AZORIT

SATAMAELÄMÄÄ 

Kotimme on kolmen viikon kallistusten ja ravistusten jälkeen sen näköinen – sotkuinen sisältä ja päältä. Moni ruuvi on löystynyt ja suolavesi on tehnyt tuhojaan niin sisällä kuin ulkonakin. Kosteus kolmen viikon ajan on kasvattanut hometta jopa kaappien sisäpintoihin ja pestävää likapyykkiä on kertynyt pienen Pisan-tornin verran.

Mutta onneksi Hortan satama on tottunut ottamaan vastaan rähjäisiä veneitä ja miehistöä. Siellä sai pyykit pestyä (pitkästä aikaa) kuumalla vedellä ja suihkusta tuli ihanan kuumaa vettä eikä sitä tarvinnut laskea, loppuuko se. Kaupunki on kiven heiton päässä ja palvelut hyvät.

Joka puolella venekunnat häärivät veneittensä kimpussa huoltaen rikkimenneitä osia ja varustaen taas seuraavaa etappia varten.  Kuka oli mastossa, kenellä oli sukeltaja veneen alla, keneltä haettiin purjeita korjattavaksi, kuka käveli tyhjät kaasupullot kädessä kaupungille uuden täytteen toivossa.
Kaupan autot toivat lasteittain juotavaa ja syötävää niille, joilla kaikki alkoi olla lähtökunnossa. Epäonnea pelkäävät maalasivat betoniin maansa lipun tai veneensä nimen. Sanotaan, että oman” käyntikorttinsa” maalaaminen aallonmurtajaan tai minne vaan betoniin tuo onnea. Niinpä sataman kaikki betoniosat on maalattu täyteen kaikenkirjavilla kuvilla ja teksteillä.

Karibian jälkeen veneilijöitten vaatetus oli hassun näköistä. Karibialla oli shortsit ja t-paita se yleisin asu. Täällä shortseista ei olla luovuttu, mutta lisäksi on laitettu pitkät kalsarit tai leggingsit. Ja kaiken kruunaa reilun kokoinen off-shoretakki. Olipa joillakin vielä purjehdus saappaat varmistamassa varpaiden lämmön. No, täytyy myöntää, että kaivoin villasukat jo käyttöön, sillä yöllä veneen sisälämpötila näyttää vaivaiset 18 astetta!!!!  

Itse satamaan tulon yhteydessä oli muuten hauska yhteensattuma. Katselin kauempaa, että kylläpäs satamakapteeni muistuttaa suomalaisen s/y Darconiksen Jormaa. Vaan niinhän se oli Jorma, joka otti köytemme vastaan ja toivotti tervetulleeksi pitkän matkan jälkeen.

Ja toinen hauska yhteensattuma oli, että Jorman syntymäpäivä sattui lähipäiville ja sitä juhlittiin nelistään, ihan niin kuin minun syntymäpäivää joulukuussa Martiniquella.
Ja hyvin juhlittiinkin, sillä meille tarjottiin hieno illallinen paikallisessa ravintolassa. Siellä raaka-aineet tuotiin tosiaan raakoina ja paistettiin itse kuumilla laavakivillä. Kyllä oli hyvää katkarapua, lihaa ja kalaa, kun se oli käynyt laavakiven kautta!!!

ITSE AZORIT

Kyllä tutustuminen Faialin ja Terceran saariin on ollut hieno kokemus. Rehevä kasvillisuus ja kauniit laavakiviaidat, jotka rajaavat laitumet ja viljelysmaat näyttävät kaukaa katsottuna palapeliltä. Lehmien täällä täytyy olla onnellisia, sillä niillä on valtavat laitumet ja syötävää joka puolella. En usko, että ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” sanonta on saanut alkunsa Azoreilta.

 

Härkätaisteluista ”tourada da corda” voi olla montaa mieltä – siinä pitkän narun päässä olevaa härkää ahdistellaan ja säikytellään juoksemaan katujen seassa. Miehet mittaavat kaiketi miehisyyttään, kuka uskaltaa härnätä eniten ja sitten juosta karkuun. Mutta härkä on melkoisen nopea juoksemaan ja nostaa sarviensa avulla isonkin miehen kuin kukkakepin talon seinää vasten ja pudottaa siitä alas. Lauantaina joutui ainakin yksi mies sairaalaan paikattavaksi eikä tainnut olla ensimmäinen. 

Mutta itse tapahtuma oli elämys muuten. Ihmiset istuivat asuntojensa ikkunalaudoilla ja niille oli laitettu roikkumaan iloisen värisiä tilkkutäkkejä, jotka selvästi kuuluivat traditioihin. Asuntojen ovia oli suojattu puuvilla ja ravintoloiden ovista oli vain yläosat auki turvallisuus syistä. Täytyy mainita muuten ravintolan hintataso – lasi portviiniä ja yksi olut maksoivat 1.90 e

Olemme kiertäneet Terceiran rehevää saarta autolla. Tiet kulkevat ihanien pikkukylien ja kaupunkien läpi. Kivirakennukset ovat henkeäsalpaavan kauniita, vaikka osa onkin rapistuneessa kunnossa, mutta niissä on oma charminsa. Ajoimme saaren korkeimmalle vuorelle, Santa Barbaran huipulle eilen ja olimme ihan pilvessä – nimittäin keli oli aika sutruinen ja ylhäällä näkyvyys oli vain muutaman metrin, mutta olihan se hieno kokemus. Kasvillisuus vaihtui muutaman kertaan ylösnoustessa ja ihan ylhäällä alkoi olla melko kitukasvuista. Pilvet iskivät tuulilasiin ja kosteus oli 95 %.

Saarella nähtävää riittäisi vaikka kuinka, puhumattakaan että saaria on vielä 7 näkemättä.
Mutta aina ei voi voittaa. Huomenna Serenan kokka suuntaa ulos merelle ja jos tuulet vievät meitä haluttuun suuntaan, olemme seuraavan kerran La Corunassa, Luoteis- Espanjassa.Matka sinne kestää +- 10 päivää.

Katriina

Allekirjoittanut ja Hannes

Miehistömme on saanut vahvistusta. Kapteenin paikasta käyvät kovaa taistelua allekirjoittanut ja Hentti. Perämiehen virkaan astuu poikani Hannes ja pentryn apulaiseksi sain Katriinan, Hanneksen koulukaverin.

Seuratkaa spottia...