Kokonaan kukista ja kasveista tehty

Olisiko ollut kellon tapainen?

Kovat kannukset

Hieno oven kolkutin

Restaurante La Dehesta

Juustokakku

Mikä valikoima

Pientä kasvillisuutta jonkun veneen pohjassa!

Kello 24.00 veneemme styyrpuurin puolella

Kello 12.00 veneemme paarpuurin puolella

Moniko muuten tietää, että La Coruna on ollut aiemmin nimeltään Brigantium? Juontaneeko nimi Herkuleen tornista, jonka alkuperäinen nimi oli  Farum Brugantium. Torni rakennettiiin v.98–117 ja on saanut kokea kovia vuosien varrella, viikingitkin jättivät siihen jälkensä 800-luvulla. Torni on maailman vanhin toimiva roomalainen majakka ja suosittu turistikohde, siksi emme jaksaneet lampsia sinne.
Kävelimme naapurin San Antonin arkeologiseen museoon ja tutustuimme 1800 luvulla uponneiden laivojen historiaan, tosin Espanjan opinnot eivät ole vielä edenneet pitkälle, eikä englannin kielellä juurikaan ollut tietoa, joten saimme vain nauttia näkemästämme. Mutta esineet, joita oli laivoista löydetty, olivat hienoja.

 ARC eli kilpailu Atlantin yli starttaa marraskuussa Kanarian saarilta ja se näkyy satamassa. Monissa veneissä liehuu ARC:n lippu ja onkin tullut tavaksi kävellä laitureita päivittäin seuraillen, mistä maasta kilpailijoita taas on matkalla alas. Tänään näimme Suomen Turusta paatin toisessa satamassa ja kävimme koputtelemassa Adelanten kylkeen, ja kun ketään ei ollut paikalla, jätimme lapun onnentoivotuksin.
Ranskalainen venekunta oli ongelmissa laturinsa kanssa ja kuumeisesti korjailivat asiaa kuntoon, naapuriveneemme taas taisteli autopilottinsa kanssa, joten ongelmansa näyttävät olevan kullakin.

Kuten aina, olimme tänään aamu-unisia ja varsinkin, kun vene on nykinyt rajusti virtauksista johtuen joka yö, nukuimme huonosti ja herääminen kesti. Lähdimme myöhään liikenteelle ja tarkoituksena käydä ostamassa uusi vedenkeitin (edellinen savutti itsensä ulos) ja ruokaa. Kolmen tunnin jälkeen etsiminen palkittiin ja mukaan tarttui myös minigrilli, joka vie vähän virtaa. Liekö grillin syytä, mutta iski karmea nälkä ja aloimme etsiä ruokapaikkaa. Astuimme sisään restaurante La Dehesaan ja totesimme paikan riittävän espanjalaiseksi. Paraisilla asuessamme naaapuriravintola Mindesin kokki tiesi meidän sisälle astuessa, mitä ruokaa haluaisimme kulloinkin syödä, mutta että tämä espanjooli tiesi saman, oli aika hauska. Taisi ajatella, että kestää iäisyys, ennen kuin nuo suomalaiset tulkkaavat listan ruuhka-aikana, joten tehdään asia helpoksi.
Ulkoa kannettiin pöytä meitä varten ja juomat tulivat salama vauhdilla pöytään, alkupalaksi friteerattuja mustekalarenkaita ja pääruoaksi karitsaa. Taivaallisen hyvää leipää kyytipojaksi tietty. Jälkiruoaksi juustokakkua kinuskikuorrutteella ja likööri kahvin kanssa. Kaikki paikallisia erikoisuuksia. Paikka oli sopivan meluisa espanjalaiseen tyyliin ja palvelu hyvä. Siinä menikin parituntinen mukavasti ja olisi voinut taas mennä nukkumaan, mutta ruokaostokset olisi vielä tehtävä ja jaksettava kävellä takaisin veneelle. Näin ne päivät menevät, hädin tuskin ennättää herätä, kun on jo ilta.

Tulomatkalla pysähdyimme juttelemaan kalamiesten kanssa neuvoja kysellen. Mitä kalaa ja millä vieheellä – meillähän on kokemusta vain kannelle tupsahtavista kaloista. Mustakalaa siellä ongittiin neonvärisillä vieheillä ja virvelillä, vähän niin kuin meillä pilkitään. Täytyy maanantaina ostaa uudet vieheet ja aloittaa uusi harrastus, jospa sitten saatte nauttia kuvasatoa joku päivä. Valokuvauksesta on myös tulossa uusi harrastus, tiedostot alkavat pullistella omituisista otoksista, eikä kaikkia raaski poistaa. Olen kuvannut koko matkan ajan erilaisia polkupyörätelineitä (tosi omituinen intohimo!) ja voin kai pitää näyttelyn neljän vuoden kuluttua, sen verran erikoisia malleja löytyy maailmalta.  

Olemme kävelleet viidesosan kaupungista ja tuskin ennätämme nähdä loppuosaa, ellemme turvaudu nelipyöräiseen. Mutta kävellen tulee löydettyä ihania pikkukujia, joihin tuskin autolla tulisi menneeksi. ja onhan se vastapainoa veneessä istumiselle.
Yksi juttu täytyy vielä kertoa – Biskajaa ylittäessä kuulimme yöllä omituisen äänen, jota jatkui pitkään. Tutkan mukaan ei ristinsielua näkyvissä ja molemmat olimme valvetilassa- oli siinä miettimistä. Tiedämme valaiden ääntelevän laulua muistuttavalla tavalla ja tämä oli juuri sellaista, mutta varmistimme asian netistä satamaan tultua ja totta se oli – olimme sattuneet kuulemaan valaiden laulua!

i

43º22' N 008º23' W

kylmää on

voiko tuo olla Espanja

majakka kalliolla

Coruna breakwater tower

Sataman koordinaatit alkoivat lähestyä torstai iltapäivällä ja aina sama hassu tunne kuin ennenkin – ei oikein ymmärrä tulevansa uuteen maahan ja satamakin on ollut vain kärpäsen kokoinen piste plotterissa ja kartassa.( Lentäen Finnairilla määränpää on tuntunut selvästi konkreettisemmalta.) Joka kerta tuntuu, että paikka on lähes asumaton ja vailla elämää. Johtuneeko tuo siitä, että olemme rantautuneet enimmäkseen harvaanasutussa saaristossa siellä Suomessa. Mikä on ollut aikoinaan tunne sotapurjelaivassa olleilla lähestyessä uutta maata? Ja vaihtuiko silloinkin tuuli tämän tästä, niin kuin meillä eilen? Menneisyys näkyy vielä monissa lahdissa, sillä tähystyspaikat ovat näkyvissä ylhäällä kallioissa. Sieltä sitä on aikoinaan tähystetty vihollisia.

La Corunan satama-alue vilisi pelastusaluksia ja helikopteri pörräsi ilmassa. Jos en olisi kuunnellut VHF:ää, olisin luullut jotain kauheampaa sattuneen, mutta kyseessä olikin vain pelastusharjoitus. Saimme veneen laituriin, vaikka virta yrittikin työntää meitä pois laiturista. Maksun yhteydessä tarvittiin passit ja veneen paperit! Ensimmäistä kertaa sitten lähdön ja kuitenkin ollaan EU-alueella. Viranomaisbyrokratiaa, selitti senorita. Maksu oli viideltä päivältä juuri alle sata euroa ja hintaan sisältyi venepaikan lisäksi suihku, sähkö, vesi ja rajaton netin käyttö, joka toimii jopa veneen sisällä. Päätimme tutustua ympäristöön ja levätä seuraavat päivät, katsotaan mitä täältä löytyy.  Etäisyytemme on 2912 km Helsingistä ja ympärillämme on yli kolmesataatuhatta asukasta. Näihin tunnelmiin – hasta luego!

Lempeä Biskaija

Teimme aamupromenadin rantakadulle vielä ennen lähtöä Biskajalle, jonka ylitys kestää vähintään kolme vuorokautta ja liikkuminen jää pakostakin vähiin. Ostimme boulangeriesta parit patongit ja pullat matkalle ja täydensimme tuoretavaraa paikallisesta kaupasta vähintään neljäksi – viideksi päiväksi. Törmäsimme kaupassa norjalaisiin purjehtijoihin, jotka olivat tulossa jo takaisin Välimereltä, vaikka olivat startanneet sinne kesäkuussa – herranen aika mikä vauhti joillakin on ollut päällä!

Käynnistimme koneen tankkauksen jälkeen klo 11.30 ja toiveena päästä Espanjaan ilman isompia myrskyjä. Dieselvarannot ovat yhteensä reilut 200 litraa, jolla pystyisi ajamaan noin 70 tuntia.
Nostimme ison purjeen ja genuan ylös ja nautimme matkasta, ilma oli lämmin ja aurinko paistoi, mutta jo tunnin kuluttua näkyvyys katosi. Ilma oli kosteaa usvaa täynnä ja matka eteni tutkaa seuraten. Ohjasimme käsin säästääksemme virtaa, sillä akut eivät tällä säällä lataudu. Koko päivä ja yö olivat niin kosteita, että Hentin Stentorpista ostettu villapipo muistutti afroperuukkia ja lokikirjakin tihkuu vettä.

Lokikirjasta 4.10. Toinen purjehduspäivä

Kello 4.30  Pimeää, kosteaa, purjeet suhisevat ja vauhti 3.4 solmua. Ylhäällä genua ja iso purje.
Delfiinien tuttu tuhina on kuulunut sivusta muutaman tunnin ajan. Menen nukkumaan, Hentin jäädessä vahtiin, autopilotti ohjaa. Tuulee lännestä 5 m/s.

Kello 8.30  Purjeet sama, samoin vauhti. Vahdinvaihto. Aurinko alkoi lämmittää ja virittelin märkiä  kuivumaan. Hentti nukkuu. Kirjaan ylös koordinaatit tunnin välein lokikirjaan. Mainingit ovat pitkiä ja nousivat korkealle, mutta vene liukui kauniisti.

Kello 11.00 Aamupalaksi molemmille jogurttia ja mehua, kuppi kahvia ja puolikas pulla. Molempien ollessa hereillä, istumme ulkona ja odottelemme vastaantulijoita. Turhaan.Purjeet edelleen
samat.Tuuli heikkenee, nyt vain 3 m/s ja lännestä. Vuorokausimatkaksi kertyi vaivaiset 94 mpk.

Kello 12.00 Kone käyntiin pariksi tunniksi, saadaan lisää virtaa akkuihin ja lisää vauhtia sekä tehtyä makeaa  vettä 60 litraa. Alan etsiä lahjaruokaresepteistä ohjetta, tällä kertaa käytän Datakokbokin 15 000 valikkoa. Kirjoitin blogia heiluvalla pöydällä ja tallensin tekstin koneelle.Siirrän sen taas jossain sataman penkillä nettiin.

Kello 13.00 Delfiini parvi saapui paikalle ja huutelin niille iloisesti – en tiedä innostuivatko siitä, mutta uivat ja hyppelivät vauhdikkaasti, menin keulaan ja sain paljon hyviä kuvia. Lystiä kesti tunnin ajan.

Kello 14.00 Valmistin ruoaksi punakaalichutneytä, kalkkunanfileitä sinappi-kerma-ruohosipuli kastikkessa.Vene kallisteli jonkun verran ja ruokaa sai laitella etukenossa, samoin tiskaus. Vauhti 5 solmua. Otamme vuorotellen päivänokoset. Aurinko paistaa. Purjeilla mennään. Hiljaa.

Kello 17.00 Suihkuun veneen taakse, vene keinuu ja peseytyminen ei niitä helpoimpia, mutta onnistuu. Virkistää ja juomme kahvit. Alan kaivella esille yöksi lämpöistä vaatetta, taskulamppuja, valjaat, valonheittimen ja tarkistan ”henkiinjäämiskassin” sisällön ja paikan. Tuuli hyvä, purjeet ylhäällä mennään hyvää vauhtia.

Kello 19.00 Alkaa hämärtyä ja viilentyä. Lisäämme vaatteita, villa on kaikkein lämpimin ja lisäksi coretexiä päälle- kylmyys tunkee joka tapauksessa läpi.

Kello 20.00 Hentti päivystää, minä notkun vieressä. Tutkassa näkyy kalastusalus ja pian näemme valot. Matkaa olisi vaikea arvioida ilman tutkan apua. Kolme delfiiniä ui veneen viereen, kuulen sen tasaisista puhalluksista ja ääntelystä.Näytän valonheittimellä valoa, jolloin ne tulevat valokeilaan mielellään, taitavat olla paikallisia show-delfiinejä.Samaan aikaan vedenpinta kiehuu punaisina hohtavista pikkukaloista, jotka hyppelevät ilmassa viisikin peräkkäistä loikkaa. Mahtavatkohan muut delfiinit jahtaavan niitä vai mikä lienee. Hyppiviä kaloja näkyi vielä aamuneljältä! Kuu valaisi kauniisti.

Kello 22.00 Siirryin vahtivuoroon ja valjaisiin (pelastusliivini kanssa), sillä meillä on sopimus- yksin ohjaillessa ja toisen nukkuessa on oltava valjaissa ja kannelle ei silloin ole asiaa. Merestä on paha alkaa etsiä, mihin kohtaan ja milloin kaveri on pudonnut. Tuuli heikko 1,9 m/s luoteesta.Kone käyntiin ja purjeet alas.

Kello 24.00 Nostin purjeet ja sammutin koneen. Mikä ihana rauha. Vahdinvaihto.

Kello 4.00 Heräsin ja vaihdoimme paikkoja Hentin kanssa. Tähän alkaa tottua.

Matkaa kertyi 370 mpk, aikaa meni 78,5 tuntia, bongasimme yli kolmekymmentä delfiiniä ja yhden valaan. Näköpiiriimme tuli vain muutama alus neljän päivän aikana. Ei satanut.
Nukuimme yhteensä aivan liian vähän. Riitelimme muutaman kerran, käynnistetäänkö moottori, vai sinnitelläänkö purjeilla. Tuulen voimakkuus oli 0- 8 m/s ja matkan aikana tuuli joka ilmansuunnasta.
Viimeiset mailit La Corunaan tuntuivat pitkiltä, muuten matka sujui yli odotusten, sillä Biskaija kohteli meitä lempeästi.

            

Je peux parler francaise

Kävimme ravintolassa ja ruoka oli hyvää , hinta kohtuullinen,  pitkän kaavan mukaan kaikki kustansi yhteensä 52 euroa ja  mikä parasta, pystyin hoitaman kaiken ranskankielen taidoilla- ei ne sittenkään ole hävinneet aivosoluista.
Ilta oli lämmin ja kaunis, aallot löivät hitaasti rantaan ja tuttu ääni vuosien takaa Ranskan vuodelta tuntui mukavalta.
Huomenna jatkamme matkaa Biskajan yli, sillä sää on kohtuullisen hyvä ylitykseen ja loppuviikosta pitäisi saada pohjois Espanja näköpiiriin.
A bientot siihen saakka

Camaret

Rantakatu ja laskuvesi

Picnic on suosittu

Ylhäällä  upea näköala

Jyrkänteen reunalla

Kalaonnea

Enpä haluaisi hypätä tai pudota

Serena taas omassa elementissään vedessä

Kävimme aamu-uinnilla ja hurja juttu, sillä uin ensimmäisen kerran lähdön jälkeen.Ei siis se uinti ollut hurja, vaan että EN ole uinut, sillä yleensä pidän uimisesta. Mutta on ollut niin kylmä koko matkan ajan.
Otimme reput mukaan, täytimme ne kameroilla ja picnictarvikkeilla ja suuntasimme kylälle. Aamukahvitjoimme paikallisessa boulangeriessa ja vallinnan vaikeushan siinä tuli pullia katsellessa. Kaksi isoa kahvia ja kaksi herkullista ”pullaa” maksoi 7, 10 euroa, kaipa se on Suomen hintatasoa, mutta täällä tarjoillaan kaikki pöytään ja se tuntuu jotenkin mukavalta verrattuna Suomen itsepalveluun ja kovaan hintatasoon. Koko rantakatu on täynnä ruokapaikkoja ja niissä istuu ihmisiä tasaisena virtana. Aloitimme kävelyurakan kohti kukkulaa. Matkaa oli vaikea arvioida, sillä se näytti olevan korkealla, mutta menimme hissukseen, sillä kuvattavaa oli paljon ja näky merelle upea. Lenkki kesti kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia ja vettä sai juoda runsaasti, sillä lämpötila oli lähellä kolmeakymmentä astetta.
Näky oli upea, eikä siitä saa vangittua edes puolta kameralle, mutta jospa säilyisi edes muistissa.
Itse Camaret on pieni paikka, asukkaita vain 2500, mutta viehättävä satama ja kaupunki ovat näkemisen arvoisia. Satamassa on kirkko, joka on Unescon suojelun kohteena.
Ranskalaiset veneilijät kulkevat täällä laitureiden reunoja pitkin haavien kanssa saalistellen mm. katkarapuja ja lapset rannalla kääntelevät kiviä, löytääkseen laskuveden aikaan taskurapuja.
Täytyy kai tehdä uusi aluevaltaus – ostaa haavi ja alkaa etsiä huomista ruokaa.
Tänään testaamme rantaravintolan ruokaa, sillä on kai aika juhlia Ranskaan saapumista.

Perillä, väsyneunä, mutta onnellisina

Saavuimme Bretagnen rannikolle Camaret- nimiseen paikkaan launataina  aamuna klo 10 ja olimme olleet matkassa kolme vuorokautta yhtäsoittoa. Matkaa kertyi vähän alle 300 mailia ja väsymys painaa
päälle. Otamme tänään kierroksen kaupungille ja pidän teidät ajan tasalla.
Paikka vaikuttaa upealta ja lämpötila 30 astetta. Voiko sitä enenpää pyytää?

Maakravut merellä

Hentin kalasaalis

Löytöjä peräsimestä

Nokkakala päätyi kannelle ja pannuun

Eastbournesta lähtiessä olimme kahden vaiheilla mennäkö Ranskaan vai Englannin rannikkoa vielä eteenpäin. Tuuli päättäköön. Päätös tulla Ranskan suuntaan on ollut oikea, sillä matka on sujunut leppoisasti purjehtien ja vain vastavirran ollessa voimakas olemme käyttäneet apuna moottoria. Koneen neitsytmatkalla ei ole ilmennyt vikoja ja yllätys yllätys, Iveco syö vähemmän dieseliä kuin Ford ja saamme lisäksi solmun enemmän vauhtia per tunti. Kulutus on 3 litraa tunnissa ja kierrokset ovat olleet 1300- 1500, eli kevyellä kaasulla marssivauhti on ollut 6 solmua. Se siitä laukkahevosesta ja sen ruokavaliosta.
Olemme vuorotelleet ruorissa öisin 2-4 tunnin vahtivuoroissa autopilotin hoidellessa ohjaamisen, jäljelle jää tutkan ja plotterin tarkkailu sekä tasaisin välein koordinaattien ylöskirjaaminen sekä sijainnin tarkistus merikortista. Suurin homma lienee silmien aukipitäminen pimeässä. Mutta kaikkeen tottuu taas äkkiä ja toinen yö olikin helpompi. Taivas oli täynnä tähtiä ja ne antoivat ainoan valonkajon, tuuli suhisi tasaisesti purjeissa, muuten oli hiljaista. Ja yksinäistä, muutama vene näkyi plotterissa, mutta silmällä niitä sai hakea.
Tänään löysimme kannelta kaksi nokkakalaa, miten lienevät hypänneet sinne? Olemme yrittäneet virvelöidä kalaa, mutta ainut mitä sinne tarttuu, on meressä kelluvat levälautat – nuo puolen metrin mittaisista narunpätkän näköisistä muodostuvat kasat. Ja peräsin saa niistä oman kokoelmansa tasaisin väliajoin. Hentti on roikkunut puosuhaan kanssa niitä irrottelemassa.
Päivät ovat menneet kerratessa ranskankielen taitoja, ommellen, lukien Nautical Almanacasta tulevien satamien sisäänpääsyohjeita ja – aikoja.  Meno on ollut tasaista ja aloitin taas lahjareseptien valmistuksen, eilen valikosta kotiruokaa eli lihaperunalaatikkoa salaatin kanssa.
Merellä on voimakkaat virrat ja siitäköhän syystä meri on kuin kumpuileva maa – korkeuserot ovat suuret, johtuen loivista ja pitkistä mainingeista. Tuntuu hassulta keinua kevyessä tuulessa korkeuserojen ollessa välillä viisikin metriä!
Linnusto on ollut taas rikkaampaa, olemme bonganneet pääskysiä ja västäräkkejä (muuttopuuhissa?), suulia, ruokkeja ja lokkeja montaa eri lajia, tietäisipä vaan mitä.
Aurinko on ollut mukana koko matkan ja lämpötila ollut päivällä yli 20. Öisin taas päälle lämpimin vaatekerta, mitä kaapista löytyy. Ja silti sydänyöllä palelee.
Matka Eastbournesta on sujunut yli odotusten ja ainut mikä puuttuu, on delfiinin virallinen bongaaminen, Hentti taisi jo väsyksissään ja nälissään nähdä yhden…