Translate

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Suomessa, kiertolaiset


Vajaa neljä viikkoa Suomessa on mennyt kuin siivillä.  Olemme testanneet saunoja kerrostalomallista aina kelluvaan ponttonisaunaan. Että Suomessa onkin niin monenlaista saunaa ja löylyä! Ja jokainen sisustus on aina kuin joulupaketti, kun ei ole saunaa vuoteen nähnyt. Tulee katseltua mittareita ja kiuluja ihan eri silmin. 


Sauna












Koskaan ennen ei ole ollut näin paljon aikaa tavata ystäviä ja tuttuja – se tuntuu ruhtinaalliselta kun voi sanoa, että nähdään joku päivä ja siihen OIKEASTI on aikaa. Kalenteri alkaa täyttyä ja hyvä niin, onhan siellä Karibialla taas aikaa löysäillä.


Good food










Hyvinkäällä olemme eksyksissä kuin turistit konsanaan, sen verran on kaupunki muuttunut siitä, kun muutin 12 vuotta sitten Paraisille.  Mutta nyt on aikaa huomata kaikkien puistojen kauneus (hyvinkääläiset kysyvät varmaan mitä puistoja muka…) ja se vehreys, mikä täällä on. Pyöräteitä on kiitettävästi ja nähtävää piisaa. Tulee jopa pysähdyttyä patsaitten eteen ja tutkivan niiden tekstejä ajan kanssa.
Kirjastosta löytyi upea mobile, tehty pyörän vanteesta ja Aku Ankasta.







Ja mikä mukavinta – saamme kävellä ilman hikipisaraa. Ja niin pitkään kuin haluaa. Eipä kuumuus vaivaa!


Ei kommentteja: