S/Y Serena: Ylitys

Kuinka ne köydet kasvavatkin kiinni – joko paikka on mukava taikka sitten seura. Tällä kertaa se oli mukava seura, joka teki lähdöstä vaikeaa. Teemun ja Lotan kanssa oli ollut hauskaa, mutta nyt kun irrotimme köydet perjantaina 10.5 kello 8, halkoivat veneittemme keulat Puerto Ricosta eri suuntiin. Meidän itään ja heidän länteen, vain Teemun kiharainen hius sinnitteli Serenan kannella 4 päivän ajan.

Alkumatka meni vauhdikkaasti kallistellen – ikään kuin matkailuautolla kahdella pyörällä kallellaan ajellen. Vene kulki kuutta solmua, vaikka kaikki rätit oli jo reivattu. Tuuli suhisi. Ukkosmyrsky pörräsi ympärillä ja salamoi. Keulasta iski aaltoja kannelle. Suolavettä pärskähti sisälle istuinkaukaloon. Kokkaaminen oli hankalaa, sipulikori pyöri ympyrää ”pohjoinen - etelä, pohjoinen etelä” ja uunissa olevat ruoat pysyivät sisällä vain luukun ollessa lukittuna ja uuni keinuvassa asennossa. Vessaan ei tehnyt mieli mennä.

Tutka ilmoitti taas olevansa vain kuivan kelin tutka, samoin mastossa olevat tricolor- ja ankkurivalot, sillä mokomat ottavat aina nokkiinsa, kun tulee vettä niskaan.
Tällaistäkö se ”oikea purjehdus” taas oli? Ja tätäkö oli luvassa seuraavat 3-4 viikkoa?

Mutta pian pääsimme normaaliin rytmiin, saimme nukuttua ja syötyä normaalisti, keli helpottui ja kaikki näytti taas aurinkoiselta. Tuulikin väheni, jopa niin paljon, että aloimme laskeskella matkan kestoa – sen hetkisellä nopeudella (1-2 solmua) olisimme Azoreilla pahimmilleen sadassa päivässä!!!! Meillähän voi tulla jano ja nälkä sillä menolla loppumatkasta...Vaan eihän se niin mene, aina se tuuli tulee takaisin ja niin tuli nytkin. Asettui siten, että kuljimme 5 solmun keskinopeutta, vieläpä kohti maalia.

Pääsimme ensimmäisen viikon ajan tasaista tahtia eteenpäin ja Azorit läheni joka päivä sadan meripeninkulman verran, kokonaismatkaahan oli noin 2300.

Kalahärpäke takana ei tuottanut tulosta eikä valaita näkynyt. Parvi delfiinejä kävi seurustelemassa veneen vieressä ja muutama jouhipyrstö lenteli uteliaana. Kaksi rahtialusta horisontissa oli viikon saldo.

Veneen sisälämpötila näytti 37 astetta ja se teki tuoreiden hedelmien säilymisestä haastavaa. Kaikki ne verkoissa keinuvat omenat ja koreissa olevat banaanit ja appelsiinit olivat vaarassa. Kaalit, perunat ja porkkanaparat hikoilivat ja meidän täytyi laittaa tuuletin päälle, jotta ilma sisällä vaihtuisi.
Menetetyiksi tulivat yksi kurkku ja kaksi appelsiinia.

Viidennen yön jälkeen aloimme kaivata täkkiä – sitähän ei ole käytetty sitten edellisen Atlantin ylityksen. Lämpötila oli jo alle 30 ja viilenikokoajan.
Vahdimme yleensä iltakahdeksasta lähtien 4 tunnin vuoroissa, välillä Mr Pilot ohjasi ja välillä ohjasimme ajankuluksi käsin. Kuu oli tuloillaan, joten saimme joka yö lisää valoa tähtien seuraksi.

Kuuntelimme äänikirjoja, luimme kirjoja ja opaskirjoja, mietimme tulevaa sekä ihmettelimme, mitä kaikki siellä kotimaassa mahtavat juuri nyt tehdä.

Tuulen ollessa leuto pulahdimme uimaan, valjaissa ja narun päässä roikkuen. Välillä otimme suihkun keinuvassa takaosassa. Siivoilua ja veneen huoltamista riitti – aina kelistä riippuen.

Purjeen UV-suojat repeilivät ja niitä piti korjailla

Toinen ja kolmas viikko menivät vauhdilla ja vauhdissa, sillä tuuli oli reipasta kokoajan ja etenimme hyvää vauhtia. Vene kulki kallellaan ja välillä aallokko teki nukkumisesta trampoliininomaista pomppimista keulassa, salongissa taas putosi sohvalta alas.

Vaikka moni luuleekin ylityksessä liikunnan jäävän vähille, erehtyy siinä pahemman kerran. Jo istuminen liikkuvassa ja kallistelevassa veneessä vaatii lihaksia ja kulkeminen vessaan, saati ruoanlaitto, mikä vaatii koko kropan lihasryhmiä. Purjeita trimmataan kokoajan, joten vinssikahvaa saa pyöritellä hauiksen voimalla, jopa useita kertoja tunnissa. Suihkussa käyminen veneen takaosassa vaatii akrobatiaa ja kannella tapahtuvat korjaustoimenpiteet ovat kahden käden voimin rankkaa.

Eli tällaista oli elämä reilun kolmen viikon ajan alle 20 neliön ”asunnossa”, mikä sisältää keittiön, olohuoneen, makuuhuoneen ja wc:n. Lisäksi on 4 neliön terassi merinäköalalla ja iso, neljän kilometrin syvyinen uima-allas.
Lähimpään ravintolaan oli pitkä matka eikä aamulehti löytänyt perille yhtenäkään aamuna.

Perille tultiin. Aikaa meni 23 vrk, 6 ja puoli tuntia. Matkaa kertyi 2519 Mpk eli vähän jouduttiin etsimään tuulia. Juotavaa ja syötävää oli vielä sen verran jäljellä, että olisimme voineet olla merellä vielä kaksi viikkoa. Varma on aina varmaa!