Kulunut aika St Martinilla

Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun laskimme ankkurin pohjaan.
Ensimmäinen viikko meni minulta flunssan kourissa, pääasiassa lukien kirjoja. Muutama pakollinen kaupassa käynti jollalla ja kävelyt jäivät flunssan takia olemattomiin.
Sunnuntaina menetin avaimet merenpohjaan. Kuinka helposti se ensimmäinen kerta kävikään – veneeseen noustuani laitoin nipun ajatuksissani kassin päälle ja nostin kassia. Plups ja ne olivat pohjassa - kelluva avaimenperä oli näet mennyt päivällä rikki. Hentti sukelsi nippua illan hämärissä tuloksetta minun kiroillessani flunssaa ja tyhmyyttäni.

Siirsimme maanantaina veneen laguuniin. Ajo sinne kulkee pienen sillan ali, joka nostetaan muutama kerta päivässä. Täällä telakka ja korjaaja olisivat tarvittaessa lähempänä, mutta vesi sameaa eikä houkuta laisinkaan uimaan. Lukuisat lentokoneet nousevat ja laskevat nenän edestä.

Jolla oli keulassa painon virkaa tekevänä torstaihin saakka ja kun se saatiin lopulta veteen, ei Suzuki suostunut käynnistymään. Joten maissa ei käyty vielä torstainakaan. Perjantaina se toimi sen verran, että päästiin maihin, mutta palattiin hinauksessa takaisin veneelle.
Lauantaina otin naapurin rouvan tarjoaman kyydinkauppaan ilolla vastaan, sillä olimme syöneet viimepäivät pizzaa, nuudeleita, munakkaita – kaikki loihdittu kuivavarastoista.

Tämä jolla ei moottoria kaipaa, ja ellei tuule, moottori käy aurinkoenergialla

                                             Olemme purkaneet Suzukin atomeiksi, välillä peläten kasausvaihetta, mutta toistaiseksi kaikille osille on löytynyt joku takaisinruuvauspaikka. Polttoainesäiliö, letkut ja suuttimet on nyt putsattu liasta ja kone käynnistyy vähän paremmin eikä sammu ihan heti.  Mutta silti siihen on vaikea luottaa.
Hentti on jo alkanut katsella kevyitä kaksitahti moottoreita katalogeista, hiiteen ekologisuus, jollei se toimi…

Jos luet tätä juttua, olemme ainakin PÄÄSSEET internetin lähelle…

St Martin

Pientä pintaremonttia

Serena kelluu vedessä. Takahytistä kuuluu vasaranpauke. Aivoihini hiipii pakostakin mielikuva meriveden täyttämästä takahytistä. Ja että vettä pulppuaisi koko ajan lisää peräsimen ympäriltä – vuotokohdasta, jota juuri tutkitaan. Tai tarkemmin sanottuna hakataan vasaralla ja taltalla.
Mielikuvaa ei paljon rauhoita, vaikka kannen keulaosaan on siirretty kaikki vesi- ja polttoainepytyt, köydet, vara-ankkuri ja jolla moottoreineen. Jolla on jopa täytetty merivedellä, jotta saatiin keulaan lisää painoa. Keulapiikkiin, sänkyymme siis, on survottu vastaavasti kaikki painavat tavarat, mitkä eivät kestä sadetta. Keula ui syvällä ja perä on ilmassa. Silti vasaran ääni on maaginen…

Diagnoosi on, että peräsinakselin ympärillä oleva hapero lasikuitu on jäänyt eläkkeelle ja se olisi korvattava nuoremmalla. Se suolavedellä kuorrutettu eläkeläinen lähtee vain kovalla moukaroinnilla irti. Ja jotta uuden lasikuidun saisi tarttumaan, on vanha maali irrotettava (lue pölytettävä) rälläkällä.
Lasikuidustukakku on tehtävä parissa erässä, että se ennättää kuivua.
 Kuulostaa helpolta, paitsi että siinä menee muutama päivä. Ja muutaman päivän olemme vankeina veneessä, sillä ”automme” on muissa tehtävissä siellä keulassa, vedellä täytettynä. Voisihan siinä vaikka kylpeä ajankuluksi…

Korjausapuna meillä on viime toukokuusta tuttu kaveri, jonka synttäreillä Hentti esiintyi Elviksenä. Sama kaveri, joka korjasi viimeviikolla Ivecon starttimoottorin nolla-ajassa. Ja kumosi kaikki aiempien saarten korjaajien kauhuskenaariot veneen ylösnostosta ja moottorin ylösnostosta!
Erikoistyökaluilla ja notkeilla käsillä hän sai rikkinäisen startin irti ja uuden tilalle. Ja ehkä asiaan vaikutti 16 vuoden ammattitaito moottoreista Hollannissa. Eli mitä tästä opimme – kannattaa kysyä ainakin neljältä ammattimieheltä, ennen kuin tiedät totuuden! Sikäli kun ongelman laatu antaa periksi kysellä niin monelta saarelta neuvoa…

Suzuki päätti sitten matkia Ivecon ongelmia eikä halua käynnistyä. Ja jos käynnistyy, niin sammuu varmuudella matkanvarrella. Joskus käynnistyy uudestaan tai sitten ei. Kuten eilen. Saimme onneksi hinauksen veneelle ystävällisiltä Puerto Ricolaisilta. Tulivat vielä tänään kysymään, miten perämoottorin kanssa menee. Vastasimme jolla keulassa vedellä täytettynä, jotta ihan hyvin. Paneudumme näet tänään toiseen ongelmaan. Mitä niitä samoja kokoajan vatvomaan.
Hymyilivät ymmärtäväisesti ja sanoivat, jotteivät veneilijältä ongelmat lopu. Luvattiin tavata jossain, kunhan päästään liikkeelle.

36 tuntia liikkeellä (DOM - ST Martin)

19.1 lauantai

Kello 15.30. Bimini pakattu kasaan. Jollan Suzuki saatu onnekkaasti peräkaiteseen kiinni ilman mereen lipsahduksia. Jolla hissattu nostinköydellä keulaan.   Iveco käynnistyy 12 naksahduksen jälkeen. Yli kuukauden meressä lillunut likainen ankkuriketju kolisee omaan luukkuunsa keulassa.

On aika kääntää kokka kohti merta ja jättää taakse Big Papa ja tutuksi tullut Portsmouth. Hyvästi uniikki Dominica. Jos vielä tavataan, olet jo varmaan täynnä rantahotelleja melanoomagrillaamoineen ja eurooppalaisine ruokalistoineen.

Purjehdusvarustukseksi riittivät aluksi hellevaatteet ja pelastusliivi. Viiden jälkeen saimme lisätä pitkälahkeista ja tuulenpitävää takkia. Tuuli ja aallokko tulivat käsi kädessä idästä ja tekivät purjehduksesta leikkiä herra puolikuun seuraillessa taivaalta. Iso purje ja genua puskivat Serenaan viiden solmun vauhtia tasaiseen tahtiin, näyttipä loki välillä 7 virran ollessa apurina. Tuuli pysytteli 10 m/s molemmin puolin. Uistin laahasi perässä ja lentokalat lentelivät iloisesti keulasta poispäin.

Matkaa St Martinille on reilut 180 mpk, reilut 350 km. Jos vauhtimme pysyy 5 solmun kieppeissä, matka taittuisi sinne alle 40 tunnissa. Vähän niin kuin pidemmän puoleinen lentomatka Suomesta Karibialle kaikkine pysähdyksineen, paitsi ohjauksen ja tarjoilun henkilökunta pysyi samana koko matkan. Tuskin hymyssä suin, vaan enimmäkseen haukotellen. Loman makuun päässyt miehistö joutui kovaan työhön ykskaks.

Klo 21.00 Styyrpuurin puolella näkyy Guadeloupe. Söimme tomaatti- mozzarella salaattia sämpylän välissä ja pari palaa suklaata jälkiruoaksi. Dominican vettä juomaksi. Planktonit hohtavat vedessä ja tähdet tuikkivat taivaalla. Serena jatkaa samalla purjevalikolla tasaista tahtia eteenpäin. Plotterin näytöllä näkyy sekä merikartta että tutka. Toisesta plotterista voi vielä varmistaa kurssin ja koordinaatit. Merkkaan lokikirjaan tasaisin välein sijainnin, tuulen ja veneen nopeuden, kurssin sekä tuulen suunnan. Samoin kuun ja auringon työvuorot.

Kello 01.00 Sijainti 16 14,2 ja 61 51,0. Kuu putosi taivaalta. Olemme torkkuneet huonosti lyhyitä pätkiä ja palelleet. Suolavettä roiskuu tasaisin välein kastellen vaatteita ja tehden silmälaseista sumeita. Squalleja ei ole tullut laisinkaan ja samat purjeet ovat vetäneet meitä eteenpäin.

Kello 7.00 Auringon ensisäteet osuivat Montserratin vihreään seinämään. Yön aikana ei juuri muita kulkijoita näkynyt, vain yksi rahtialus.  Aamupalan laitto keikkuvassa veneessä vaati mehupurkin lentämisen lattialle, mutta onneksi jogurtit pysyivät kupeissaan. Vaihdoimme genuan pykälää isompaan malliin. Ensimmäinen yö oli voitettu.

20. Tammikuuta.
Kello 15.30. Vuorokusivauhdiksi saatiin hyvä 124 mpk. Kuu tuli taas työvuoroonsa puolikkaana ja lippalakin muodossa, ihan nurinpäin kotimaan kuuhun verrattuna. Muutama purjevene näkyi taivaanrannassa, muuten saimme olla rauhassa. Väsytti, vaan uni ei tullut kuin pätkinä. Tottumattomien puuhaa. Ilta ja yö menivät saman käsikirjoituksen mukaan, ruokana kaalipataa. Saaret tulivat, olivat ja hävisivät purjeveneen sivusta. Olimme ohittaneet kuusi saarivaltiota Dominicasta lähdettyämme ja St Martinin  valot alkoivat loistaa iltakymmenen aikaan. Laskimme ankkurin Marigot Bayn pohjaan kello 03.30 valonheittimellä tarkistettuun paikkaan. Takana oli 36 tuntia ja 190 mpk.
Nopea suihku uimatasolla huuhteli iholta suolan pois ja oli aika mennä nukkumaan. Ankkurivahti aloitti työvuoron kello viisi.

Dominica for this time

Viimeiset viisi viikkoa samalla saarella

Kun kyselimme joulukuussa maahantulopapereita täytellessä, saammeko olla maassa viisi viikkoa yhtäsoittoa, virkailija katsoi meitä epäuskoisesti. Luulimme hetken, että se on liian pitkä aika. Mutta kun kysyimme varovaisesti, onko se ok, hän ilmoitti sen olevan - ihmetteli vain kovasti, mitä me teemme niin pitkän aikaa…

Tänään kirjauduimme ulos maasta ja virkailijalla oli taas sama ihmetys kasvoilla, kun selvisi meidän viettäneen niin monta viikkoa täällä. Vaan eipä se kotimaa ole monenkaan mielestä niin erikoinen paikka, ruohohan on aina vihreämpää aidan takana, joten kaipa hänkin menisi mieluummin Guadeloupeen.

Joulun vietto täällä oli kovin erilainen kotimaahan verrattuna. Jouluaatto oli tavallinen arkipäivä, paitsi illalla 22.30 ihmiset menivät kirkkoon ja juhlivat siellä tanssien ja laulellen yli puolenyön. Kirkon jälkeen mentiin kotiin syömään ja tanssimaan. Reggae ja soca soi aamukuuteen saakka. Ne onnekkaat lapset, joiden vanhemmilla oli varaa ostaa joululahjoja, saivat ne joulupäivänä. Lapset leikkivät ja vanhemmat kai nukkuivat raskaan yön jälkeen.

Uusivuosi meni suurin piirtein samalla kaavalla, ensin kirkkoon ja sitten kotiin. Kadut olivat puolenyön jälkeen hiljaisemmat, kuin Paraisilla sunnuntai- iltapäivällä. Raketin virkaa tekivät hölmöjen veneilijöiden ampumat hätäraketit.

Täällä muuten tummat haukkuvat toisiaan reippaasti. Kadulla se tummempi-ihoinen saa kuulla olevansa fu_king neekeri tai Black, Blackie jne. Koko homma on melko koomista, sillä meidän mielestä suuria värieroja ei edes ole.

Surullisena seuraamme, miten muovia poltetaan ja roskia heitetään tienvieruksiin. Kertakäyttöastioita käytetään valtavia määriä ja niitä löytyy niin merenpohjasta kuin metsistä. Panttipulloja ei tunneta, ellei Kubulia lasketa. Niinpä muovisia juomapulloja on joka puolella. Eräs veneilyopas neuvoo silppuamaan ne pieniksi ja heittämään mereen – on siinäkin neuvo!! 

 

Viimeisten viikkojen aikana olemme syöneet ulkona enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä.  Täällä yleisin ruokalistalla oleva ruoka on kyllä ”eijoo”. Listalla voi olla 20-30 vaihtoehtoa, mutta keittiöstä löytyy vain kaksi…

Olen löytänyt vihreät banaanit keittiööni. Ne käyvät salaattiin perunan asemasta. Ja paistettuna curryn kanssa lisukkeeksi ihan minkä ruoan kanssa vaan. Niitä voi keittää kuorineen tai ilman ja maku on ihan kuin tutussa perunassa.

Tänään täytimme dieseltankit (optimistit, jos vaikka Iveco toimisi..) ja keräsimme sitruunaruohoa varastoon sekä täytimme vesipyttyjä Dominican hyvällä vedellä. Huomenna tankkaamme torilta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä verkot ja astiat täyteen. Vene alkaa siis olla lähtökunnossa.

Kadulta saa hyvää juomavettä, jos hauis vaan jaksaa

Sitruunaruoho

Jos ei Ivecolla, niin onneksi on lauta

Lähteminen näin monen paikallaanoloviikon jälkeen on vaikeaa, mutta pakollista. Tuulet näyttävät lupaavilta huomeniltana ja sunnuntaina, joten teemme noin 2 vrk matkan suoraan St Martinille. Siellä meillä pitäisi olla apu valmiina starttimoottorille. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen tulee olemaan rankkaa valvoa taas yöpestissä. Tuskin siinä äänikirjatkaan pitävät hereillä…

Kuvasatoa viimeajoista

Lahjalauta, jota aion opetella käyttämään

Lahjalaituri toimitettiin kuvana, toteutus Suomessa myöhemmin

Rantapartyissa lahjakoru kaulassa

Lounasaika

Minut kruunattiin ja merkattiin ilmapallolla

Matkalla veneelle

Kokki James grillasi juhlaruokia

Tutustuminen lahjakorun tarinaan

Paikallista juhlaruokaa

Dominicalaista karnevaalitanssia

Kankainen Suomenkartta lahjaksi

Roseaun torilla

Hotelli Rejens ulkoa ja sisältä

Lahjoitimme Suomenlipun opaspoikien juhlapaikalle muistoksi