Elämä selkenee

Ihanaa, sain eilen silmälasit - yli kolmen viikon ajan väärillä laseilla eläminen oli turhauttavaa, ei nähnyt kauas eikä lähelle ja kaupanpäälle sai kauhean päänsäryn...
Mutta nyt näen kirjoittaa ja pystyn ajamaan autolla vaivatta.
Kirjoitan lainakoneella, kiitos Tuijan,  ja kuviahan minulla ei ole laittaa, sillä kameratkin jäivät veneeseen.

Palaan ajassa kauas taaksepäin ( tai siltä se nyt ainakin tuntuu, vaikkei siitä olekkaan niin pitkää aikaa kulunut) ja kirjoitukseni perustuu nyt muistiin, sillä lokikirjatkin jäivät veneeseen.
Jotta ymmärrät tapahtumien kulun, aloitan Azoreilta...Tarinasta tulee pitkä, mutta niin oli kokemuskin

Matkamme alkoi tiistaina 11.6 navakalla tuulella Terceiran saarelta ja uusi miehistö saikin heti tuntumaa, mitäon purjehdus,kun oikeasti tuulee.
Mutta melko pian keli rauhoittui ja muuttui välillä jopa tuulettomaksi. Iveco sai tehdä välillä töitä.
Tai tuuli oli leuto ja se oli sitä "Saimaan purjehdusta" parhaimmillaan- nuoriso sai ottaa kannella aurinkoa ja bongailla valaita tai delfiinejä. Lipuipa välillä ohi muutama kilpikonnakin.

Keli vaihteli ja lauantaina 15.6 tuuli alkoi vähän navakoitua. 10 m/s vei Serenaa mukavaa vauhtia eteenpäin ja sunnuntaina se yltyi puuskissa 15 m/s, mitä oli luvattu sääviesteissäkin.
Saimme säämieheltä ohjeita sitoa kaikki irtain kannelta kiinni, jos sellaista oli ja tehdä ruokaa valmiiksi.
Kaikki oli jo sidottu Azoreilla kiinni, mutta hyvä oli vielä varmistaa  kerran. Ruokaakin oli valmiina, mutta sitä tehtiin lisää.

Vahtivuoroihin laitettiin uusi järjestys. Normaalin yhden sijaan olimme kaksi kerrallaan ja jokaisen vuoro kesti 4 tuntia, mutta vahdinvaihto tehtiin limittäin, niin että 4 tunnin vahdista olimme 2 tuntia saman henkilön kanssa.
Käytössä oli isopurje ja pikku genua ja olimme reivanneet niitä tasaiseeen tahtiin pienemmiksi. Jäljellä oli melko pienet kolmiot.

Maanantai aamuna saimme sääviestin, joka kertoi kelin kovenevan ja aallokon kasvavan.Very high sea.Rough.
Olimme taittaneet matkaa vajaata 6 vuorokautta ja La Corunaan ei ollut kovin pitkä matka.Ehkä 200 meripeninkilman verran.
Pohdimme itse ja sääpalvelun kanssa vaihtoehtoja, voisiko kurssia muuttaa ja suunnata johonkin muuhun satamaan. Mutta siitä ei näyttänyt olevan apua, niinpä jatkoimme matkaamme eteenpäin kohti La Corunaa.
Aallokko alkoi kasvaa. Kello lähestyi yhtä iltapäivällä, Hannes alkoi valmistua sisällä vahdinvaihtoon.


Styyrpuurin puolella oleva pressu oli irronnut osittain aallon voimasta ja aloimme kiinnittää sitä takaisin vaijereihin (mantook).
Kumpikaan meistä ei kuullut tai nähnyt mitään, mutta olimme ilman mitään varoitusta vedenalla, ikäänkuin joku olisi heittänyt meidät laidan yli mereen. En tiedä nousimmeko ylös itse vai kallistuiko vene ehkä takaisin, mutta vesi hävisi yläpuoleltamme ja pystyimme taas hengittämään.. Ensimmäiseksi näin Hentin vierelläni ja doghousen katon yläpuolellamme. Sinänsä outoa, sillä katon ei olisi pitänyt olla siinä sivussa!

Pian huomasimme, että koko kattorakennelma oli revennyt pois paikaltaan, viidestä tuulilasista vain kaksi törrötti paikallaan ja koko istuinkaukalo oli täynnä vettä ja kelluvia tavaroita. Kaukalossa oli vettä muutama kuutio, jos osaamme oikein arvella.
Katto roikkui kallellaan vaijerin päällä ja lasinsiruja oli joka puolella. Istuinkaukalon yläpuolella oleva pressu oli repaleina. Mitä ilmeisemmein joku iso aalto tai ns. ryöstöaalto oli pyyhkäissyt veneen yli kallistaen sen voimakkaasti.

Jostain kaaoksesta osui silmiini ämpäri ja aloin tyhjentää kaukaloa vedestä ja tavaroista. Hentti yritti kytkeä 12 voltin ekstrapilssipumppua tupakansytyttimeen, mutta se ei toiminut. Oliko se saanut iskun vai liikaa merivettä?Sisällä olevalla sähköisellä pilssipumpulla ja manuaalisella pilssipumpulla saatiin tyhjennettyä pilssikaivosta vettä.
Uusia aaltoja tuli kokoajan lisää ja ämpäröitävää riitti.

Sisällä Katriina oli lentänyt sohvalta uunin päälle ja ikkunoista oli näkynyt vain vettä. Pöytä oli säpäleinä ja kaikki tavarat olivat lennelleet hujan hajan. Vettä oli valunut luukuista ja sähkötaulussa alkoi valoshow.

Työnsimme revenneen kattorakennelman mereen ja kaiken ylimääräisen roinan.
Hannes tuli apuun, kunnes havaitsimme, että vuoroaan odottavat 2 pelastusliivit olivat huuhtoutuneet mereen! Eikä Hanneksella siten ollut liivejä. Hän sai pikapassituksen sisälle.

Yritin kaivaa lasinsiruja istuinkaukalon poistoputkista  lusikalla tai kauhalla ja sain lopulta putket auki. Uusia aaltoja tuli kokoajan lisää, mutta onneksi putket vetivät jonkun verran ja ämpärillä sai tyhjennettyä lisää.
Hentti ohjasi käsin ja aallokko alkoi olla yli 15 metristä. Sidoimme itsemme varmuudeksi vielä normaalin kiinnitysliinan lisäksi köysillä kiinni mastoon tai knaappeihin. Jos yksi köysi tai kiinnityskohta pettäisi, olisi meillä varalla toinen.

Hentin paukkuliivit olivat rikkoutuneet lasinpalasista tai mistä lie. Minulla oli perinteiset pelastusliivit ja siis veneen ainoat, sillä yhdet perinteiset ja yhdet paukkuliivit kelluivat nyt ties missä aallon huuhtelemana.

Pohdimme Hentin kanssa tilannetta. Aallokko kasvoi, kolmelta puuttuivat pelastuliivit ja yö oli tulossa. Pimeässä aaltojen väistely olisi mahdotonta ja veneeseen tulisi todennäköisesti lisää aaltoja ja vettä.
Sähkölaitteet alkoivat mennä rikki yksi toisensa jälkeen.
Lisäksi mukana on Hannes ja Katriina, joista meillä on suuri vastuu.

Hentin yli 15 vuoden säännölliset pelastautumisharjoitukset Viking Linella työskennellessä ovat antaneet melkoisen kokemuksen hätätilanteissa toimimisesta. Ja Estonian uppoamisen pelastustoimissa mukanaolleena Hentti päätti, että tästä ei selvitä ilman apua. Olin samaa mieltä.

Hannes sai ohjeet soittaa Turun Meripelastuskeskukseen sateliittipuhelimella. Se juuri se paikka, minne soitetaan hädän hetkellä. Saat apua omalla äidinkielellä.

Turusta asiat hoidettiin hienosti ja meille luvattiin apua saapuvaksi muutaman tunnin kuluttua eli kello 17.
Hentti ohjasi ja minä lapoin vettä. Aallokko kasvoi ja alkoi lähennellä 20 metriä. Venettä oli hankala ohjata ja "alamäessä" vauhti oli 15 solmua, normaalin 5-6 sijaan. Kuvittele jos sinun auto rullaisi maksiminopeudesta kolme kertaa enemmän alamäessä ja ohjaaminen olisi  työlästä.

Viiden aikoihin luvattua helikopteria ei kuulunut ja Hanneksen tiedusteltua asiaa, kerrotiin, että apua on tulossa, mutta nyt on kyseessä alus, jonka saapuminen kestää 10 tuntia! Kestämmekö ja jaksammeko sen ajan märissä vaatteissa ja kovassa tuulessa? Kattorakennelman puuttuessa Serenan sisäänmenoaukko oli suojaton ja vettä valui helposti konehuoneeseen ja sisätiloihin. Meidän oli Hentin kanssa pysyteltävä ulkotiloissa ja tsempattava aaltojen kanssa. Imeskelimme keksejä yritimme pitää lihakset lämpöisinä.

Kello 19 tuli tieto, että helikopteri saapuu 2 tunnin kuluttua. Myöhemmin selvisi, että tulossa oli Portugalin pelastuskopteri, ja alunperin pelastutehtäviin ilmoitetut Espanjalaiset eivät pystyneet lähtemään niin kovaan keliin.
Portugalilaiset eivät olleet varmoja, pystyvätkö hekään, mutta halusivat yrittää. Onnistuivat, sillä olemme nyt kaikki hengissä ja onnellisesti Suomessa. Emme pysty ikinä kiittämään heitä ja Turkua tarpeeksi!!!!!

Tätä kirjoittaessa sykkeeni nousee ja kaiketi työstän tapahtunutta mielestäni. Lienee terapeuttista.
Jatkan itse pelastusoperaatiosta seuraavalla kerralla.