MAAKRAPUJEN VIIKKO

Näin ne viikot vierii nykyisin:



Perjantai kello  5.30 :   herätys, aamutoimet, Audi starttaa 6.15 kohti työpaikkaa.
                         7.00 - 14.30 imurointia, petausta, wc: pesuja, takkahuoneen siivousta tosi
                                mukavassa työporukassa. Työ sujui laulellen ja huoneet loppuivat kesken.
                                Kotimatkalla ihailen kauniita ruskanvärejä - Suomen luonto on kuin taikuutta!
Perjantai - ilta  :      Lotta ja Teemu, joihin tutustuimme Karibialla, ovat Suomessa  ja tulivat kylään                                 poronliha kainalossa. Jatkoimme hyviä Puerto Ricon aikaisia perinteitä kokaten
                                yhdessä. Meni siinä Martiniquen rommia ja vähän viiniäkin. Purjehdittiin ja
                                vaihdeltiin tarinoita.

Lauantaiaamupäivä:  Silakkamarkkinoilla Helsingissä Teemun, Lotan ja Jullen kanssa. Katseltiin
                                satamassa purjeveneitä ja vanhoja hienoja purjelaivoja.
Launatai- ilta           Mandu ( nuorimmaisemme) ja Vicke saivat houkuteltua meidät Stand - Up iltaan.
                                Show oli hyvä ja Sami Hedberg kumppaneineen sai yleisölle pissat housuun.

Sunnuntai               Valvominen tässä iässä kostautuu. Päivän olisi voinut lahjoittaa Pelastusarmeijalle

Maanantai aamu      Pyöräilimme (osittain kävelimme, kun kumi puhkesi...) kattotyömaalle, kun Audi
                                parka on huollossa. Se oli kaiketi ajan kuluksi  keksinyt vikoja itselleen 
                                odotellessa meidän palaavan maailmalta. Lista oli pitkä ja auton arvo tuplaantui.

                                Tiilikatto oli vielä kohmeessa, kun kiipesimme sinne. Kiinnitimme köydet ja
                                kävimme sammaleen kimppuun. Ihme tavaraa muuten -  löytää juurensa joka
                                koloon,eikä ymmärrä, että sen paras osoite olisi alas nurmikolle ja sieltä
                                kompostiin. Polvet pitivät palaverin ja ilmoittivat 5 tunnin kuluttua haluavansa
                                kotiin. Pyörällä.
Maanatai- ilta         Lämpöisen suihkun jälkeen Sonyn näppäimistön ääreen. Uusi kone, uusi
                               käyttöjärjestelmä ja uusi elämä sekoittavat kirjoitusta. Mutta olen päättänyt
                               päästä vielä niitten niskan päälle.

Tiistai                     Samat kuviot, pyörä vaihtuu korjattuun Audiin ja polvet saavat luvan kestää 
                               kauemmin. Illalla loppuverryttelynä hikinen ratsastustunti. Isä tulee kylään,
                               sillä uusi perheenjäsenemme, Belarus vm 1976, vaatii ekspertin apua.
                             

Keskiviikko            Ajamme Paraisille, missä traktori odottaa. Olemme Hentin kanssa (!) jo                                                 koeajaneet kapistuksen ja aiomme isona muuttaa maalle, Paraisille, Sydmoon.

Torstai                    Isä ja Hentti jäävät Paraisille ja minä aloitan taas toisessa siivousfirmassa
                                keikan. Koulun ja urheiluhallin  siivousta, sillä remontin jälkeen pölyä piisaa.

Perjantai                 Samat kuviot. Viikko on mennyt vauhdikkaasti kolmella eri työmaalla.
                               Ensiviikolla lisäksi tulee muutamien juhlien koristelua ja ruoanlaittoa.
                               Kuka sanoo, että työnteko on tylsää?   
                               
 

Hyvinkään uusi kirkko 

Uspenskin Katedraali

Rakkauden silta

Kaunis ruori

 

Näillä pulloilla syntyi kainista melodiaa Stockan edessä

VESITIIVIS KASSIMME YLITTÄÄ JO KOLMATTA KERTAA ATLANNIN

Saimme soiton Turun Meripelastuskeskukselta varhain maanantaiaamuna. Ensimäiseksi säikähdin, että Hannekselle oli sattunut jotain kalareisssulla. Ei onneksi ollut.

Soiton aiheena oli -yllätys yllätys Serena – se oli nähty Atlantilla. Ranskalaisen sota-aluksen miehistö oli kiinnittänyt huomiota kummallisen näköiseen purjeveneeseen. Tiedustelujen jälkeen oli ilmennyt, että kyseessä oli meidän Serena.

Miehistö oli mennyt veneeseen ja mitä ilmeisemmin heillä on nyt mukanaan tuo Hanneksen pakkaama kassi, jossa on muunmuassa tietokoneet, lokikirja, passit, kamerat, kovalevyt jne. Kassi joka oli valmiina, jos olisimme pelastautuneet helikopterin sijasta alukseen.

Meni siinä muutama tunti ihmetellessä, miten tällainen voi olla mahdollista – kaikista veneistä juuri Serena osuu heidän reitilleen! Kaikki ne meille tärkeimmät tavarat on arvatenkin saatu pois veneestä. Miten ne saadaan Suomeen onkin toinen juttu – ranskalainen alus näet suuntaa kohti Martiniqueta eli Karibiaa. Ja kassi seilaa heidän mukanaan.

Lähettelimme sähköpostia Ranskan viranomaisille ja kyselimme Serenan kunnosta sekä mahdollisista valokuvista.

Serenan iso masto oli kuulema poikki ja mesaani katkeamaisillaan - onneksi emme jatkaneet matkaa sen ison aallon jälkeen! Ilmeisesti mastot saivat kyytiä onnettomuudessa.

Mutta hauskinta oli kuulla, että Hentin keulaan sitoma jolla on ja pysyy kiinni.On poika ainakin oppinut tekemään solmuja ja kiinnittämään tavarat huolella, kun jolllan kiinnitykset sellaisen myräkän kestivät.

Venettä oli kuulema mahdoton hinata ja sinne se jäi kellumaan taas yksikseen vierailijoiden poistuttua.

Veneen sijainti oli tuolloin 16 29.0 N 30 20,4 W, eli Karibiaa kohti menossa.

Kuvia luvattiin lähettää meille loppuviikosta, jos saamme julkaista niitä, laitan ne blogiin – taitavat olla melko historiallisia kuvia, ainakin meille.

Mutta eikö nykypäivän teknologia olekin hieno asia- saimme tiedon veneen löytymisestä kaiketi reaaliajassa ja viranomaisten yhteistyö on uskomatonta tällaisissa asioissa.

Tieto kulkee nopeasti jopa sieltä kaukaa mereltä tänne kauas pohjolaan.

Nyt vain odottelemme, mikä on se keino saada kassi Suomeen. Ulkoministeriö ja suurlähetystö yrittävät auttaa parhaansa mukaan näin hankalassa jutussa.. Meillehän aina sattuu ja tapahtuu, jos ette vielä ole huomanneet....

AVARA LUONTO

Istuin lauantaina anopin tv:n ääressä katsellen Avaraa Luontoa. Upea dokumentti oli kuvattu Punaisella merellä ja Persian lahdella, pääasiassa veden alla.
Ruudussa vilisi vain tuttuja eläimiä - rauskuja, kilpikonnia, delfiinejä, rapuja, siipisimppuja ja vaikka mitä. Kaikki tuo hienosti kuvattu materiaali oli meidän arkipäivää matkalla, vaikkei sitä silloin oikein ymmärtänytkään.

Olemme saaneet olla onnekkaita, että koimme kaiken tuon ja pystymme vielä muistelemaan sitä!
Sinun arkipäiväsi, johon ehkä kuuluu työ, lämmin suihku, pyykinpesukone, valtavalla valikoimalla varustettu supermarket, auto, kiire, sanomalehdet, uutiset...  Tuo kaikki oli meille kuin tv:stä näkyvä dokumenttisarja, kun saavuimme Suomeen. Outoa ja kummalista.


Suosittelen kyllä kaikille irtiottoa elämästä - kaikki asiat saavat uusia ulottuvuuksia.
Arkipäivän itsestäänselvyyksistä tuleekin juhlallisuuksia elämässä, esimerkiksi ensimmäinen palkka - rahaa ei ole viimevuosina tullut, sitä on vain mennyt... tai että ruokakauppaan on vain parin minuutin matka - tai että suihkuvettä riittää ja riittää.

Dokumentissa meri oli rauhallinen ja kuvittelin sinne mielessäni purjeveneen, jota valkoiset ehjät purjeet kuljettivat eteenpäin. Ensimmäistä kertaa kuvittelin meidät istunmassa veneessä ja koin tuon hetken positiiviseksi. Ehkäpä joku päivä vielä istumme oikeasti veneessä , tyynellä kelillä veneen lipuessa hitaasti eteenpäin. Suomessa.

Valokuvaus alkaa taas hiipiä elämääni takaisin.

 

 

 

Syksyn sävelet

Syksyinen sää, sadetta ja räntää. Kaipaako sitä lämpöisiä aikoja ja aurinkoisia päiviä? Sen sijaan,että raaputtaa jäätä autonikkunoista, voisikin pulahtaa snorklaamaan tai että pukisi hellemekon toppatakin sijaan?
No höh, eihän niitä voi verrata samassa sarjassa. Aurinko ja snorklaus kuuluu Karibialle ja kirpeä sää tänne Pohjolaan.
Molemmissa on oma charminsa, on vain osattava nauttia siitä mitä meille annetaan. Vaikka se räntä tuntuisi huonolta, ennustaa se meille kuitenkin kaunista tulevaa talvea - sitä minkä karibialaiset niin mielellään kokisivat, jos vain voisivat.

Olemme aloittaneet uudessa kotikaupungissa englanninkielen opiskelun - opiskelun, jossa keskustellaan vain englanniksi. Yritämme ylläpitää  kielitaitoa, se kun tuppaa unohtumaan helposti, ellei sitä käytä.
Hyppäsin taas pitkästä aikaa hevosen selkään. Karmeaa, kuinka kaikki ratsastukseen käytetyt lihakset ovat kadonneet ja istunta on hukassa,.Ihan kuin aloittaisi kaiken alusta. Yksi tunti viikossa ei ihmeitä tee, mutta jatkan sinnikkäästi, kaipa se joku päivä alkaa sujumaan.

Välillä lueskelemme kavereiden purjehdusblogeja maailmalta. Joku ystävistä myy venettä Jenkeissä, osa on jatkamassa matkaa ja osa on menossa kotimaahansa tienaamaan rahaa, jotta pääsisi taas matkalle.
Muutamien kanssa pidämme yhteyttä ja tavoitteena on tavata joku päivä joko heidän kotimaassaan tai Suomessa.
Hentti soittelee onnellisena uudella kitarallaan. Kitara on tällä kertaa Martin ja muistuttaa meitä Dominican oppaastamme, Martinista. Sanojen ja sointujen hakeminen netistä on ollut iso urakka, mutta nyt alkaa kappaleita olla varastossa melkoinen määrä. Naapureillekkin alkaa olla kappaleet tuttuja...
 Elämme nykyisin siis melkoisen tavallista elämää.

Asianajajasta ei ole kuulunut mitään, puhumattakaan vakuutusyhtiöstä. Eli ocdottelemme kiltisti, mitä tuleman pitää.

Työ

Kun lähtee tuollaiselle matkalle, putoaa yhteiskunnan rattaasta melkoisen kauas. Monessa suhteessa.
Elämänarvot muuttuvat jo muutaman vuoden matkalla.Kiire häviää elämästä. Kännykkä ei ole tärkein kapistus kotoa lähdettäessä.Raha ei ole paras kaveri.Taikka televisio.

Muutaman vuoden kiireetön elämä on tehnyt sen, että "uskaltaa" tehdä erilaisia asioita.
Olen kokeillut viime aikoina työrintamalla aidan valttaus hommia, katon maalausta, porraskäytävän siivousta, saunojen pesuja, kotisiivousta ja maatalouslomitusta. Järjestänyt juhlatarjoiluja.
Verottajalta nousee tukka pystyyn, kunhan tulee veroilmotuksen aika, mutta antaa nousta vaan.Siinäpähän on ihmettelemistä työnantajien ja laskutettujen sekamelskassa.Mutta on tosi hauska kokeilla eri ammatteja.
Töitä on tupsahtanut bloginlukijoiden kautta ja osa on löytynyt netistä.

Nykyisin seuraan silmät kovana, miten rappukäytävät on tehty, onko siivousta ajateltu lainkaan. Jätän pyöräni kellariin siten, että siivoojan on helppo imuroida välistä.
Kävellessä tulee katsottua talojen aitoja sillä silmällä, josko niitä täytyisi maalata.Entä kuka hoitaa ikääntyvien ihmisten pihatyöt?

Tänään kävin Tarjoustalossa ja kassalla oli elämäänsä sekä työhönsä tympiintynyt nuori nainen. Tiuski asiakkaille ja oli epäkohtelias. Harmitti vietävästi hänen puolesta. Hänellä oli työpaikka ja kehtasi vielä käyttäytyä moukkamasesti.

Samoin eilen aamupäivällä loikki kerrostalon käytävällä miesporukka remonttihaalareissa kaljapullot kädessä, matkalla takaisin töihin. Tuiterissa jo ennen puoltapäivää ja omistavat sentään työpaikan. Mitä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Asiat on kuitenkin hyvin melkeimpä kaikilla ja silti ollaan nenä nyrpyssä.

Jos voisin kellot kääntää takaisin...

Joku kommentoi kysellen, oltaisko tehty jotakin toisin? Jäi hiukan epäselväksi, mitä kysyjä tarkoitti, sillä parin viime vuoden aikan ollaan tehty melkoisen paljon...
Kyllä meillä oli melko selkeä vastaus, että eipä oltais tehty toisin. Oikeastaan minkään suhteen.

Talon myynti ei ole harmittanut päivääkään ja kiireinen lähtöhässäkkä kuuluu asiaan.
Reittisuunnitelma eli koko ajan ja muuttui alkuperäisestä montakin kertaa. Mutta valintaan vaikutti moni asia ja aina oltiin tyytyväisiä lopputulokseen.Jos paikka ai ihmiset saivat meidät viihtymään, niin mikä ettei, eihän meillä ollut kiire minnekkään. Jotkut ihmiset matkaavat tarkoin suunnitellun reitin mukaan, me taas jätimme tilaa ja menimme fiilisten mukaan.Kukin tyylillään.

Veneen valintaa on mietitty paljon. Nyt jälkikäteen ja aikoinaan.
Kriteereinä oli vahva, pitkäkölinen eikä liian suuri.Jos nyt kysyttäisiin samaa, olisivat nuo ne tärkeimmät ominaisuudet edelleenkin. Varusteiden suhteen vaatimukset olisivat samat, olisi tietenkin helpompaa, jos ne olisivat veneessä valmiina. Mutta hyvin varustettuja pitkänmatkan veneitä on harvemmin myynnissä Suomessa, joten se olisi tietänyt matkan aloitusta jostakin muualta maailmaa, eikä se aikoinaan tuntunut hyvältä ajatukselta.

Kahden vuoden aikana elämiseen hävinneet rahat eivät harmita yhtään.Saimme niillä sellaisia elämyksiä, joita ei olisi saatu ostamalla uutta autoa taikka kesämökkiä.Jokainen tuhlattu lantti oli elämyksien arvoinen.

Matka Karibialta Azoreille oli meillä onnekas, sillä tuona samaisena aikana hävisi 2 venettä miehistöineen matkalle. Kukaan ei tiennyt, mitä heille oli tapahtunut. Valikoimme alemman reitin ja pääsimme ehjinä ja mukavassa tuulessa perille.

Matka Azoreilta Eurooppaan päätyi kuitenkin hyvin, jäimmehän henkiin eikä kukaan loukkaantunut, vaikka mahdollisuuksia oli monia.
Matkaa oli varustettu yhtä huolella kuin muitakin pitkiä purjehduksia. Sään ennustaminen pitkille matkoille on haastavaa, varsinkin, jos niille viimeisille päiville pitäisi tietää sää ennen lähtöä.

Se suuri aalto, joka pyyhkäisi veneen yli, oli luultavasti ns Roistoaalto. You tubesta löytyi video, englannin kielinen. Kuvasi melko hyvin tilannetta.Kokeile katsoa Roque wawe YouTube. Pääset vähän jyvälle kelistä...

Veneen jättämisestä olemme edelleen samaa mieltä. Sillä kelillä veneen ollessa siinä kunnossa emme olisi halunneet kokeilla, selviäisimmekö yön yli. Emme silloin emmekä nyt. Vaikka olemmekin monen mielestä uskaliaita, kun lähdimme matkalle, emme kuitenkaan kuulu hullunrohkeiden ryhmään.

Itse pelastautumisoperaatio meni kuin oppikirjoissa ja välineitä osattiin käyttää.

Enpä usko, että olisimme tehneet mitään toisin, paitsi että emme olisi lähteneet ollenkaan maailmalle. Ja sellaista vaihtoehtoahan ei ollut olemassakaan.

On vain hyväksyttävä sellainen asia, että joillekkin ihmisille sattuu enemmän kuin toisille. Ja silti sitä voi jatkaa elämäänsä. Jossitteluun käytettävän energian voi käyttää niin moneen muuhun asiaan...

Serenan matka

Serenaanhan jäi Epirb (ns.paikannin) istuinkaukaloon, ämpärin sisälle laitettuna ja revenneen pressun osalla suojattuna. Sen ansioista se jaksoi lähettää veneen sijaintia 7 päivän ajan, mikä oli melkoinen ennätys.
Jos jotakuta kiinnostaa, laitan koordinaatit, jotka aikoinaan saimme Lissabonin MRCC:ltä.

18.6   43  00,2 N   12 33,8 W
19.6   42  41,3 N   12 52,0 W
20.6   42  23,0 N   12 53,0 W
21.6   41  55,1 N   13 01,3 W
22.6   41  32,1 N   12 56,0 W

Ja kauppa-alus, joka näki Serenan 4.8

4.8   31 0,28 N   18 24,5 W

Serena jatkaa siis yksinäistä matkaansa Kanarian saarten alueen ohi kaiketi kohti Karibiaa. Virta ja tuuli vievät sitä pikkuhiljaa länttä kohti. Onko siellä käynyt kukaan ja onko vene riisuttu puhtaaksi kaikesta arvokkaasta? Kuka sen voisi kertoa, paitsi Serena itse.

Moni on kysellyt, miksi se ei uppoa?

Aaltojen täyttäessä istuinkaukaloa osa vedestä valui sisälle ja konehuoneeseen. Aloimme tyhjentää makeavesitankkia välittömästi, jotta saimme painoa vähäisemmäksi. Heitimme myös paljon tavaraa mereen istuinkaukalosta, kuten painavia köysiä jne. Paksu lasikuituinen kattorakennelma laseineen kevensi myöskin veneen painoa. Samoin 4 ihmistä poistui veneestä. Ja tietenkin pelastuslautta.
Matkahan alkoi olla loppuvaiheessa, joten ruoka- ja juomavarastot eivät olleet enää kovin suuret.

Kun kaikki edellämainitut kevensivät venettä, vastaavasti merivettä sai tulla aika reilusti tilalle upottamatta kuitenkaan venettä.
Ja veneeseenhän jäi automaattinen pilssipumppu, joka saa kaiketi virtaa aurinkopaneeleista ja tuuligeneraattorista (ellei niitä ole varastettu..) Eli periaatteessa sen pitäisi tyhjentää kokoajan uutta tulevaa vettä pois.

Luukut ja ilmastointiventtiilit jäivät tiukasti kiinni, niin sieltä ei pitäisi tulla vettä sisälle, kuin ainoastaan tuollaisessa kovassa kelissä.

Sisällä veneessä mahtaa olla melkoinen sotku. Ruoat jäivät jääkaappiin. Hedelmät ja sipulit koriin.
Kaikki tavarat olivat kuulema ylösalaisin. Pöytä kappaleina salongin lattialla. Kaikki keulassa olevat vaatteet ja liinavaatteet tyhjennetty vauhdilla, jotta Hannes sai vesitiiviitä kasseja tietokoneille, veneen papereille, passeille, koruille, kameroille ja lokikirjoille. Tässä vaiheessa meille oli ilmoitettu, ettei helikopteri pelastakaan meitä, vaan joku alus.
Sinne jäivät kassit takahyttiin, kun loppujen lopuksi helikopteriin lähdettiin. Taskuihin ei mahtunut paljon tavaraa.

Kun Turun Meripelastuskeskukselta soitettiin elokuussa, että kauppa-alus on nähnyt Serenan Kanarian suunnalla, alkoi taas ihmettely, varsinkin vakuutusyhtiön kanssa.
Kyselivät kovasti, mitkä suunnitelmat meillä on veneen suhteen.
Kerroin, että ollaan mietitty kovastikin, mitä tehdään, jos vene löytyy.

Vaihtoehtoja olisi muutama.
1. Lento Kanarialle ja paluu lennolla vaikka Jolla ja perämoottori kotiin. Seuraavalla lennolla taas jotakin jne... eli ei mitenkään järkevää ja erittäin kallista.

2. Serena pakataan rahtialukseen ja tuodaan Eurooppaan tai Suomeen. Maksaa varmasti paljon.

3. Serena purjehdittaisiin Suomeen, mutta Karibian kautta, sillä virrat ja tuulet tekevät Eurooppaan tulon melko haastavaksi. Karibialta paluu on tietenkin touko- kesäkuussa. Kukas saataisiin purjehtimaan veneellä, jossa ei elektroniikka toimi ja moottorikin lienee rikki? Meistä kumpikaan ei halua purjehtia juuri nyt ja uiminenkaan ei kuulu himoharrastuksiin enää.

4. Vene nostettaisiin pukeille Kanarialla. Se täytyisi tyhjentää homeisista patjoista ja tavaroista, joista kertyy varmasti siirtolavallinen roskaa. Ja jos sitä ei ole "putsattu" aiemmin, mitä jollalle, perämoottorille etc tehtäisiin? Ja miten se sitten saataisiin kalliin säilytysajan jälkeen Suomeen?

Kaikki 4 vaihtoehtoa tuntuvat melkoisen kummallisilta.

Tosiasia vain on, että siellä kelluu meidän omaisuutta yhden kerrostalokaksion verran.
Yksin.
 Ja me vain ihmettelemme vakuutusyhtiön kanssa miten tässä näin pääsi käymään!