Parhaat lomakohteet

Seitsemän viikkoa sitten pakkailimme täällä kotona tavaroita toiveikkaina. Tänään asuntomme lattialla on kasa likaisia ja kosteita vaatteita. Venetavaraa. Asiapapereita. Lokikirjoja (löytyi sittenkin!) Muutama pari kenkiä. Loput tavarat saapuvat aikanaan meriteitse Suomeen. Tuli halvemmaksi ja helpommaksi lähettää ne, kuin raahata niitä mukana lentokentältä toiselle.

 Aikaeroon tottuminen on ollut vaikeaa. Ensimmäisenä iltana sammuimme kuin saunalyhdyt ennen kahdeksaa ja nukuimme kellon ympäri. Viime yönä uni ei tullut laisinkaan, vasta aamukuudelta tuli pieni väsymyksen tunne, kellohan oli silloin Karibialla vasta 23.00.

Unettomuuteen vaikuttaa varmasti vielä vene – tuosta kummajaisesta kun ei meinaa päästä eroon mielessään ei sitten millään.

Koetan kertoa matkamme päätapahtumat, jotta pääset kärryille, mitä siellä tapahtui. Tarinasta tulee sekava, mutta niin oli matkakin…

Seuraavat asiat on hoidettu sandaalinpohjia kuluttaen, 30 asteen helteessä ja yleensä ylämäkeen kävellen. Ja sattuneesta syystä asianajaja ei työskennellyt lähelläkään puuseppää tahi poliisi lähellä rannikkovartiostoa. Puhe – ja kirjoituskielenä oli tietenkin Karibian-englanti, epäselvä sellainen… 

•        Kävimme 6 kertaa poliisilaitoksella, neljällä eri sellaisella. Yhdellä         kertaa Suomen Kunnia Pääkonsuli oli mukana.

•        Kävimme 2 kertaa asianajajalla

•        Viisi eri neuvottelua veneen arvioimisesta, joista viimeinen onnistui, sillä halusimme mustaa valkoiselle

•        3 käyntiä puusepällä - tilasimme vanerilaatikot merikuljetukseen

•      3 käyntiä agentilla, joka hoiti merikuljetuksen

•        6 käyntiä kuljetusliikkeellä, joka hoiti merikuljetuksen, lisäksi lukuisia soittoja ja sähköposteja

•       4 käyntiä vakuutusyhtiössä, merikuljetus asiaa hoitamaan

•        Satamassa kaksi eri kertaa

•         Rannikkovartioston komentajan juttusilla 8 kertaa

•       Prepaid liittymän ostoreissu ja toisella käynnillä ostettu lisää puheaikaa, paikallispuheluihin upposi 20 -30 euron verran rahaa

•        Torilla kuusi kertaa

•        Ruokakaupassa 10 kertaa

•        Rannalla neljä kertaa

•        Pyykkikoneen ja rummun pyöritystä 14 kertaa

• Lisäksi kannoimme 11 jätesäkillistä haisevaa ja märkää tavaraa Serenasta maihin. Siivousta olisi voitu helpoimmin mitata hikilitroissa.

•  Yövyimme Cool Running Apartomentoksessa yli 40 yötä. Johtaja Sinclair muisti meitä hienolla viinipullolla. Vartijat ja siistijät pitivät hyvää huolta meistä. Asunto oli muutaman minuutin matkan päässä veneeltä. Loistovalinta sijainniltaan.

• Veneillallisilla olimme Mona F:ssä ja Skye:ssä yhteensä 4 kertaa

• Ravintola-  tai katukuppilalounaita / illallisia kertyi 16 ja hinnat niissä vaihtelivat 6 -24 euroon.

• Muutama litra olutta, viiniä tahi rommia, kuka sellaisia jaksaa laskea..

Saimme siis ensimmäiseksi selvitettyä asianajajan kanssa hinauspalkkion tai tarkemmin, että sellaista ei tarvitse maksaa.

Tilasimme arvion veneen kunnosta ja myyntiarvosta.

Seuraavaksi siivosimme veneen myyntikuntoon. Järkyttävän sotkun selvittely oli hidasta puuhaa niin sisällä kuin kannellakin. Kuumuus ja porottava aurinko ei juuri asiaa auttanut. Saimme molemmat yliannoksen pistävistä säteistä.
Lajittelimme vaatteita ja tarvikkeita omaan käyttöön, loput lahjoitimme niitä tarvitseville.

Kävimme tekemässä poliisilaitoksella rikosilmoituksen ja pyysimme kauniiden sanankäänteiden varustetun kirjeen kanssa raporttia Serenan saapumisesta Grenadaan. Saimme sen lomamme viimeisenä iltapäivänä. Raportissa kävi ilmi, että poliisit olivat löytäneet kalastajan veneestä mm jollamme, ensiapupakkaukset & tussilla merkatut säilykepurkit, joissa suomenkieliset tekstit. Loput tavarat olivat kaiketi piilotettu tai niissä ei ollut tunnistamisen helpottamiseksi suomenkielistä tekstiä. Rikospoliisi tutkii asiaa ja yrittää selvittää varastettujen tavaroiden olinpaikkaa. Ei liene helppo homma, sillä kalastaja oli matkalla Trinidadiin.

Veneen omistajuudesta oli alkuun vaikea saada selvää – periaatteessa jos emme olisi ilmaantuneet kolmen kuukauden aikana, olisi löytäjä saanut pitää sen. Mutta näin ollen vene on meidän, kun saavuimme papereidemme kanssa Grenadaan. Kiitos Ranskan merivoimien, jotka ne meille pelasti keskeltä Atlanttia.

Myynti-ilmoituksia laitoimme kaupan ilmoitustauluille, veneilijöitten aamuvehariin, veneen kylkiin ja minne ikinä niitä vain sai jättää. Blogisivuille.

Muutama utelias kävi katsomassa, vain todetakseen, että ”liian paljon hommia”.

Tuo pieni saari ei ollut niitä parhaimpia myyntiapajia, sillä kaikilla veneilijöillä yleensä oli jo vene ja harva paikallinen tarvitsi pitkänmatkan venettä. Ja jos varallisuutta oli riittävästi, mitä ihmettä tehdä projektiveneellä?

Aikamme kävi vähiin ja niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jättää vene sinne myyntiin ja toivoa parasta.

Miten myynti ja kauppakirjat sitten täältä käsin hoidetaan onkin toinen juttu, mutta se on sen ajan murhe.

Pesukone pyörii, mietimme miten tästä eteenpäin?

Mennyt 7 viikon aika sotki melkoisesti elämämme ja budjettimme. Nyt vain pitäisi löytää taas arki.
Ja käydä taistoon vakuutusyhtiötä vastaan.

Taas yksi jätekasa

Hentin lahjapelastusrengas lähti jo neljännelle ylitykselle, nyt kontissa

Kirjoja, astioita ja muuta sälää

Asuntomme Cool Running Apartomentoksen huippuhyvä vartija Dwayne.

Lähtökuopissa

Viime päivät on mennyt juostessa paikasta toiseen ja asiat pitäisivät nyt olla kunnossa, niin kunnossa kuin ne voivat olla.

Vene jäi vielä Rannikkovartioston alueelle, myyntiin. Katsotaan kuinka sen sitten käy.

Olemme sulloneet kaiken mahdollisen matkakapsäkkeihin ja loput tulevat meriteitse Suomeen. Kerron kaikesta enemmän, kunhan olemme kotimaan kamaralla.

Starttaamme asunnolta kuuden tunnin kuluttua (meidän aamu) ja lennämme ( jos vain pääsemme maasta pois....) Barbadokselle.
Siellä koetamme nauttia ensimmäisen päivän ilman painajaista -  mitä tehdä taikka mihin virastoon nyt pitäisi mennä.
Illalla matka jatkuu kohti Lontoota, jossa  kentän vaihto.
Lontoosta pitäisi sinnitellä reilun komlen tunnin matka Suomeen, jonne saavumme lauantaina iltapäivällä.
Matka kaikkine vaihtoineen ja odotuksineen kestää reilut 28 tuntia, ihan riittävästi.

Täytyy myöntää, että on ihana päästä Suomeen vilvoittelemaan.

St Georges, Carenage

Grand Anse beach

Kuvia matkan varrelta

Liikenteessä

Astuimme Grenvilleen menevään ”bussiin” eli Hiaceen. Takapenkillä oli valmiiksi neljä matkustajaa ja pian meidän penkkirivi täyttyi myös neljällä, samoin loputkin istuimet saatiin myytyä. Ja jopa vielä niiden väliin asennettavat pikku pehmustepalat. Meitä oli kuskin lisäksi 20 matkustajaa, joista kolme oli lapsia. Tämä matkustajamäärä taisi olla meidän näkemämme ennätys.
Nyssyköitä ja kasseja survottiin penkkien alle ja matka sai alkaa.

Auton pohja viisti maata töyssyjen kohdalla ja ylämäessä kone huusi täysillä. Alamäkiä mennä viuhotettiin vauhdilla ja kurveja ennen töötät soivat niin menevillä kuin tulevilla autoilla. Välillä vastaa tuli rekka, ja silloin jarrupedaali lyötiin täysillä pohjaan, sillä kurviin ei mahdu sen lisäksi muita menijöitä, ei edes jalankulkijoita. Joskua  rekalla saattaa olla edessä ajamassa henkilöauto, josta kuski työntää punaista lippua ikkunasta ulos vimmatusti heilutellen. Käyhän se näinkin oranssin vilkkuvalon homma.

Ohi vilahtelivat betoniset ja puiset talot. Keskustan isot talot vaihtuivat pikku mökkeihin ja marketit muuttuivat kioskeiksi. Moni oli pessyt pyykkejään ja niitä kuivatettiin pensaiden päällä, peltikaton päällä taikka isomman talon omistavat saivat ne talon alla olevaan avonaiseen, korkeaan tilaan sateensuojaan.

 

Tien vierustoilla oli sadeojan reunoja maalattu Grenadan väreillä – eli punavihreäkeltaisiksi.
Samoilla väreillä oli maalattu sähköpylväitä niin korkealle, kuin oli yletetty, tai maalia riittänyt.
Ja jopa metallisia suojakaiteitakin oli maalattu Grenadan väreillä. Miltäs mahtaisi näyttä Turku – Helsinki moottoritien metallikaiteet sinivalkoisiksi maalattuina?

Jopa kivetkin on maalattu Grenadan väreillä

Välillä kuului kova kopautus peltiin ja kuski veti lossit pohjaan. Paikallinen tapa ilmoittaa poisjäännistä on tuo koputus. Koputtanut matkustaja puikkelehti ulos ja jos hän sattui istumaan takimmaisena, oli kaikkien tultava ensin ulos, jotta sieltä pääsi ulos.

Lapset nukkuivat tyytyväisinä, vaikka välillä ajettiin vain kahdella pyörällä. 

Vastaan tulee avolava-autoja, joissa matkustajat istuvat tai seisovat lavalla - joko hiukset hulmuten tai lippalakkiaan pidellen. Hyppäävät sitten tutuntuntuisesti vauhdissa pois.

Vauhdissa

Moottoripyörän kuski ajaa kraka kaulassa ja usein ilman kypärää. Tai yliopistoon matkalla oleva viuhottaa skootterilla minihame korvissa.

Varoitus koululaisista

Kapeat tiet

CD - ja DVD levyjen myynti

Saavuimme Grenvilleen vajaan tunnin ajomatkan jälkeen ja olimme maksaneet lystistä 3 e per nenä.

Juttelimme myöhemmin paikallisen kaverin kanssa ja saimme selville, että onnettomuuksia vastaan on vakuutettuna  yleensä auto, mutta eivät ihmiset. Vakuutus maksaa vuodessa noin 100 -150 e.
Ajokortin hinta on suunnilleen 70 e ja muodostuu ajotunneista, kokeesta ja paperitöistä.

Kolareja sattuu ja ekologisesta ajamisesta ei ole heille kukaan kertonut…

Eläinten elämää

Kävimme tässä eräänä päivänä veneellä. Blackbird piti melkoista elämää – kirkui ja lenteli laiturilla edestakaisin, uhkaillen ja hiuksiani hipoen. Pääni yläpuolelta kuului vain suhahduksia. Tuli siinä Hitchcockin Linnut – mieleen. 

 Olin aiemmin huomannut linnunpesän Coast Guardin paatissa. Mutta tämä pariskunta olikin toinen ja heillä oli kotiosoite laiturilla olevassa nostokraanassa, aivan Serenan vieressä. Ei siis ihme jos olin uhkana poikasille. 

Lintulajeja ei ole paljon nähtävissä, mutta kaunein niistä on kuitenkin kolibri.

Samaisena iltana kävelimme kuuden aikoihin lähikadulla. Valtaisat määrät lepakoita kiihdyttelivät yläpuolellamme iltarientoihin. Liekö näillä lentävillä kiinnostus suomalaisia kohtaan, mutta nämäkin suhahtelivat ihan päälakeamme viistäen. Lepakoita on joka puolella, missä vai on iltaisin kävelty.

Ohi ajoi vartiointiliikkeen auto. Takaosaan oli rakennettu koirille 8-10 metallihäkkiä.
Koirat haukkuivat hurjina ja pyörivät levottomina häkeissään, sillä ne olivat matkalla yövuoroon -
vartioimaan rautakaupan aluetta, autoliikkeen pihaa tai oluttehdasta.
Enpä haluaisi olla asiakkaana rautakaupassa, josta vartija on unohtanut hakea aamulla koiransa pois.
Koira kävelisi minun jalkaluuni hampaissa ja henkilökunta pahoittelisi tapahtunutta…

Samaiset koirat hurvittelevat asuntomme ohi joka aamu kello 6.10. Täsmälleen. Meteli on hurja, sillä viereisellä tontilla asustaa 4 koiraa, jotka haukkuen tervehtivät ohiajavia. Koiraparoilla on vain muutama hetki aikaa vaihtaa kuulumisia ja kerrottavaa olisi paljon. Niinpä haukunta jatkuu epätoivoisena jonkun aikaa…Unen saanti tämän jälkeen onkin haasteellista.

Maanantaina kotikatuamme pitkin viiletti mehiläisauto. Pickupin lavalle oli lastattu puisia laatikoita, jotka olivat mehiläisten apartomentoksia. Niissä oli kuitenkin oltava joku vika, sillä valtaisa pörriäisvana jäi auton jälkeen ja sieltä ne levisivät ympärillä olevaan luontoon. Vai oliko se ehkä matkan perimmäinen tarkoitus? Levinneisyyden varmistaminen?

Kilpikonnia näkyy aika - ajoin kalastajien veneessä bonuksina kalojen lisäksi. Liekö saalistaminen laitonta tähän aikaan vuodesta, mutta säälittävä näky, kun iso kilpikonna on kilvellään maassa ja huitoo hädissään pääsemättä kääntymään.
Pian kilpi on kiillotettuna ja myytävänä kadunvarressa, matkamuistoksi turisteille, kuinkas muutenkaan.

Öisin asuntomme toimii Grenada Air Forcen (GAF) laskeutumiskenttänä. Lennonjohdolla on kiirettä, sillä trafiikki on melkoinen. Sulassa sovussa lupia myönnetään moskiitoille ja sandfly – merkkisille perhanan enkeleille. Äänettömyys on GAF salaisuus, sillä kohteeseen päästään hyökkäämään huomaamattomasti. Mutta jäljet ovat tuhoisat.
Päivisin GAF pitää tukikohtaa ojissa ja märässä maassa. Armeijan lukumäärä kasvaa kokoajan.
Seuraamme huolestuneena sodan etenemistä.

Mutta kukko – tuo saa meidät mietteliääksi. Aina aamuisin neljän aikaan alkaa kiekuminen. Ja jatkuu aina auringon nousuun. Joskus joku erehtyy rääkymään vielä ennen yhdeksää,
rikkoen meidän teoriat, että kukoilla olisi laulavaa työaikaa vain kolme tuntia vuorokaudessa.
Miten sitten Suomen Lapinkukot? Hoilottavatko ne talvella kolme tuntia ja kesällä pitävät vapaata auringon ollessa ylhäällä kokoajan? Onko niillä erilainen työsopimus kuin Karibian kukoilla?

Liskoja täällä on joka puolella, jopa kuivausrummussa. Mutta ne ovat GAF yksi vihollinen ja niinpä nautimmekin joka kerta liskon nähtyämme – aina on muutama moskiitto vaaravyöhykkeessä.

Kilipukkeja on sidottu joka oksalle ja kaiteisiin. Vettä näkyy harvoin lähettyvillä, saati sitten varjoa auringolta. Lehmiä on vähemmän, mutta samanlaisessa alle 2 metrin narussa nekin pyörivät päivänsä. Hevosia on näkynyt vain yliopiston eläinlääkäriasemalla, leikö koekaniineina?
Heinä oli hienon näköistä ja kysyinkin hoitajilta, saadaanko saarelta tosiaan noin hienoja paaleja. No ei tietenkään, sillä nehän tuodaan Amerikasta. Ja kovaan hintaan.

Koiria on joka tontilla ja kadunkulmassa, joista suurin osa on laihoja ja aliravittuja. Tärkein syy koiran hankintaan on talon vartiointi. Täällä ne tekevät vain töitä eivätkä seurustele isäntäväen kanssa.

Apinoitakin on, ainakin turisteille suositussa kohteessa kuten Lake Grand Etang. Banaani kainaloon ja rumpumusiikki soimaan – varmuudella saa apinat ruokapaussille kameran eteen.

Melkoisen värikäs eläinmaailma vai mitä?

Rapu iltapuuhissa

   

Kissa roskapöntössä