KAKSISATAATUHATTA RIKKI

Upea suoritus lukijat - sivustoilla on käyty yli 200 000 kertaa !
Uskomatonta ja ihanan totta.
Täällä maailmalla kuva-aiheita piisaa, samoin tarinoita. Serenan seikkailuista puhumattakaan.
Ympärillä tapahtuu koko ajan ja värit ovat kaikkialla niin ihanan reheviä.
Saan ahaa- elämyksiä koko ajan, mistä voisi kertoa muillekkin tai tämä on asia, jonka haluaisin jakaa. 
Mutta mitäpä tarinoilla ja kuvilla, ellei olisi teitä lukijoita!
Kyllä se palkitsee, kun mittariin pyörähtää tuollaiset lukemat.
Kiitos.Tackar. Thanks. Merci. Köszönöm. 

Fiiliksiä

Kolibri

Täsmälleen kuukausi siitä, kun heräsimme viiden kuuden aikaan täällä Cool Running apartomentoksessa - odottavin tuntein, miltä Serena näyttää.
 Täsmälleen kuukausi sitten, kun mietimme, mitä kaikkea meillä on edessä.
Täsmälleen kuukausi sitten, kun yritimme ymmärtää kaiken tapahtuneen.

Kun heräsimme tänään, emme oikeastaan tiedä onko tilanne selvempi, kuin silloin kuukausi sitten
Vene on edelleen kiinni Rannikkovartioston laiturissa. Laiturissa, jossa naapurivene on yrittänyt salakuljettaa kokaiinia suuren määrän ja seuraavassa veneessä asuu kaveri, joka on tietämämme mukaan tehnyt laitonta veneenkuljetus puuhaa ja istunut siitä vankilassa. Veneen myyntinäyttöihin tuo antaa erikoisen vivahduksen - kummallisten naapureiden taustan vuoksi ostajaehdokkaille tulee väkisinkin mielleyhtymä, että Serenaan liittyy jotakin rikollista.

Ankkuriin siirtäminen on vain jäänyt, sillä jollan puutteessa sinne pääseminen on hankalaa. Samoin veneen siivous ja tyhjennys on helpottunut huomattavasti, kun vierellä on ollut makeavesi ja laituri.
Lisäksi vene täytyisi työntää ankkuriin, sillä akut ovat tyhjät, jotta voisi kokeilla startata sitä. Laiturissa ei ole sähköä eikä meillä ole varkaitten jäljiltä piuhan piuhaa, millä mahdollisen virran saisi veneeseen.

Paikalliset ostajaehdokkaat tuntuvat olevan huolissaan kalastajan vaatimasta hinauspalkkiosta ja vakuutusyhtiön erikoisesta vakuutustilanteesta. Epäily siitä, onko vene oikeasti meidän, tuntuu olevan suuri. Vaikkakin asianajaja meille niin vakuutti ja laittoi mustaa valkoiselle näin olevan.

Mutta kun asioita oikein yön pikkutunneilla alkaa miettiä, tulevat kauhuskenaariot aina vain isommiksi ja isommiksi.

Josko Serena ei kuulukaan meille? Miksi sen hinannut kalastaja ei sitten pitänyt se itsellään?
Josko maksamatta oleva hinauspalkkio sittenkin estää maastalähdön? Mutta asianajajahan ilmoitti, ettei se estä. Mutta jos kumminkin?

Tosiasia on, että saimme sähköpostilla viestin Grenadan Immigrationilta, jossa vene ilmoitettiin löydetyksi ja meitä neuvottiin ottamaan yhteyttä Coast Guardiin.
Saimme tietää veneen olevan heidän laiturissa ja suuntasimme nenämme kohti Grenadaa.
Coast Guardin toimistosta saimme ensimmäisenä kopion kalastajan palkkiovaatimuksen hinauksesta. Sähköposti oli siis lähetetty Komentajalle, mutta ei meille??

Emme ole missään vaiheessa saaneet minkäänlaista dokumenttia veneen löytymishetkestä ja siihen liittyvistä koordinaateista. Saati, kuka veneen löysi, ellei edellä mainittua kopiota laske sellaiseksi.

Myöskään Rikospoliisille tekemästä varkausilmoituksesta emme saaneet mitään dokumenttia ja kun olemme sähköpostitse yrittäneet kysellä asian edistymistä, on vastausposti hiljentynyt ensimmäisen jälkeen, jossa luvattiin palata asiaan huomenna…

Uskaltaako sitä alkaa vaatia kovaäänisesti oikeuksiaan vieraassa maassa. Vai onko meillä oikeuksia?
Jokainen käynti asianajajalla köyhdyttää kukkaroa kolmella sadalla eurolla, jos asioihin haluaa saada selvyyttä. Ja onko asianajajan mustaa valkoisella sama asia kuin oikeus niin katsoo?

Pää pyörällä, mietimme tämän päivän ohjelmaa.

Siirrämmekö veneen ankkuriin ja liftaamme sinne sen jälkeen?
Menemmekö Grenvilleen haastattelemaan poliiseja, jotka ilmoittivat meille veneen löytymisestä?
Menemmekö rikospoliisien luokse, kysymään väliaika raporttia?
Menemmekö Rannikkovartioston komentajan luokse varmistamaan, kenen vene oikein on?
Soitammeko Suomen Kunniapääkonsulille, osaisiko hän neuvoa mitä tehdä?

Aloitimme alimmaisesta vaihtoehdosta

Viharakkaus-suhde Serenaan kuluttaa.

Grenadan saaren kuvasatoa idästä länteen

Jollakonsertti 5.3.2014

Täällä Grenadassa järjestetään kelluvaa livemusiikkia. Se ei ole ihan sama asia kuin Viking Linen showt taikka tanssimusiikki yökerhossa.

Bändi on paatissa, samoin kuulijat, mutta eivät ole ollenkaan samassa paatissa.
Drinkkivalikoima on pieni, mutta tehokas - kahta kaljaa ja rommia.
Mutta vaikka konsertti kestää noin tunnin, on lopputulos on sama kuin Viikkarilla – musiikin loputtua kuulijat hoipertelevat kukin omille tahoilleen…

Eli mistä on kyse?

Lahdessa, Hog Islandin lähistöllä järjestetään säännöllisesti ”Dinghy Concert” , jonne kaikki kynnelle kykenevät ovat tervetulleita. Tapahtuma kuvataan ja videoidaan ja on nähtävänä myöhemmin www.dinghyconcert.com

Bändi soittaa hinaajan tyyppisessä paatissa, jonka kylkiin on laitettu kelluvat laiturit molemmin puolin. Toisessa on baari kaikille janoisille. Toisen kylkeen ajetaan iso ponttonimatkustajalautta, Rhum Runner, jossa siis mekin saavuimme paikan päälle. Varmuuden vuoksi sieltäkin sai juotavaa…

Paikan päälle saavuttiin omilla jollilla, kajakeilla, isommilla moottoriveneillä ja tulipa joku ihan purjeilla ponttoniin saakka. Onnistuneesti.

Jollat ja kaikki muut paatit kelluva yhtenä lauttana siinä välissä. Kaikki ovat kiinnittyneet sosiaalisesti toisiinsa, jotta lautta pysyy kasassa. Kyydissä istuvat lapset, koirat ja pesunkestävät seilorit. Jotkut hyvän tasapanon omaavat jopa seisovat.

Joka esityksessä on oltava ainakin yksi laulu, joka liittyy Grenadaan. Tunnelma oli rento, kuten täällä Karibialla yleensä on. Musiikki kuului hienosti ja porukat jammaili. Mukana laulettiin ja kovaa. Koko hieno konsertti päättyi, kun aurinko alkoi laskea horisontin taakse.

Istuimme matkustajalautassa katsellen kaunista auringonlaskua. Muutamilla oli käynyt ohraisesti, jalat eivät oikein tahtoneet pitää alla. Joku sanoikin hauskasti " I don`t have sealegs" eli minulla ei ole merijalkoja...

Purjeet alas juuri oikealla hetkellä

Koirakin pääsi konserttiin

Konserttia kuvattiin ilmasta pienellä "helikopterikameralla"

Mitä eläminen Grenadassa maksaa

Kuumuus tekee sen, että juotavaa tarvitsee paljon. Jotkut sammuttavat janonsa seuraavilla:

Ti - punchit Mona F veneessä

Kraanavesi, hyvää ja sitä piisaa. Ei ole tullut vatsatauteja
Paikallinen olut, Carib tahi Stag. Pikkuruinen 275 cl pullo alkusammutukseen kaupasta alle eurolla, baarista alle kahdella.
Tuoremehu, litra sokeritonta mallia 2 e
Litran rommipullo 69 volttista  irtoaa kaupasta 6 e ja rommipunchin saa ravintolassa 3 eurolla
Rommin huono puoli on, ettei jano oikein tahdo lähteä

.

KAHVI:

Sen maksaa yllättävän paljon, puolen kilon paketti yli 7 euroa. Kahviloita on todella vähän, eihän se kuulu paikalliseen kulttuuriin istua kahvilla, saati syödä pullaa taikka kakkua.
Yksi paksuhko kakkusiivu maksaa 1 e. Niitä myydään monesti kadulla kannellisista muovilaatikoista, joita vedetään perässä meidän olutkärryjen kaltaisella menopelillä. Laatikoista löytyy myös täytettyjä sämpylöitä.

HEDELMÄT:

Papaija alle euron kilo
Banaanit, pienet ja huonosti säilyvät. Pieni käteen mahtuva nippu noin 2 e
Mandariinin kokoiset appelsiinit 30 cent kappale

VIHANNEKSET:

Vasemmala Mahi mahi ja oikealla purjekalaa

Porkkanat, pikku pussi vajaa 2 e
Kurkku, hauska sekoitus avomaan- ja tuorekurkusta, kaupasta saa 2 pientä 2:lla eurolla
Kurpitsa  euron kilo, sopii muuten hyvin perunamuusin sekaan jatkeeksi
Sipulit reilu euron kilo

KALA:

Purjekala ja Mahimahi, 8 Isoa ja Paksua siivua alle 10 euroa.

LOUNAITA:

Kalan kuivausta

Hintoja ja paikkoja löytyy laidasta laitaan. Jos syöt turistipaikoissa, hinta on 10 -15 euroa, annokset melko pieniä. Miljöö pykälän verran länsimaalainen
Paikallisten suosimissa annokset isoja ja hinta 4 -6 euroa. Miljöö ehtaa Karibiaa.
Salaattia lautasen kylkeen saa joka kymmenennellä kerralla.

Jussin laittamaa salaattia

Kana on tietysti suosituinta ja edullisinta. Saatavuus on hyvä, juoksentelevathan kanat joka puolella. Seuraavaksi tulee kala, jota on myöskin helppo saada. Pitkä väli ja sitten tulee liha. Lehmiä ja sikoja näkee tosi harvoin tienvierellä ja niinpä ruokalistoillakin niitä on harvemmin.
Vuohia sen sijaan on paljon ja sitä löytyykin listalta helpommin.

Tähän täytyy kertoa hauskoja vuohitarinoita…

Vuohet ovat yleensä narun päässä kiinni. Narun toinen pää on kiinni puussa, puskassa, rannikkovartioston trailerissa, auton puskurissa jne. Mielikuvitus on hurja ja ”paras” paikka on ollut irrallinen lecaharkko – kivi antoi vähän liikkumavaraa, mutta jarrutti sopivasti.
Usein miten eläimillä ei ole varjoa mihin päästä saati sitten vettä.

Eilen näimme operaation laitumen vaihto.

Kaveri irrotteli vuohien naruja, kieputti niitä kerälle eläimen kaulan ympärille ja kasattuaan 20 porukan, otti johtajien narut käsiinsä ja sitten mentiin. Pikkuiset kipittivät sivuilla pomppien ja koko konkkaronkka pyyhälsi vilkkaasti liikennöidyn tien viertä uudelle laitumille muutamat kilometrit.
Autot väistelivät liikenneympyrässä ja näky oli melkoisen hauska – kasa valkoisia vuohia puikkelehtii kello viiden ruuhkassa.
Loppu laumasta jäi määkimään niiden perään ja joku rohkea hyppäsi aitaa vasten minua tuijottaen, että etkö voisi vapauttaa minua, kun kaverit jätti. Kamerahan oli tietenkin asunnolla, kun minä kävin keskustelua tuon vuohen kanssa aidan yli.

Jokaisen saarelaisen perustarvikkeet

Kalasataman idylliä

Odottelen illallista Mona F- veneessä

Arjan eiku arjen askareita

Istun makuuhuoneessamme tietokoneen ääressä. Tuoli on keinonahkaa ja tarttuu ihoon kiinni, ellei siihen laita tyynyä tai pyyhettä. Sähköjohto ylettyy juuri ja juuri lähimpään pistorasiaan ja kaapeli kulkee lattian poikki seinässä olevaan rasiaan, josta on yhteys nettiin. Molemmat rasiat ovat olohuoneessa.

Liukuikkunat on työnnetty sivuun ja hyttysverkon läpi tulee välillä kevyt tuulahdus viileää ilmaa.
On perjantai- ilta ja vartija istuu kaiketi kopissaan, sillä sieltä kuuluu television ääni. Aaltopeltinen korkea aita on tiukasti kiinni ja pysyy. Se aukeaa vain meille asukkaille tai työntekijöille.
Saranoista tuleva kova narina paljastaa jokaisen sisälle yrittävän.

Ostimme aamulla kadunkulmasta tutulta kaverilta hedelmiä. Hän tulee aina pullollaan olevan jeeppinsä kanssa kulmille ja niin tänäänkin. Jos takaluukun olisi avannut, olisi tielle vierinyt puolikuutiota kookospähkinöitä. Takapenkiltä löytyivät papaijat, appelsiinit ja banaanit ja katolta pöytä.

Putiikin pystyyn laittaminen vei muutaman minuutin. Koska hedelmät ovat tuoreita ja paikka niin lähellä meitä, ostamme häneltä usein hedelmiä. Tänään saaliiksi jäi parin kilon papaija, nippu banaaneja ja muutama muu hedelmä – hintaan  4 euroa.

Syön niitä tässä kirjoittamisen ohessa ja maistuvat ihanilta.

Ostosten jälkeen lähdimme pääkaupunkiin, St Georgesiin, bussilla. Eli niillä Hiacen kokoisilla pakettiautoilla, joihin saa mahtumaan ainakin 17 henkeä. Reggae soi ja sisäänheittäjän silmät vaanivat joka kadunkulmaa, josko saataisiin muutama asiakas lisää. Siellä huudellaan ”anteeksi rouva, tuletteko kyytiin” tai huidotaan kiivaasti sormilla, jotta kyytiin mahtuu vielä. Peruutetaan, jos on pienikin epäilys saada yksi kyytiläinen lisää.
Bussi maksaa alle euron ja sillä saa vauhdikasta menoa. Joka päivä. Välillä sisäänheittäjä voi hakea ruokaa taikka juomaa ja kaikki odottelevat tyytyväisinä. Siinäpä olisi Hesan bussikuskeille uutta iloa työpäivään!

Selvitimme pääkaupungissa, jos saisimme lähetettyä (ne jäljellä jääneet vähät tavarat) Suomeen rahtilaivalla. Englantiin saakka ne tulevat halvemmalla kuin lentokoneessa ekstra matkatavarana. Mutta se kallein hinta muodostuu Englannin ja Suomen välille. Odottelemme tarjousta.

Lounastimme paikallisessa kuppilassa, minä kokeilin ”oil down”  - paikallista kansallisruokaa. Maukkaita, maustettuja vihanneksia kanan kera. Ja lasillinen kraanavettä. Hentti söi kanaa ja makaronipiirakkaa, janoon meni kaksi Caribia… olutta siis. Koko lasku oli 11 euroa. Ja nälkä lähti.

Haimme ruokakaupasta jotain pientä ja kadulta vihannekset vielä repun täytteeksi ja sitten kotiin.
Sovimme viikkosiivouksen kaksi kertaa normaalin seitsemän tilalle ja olemme tainneet voittaa henkilökunnan luottamuksen, sillä nyt saamme 2 wc- paperirullaa viikonlopuksi! Täällä ei turhaan törsäillä.

Pauline siivoaa kämppämme aina puhtaaksi ja vaihdamme yleensä kuulumisia. Hänen työaika on 9- 17 ja viitenä päivänä viikossa, kesälomaa kertyy 3 viikkoa vuodessa, talvilomaa ei tunneta – mitäpä sitä pitämään, kun ei ole talveakaan…

Olemme tuoneet veneestä kippoa ja kappoa tänne, samoin pöytäliinoja. Asunto tuntuukin nyt kodilta. Meillähän on kotoisa kaasu – uuni, jääkaappi ja jopa mikro täällä. Ja pyykkikoneet ihan vieressä vapaasti käytettävissä. Luksusta.

Iltapäivällä pikku kieppi rannalle. Uinti merivedessä virkistää aina. Ja valokuvattavaa piisaa joka kerta.

Takaisin palatessa ihmettelimme autokoulun autoja - niiden ratissa on vain ja ainoastaan naisia. Arvelimme, etteivät miehet täällä maassa kortilla ajele. Ja niinhän se oli, kun kysyttiin paikallisilta. Miehet ovat itseoppineita eivätkä koulua tarvitse. Rattijuoppoudesta (jos nyt sellaista tunnetaan) voivat vain naiset saada korttinsa hyllylle kuivumaan.

Ruotsalaisten poikain ilonpitoa

Paikallinen uimari

Täällä linnut käväisevät sokeritankkauksessa baarissa

Viikolla pidettiin lähikuppilassa bingo ja pääpalkintona oli lammas. Sen voitti joku veneilijä. Toivottavasti oli takahytissä vielä tilaa...

Huomenna suuntaamme Jussin ja Kimmon kanssa kalamarkettiin ja ostamme illaksi grillattavaa kalaa sekä lisukkeita. Suuntaamme  Mona F – veneeseen iltaa viettämään. Pääsemme vaihteeksi jolla-ajelulle. 

Serenasta sen verran, että se on pesty ja puleerattu. Virallinen arvioija kävi keskiviikkona ja tuomio oli realistinen. Arvo on kymmenen prosenttia siitä, kun Serena starttasi Suomesta. Piste.
Korjauskustannukset 50 000 USD. Euroopasta saa sillä rahalla 20 vuotta nuoremman ja hiukan isomman veneen. Valitettavasti näin on totuus. Serena halusi Karibialle ja tänne se saa jäädä.
Nyt sitten etsimme ostajaa…

Mutta täytyy myöntää, että nukumme nyt paremmin, kun asioihin on tullut joku selvyys.

Suihku kutsuu hikistä kirjoittajaa.