Goudasta Goudaan

Heräsimme pitkästä aikaa auringon paisteeseen Goudassa, tai kuten se täällä lausutaan Haudassa, hoo kurkussa kurlaten. Ensimmäinen kanavavahti vilkutti iloisesti jäähyväiset, samoin seuraava minikokoisen sulun vahti. Olimme oppineet paikallisten tavan syödä aamiainen tai lounas sillanavausta odotellessa ja niinpä starttasimme tyhjin mahoin. Jo tunnin kuluttua olimme läpäisseet 4 siltaa ja kaksi sulkua ja koska ne menivät niin vauhdikkaasti, oli aamiainen vieläkin syömättä. Yhtäkkiä vaihteisto ei toiminutkaan ja mikä pahinta, olimme jo nousu- ja laskuveden alueella, jossa kanavan reunat ovat kaikkea muuta kuin helposti rantauduttavia. Vieressämme oli kerrostalon laskuveden paljastama, mutainen betonista tehty pengerrys ja siihen oli yritettävä hypätä, sillä seuraava vaihtoehto olisi vielä huonompi kivikasa. Onnistuimme rantautumaan naarmuttamatta venettä. Saimme heti parvekkeelta ihmetteleviä kysymyksiä Hollanniksi, joihin vastasimme ”problem problem”. Naapurista hälytettiin tulkkia selvittämään kummallista lähestymistapaamme. Pian auttajia oli aina poliiseista kanavapäällikköön saakka. Laskin auttajia olleen lopun viimein 16, uteliaita 6 ja loput olivat verhojen takana seuraamassa Suomipaatin kohtaloa. Oli siinä aamushow kaikille asukkaille. Vaihteisto öljy vuosi jostakin ja joku oli tilannut rannikkovartioston (vai pitäisikö sanoa kanavavartioston) hinaamaan meidät pois, ennen kuin vesi alkaisi nousta ja olisimme pengerryksen päällä. Siinä sitten tultiin kohti sulkua kylkikiinnityksessä virkavallan kanssa. Leffelle terveisiä, jotta olivat ihan ystävällisiä täälläkin! Saimme veneen kiinni proomujen odottelu paikalle ja poliiseilta saatujen puhelinnumeroiden soittoyritykset saivat alkaa. Saimme korjaajan veneeseen ja vian varmistamiseksi vaihdelaatikko olisi saatava pois. Tuumasta toimeen, kunnes korjaaja alkoi epäröidä irrotuksen aiheuttavan pahimmassa tapauksessa ison vuodon potkuri akselin liikuttua. Se tarkoitti veneen ylösnostamista ja sitähän me juuri kaipasimmekin! Voi perhana, tähänkö se tyssäsi koko matkanteko. Korjaaja lupasi selvittää missä olisi lähin nostomahdollisuus. Suomessa se on melko helppoa, koska veneet nostetaan ylös talvenajaksi, täällä veneitä ei nosteta ja kaikenlisäksi ne ovat matalapohjaisia ja siten helppo ajaa ylös. Aika kului ja oli ilta, olimme tietämättöminä samassa paikassa ja kanavavahtiakin oli informoitu konstikkaasta lepopaikastamme. Lähin ongelma sillä hetkellä oli nouseva ja laskeva vesi sekä kova liikenne, joka riepotteli venettä sekä köysiä sai laskea ja nostaa koko ajan. Kymmenen jälkeen kanavavahti sai kai meistä tarpeekseen tai sääli niin paljon, että määräsi Saksalaisen purjeveneen hinaamaan meidät sulun toiselle puolelle, jossa vesi ei nouse eikä laske. Saatiin siis jo toinen kylkikuljetus saman päivän aikana eikä satamamaksuakaan paikasta peritty- mikä onnenpäivä, vai mitä?