Moni veneilijä on kysellyt, olemmeko patikoineet. Juu ja ei, sillä lasketaanko monen tunnin kävelyt teillä ja syrjäkujilla patikoimiseksi vai lasketaanko patikoinniksi vain merkityillä poluilla pysyminen? No molemmat puuhastelut ovat hikistä hommaa ja käyvät ainakin liikunnasta.

Pakkasimme lauantaina juotavaa reppuun ja lenkkitossut jalkaan. Kuoppainen tie vei metsän halki kohti seuraavaa lahtea. Tien vieressä lukuisat ravut ryömivät koloihinsa ja lehmät laidunsivat - yksinkertaisesti naru kaulan ympärillä ja narunpää puussa kiinni. Välillä autoilijoita varoitetaankin käsinkirjoitetulla kyltillä ” watch out, 3 cows”. 

Douglas Bayn ranta oli täynnä pyöreitä kiviä, toisin kuin tämä ranta on tummaa hiekkaa (jota muuten löytyy joka päivä jollasta ja kannelta…) Tien vieressä oli muutamia taloja ja ehkä reilun makuuhuoneen kokoinen pikkukauppa, jossa myytiin säilykkeitä, juotavaa ja hiukan hedelmiä. Joen varrella oli lähinnä pikku pontikkatehdasta muistuttava rakennelma, jossa tehdään aromaattisia öljyjä kasvien osista. Oikaisimme siitä metsän poikki ylös mäelle, josta löytyikin luksusasuntoja sekä uima-allas merinäköalalla.

Asunnot olivat kovin eurooppalaisia ja luulimmekin niitä loma-asunnoiksi, mutta saimme myöhemmin tietää niiden olevan yliopistossa työskentelevien professorien asuntoja. Professorit leipovat lääketieteen opiskelijoita viereisessä Picardin kylässä.

Jatkoimme matkaa ylöspäin ja löysimme paikallisen ala-asteen koulun. Rakennus oli iloisesti maalattu – ulkoseinillä oli numeroita, sanoja sekä geometrian kuvioita. Hauska tapa oppia asioita, miksei Suomessakin voisi toteuttaa samaa? Harmi, että oli lauantai, olisi ollut kiva kurkata sisälle.

Jatkoimme aina vain ylemmäs ja ihmettelimme pärjäävätkö paikalliset ilman autoa, sillä mäet olivat paikka paikoin niin jyrkkiä. Pihoilla kasvoi greippejä, banaaneja, mangoja ja appelsiinejä. Olimme taivaltaneet jo useamman tunnin ja mehukkaat greipit houkuttelivat. Jos olisi ollut nuori, olisi voinut mennä greippivarkaisiin, mutta tässä iässä ei olisi päässyt puuhun saati sitten karkuun. Joten päätimme ostaa lähiruokaa. Yritimme ostaa vain muutaman, mutta isäntä sulloi pussiin 7 isoa hedelmää, emmekä tohtineet sanoa, että kolme olisi riittänyt. Matkaa veneelle oli monta tuntia ja kaikki ylimääräinen kantamus tiesi lisähikoilua.

Janohan siinä tuli ja löysimme primitiivisimmän kuppilan ylhäältä mäestä. Kaksi istumapaikkaa oli jo miehitetty rommia juovilla miehillä. Saimme kylmät juotavat ja pääsimme pihalle penkille istumaan. Siihen tuli rastalettinen mies isojen pupillien kanssa myymään lehmänlihaa. Ilmoitimme olevamme vegetaareja, valehtelimme vain 66 %, sillä Tainahan ei oikeasti syö lihaa. Liha oli ämpärissä ja kaveri käveli vielä parin tunnin kuluttuakin sen kanssa lähes 40 asteen lämmössä.

Paluumatkalla törmäsimme kaveriin, jonka kanssa olimme perjantaina kaupungilla. Hänellä oli guesthouse ,jonka katolla hän  kasvatti salaattia ja tomaattia. Nyt meillä on salaatin taimi ruukussa.

Rannalla oli triathlon kisa ja oli kiva nähdä terveitä, urheilevia ihmisiä. Niitä kun ei täällä ihan hirveästi katukuvassa näy!