Suomi, Asikkala, Vääksy

Audi kiemurteli tänne Salonsaaren pikkuteitä ja moottoriteitä pitkin, taisipa jopa tulla kuvatuksi peltipoliisin toimesta…
Autoon oli pakattu mökkivarustus, entinen työkaverini Eeva ja loppujen lopuksi jäi tavaratilaan vielä tilaa yhdelle koiralle. Ruokaa täydennettiin Vääksyn keskustan ruokakaupasta, jossa oli varsin kansainvälinen meininki – ympärillämme puhuttiin ruotsia, englantia ja venäjää. Paikkakunta oli kuin metropolin keskus- paljon mökkeilijöitä ja veneilijöitä, jotka parveilevat Vääksyn kanavan läheisyydessä.

Autoon tultuamme oli Remu järjestänyt parkkipaikalle  valo- ja äänishow’n. Ilmeisesti tavaroiden seassa yksin istuminen oli tullut tylsäksi ja hän oli päättänyt loikata eteen kuskin paikalle! Siinä se odotti meitä häntä heiluen ihmetellen ulvovaa varashälyttimen ääntä.

Ilta meni syöden ja kyläläisten kanssa rupatellen ja saunan lämmitys lipsahtikin yön pikkutunneille. Harvoin olemme saunoneet kahden jälkeen yöllä, mutta eipä kiuas näyttänyt kelloa tuntevan, hyvät oli löylyt siihen aikaan. Uskaliaimmat kävivät uimassa, kuhan sorsat tekivät tilaa matalaan rantaveteen.

Lauantaina pääsimme sitten hurjastelemaan moottoriveneellä Päijänteen saarien sekaan. Taisi olla Hentille ensimmäinen kerta veneillä järvisuomessa. Navigoinnin suhteen ei ollut aikaa haaveilla – vene kulki kuusi kertaa nopeammin kuin Serena ja merikortin sivut vaihtuivat tiuhaan tahtiin.
Konehuonekin oli suurempi kuin Serenan salonki ja veneen jälkeen jäi hienot peräaallot meidän ohitellessa saari toisensa jälkeen.

Salonsaarella arvellaan olleen asutusta jo kivikaudella, mistä todisteena on löytynyt hautoja, kalliomaalauksia ja viikinkiajan aseita.  Nykyisin vakituisia asukkaita on160 ja mökkiläisiä 450 tai meidät mukaan lukien siis 452… Lähimaastosta löysimme mustikat, vadelmat ja metsämansikat marjapiirakkaa varten ja iso kasa kantarelleja kastikkeet aineksiksi. Kuikka uiskenteli järvessä ja näimme vilahduksen näädästä. Kyllä kotimaanmatkailu on mukavaa.