Taivaan vallat eli kuinka taivas voikon olla erilainen vuorokauden aikana
Port Elizabeth jäi
hiljaisena nukkumaan, kun ankkuri nousi vähin äänin aamuneljältä ylös. Valot
rinteessä loistivat kuin tuhansien peikkojen silmät, tuijottaen lähtöämme. Kuu
teki työtään tähtien kanssa ja St Vincentin ”manner” loisti valoillaan. Lämmin
ilmavirta osui kasvoihin.
Virta oli myötäinen ja välillä vauhti nousi 8 solmuun ison
purjeen ja – genuan avulla. Aallot olivat matalia ja meno pehmeää. Aamun
valjetessa heitimme uistimet veteen ja aloin keittää kahvia. Suodatin kahvia
oli jäljellä yksi mitallinen, mutta onneksi on murukahvia – vaan sekin oli
päässyt homehtumaan! Pitkällä liotuksella sai mitallisesta jotakin kahvin ja
teen sekoitusta ja makuista.
Taivas vaihteli värejään tummasta purppurasta aina turkoosin
siniseen matkan aikana. Välillä tuuli hävisi kokonaan ja välillä se innostui
tuulemaan 8m/s. Kalaa ei (taaskaan) tullut joten perillä Soufrieressä oli
tyytyminen nakkimunakkaaseen. Matka oli kestänyt 10 tuntia ja maa oli vaihtunut
siis St Luciaan.
Paikalliset viettävät sunnuntaita mm kalastellen. Ja niin
oli kolmen hengen miehistö istunut veneemme läheisyydessä muutaman tunnin, kun
kuului riemun kiljahdus. Vernel (mies) oli saanut ison makrillin, vain 22
kiloisen! Siitä innostuneena pyysimme häneltä maanantaiksi kalastusoppitunnin,
sisältäen paikallisia kikkoja. Jätimme kertomatta, että Hentti on kalastajan
poika.
Hentti sai illalla
heti saaliikseen sen vihonviimeisen kalan eli mureenan… Hyi olkoon, että se
näytti koukussa vielä rumemmalta kuin sukeltaessa. Ja sen verran liero se oli,
jotta kiskaisi itsensä irti koukkuineen ja painoineen. Murenasta huolimatta
oppitunti oli oikeasti hyvä ja nyt vaan odotellaan kireitä siimoja.
1 kommentti:
Älä anna periksi - kalastajan poika! //Dave
Lähetä kommentti