Kap Verden saaret löydettiin 1400- luvulla ja tämä saari, Sao Vicente, sai ensimmäiset asukkaansa vasta 1800 luvulla. Sijaintimme on Senegalista vain 640 km ja selittänee ilmassa olevan lentohiekan. Mindelon kaupunki on ollut kautta aikojen tärkeä pysähdyspaikka kauppalaivoille helpon ja suojaisan sataman vuoksi, seköhän meitäkin tänne veti?

Saavuimme satamaan melko kovassa tuulessa ja voimakkaassa virrassa, mutta saimme veneen laituriin muutaman miehen avustamana. Marina osoittautui yllättävän hienoksi (lue kallis) paikalliseen katukuvaan verrattuna.  Ensimmäistä kertaa sainkin  satamamaksun jälkeen marssia passit & miehistölista kädessä ilmoittautumaan maahantuloviranomaisille, jonne saikin kävellä kilometrin verran.
24 tuntia ennen maasta lähtöä täytyy käydä ilmoittamassa aikeensa ja maksaa taas jokunen lantti, lienee sama viisieuronen kuin tullessakin.

25 euron satamamaksuun sisältyy kulkukortti, johon on ladattu 100 litraa vettä esim.suihkua varten, unohtivat vain mainita sen olevan kylmää - lämmintä vettä täällä ei tunneta. Vettä saa ostaa lisää 20 senttiä /litra, eikä vesi ole juomakelpoista. Olimnme tulleet alueille, joissa pohjavettä ei ole, joten makeavesi ei ole itsestäänselvyys.
Itse vene on laiturissa kovemmalla rasituksella kuin merellä – ruori pyörii, köydet kiristyvät virran mukana ja sisällä meteli on melkoinen. Kaksi lepuuttajaa päästi ilmat pihalle ja Hentti siirtyi jo korvatulppiin.

Saaret ovat aikoinaan toimineet orjakaupan keskuksena ja väestö onkin muodostunut afrikkalaisista ja eteläeurooppalaisista, lähinnä portugalilaisista.
Kielenä täällä kuuleekin portugalia ja kreolia, kummastakaan en ota selvää, onneksi englantia ja ranskaa puhutaan jonkun verran.

Aurinko on hävinnyt, ilma on harmaa (hiekasta?) mutta lämpötila pysyttelee lähempänä 30. Tuuli vilvoittaa, vaikka se samalla tuo lisää hiekkaa joka puolelle. Viimepäivinä tuuli on ollut melkoinen ja katsotaan, miltä sää vaikuttaa, tarkoitushan on startata torstaina…ja näinhän se kävi että täällä ollaan vielä.

Hajareisin istuvat naiset myyvät kadunkulmissa banaaneja ja vihanneksia, jonne ne on kannettu valtavan kokoisissa pesuvadeissa päänpäällä kantaen. Sitä ennen on istuttu iloisesti täyteen sullotussa avolava-autossa kylän naisten ja vihannesten kanssa. Varvastossut ja leveä hame on vastine suomalaiselle tuulipuvulle. Kalahallissa on valtavankokoisia kaloja, mistä valita ja kadulla myydään kaloja suoraan kotikärryistä, välillä niitä kannetaan olkapäälle heitettynä. Rentoa ja stressitöntä elämänmenoa.  Kiinalaisia krimskrämskauppoja on joka kulmalla, verovapausko se täälläkin?

Miehet ottavat lunkimmin, osa makaa maassa promillen tai muun puuduttamana ja usein viereen on tuupertunut koira kuumuudesta tai nälästä. Mutta pääasiassa ihmiset vaikuttavat onnellisilta, vaikka paikallisen kertoman mukaan keskiansio on 150 e ja osalla se voi olla vain muutama kymppi, joillakin tonni. Kuitenkin ruoka on täällä melko kallista – pienehkö kala hallista maksaa 1,50 , banaanit hiukan alle euron kilo ja säilykkeet euron pintaan. Kaupoissa ei ole suuri valikoima ja saakin käydä useammassa, että löytää tarvitsemansa. Rahahan täällä on escudo, mutta ottavat mielellään euroja vastaan – kurssin suhteen saa vaan olla tarkka.

Kokonaisuudessaan Mindelo on ollut hieno kokemus - johtunee varmasti sen sekoittuneesta kulttuurista, rakennuksista, jotka ovat värikkäitä ja sopivasti rähjäisiä sekä ystävällisistä ihmisistä. Köyhyys ja rikkaus ovat asettuneet eri kaupunginosiin ja varsinaisia kerjäläisiä ei ole, vain avuntarjoajia, jotka odottavat palveluksistaan muutamaa lanttia. Siitä avusta ei ole heille pitkäaikaista hyötyä.
Lapset ovat kauniisti puettuja ja iloisia. Olimme seuraamassa capoiera harjoituksia ja muutamat tulivat tervehtimään kädestäpitäen.

  Ja mikä hauskinta, paikalliset virittäytyvät joulun tunnelmiin jouluvaloin koristelluin palmuin ja ilmalla täytettyjä joulupukkeja on sullottu kauppojen sisääntulon yhteyteen. Kadulla soi Jouluyö, juhlayö.  Mikä sekoitus kaikkea!