Kuvia Suomesta

Heinävesi- Kerimäki

Rantakäärmeen nahka Leffen ja Maggan rappusilta

Erikoinen pelargonia

Valokuvauskurssilla

Kaunista kuvattavaa piisasi

Valokuva muotokuvasta

Sienikori

Ahvenanmaan upeat maisemat

Syksyn satoa linnuille

Guesthabour in Ahvenanmaa

Guesthabour in Ahvenanmaa = Åland

Ferries between Finland and Sweden

Nice colours in a nature

FIFTY FIFTY

Istun bussissa läppäri sylissä, Hentti ratkoo vieressä sudokua. Matka Paraisilta Helsinkiin kulkee haikeana. Taakse jäivät taas tärkeät ihmiset ja olo on yhtä syyllinen kuin viime vuonna veneen suunnatessa keula edellä kohti uusia seikkailuja. 

Syyllinen siitä, että ottaa oman pikku palasensa sosiaalisesta kanssakäymisestä kapsäkkiin tai ettei pysty ottamaan osaa läheisten arkeen. 

Toinen jalka jäisi Suomeen jatkamaan helppoa, tuttua elämää. Toinen jalka kurkkii uteliaana, mitä uutta edestä löytyy. Samaan aikaan kun hienot ruskavärit ilmoittavat tulostaan alkaa tuulen ja sateen tuoma kylmyys harmittamaan. Mielessä hohtaa se Karibian lämpö, johon oli niin kyllästynyt kesän alussa. Kyllä ihminen on kummallinen kapistus.

Kesä vaihtui syksyyn ja kolme kuukautta Suomessa meni nopeasti, liekö osana ollut kaikki ne 44 kyläpaikkaaa (!!!!) missä tuli käytyä eikä kaikkiin suunniteltuihin edes ennätetty. Audi sai mittariinsa lähemmäs 6000 kilometriä ja hiuksia tuli leikattua monen metrin tai kilon verran. Suurinta terveyshuolta aiheutti Hentin punkin purema ja siitä seuranneet sydänoireet. Ei tainnut olla maailman paras kaveri se punkki…

Lento kohti Lontoota lähtee huomenillalla ja matka jatkuu sunnuntaiaamuna Grenadaan. Mahtaa tullimiehellä olla ihmettelemistä kapsäkkien sisällöstä, sillä niihin on sullottu Ivecon uusi mittaritaulu & öljyfilttereitä, hiomakone, kuivattuja sieniä ja marjoja, Suomilahjoja purjehduskavereille ja kaikkea tavanomaista lomamatkatavaraa, kuten teleskooppikävelysauva, josta tuleekin kamerajalusta. Ja tietty monet eri hiustenleikkaussakset.

Vene odottaa kaikkien saamiemme tietojen mukaan kiltisti pukeilla Grenadassa, hurrikaani ei häirinnyt sen lomaa. Nähtäväksi jää homeen määrä tai elektroniikan elovoimaisuus. Taas on tottuminen kolhuihin päässä ja kyynärpäissä – ja edessä on se veneessä asumisen ihanuus tai kurjuus.

Kiitos kaikille saunantarjoajille, cateringpalveluille, lypsyttäjille, punkinpoistajalle, juomanlaskijoille, asunnon- ja mökinlainaajille, työpaikan tarjonneille, marjojen kuivaajille, pitkähiuksisille ja muuten vaan meihin törmänneille.

Herja ja Hantti  tai Harja ja Höntti  saapuvat Helsinkiin… Purjehdusbreikki alkaa olla loppusuoralla….

Ahvenanmaa

Ahvenanmaa eli Åland, niin kuin paikalliset sen sanovat

Tiesitkö sinä, että Ahvenanmaalla asuu noin 27 500 asukasta ja niistä 11 000 asuu Maarianhaminassa.
Kuntia on saatu mahtumaan näinkin pienelle paikalle jopa 16 ja se vaikuttaa monen arkipäivän askareisiin. Huonolla tuurilla lähin koulu on kahden kilometrin päässä, mutta ei satu olemaan oman kuntasi koulu ja niinpä joudut matkaamaan omaan kouluusi kymmenen kilometrin päähän.

Urheilullisille on harrastusmahdollisuuksia mielin määrin. Vihreitä jalkapallokenttiä ja urheiluhalleja täällä piisaa ja yleiskuva nuorista onkin hyvin urheilullinen, ja hitsi vie kaikki olivat vielä kohteliaskäytöksisiä.

Saari on tunnettu punaisesta graniitista ja sitä on käytetty paikallisten teiden päällysteiksi. Tuntuu juhlalliselta ajaa punaista tietä pitkin, olo on kuin kuninkaallisilla. Liikennerajoitukset ovat Ruotsin malliin joko 70 tai 90 kilometriä tunnissa eikä valvontakameroita näy, poliisikin lienee harvoin treffattu kaveri teillä….

Peura on sen sijaan tuttu näky teillä ja konepelleillä, viimemainittupaikka ei varmaan se mukavin.

Ahvenanmaalaiset ovat saaneet joululahjaksi Suomen pienimmän työttömyysprosentin ja suurimpina työnantajina toimivat kunta ja laivayhtiöt kuten Viking Line tai Eckerökonserni ja Paf  (uhkapelurit tietävät mistä on puhe)

Erikoisimpia Ahvenanmaalaisia tuotteita ovat varmasti OptiNovan tekemät erikoismetalliputket sairaalakäyttöön eikä kannata unohtaa Taffel Sipsin perunalastuja.

Mutta yksi mielenkiintoisimmista visiiteistä teimme Stallhagenin panimolle.

Miten vie Stallhagenin- oluen tie pulloon ja siitä suuhun

 

 

Voit tilata oluen omalla etiketillä, kuten presidentin juhliin...

Tästä se lähtee

 

Olimme yksi noista 40 000 vuotuisesta kävijästä, jotka siirtävät jalkansa sisään panimoon. Oppaana meillä oli Hentin männävuosien työkaveri ja pääsimme kierrokselle numero 258.

 Itse paikka on sijainnut Godbyssä vuodesta 2004 ja on kasvattanut vuotuista tuotantoaan alkuajan 24 000 litrasta nykyiseen 450 000 litraan. Olutta voidaan kutsua ”slow beer” eli hitaaksi olueksi, jonka valmistus kestää viitisen viikkoa vanhan saksalaisen perinteen mukaan.

Alkuvaiheessa murskataan maltaat ja lisätään vesi, pitäen lämpötila 48- 78 asteessa. Sen jälkeen lisätään aromihumala ja lämpötilaa nostetaan 90 asteeseen. Keiton loppuvaiheessa lisätään bitterhumala, joka antaa erikoisen kirpeän maun oluelle.

Mäski siivilöidään filtterin läpi ja käyminen aloitetaan jäähdyttämällä seos 9 asteeseen ja lisäämällä hiiva. Käymisprosessi kestää viitisen viikkoa.
Säiliöitä on11 ja jokaiseen mahtuu 5000 litraa olutta. Melkoinen käymälä, voisi sanoa.

Olut pullotetaan aina uusiin ruskeisiin lasipulloihin, jotka on tuotu joko Ruotsista tai Suomesta. Ja päälle laitetaan etiketti. Ravintola-, seura- ja jopa presidentin itsenäisyyspäiväoluet saavat omat persoonalliset etikettinsä.

Tumma pullo säilyttää oluen varmuudella moitteettomana 6 kuukautta, jos pidät sen pimeässä paikassa. Etkä juo sitä. 

Stallhagenin panimosta voit varata opastetun kierroksen, jossa pääset maistelemaan oluita eri ruokalajien kanssa. Ravintolaan voi piipahtaa aina ruokailemaan ja itse ravintoloitsija sattuu muuten olemaan se onnekas, joka löysi ne kuuluisat samppanjapullot yli 40 metrin syvyydestä! Saimme kunnian nähdä yhden niistä pulloista ja kuulla hänen tarinan pullojen löytymisestä. Kiitimme ja kumarsimme moisesta kunniasta.

Onnellinen sukeltaja pullonsa kanssa

Yksityiskohtaien tarina shamppanjapullojen löytymisestä

Isäntäperheemme on ihastunut kreikkalaiseen ruokaan ja saimme maistaa niitä gourmet- muodossa kera viinin tai paikallisen oluen. 

Ja kävimme katsomassa JIK- ifk p 99 jalkapallopelin, jossa pojat pöllyttivät Ruotsista tulleen joukkueen karvaaseen tappioon.

Paska juttu

Visiitti sisareni luona tietää aina tapahtumia isolla T:llä. Tai ainakin vauhtia ja vaarallisia tapahtumia. Tällä kertaa koettiin niitä kaikkia. Ne joilla ei ole kunnia tuntea sisartani, voin valaista vähän taustaa - heidän pihapiirissään asustaa toistakymmentä hevosta, ja kissoja sekä koiria lienee ajoittain saman verran, riippuu löytöeläinten senhetkisestä hoidontarpeesta. Portista sisään ajettaessa on välillä koiralauma vastassa tai laukkaava lauma hevosia. 

Tällä kertaa vastassa oli hevoskuljetuskärry ja sisko puikoissa Fordinsa kanssa. Saimme kutsun hypätä mukaan ja minä uteliaana tietysti koppiin kokeilemaan, miltä hevosena olo tuntuu. Lyhyen ajomatkan aikana pikkuista hiekkatietä pitkin koppi rämisi ja keinui, ja ohi kiitävät oksat pitivät suhisevaa ääntä raapiessaan kopin kylkiä. Tällaistako on hevosen matka?

Lastasimme naapurin orin koppiin ja taisi poika tietää pääsevänsä naiselaan tutun tamman luo. Sen verran hirnuen se sinne asettui. Ajatelkaa, jos miehiäkin haettaisi näin juhlallisesti treffeille?

Takaisin paluumatka kopissa oli tasaisempaa ja hiljaisempaa, johtuen oripojan monen sadan kilon tasoittavasta elopainosta. Nyt vain jäämme odottelemaan tuleeko jälkikasvua ensikesänä….

Seuraavaksi vuorossa oli naapurin lehmien lypsyä. Sisko viiletti Fordillaan tuhatta ja sataa lähikylän navettaan, jossa viitisenkymmentä lehmää odotti lypsyä. Talon haalareihin ja saappaisiin sonnustautuneina ajoimme ensin lehmät lypsyasemalle ja siivosimme lannat pois. Kylläpä oli hieno ja valoisa paikka lehmillä asua ja elää! Tilaa oli reilusti ja ilma oli raikas ja puhtaat oljet, minne köllähtää lypsyn jälkeen.

Itse papparazzi

Lehmät kootaan lypsyaseman lähelle ja lannat siivotaan

Lypsytesti

Sisarukset lypsyllä. Terästonkassa vasikoille menevää maitoa.

Itse lypsy olikin mielenkiintoista puuhaa. Lehmät päästettiin neljän ryppäänä lypsyasemalle, johon ne jäivät tyytyväisenä odottamaan käsittelyä. Käsityönä puhdistimme utareet ja ”testilypsimme” käsin, ennen kuin lypsykoneen sai laittaa paikolleen. Sähköisestä näyttötaulusta ohjattiin ja seurattiin eri toimintoja.Esimerkiksi lypsyn ollessa valmis, lypsimet irtoavat napinpainalluksesta irti ja silloin kannattaa varoa omaa päätä...Lehmien jaloissa olevat värilliset pannat kertoivat eri koodikieltä lehmästä – onko kyseessä lääkekuurilla oleva lehmä vai harjoitellaanko vasta lypsytapahtumaa.

200 nisään mahtui tiukkatissisistä aina vuolaasti valuviin malleihin ja maitoa tuli noin kahden maitopurkillisen verran per nisä. Kyllä täytyy hattua nostaa lypsykarjan omistajille ja hoitajille heidän työstä, sillä ei se lypsy ihan hetkessä hoitunut, vielä kun se tehdään kahdesti päivässä. Tuskin moni tietää, mikä työ on takana, ennen kuin purkki on marketin hyllyllä!

Sainpa vielä kokea vuorokauden vanhan vasikan juottamista megatuttipullosta – iso pullollinen juuri lypsettyä maitoa hävisi virkeän vasikan suuhun hetkessä.

Kokemus oli kaikin puolin mukava ja avartava. Suosittelen kaikille, jotka vain saavat mahdollisuuden siihen.

Audi parka

Ei käväissyt pienessä päässä Suomimatkan alussa nollata trippimittaria. Kilometrimäärä mittarissa on lisääntynyt tuhansissa eikä sadoissa ja valtatiet sekä mutkaiset pikkutiet ovat tulleet renkaille tutuiksi.  Bensanhinta on tasan euron kalliimpaa kuin Karibialla ja valtavat huoltoasemien ”ostohelvetit” tyrmistyttävät valikoimillaan – Alkon tuotteista sanakirjoihin.

 Palvelun taso hintoihin nähden on melkoinen…Mutta kuvittelepas seuraavaa: Tulet kampaamoon hiustenleikkaukseen. Kampaaja käskee sinun pestä hiukset itse lavuaarin päällä. Pyyhkeet ja shampoot löytyvät lavuaarin läheltä. Ota kampa hyllystä ja istu tuoliin - kampaaja voi aloittaa hiusten leikkauksen.
Valmiiksi saatuaan sinä lakaiset kiltisti lattian ja siivoat paikat. Sitten siirryt kassalle maksamaan.

Eli – ajatteletko koskaan, kun menet huoltoasemalle kahville tai syömään – keräät tuotteet itse, kaadat kahvin ja maksat kassalla. Kannat kaiken itse pöytään ja syötyäsi siivoat pöydän kantaen tarjottimen kiltisti sille ilmoitetulle paikalle. Kaikesta tästä itsepalvelusta maksat melkoisen hinnan! 
Pidän tuosta Ruotsinpojan filosofiasta enemmän: Ikean edullinen hinta, kun teet itse työn.

Ikea on löytänyt tiensä tänne Kuopion perukoille, mutta Leppävirran puolukka- ja sienimetsät vetivät meitä enemmän puoleensa. Isä vei ykkössijan marjan poiminnasta – kaksi isoa ämpäriä tunnissa, minä hyvänä kakkosena puolitoista sankoa samassa ajassa. Mimmi (eli äitini) ja Hentti  toimivat navigaattoreina ja parhainten paikkojen nuuskijoina. Yhteissaalis kahden päivän aikana oli lähemmäs kymmenen sankoa. Marjojen siivoaminen sujui imuriin asennettavalla putsausvempaimella alla tunnissa. Sienien suhteen ei ollut kehumista – vaja korillinen päivässä mustatorvisieniä ja kantarelleja. Taidan luottaa enemmän saariston metsiin sieniasioissa.

Kesän alussa otimme vanhempien tuplaikkunat pois ja nyt on syksy koputellut ikkunoihin sen verran, että laitoimme ne takaisin, pesun kanssa tietenkin. Täytyy aina välillä maksaa kalavelkoja takaisin, kun vanhukset ovat aikoinaan auttaneet meitä rakennusprojekteissa. 

”Loma ” Suomessa loppuu kolmen viikon kuluttua ja joku kysyikin jo, onko haikeaa lähteä?
On ja ei – syksyn pimeys muistuttaa siitä tulevasta loska-ajasta, joka on inhottavinta vuodenaikaa. Sen vaihtaa mielellään aurinkoon, lämpöön ja snorklaukseen. Sen sijaan Grenadassa odottava veneenpohjan hionta ja maalaus ei houkuta, miljoonista moskiitoista puhumattakaan.

Food to the animals for the winter

Viinirypäleen kasvatusta Leppävirralla!

How wonderfull colours

Leppävirran multasormien tulosta