Koiran unta

Ensimmäinen yö kanavan reunassa, melkein puulatvakiinnityksessä meni ääniä kuunnellen. Kaikki ihmiset kenen kanssa keskustelimme eilen, varoittivat Leuwaardenissa olevan paljon narkkareita ja varkaita ja neuvoivat ainakin yhden pysyvän ilta-aikaan veneessä. No olimme väsyneitä raahattuamme Tommyn kanssa paikallisesta Jumbosta ruokaostokset ja päivän hellelukemat olivat melko korkeat, joten olimme mielellään illan ja yön veneessä. Mutta yöllä ajatus hiipi mieleen – jospa joku sittenkin haluaisi tulla veneeseen kokeilemaan, löytyisikö sieltä jotakin arvokasta. Mutta kaipa meidän ikäloput veneemme näyttivät köyhiltä ja niinpä saimme olla kaikessa rauhassa, mielessä kävi, mahtavatkohan liioitella vai onko ongelma todellinen? No aamu valkeni lämpöisenä ja ihmetytti, mikäs nyt on vialla, kun yhdeksältä oli jo 21 astetta eikä yöllä tarvinnut villasukkia? Ajoimme läpi Leuwaardenin kaupungin, ihmiset pyöräilivät töihin kuka kahta lasta kuljettaen, kuka musiikkia kuunnellen ja laulellen. Kymmenen aikaan koko kaupungin halki kuului kirkonkellojen soittama kaunis melodia ja edessämme oli Tanskalainen vene ja takana Tommyn vene Ruotsista, Skandinaavia oli hyvin edustettuna! Nousevia siltoja oli kaikkiaan kymmenen ja maksu suoritettiin melko hauskasti – siltavahti heitti hollannikkaan onkivavalla venettä kohti ja siihen laitettiin kyltissä kerrottu summa. 6,5 euroa riitti koko kaupungin läpi ja eilen maksoimme kai muutamia euroja pariin eri otteeseen, joten ei mitään päätähuimaavia summia. Koko keskustan kanavan varret olivat täynnä lomalla olevia Hollantilaisia veneineen ja osa ilmeisesti asui pysyvästikin, sillä kanavan kivisessä reunassa näkyi liitännät viemäreille, vähän kuin meillä septitankin letkun pää, erona vain oli, että letku yhdistyi viemäriverkostoon. Kaupungin jälkeen kanava jatkui taas maaseudulle ja taas niitä lehmiä – koko elämäni aikana en ole nähnyt yhteensä niin paljon kuin olen kahden päivän aikana nähnyt ja muistakaa, että meikäläinen on maalta kotoisin! Ihmekö tuo kun Hollanti on kuuluisa juustoistaan ja maitotuotteistaan. Meinasin silmäni pudottaa, kun vilkaisin puolenpäivän nurkilla sivulle, kanavan alla meni moottoritie, tai pikemminkin se näytti siltä, kuin veneille olisi rakennettu allas moottoritien yläpuolelle. Olipa se hassu näky. Toinen päivän erikoinen oli pitkä rivi (noin 30 kappaletta) puutaloja, jotka kelluivat ja kaikilla oli oma vene vieressä. Olipa siinä joku myytävänäkin, mutta hintaa ei ollut näkyvillä. Haikaroita oli matkanvarrella paljon ja haukkoja näkyi tämän tästä. Eilen kanavanreunassa oli ilmaisia yöpymispaikkoja vaikka kuinka paljon ja ajattelimme tänään yöpyä jossakin maaseudun rauhassa – helpommin sanottu kuin tehty. Ikään kuin joku olisi päättänyt poistaa tältä osuudelta puolet pois ja loppuihin olivat tehneet paikalliset valtauksen. Leveimmissä osaa kanavaa oli jotkut ankkurissa ja ajattelimme kokeilla moista luksusta, kunnes syvyysmittari alkoi näyttää 130 ja alle ja muta pyöri ympärillä, oli aika luopua ajatuksesta. Tommyn vene vaatii lähes kaksimetriä vettä alle. Lopulta meidän maaseudun rauhaksi koitui lehmänlannalta haiseva mullanottopaikan reuna, jossa köydet ovat aamulla kaikkea muuta kuin puhtaat. Mutta eipä ole narkkareitakaan. Tähän mennessä emme ole päivääkään katuneet talon myyntiä saati lähtemistä. Uskaltakaa ihmiset ottaa irti – kerran se kirpaisee. Multaisin terveisin teidän kirjoittelija kanavan ääreltä, onnellisena, että sai tänään prepaidin ostetuksi!