Uutta näkökulmaa

Lentokone lähestyi tutunnäköisiä maisemia saapuessaan Englantiin. Tuntui kuin olisimme olleet Eastbournessa sata vuotta sitten, vaikka lähdöstä on kulunut vain 9 kuukautta. Paljon on tapahtunut siinä ajassa.

Näkymä lentokoneen ikkunasta näytti oudolta - kaikki oli niin vihreää ja tasaista. Puut kasvoivat suorissa rivissä ja pellot olivat säännöllisen muotoisia ja suuria. Joet ja tiet näkyivät selvästi, samoin tontit ja siellä olevat kookkaat rakennukset.

 Marraskuusta lähtien olemme katselleet yleensä alhaalta käsin vulkaanisia saaria, joista nousee useita vuorenhuippuja ja joissa kasvillisuus on tiheää. Mereltä käsin näkyy vain tummanvihreää ”mattoa” ja tiet ovat siellä kasvillisuuden sisällä eikä niitä juurikaan näy.  Talot ovat suurimmaksi osaksi pienen pieniä ja jokia on vaikea havaita mereltä tai ilmasta käsin. Uusi näkökulma tuntui hassulta ja kummalliselta.

Lento Grenadasta Lontooseen tuli Antiguan kautta, missä tankattiin polttoainetta sekä matkustajia. Boeng 777 taittoi matkan Atlantin yli vähän nopeammin kuin me aikoinaan… kaiken kaikkiaan matka välilaskuineen ja Lontoossa lentokentänvaihtoineen kesti kaksikymmentä tuntia. Pitkästä aikaa paleli ja se tuntui hyvältä!

Vaaleaihoisten ihmisten vilinä näytti oudolta, samoin kaikki hienot wc:t, hissit ja liukuportaat. Siististi rakennetut rakennukset ja hiljainen musiikki tuntui samoin oudolta. Autot ajoivat rauhallisesti ja bussit näyttivät suurilta, kun oli tottunut pakettiauton kokoisiin busseihin. Ihmiset kävelivät kengissä eivätkä sandaaleissa ja vaatteiden värit olivat hillitympiä. Hassu juttu, mutta kaipasin jo reggaen ja socan räminää sekä iloisia ihmisiä. 

Miten sitä tottuu taas, ettei kukaan sano kadulla hello tai good afternoon? Mitäpä jos sanoisi kaikille vastaantuleville terve tai hyvää iltapäivää? Luulen, että ihmiset laittaisivat valkotakkiset noutamaan meidät. 

Meitä oli vastassa Suomessa paras vuodenaika  – kaikki oli rehevän vihreää ja ilma raikas, vaikkakin kaikkien suomalaisten mielestä kylmä. Ja vaikka olen aina kiroillut suomalaisia hyttysiä, nyt olen niiden fani – nehän ovat aika reiluja verrattuna moskiittoihin. Moskiitto tulee äänettömästi ja on kooltaan melkein näkymätön, mutta puree lujaa ja kutinasta saa nauttia monta päivää. Suomalainen hyttynen tulee aina varoitusäänen kanssa ja näkyvästi lennellen. Ja näyttää moskiittojen rinnalla hormooniheikiltä. Reilu kaveri!