorakennelman mereen ja kaiken ylimääräisen roinan.
Hannes tuli apuun, kunnes havaitsimme, että vuoroaan odottavat 2 pelastusliivit olivat huuhtoutuneet mereen! Eikä Hanneksella siten ollut liivejä. Hän sai pikapassituksen sisälle.

Yritin kaivaa lasinsiruja istuinkaukalon poistoputkista  lusikalla tai kauhalla ja sain lopulta putket auki. Uusia aaltoja tuli kokoajan lisää, mutta onneksi putket vetivät jonkun verran ja ämpärillä sai tyhjennettyä lisää.
Hentti ohjasi käsin ja aallokko alkoi olla yli 15 metristä. Sidoimme itsemme varmuudeksi vielä normaalin kiinnitysliinan lisäksi köysillä kiinni mastoon tai knaappeihin. Jos yksi köysi tai kiinnityskohta pettäisi, olisi meillä varalla toinen.

Hentin paukkuliivit olivat rikkoutuneet lasinpalasista tai mistä lie. Minulla oli perinteiset pelastusliivit ja siis veneen ainoat, sillä yhdet perinteiset ja yhdet paukkuliivit kelluivat nyt ties missä aallon huuhtelemana.

Pohdimme Hentin kanssa tilannetta. Aallokko kasvoi, kolmelta puuttuivat pelastuliivit ja yö oli tulossa. Pimeässä aaltojen väistely olisi mahdotonta ja veneeseen tulisi todennäköisesti lisää aaltoja ja vettä.
Sähkölaitteet alkoivat mennä rikki yksi toisensa jälkeen.
Lisäksi mukana on Hannes ja Katriina, joista meillä on suuri vastuu.

Hentin yli 15 vuoden säännölliset pelastautumisharjoitukset Viking Linella työskennellessä ovat antaneet melkoisen kokemuksen hätätilanteissa toimimisesta. Ja Estonian uppoamisen pelastustoimissa mukanaolleena Hentti päätti, että tästä ei selvitä ilman apua. Olin samaa mieltä.

Hannes sai ohjeet soittaa Turun Meripelastuskeskukseen sateliittipuhelimella. Se juuri se paikka, minne soitetaan hädän hetkellä. Saat apua omalla äidinkielellä.

Turusta asiat hoidettiin hienosti ja meille luvattiin apua saapuvaksi muutaman tunnin kuluttua eli kello 17.
Hentti ohjasi ja minä lapoin vettä. Aallokko kasvoi ja alkoi lähennellä 20 metriä. Venettä oli hankala ohjata ja "alamäessä" vauhti oli 15 solmua, normaalin 5-6 sijaan. Kuvittele jos sinun auto rullaisi maksiminopeudesta kolme kertaa enemmän alamäessä ja ohjaaminen olisi  työlästä.

Viiden aikoihin luvattua helikopteria ei kuulunut ja Hanneksen tiedusteltua asiaa, kerrotiin, että apua on tulossa, mutta nyt on kyseessä alus, jonka saapuminen kestää 10 tuntia! Kestämmekö ja jaksammeko sen ajan märissä vaatteissa ja kovassa tuulessa? Kattorakennelman puuttuessa Serenan sisäänmenoaukko oli suojaton ja vettä valui helposti konehuoneeseen ja sisätiloihin. Meidän oli Hentin kanssa pysyteltävä ulkotiloissa ja tsempattava aaltojen kanssa. Imeskelimme keksejä yritimme pitää lihakset lämpöisinä.

Kello 19 tuli tieto, että helikopteri saapuu 2 tunnin kuluttua. Myöhemmin selvisi, että tulossa oli Portugalin pelastuskopteri, ja alunperin pelastutehtäviin ilmoitetut Espanjalaiset eivät pystyneet lähtemään niin kovaan keliin.
Portugalilaiset eivät olleet varmoja, pystyvätkö hekään, mutta halusivat yrittää. Onnistuivat, sillä olemme nyt kaikki hengissä ja onnellisesti Suomessa. Emme pysty ikinä kiittämään heitä ja Turkua tarpeeksi!!!!!

Tätä kirjoittaessa sykkeeni nousee ja kaiketi työstän tapahtunutta mielestäni. Lienee terapeuttista.
Jatkan itse pelastusoperaatiosta seuraavalla kerralla.

VÄLIAIKATIETOJA

NÄIN ALUKSI - ISO KIITOS KAIKILLE, JOTKA OVAT OSALTAAN AUTTANEET MEITÄ KOTIUTUMISESSA JA KÄYTÄNNÖN ASIOIDEN HOITAMISESSA JA YLEENSÄKKIN KAIKKI TE,KETKÄ OLETTE OLLEET HENGESSÄ MUKANA..

ISO KIITOS KUULUU MYÖS PORTUGALISSA MEITÄ AUTTANEIILLE JA KAIKILLE AZORIT - EUROOPPA VÄLILLÄ LIIKKUVAT HUVI- JA AMMATTIALUKSET, JOTKA OLEMME HÄLYTTÄNEET ETSIMÄÄN SERENAA.

KIRJOITAN ISOILLA KIRJAIMILLA JA LYHYESTI SILLÄ SILMÄLASINI HUUHTOUTUIVAT MEREEN JA UUDET ON TULOSSA 2 VIIKON KULUTTUA,SIIHEN SAAKKA NÄKEMINEN ON SUURI ONGELMA. JA ETTÄ KIRJOITAN MAGGAN JA LEFFEN KONEELTA( KIITOS),JOSSA ON NETTI. OMAISUUTEMMEHAN ON SIELLÄ JOSSAIN.

ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN MEILLÄ ON OLLUT KIIRE HOITAA ASIOITA VIRANOMAISTEN KANSSA EIKÄ SE AINA OLLUT NIIN HELPPOA VIERAASSA MAASSA,VAIKKA IHMISET OLIVATKIN TOSI AUTTAVAISIA.

SERENAAN JÄTETTY EPIRB LÄHETTI POIKKEUKSELLISEN PITKÄÄN SIGNAALIA SIJAINNISTA, MUTTA LAUANTAI-ILTANA NE LOPPUIVAT JA NYT VAIN JOKU LÖYTÄÄ SEN TUURILLA.  VENEEN HINAAMINEN MAIHIN OLISI KESTÄNYT 24 TUNTIA JA SINNE MENEMINEN SAMAN VERRAN JA LÖYTÄMISEEN ARVIOITIIN MENEVÄN ENEMMÄN KUIN 24 TUNTIA, VAIKKA PAIKANNIN OLI VIELÄ TOIMINNASSA. JOTEN OPERAATIO OLISI OLLUT ÄÄRIMMÄISEN KALLIS JA LÖYTÄMINEN ERITTÄIN EPÄVARMAA. VENE ON NIIN KAUKANA,ETTEI SIELLÄ LIIKU KUIN TANKKERIT, ISOT TROOLARIT JA EUROOPPAAN PALAAVAT PURJEHTIJAT. ENSIMMÄISEKSI MAINITUT EIVÄT MUUTA KURSSIAAN YHDEN PURJEVENEEN TAKIA JA HINAAMINEN HEILLE TUOTTAA VAIN LISÄKUSTANNUKSIA JA AJANMENETYSTÄ.
AINOANA TOIVONA ON SIIS PURJEHTIJAT JA HYVÄ KELI HINATA VENE MAIHIN. MUUTEN SERENA ON MENNYTTÄ.

OLEMME NYT SUOMESSA, KOSKA TEIMME JO KAIKEN VOITAVAMME PORTUGALISSA JA TÄÄLTÄ KÄSIN PYSTYMME HOITAMAAN ASOITA YHTÄLAILLA SÄHKÖISESTI TAI PUHELIMITSE
(MEIDÄN VANHAT NUMEROT SAADAAN PIKKUHILJAA TOIMIMAAN, MUTTA OLEMME MENETTÄNEET TIETENKIN KAIKKI PUHELINNUMEROT...)

KIRJOITAN ITSE ONNETTOMUUDESTA KUNHAN SAAN SILMÄNI TOIMIMAAN JA KONEEN SEKÄ NETTIYHTEYDEN

SIIHEN SAAKKA ELETÄÄN NÄILLÄ TIEDOILLA