La Gomera - Kap Verde

SUOLANMAKUA SUUSSA

Laiturilla oli joukko ystäviä irrottamassa köysiä, kun lähdimme la Gomerasta. Sinne jäivät talven viettoon Andy ja Leslie, joille olimme neuvoneet Turunmaan saariston kaikki mansikkapaikat. Purjehtivat yhden sesongin Suomessa ja jättävät veneensä talveksi ( Airiston Kruunuun?) ja jatkavat Ruotsin kautta kotiin Englantiin.
Soutajat olivat startanneet päivällä klo 12.00, joten heidän perään lähdimme.

Matka alkoi vastatuulella, kuinkas muutenkaan, mutta mitäpä meistä - ajattelin niitä soutajaparkoja! Tuuli muuttui sivutuuleksi ja koveni, välillä aina 15 m/s ja vesi alkoi roiskua. Vaatteet tulivat märiksi, samoin istuinkaukalo, mutta vesi oli onneksi lämmintä, ainoastaan pirun suolaista. Niin, ne soutajaparat! Tätä jatkui kahden vuorokauden ajan ja ohjasimme vuorotellen käsin, sillä autopilotti ei pysynyt kovassa kelissä mukana. Kroppa oli kovilla jo kahden tunnin ohjaamisen ja tasapainoilemisen jälkeen.

Onneksi olin paistanut kalkkunafileet valmiiksi ja laittanut yrtti-sitruunaliemeen, tarvitsi vain keittää nuudeleita kaveriksi, enempää ei pystynyt alkumatkasta kokkaamaankaan, sillä sisällä tuli huono olo. Ohitimme soutajia tasaiseen tahtiin pimeässä – hassuilta näyttivät pienine veneineen ja kirkkaine lamppuineen kelluvina rykelminä merellä. Vhf kävi tiuhaan veneiden välillä.

HIEKAN SALAKULJETTAJAT

Oli taas meillä  Kanarialinnuilla ( ystävien antama hauska nimi ) totuttelemista öisiin vahtivuoroihin ja vielä kun ne muodostuivat niin vetisiksi.
Veden roiskuessa joka puolella tuli veneestämme varsinainen suolapakkaus –  kuivuttuaan suola muuttui hileiseksi kerrokseksi. Nyt voisi täyttää tyhjiä purkkeja piripintaan sormisuolaa ja jakaa niitä joululahjoiksi!  Aromilisänä voisi laittaa Afrikan hiekkaa, jota pöllysi ilmassa ensimmäiset päivät. Punaruskeaa hiekkaa oli yltympäriinsä, jopa Suomenlippu oli muuttunut ruskeasiniseksi. Veneemme oli kokenut kovia sitten Suomen – ruosteista hiekkapuhallusjätettä Englannissa, metsäpalon nokea Espanjassa ja nyt sitten suolahiekka käsittely kaupanpäälle.

LEMPEÄT TUULET LÖYSIVÄT MEIDÄT

Merivesi alkaa olla lämmintä, + 24 ja ilma + 24- 28 astetta. Kun ilma on ollut pilvinen eikä aurinkopaneeleilla ole ollut töitä, olemme joutuneet lataamaan akkuja koneella hetken aikaa virran takaamiseksi. Autopilotti ja plotteri näet pitävät sähköstä.
Lintuja ei juuri ole näkynyt ja delfiinejä kävi muutamaan otteeseen – soittelin niille aikani kuluksi huuliharppua ja viihtyivät muutaman tunnin ajan, olivat kai jo kuuroja.
Päivät kuluivat purjeita trimmatessa, milloin virsikirjaa, milloin mesaania. Välilä reivattiin, välillä annettiin hulmuta valtoimenaan. Tuulet veivät meitä lempeästi loppumatkasta kohti Kap Verdeä.

LAJINTUNNISTUSVAIKEUKSIA

Hentti oli jonkun aikaa seuraillut meren pinnan yläpuolella lentäviä otuksia. Laji oli vaikea tunnistaa, varsinkin kun sen näkee ensimmäistä kertaa eikä tiedä, onko se lintu vai kala. Lintukirjasta ei löytynyt mitään sinnepäinkään olevaa, sillä kyseessähän oli lentokala! Ne todellakin lensivät pitkiä matkoja ja vauhti oli nopea, kuvaaminen oli miltei mahdotonta. Yöllä yksi onnistui yllättämään Hentin lentämällä päin olkapäätä. Pitkän kamppailun jälkeen kala sai antautua.


"ZIPTIEDOSTO"  KULUNEESTA MATKASTA

Ruokana:  Kalkkunafileet ja nuudelit
                  Lihakaalipata
                  Pihvit ja perunasipulirenkaita lihaliemessä keitettynä
                  Tonnikalasalaatti, juustoleivät
                  Kalkkunasalaatti  ja valkosuklaamousse
                   Nakit ja perunasose
                   Paljon tuoreita mangoja, omenoita ja banaaneja.

Matkan kesto 161 tuntia, vajaa 7 vrk.
Matkan pituus 829 mpk, keskinopeus 5,1 solmua.

Opiskelimme Espanjaa ja teimme sudokuja. Luimme kirjoja ja lehtiä.
Aika meni nopeasti ja saavuimme tänä aamuna Mindeloon, vaikkei koko Sao Vincenten saarta meinannut nähdä, sen verran hiekkaa oli ilmassa.