Kaikki käden ulottuvilla

Hyvinkää, tuo  uusi asuinpaikkakuntamme, on vihreä ja aktiivinen. Täällä voi harrastaa mitä vaan - curlingia, pesäpalloa, purjelentoa, ratsastusta, melontaa plus niitä kaikkia tavanomaisempia. Talvella täällä on yleensä lunta vaikka muille jakaa ja siksipä täällä on hyvät mahdollisuudet murtomaahiihtoon. Ja unohtamatta Kulomäen laskettelurinnettä.
Ostoskeskus Villa on rakennettu kaupungin sydämeen ja siitä iso plus kaupungin päättäjille. Yleensä ostoskeskukset viedään kauas keskustasta, minne ne asiakkaat sitten menetetään.

Sijainniltaan kaupunki on lähellä kaikkea, on se sitten Helsinki tai Tampere tai  Suomen kaunein saaristo - Parainen. Harmitti, kun kävin Kaupungintalon info- osastolla. Siellä oli monesta kaupungista esitteitä, oli saaristostakin, muttei yhtään esitettä kauniista Paraisten alueesta! Nyt töpinää tossuihin Paraislaiset ja iso kasa esitteitä Hyvinkään kaupungintalolle, jotta täälläkin tiedetään, mitä saaristosta oikein löytyy!!!

Vaikka kaikkea tuntuukin kaupungissa olevan, niin sitä yhtä ei ihan heti löydy - työtä nimittäin.
Vaikka olemme ilmoittaneet työvoimatoimistoon ja henkilöstöpalveluihin, että mikä tahansa työ kelpaa, ei tuuria ole vielä käynyt.
Työhakemukset näyttävät osaltani melko olemattomilta - 50 vuotias, ollut koko pienen ikänsä kampaajana ja suurimman osan yrittäjänä. Koulutus peruskoulu ja oppisopimus.Ja valokuvaakaan ei viitsisi fotoshopin kautta käsitellä...

Mutta toisaalta tilanne on aika mukava, nyt voisi kokeilla hakea rohkeasti porrassiivoustyötä, myyjäntyötä ja jotakin ihan uutta. Saavathan vanhat aivot uutta ajateltavaa, jos jostain löytyisi uusi ala.
Viime vuodet maailmalla ovat opettaneet elämään yksinkertaista elämää ja melko vähällä rahalla.

Moni on kysellyt, miksi en avaa omaa kampaamoa tai lähde tuolivuokralle.
Selitys on melko yksinkertainen - menetin usean tuhannnen arvoiset ammatinharjoittamisvälineet onnettomuudessa. Ja jotta saisin kokoon perusvaraston väreistä ja muusta työhön tarvittavista tarvikkeista, joutuisin ottamaan lainaa sitä varten. Juuri tässä elämäntilanteessa sellainen ei tunnu oikealta ratkaisulta. Täytyy olla joku muu keino tehdä työtä.

Uuden ajokortin hankinnasta on hauska tarina. Olisin saanut ajan Hyvinkään Poliisilaitokselle 10.8. Aikaa tilattiin heti Juhannuksen jälkeen, joten olisin ollut melkein 2 kuukautta ilman henkilöllisyyspapereita!!!
Paraisilla oli sama tilanne, mutta sieltä neuvottiin,  että ehkä Salosta saisi tilattua uuden kortin ilman ajanvarausta.
Näinhän se oli. Kuva mukana marssin Saloon ja kerroin ettei minulla ole minkään valtakunnan henkilöllisyystodistusta ja miksi.
Sain kaavakkeen nenän eteen täytettäväksi ja homma kesti n. 5 min. Olisinko voinut ilmoittaa jonkun muun samanikäisen ja - näköisen tiedot? Miten virkailija tiesi kuka minä olin?
Ja kummallisinta oli, että ajokortti tuli kirjeessä kotiin.
Onkohan kaikkia turvallisuusriskejä ajateltu ihan loppuun saakka?

Saimme kuulla Turun meripelastuskeskukselta, että kauppa-alus oli nähnyt Serenan kelluvan lähellä Kanarian Saaria 4 elokuuta.
Tieto herätti kummallisia tuntemuksia.
Ihan ensimmäiseksi tuli ilon tunne- ajatella, että se kelluu vielä ja liikkuu koko ajan.
Heti sen jälkeen tuli muistikuva yksin jääneestä veneestä - luukut kiinni, ilmastointiaukot tiukasti muovipusseilla suojattuna, merivettä konehuoneessa ja veneen sisällä, rikkoutunut doghouse ja pressu, ruoat lämpöisessä jääkaapissa olleena 2 kuukauden  ajan, rikkonainen pöytä... vene täytyy olla karmeassa kunnossa, homeessa joka puolelta ja kaiken saisi varmasti heittää roskiin. Tunne oli surullinen, kun vain ajattelikin näkymää.

Veneen pelastaminen ei liene yhtään helpompaa Kanarian Saarten läheisyydessä kuin Portugalin edustalla.
Sen löytäminen ja hakeminen on kallista puuhaa. Ja kuka tietää,  onko sieltä varastettu jo kaikki käyttökelpoinen?
Mitä kauemmas vene lipuu, sitä kauemmas mahdollisuudet veneen pelastamisesta lipuvat.