Fiiliksiä

Kolibri

Täsmälleen kuukausi siitä, kun heräsimme viiden kuuden aikaan täällä Cool Running apartomentoksessa - odottavin tuntein, miltä Serena näyttää.
 Täsmälleen kuukausi sitten, kun mietimme, mitä kaikkea meillä on edessä.
Täsmälleen kuukausi sitten, kun yritimme ymmärtää kaiken tapahtuneen.

Kun heräsimme tänään, emme oikeastaan tiedä onko tilanne selvempi, kuin silloin kuukausi sitten
Vene on edelleen kiinni Rannikkovartioston laiturissa. Laiturissa, jossa naapurivene on yrittänyt salakuljettaa kokaiinia suuren määrän ja seuraavassa veneessä asuu kaveri, joka on tietämämme mukaan tehnyt laitonta veneenkuljetus puuhaa ja istunut siitä vankilassa. Veneen myyntinäyttöihin tuo antaa erikoisen vivahduksen - kummallisten naapureiden taustan vuoksi ostajaehdokkaille tulee väkisinkin mielleyhtymä, että Serenaan liittyy jotakin rikollista.

Ankkuriin siirtäminen on vain jäänyt, sillä jollan puutteessa sinne pääseminen on hankalaa. Samoin veneen siivous ja tyhjennys on helpottunut huomattavasti, kun vierellä on ollut makeavesi ja laituri.
Lisäksi vene täytyisi työntää ankkuriin, sillä akut ovat tyhjät, jotta voisi kokeilla startata sitä. Laiturissa ei ole sähköä eikä meillä ole varkaitten jäljiltä piuhan piuhaa, millä mahdollisen virran saisi veneeseen.

Paikalliset ostajaehdokkaat tuntuvat olevan huolissaan kalastajan vaatimasta hinauspalkkiosta ja vakuutusyhtiön erikoisesta vakuutustilanteesta. Epäily siitä, onko vene oikeasti meidän, tuntuu olevan suuri. Vaikkakin asianajaja meille niin vakuutti ja laittoi mustaa valkoiselle näin olevan.

Mutta kun asioita oikein yön pikkutunneilla alkaa miettiä, tulevat kauhuskenaariot aina vain isommiksi ja isommiksi.

Josko Serena ei kuulukaan meille? Miksi sen hinannut kalastaja ei sitten pitänyt se itsellään?
Josko maksamatta oleva hinauspalkkio sittenkin estää maastalähdön? Mutta asianajajahan ilmoitti, ettei se estä. Mutta jos kumminkin?

Tosiasia on, että saimme sähköpostilla viestin Grenadan Immigrationilta, jossa vene ilmoitettiin löydetyksi ja meitä neuvottiin ottamaan yhteyttä Coast Guardiin.
Saimme tietää veneen olevan heidän laiturissa ja suuntasimme nenämme kohti Grenadaa.
Coast Guardin toimistosta saimme ensimmäisenä kopion kalastajan palkkiovaatimuksen hinauksesta. Sähköposti oli siis lähetetty Komentajalle, mutta ei meille??

Emme ole missään vaiheessa saaneet minkäänlaista dokumenttia veneen löytymishetkestä ja siihen liittyvistä koordinaateista. Saati, kuka veneen löysi, ellei edellä mainittua kopiota laske sellaiseksi.

Myöskään Rikospoliisille tekemästä varkausilmoituksesta emme saaneet mitään dokumenttia ja kun olemme sähköpostitse yrittäneet kysellä asian edistymistä, on vastausposti hiljentynyt ensimmäisen jälkeen, jossa luvattiin palata asiaan huomenna…

Uskaltaako sitä alkaa vaatia kovaäänisesti oikeuksiaan vieraassa maassa. Vai onko meillä oikeuksia?
Jokainen käynti asianajajalla köyhdyttää kukkaroa kolmella sadalla eurolla, jos asioihin haluaa saada selvyyttä. Ja onko asianajajan mustaa valkoisella sama asia kuin oikeus niin katsoo?

Pää pyörällä, mietimme tämän päivän ohjelmaa.

Siirrämmekö veneen ankkuriin ja liftaamme sinne sen jälkeen?
Menemmekö Grenvilleen haastattelemaan poliiseja, jotka ilmoittivat meille veneen löytymisestä?
Menemmekö rikospoliisien luokse, kysymään väliaika raporttia?
Menemmekö Rannikkovartioston komentajan luokse varmistamaan, kenen vene oikein on?
Soitammeko Suomen Kunniapääkonsulille, osaisiko hän neuvoa mitä tehdä?

Aloitimme alimmaisesta vaihtoehdosta

Viharakkaus-suhde Serenaan kuluttaa.