Vieraita vastassa ( St Maarten)

Keulaluukku ja oviluukut kiinni. Jolla alas, hyppy sen pohjalle Suzuki käyntiin ja köydet irti. Keula kohti Lagoonin pohjukkaa. Suolavettä roiskuu vaatteille tuulesta ja aallokosta. Saavumme lentokentän lähimpään laituriin. Jollan köydet kiinni. Vaijeri lukkoon.
Reipasta kävelyä puolisen tuntia ja saavumme kerosiinibeachille, valmiusasemiin.

Tilaamme odotellessa pizzaa Sun Set Baarissa. Kuuntelemme lentokentän ja laskeutuvien koneiden pilottien välisiä keskusteluja. Kamerat valmiina odotamme New Yorkista tulevaa konetta laskeutuvaksi Sint Maarteniin, Julianan kansainväliselle lentokentälle.

Aluksi näemme lentokoneen lähestyvän, sitten kuulemme valtavan metelin. Kova ilmavirta pöllyttää hiekkaa koneen laskeutuessa rannan takana olevalle lentokentälle. Tapahtuma on ikuistettu kameralle ja pakkaamme tavarat äkkiä kassiin ja kiiruhdamme jalan lentokentälle vieraita vastaan.
Jos saamme nopean nettiyhteyden kentältä, saamme materiaalin melkeinpä reaaliajassa blogiin….

Katso American AirLinesin koneen laskeutuminen


Serkkupoika tyttöystävänsä kanssa saa jollakyydin lentokentän kupeelta veneelle, aika erikoinen kuljetus, vai mitä?

Ostoksilla (St Martin)

Rautakaupat ovat yksi niistä mukavimmista kaupoista, sieltä kun löytyy aina jotakin tarpeellista. Ja mikä parasta, siellä ei mies mutise, että tarviitsä nyt ihan oikeesti tommosta…
Karibian saarilla on melkoinen kirjo rautakauppojen suhteen. Pienimmissä putiikeissa hyllyistä ei löydy montaakaan tavaraa ja joissakin taas kaikki on tiskin takana, mutta auttavainen ihminen aina lähellä. Isot varastot ovat ulkona, pakkastahan täällä ei tunneta. Tällä saarella lienee Karibian suurin ja modernein rautakauppa ACE. Kerroksia on jopa kaksi- ensimmäisessä maalit ja masiinat, toisessa sisustus ja puutarha.

Hintataso on melko suomalainen, voit löytää laadukkaita koneita ehkä hiukka halvemmalla.
Suomalaista Mirka- hiekkapaperia ei mikään voita ja sitä tarvitaan veneessä aina. Hintaan kaksi dollaria arkki.

Venetarvikeosasto on melko laaja ja huomattavasti edullisempi kuin venetarvikeliikkeessä.
Mutta hauskinta on ovella seisova vartija, joka urhoollisesti rei’ittää kassakuitin joka kerta sieltä poistuttuamme. Kysyttyämme, miksi, hän vastasi rehellisesti silmiin katsoen, ettei hänellä ole aavistustakaan. Mutta kun pomo käskee, niin on parempi totella. Siinäpä vasta Vuoden Työntekijä!

Venetarvikeketjuja täällä on kaksi – Island Waterworld ja Budget Marina. Molempia löytyy melkein joka saarelta ja hinnat melko samat molemmissa. Putiikin koko vaihtelee maan vaurauden mukaan. Täällä on isot rahat kyseessä, saarihan kuhisee isoja jahteja - omia ja vuokrattavia. Ja kun on veneistä kyse, niin ainahan siellä on joku paikka rikki. Myytävää tavaraa siis piisaa.

Asioimme viimeksi Budget Marinassa ja kassalla oli melkoinen jono. Avuksi hyppäsi muhkean hiuspehkon omistava mies. (Näissä maissa muhkeus peitetään monesti sukkahousukankaasta tehdyllä hatulla, niitä saa ihan kaupasta erivärisinä). Roland pyyteli anteeksi, ettei yleensä ole kassalla, vaan ajatteli auttaa…Siinä vaiheessa meidän oli myöhäistä vaihtaa jonoa.

Viisi tuotetta meni näppärästi tietokoneelle, mutta sitten kaveri sai koneen sekaisin. Vanessa, help me, please. Mutta Vanessalla oli täydet kädessä oman kassan kanssa. Välillä piti juosta myymälän poikki hakemaan hintaa tai koodia, välillä juostiin asiakkaan perään ulos, kun oli unohtunut ottaa kuittaus. Tai kysäistiin asiakkaalta, että myydäänkö meillä tällaistakin ja mikähän tuote mahtaa olla? ( oli perämoottorin suojakuori) Vanessa säntäili edestakaisin ja meidän Roland soitti apua tietokoneen elvyttämiseen.

 Aika kului. 20 minuuttia ja molemmissa kassajonoissa naurettiin, ehdoteltiin kahviota tai olutautomaattia ajankuluksi. Kukaan ei hermostunut, ei jonossa eikä kassalla.
Puolituntia ja sitten kone alkoi toimia. Viimeinen moka meiltä oli, että tarjottiin pankkikorttia – lukijoita kun oli 4 kappaletta, eikä Roland tiennyt mihin ja miten kortti laitetaan. Arvuuttelimme aikamme ja kokeiltiin eri vaihtoehtoja, kunnes Vanessa saapui taas paikalle. Maksu suoritettiin ja nyt vain seuraillaan tilejä, että meniköhän se oikein…

Ruokakaupassa saa muuten olla tarkkana saako vanhaa tavaraa. Nakkeja ja juustoja myydään, vaikka päiväys on mennyt monta päivää sitten ohi. Normaalihinnalla tietty. Kun on pari kertaa saanut ostokset suurella vaivalla veneeseen, vain huomatakseen että juusto on vanhaa ja alkaa homehtua, ennenkuin sen saa jääkaappiin, on läksynsä oppinut. Nyt ei mikään epäkurantti tuote livahda ostoskoriin ennen tarkkaa syyniä.

 

Pankkiautomaatti, josta saa rahaa nousematta autosta

Muutama postilaatikko

On siinä posteljoonilla lukemista

Postilaatikko tämäkin

Kyltti onneksi varoittaa ajamasta väärään suuntaan tai muuten....

Piikit eivät taivu renkaan alla....

Kahvilassa (St Martin)

Istumme kahvilassa. Ympärillä on 13 pöytää. Suurin osa istuvista näyttää veneilijöiltä – tuulen tuivertamat hiukset, ruskettunut iho ja kauhtuneet vaatteet. Sekaan on eksynyt muutama paikallinen.
Joku on ostanut kahvin. Jollakin on sämpylä lautasella, jota haukkaillaan hajamielisesti. Onpa muutama uskaltautunut istumaan ihan ilman kahvion antimia.
Mutta kaikilla meillä on yhteinen kiinnostus kahvioon – nopea internetti.
Näen yhtä monta erilaista konetta kuin on käyttäjääkin.

Osa netissä olijoista kirjoittaa tai lukee ja hymyilee itsekseen sitä hassua hymyä. Sitä hymyä, joka saapuu kasvoille lukiessa tai kirjoittaessa kuulumisia.
Joku huutaa kovaäänisesti saksankielellä skypeen ja kävelee ympäri kahviota näyttäen maisemia.
Joku istuu kuulokkeet päässä eikä kuule, mitä ympärillä tapahtuu.

Kahviossa on kaksi pistorasiaa, joista käydään kovaa kilpailua - ellei joku fiksu ole ottanut mukaansa monihaaraista jatkojohtoa. Sessioista tulee väkisinkin pitkiä vastatessa posteihin, käydessä pankkitileillä puhumattakaan blogin päivityksistä ja skypesta.

Sama kerjääjä saapuu kuolleen kulman taakse, josta henkilökunta ei häntä huomaa. Aina sama asu päällä, repaleinen pussi kädessä ja eriparikengät jalassa, mutta tarkemmin katsottuna kaveri näyttää liian hyväkuntoiselta. Hyvää teatteria ja moni antaa muutaman dollarin. Kerjäyksen kohdistuessa meihin lupasin lähteä kaveriksi työnhakuun. Toisaalta hänellä on hyvä tuntipalkka tuolla teatterilla…

Koirat makaavat jaloissa. Kissa vaanii pikkulintuja, jotka pomppivat pöydillä muruja metsästäen.
Ohikulkija hakee patongin ja poistuu se kainalossa kadunvilinään.

Kahvilan viereen parkeerattu torikauppiaan auto hienolla ikkunalla

Koiran elämää

 Naapuripöydän rastapää alkaa huudella kovaäänisesti tummaihoisen tavarantoimittajan kanssa. Äänet kohoavat, huuto käydään ranskaksi, mahtuu sinne joku lontoolainen sivistyssana kuten mother fucker. Kaverit nousevat seisomaan tuijottaen toisiinsa. Huuto kohoaa. Sanat sinkoilevat ilmassa. Henkilökunta reagoi vasta kun riitaa on jatkunut 10 minuuttia. Suosittelevat, josko tappelisivat hiljemmin. Hetken kuluttua ehdottavat, josko miehet vaikka menisivät muualle tappelemaan. Rastapää säntää raivoissaan ulos. Tavarantoimittaja kaivaa autosta puolimetrisen viidakkoveitsen ja säntää perään. Henkilökunta katselee ihmeissään, asiakkaat pyörittelevät silmiään. Tarinan loppu jäi kaikille epäselväksi.

Alla: paikallista katukuvaa

 

Saint Martin

Hentti muumilaksossa video....

Olemme St Martinilla, Ranskan puoleisella osalla saarta, jossa kirjauduimme sisään. Mutta hassua kyllä, voimme kruisailla jollalla (aina kun se toimii…) Hollannin puolelle, eikä kukaan kysele perään.

Bussit kulkevat molempien maitten välillä nonstoppina eikä passien perään kysellä. Silti jos siirrät veneesi ankkuriin Hollannin puolelle, joudut kirjautumaan sisään ja ulos maasta! Meidän silmissä tässä ei ole logiikkaa, mutta kaipa viranomaisilla on joku hyvä selitys, miksi juuri veneellä siirtyminen maiden välillä vaatii kalliit sisään - ja uloskirjautumiset.

 Video paikallisesta kalanperkauksesta

Hollannin puoli on tunnettu halvasta elektroniikasta. Mutta kuulemma halpuuden takana onkin takuu tai sen oikeastaan sen puuttuminen. Tuotteet ostetaan tehtailta ilman takuuta edulliseen hintaan. Ja hyväuskoiset turistit ostavat loman aikana edukasta elektroniikkaa. Ilman tehtaan takuuta. Menisiköhän tällainen Suomessa läpi?

Dominican jälkeen tuntuu kuin olisimme Euroopassa – suurin osa ihmisistä on valkoihoisia, juuri kukaan ei tervehdi sinua, ostettavaa tavaraa on yllin kyllin joka puolella. Tiet ovat leveitä ja asfaltoituja. Bussit ovat busseja eivätkä pakettiautoja. Katukuvasta puuttuvat kanat ja vuohet. Eikä missään kuulu enää reggaeta eikä kukaan kävele heiluvin lantein musiikin tahdissa. On ihanaa, kun sen on saanut kokea ja sitä aikaa voi aina muistella hymyssä suin!

Sää täällä Karibialla on tasaisen tuulinen, paikalliset puhuvatkin ”Christmas Wind” eli Joulu Tuulesta, jota jatkuu aina maaliskuuhun saakka. 10 m/s pitää ilman raikkaana ja saa meidät välillä palelemaan.
Täällä useamman vuoden veneessään asuneet pitävät merivettä liian kylmänä uimiseen tähän vuodenaikaan. Veden lämpötila on vielä kelvannut  meille uimiseen, onhan se lähemmäs 30 asteista.

Suzuki toimii jo meno ja paluumatkan verran. Serena puuosat ovat saaneet jo pari kerrosta uutta lakkapintaa. Istumme Shrimpsissä, joka on yhdistetty pesula ja nettilä.  Pyykit heiluvat edessä olevissa pesukoneissa iloisesti ja pian saamme ne raikkaina ja puhtaina kuivumaan veneen kannelle. Lähellä olevasta kaupasta saa ruokaa mielin määrin. Elämä hymyilee jälleen.

 Sanovat, jotta purjehtijoilla on maailman huonoin muisti!  Järkyttävän venematkan jälkeen tai kaikkien vastoinkäymisten jälkeen yksi kaunis auringonlasku saa unohtamaan tuon kaiken kamaluuden. Ja kippari miehistöineen huokaisee vain – eikö olekin kaunista ja ihanaa tämä elämä!