Istuin viime viikolla autossa ja auto siistissä rivissä Nauvon lautalla. Lautta kulki tasaisen varmasti eteenpäin ja merivettäroiski tuulen mukana tuulilasiin. Viereisissä autoissa kuskit räpläsivat elektronisia laitteitaan, kuka kännykkää, kuka navigaattoria. Autoissa oli lämmintä ja ulkona kylmää.
Lauttaan oli helppo ajaa, sillä oranssiasuinen lauttavahti ohjasi minne autosi ajat ja valot kertoivat milloin oli aika poistua lautalta. Voiko matkan enää helpommaksi tehdä?
Mutta millaista oli elämä aikoinaan saaristossa?
Elettiin vuotta 1930. Synnytys alkoi lähestyä Ramsholman saaressa, joka kuului siis Nauvoon. Kätilöä lähdettiin hakemaan Nauvon saaresta,minne oli matkaa lähemmäs 10 kilometriä. Matkaa taitettiin milläpäs muullakaan kuin soutuveneellä. Oli talvi, mutta onneksi meri oli vielä sula. Pelastusliiveejä ei siihen aikaan tunnettu tai ei ainakaan liiemmin käytetty.
Nauvoon päästyä oli etsittävä käsiin kätilö. Soutaja jatkoi matkaa kävellen kirkolle, missä hän sai kuulla kätilön olevan tietenkin toisella puolella saarta. Hyvällä tuurilla joku tarjosi hevoskyydin, muuten matkaa sai taittaa jalan. Tai sitten oli vain odoteltava.
Monesti kun kätilö saatiin viimein paikalle, oli synnytys jo ohi tai pahimmassa tapauksessa niin äiti kuin lapsi menehtyneet.
Jos oli ollut onnea, molemmat jäivät henkiin ja elämä saaressa jatkui.
Kaste tapahtui kirkossa ja kirkko oli Nauvon saarella.
Lapsi varustettiin matkaa varten lämpimillä vaatteilla ja se tuttu soutuvene lähti taas matkaan, miehen soutamana. Äiti jäi huolehtimaan karjasta ja muusta perheestä.
Ei silloin tieto kulkenut kännyköillä ja niinpä papilla olikin aina yllätyksellinen määrä kastettavia lapsia jumalanpalveluksen yhteydessä.
Tarinan kuullessani silmiini tuli mielikuva miehestä soutuveneessä, jota jääkylmä vesi ympäröi.
Kädet liikuttivat airoja tasaisen tahtiin ja vene liikkui eteenpäin. Mies saa vedettyä veneen rantaan, ehkä saapaat ja vaatteet märkinä. Huoli vaimosta ja tulevasta lapsesta antaa voimia kävellä eteenpäin.
Saaristossa elämä on ollut kovaa taistelua. Lopputuloksena oli henkisesti vahvoja ihmisiä.
Olisiko meistä lautalla istuvista yhdestäkään soutamaan moista matkaa? Minustakin on tullut niin "sisämaan ihminen", että pelkästään saariston kostea ilma tuntuu luissa ja ytimissä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti