Kohti Kanarian saaria

Kirkas vesi uimatason alla

Hedelmä varasto takana

Jolla kiinnitettynä kannelle keulaluukun päälle, dieselkanisterit hyvin sidottuna kannelle, lepuuttajat takana rikkomassa suurimpia aaltoja ja makeavesitankki täytettynä ajoimme sataman dieseltankille.  Tankatessamme työntekijä kertoi vähän surullisena, miten mm kiinalaisten ei tarvitse maksaa veroja neljään ensimmäiseen yritysvuoteensa, joten he perustavat tämän tästä uusia yrityksiä. Kaupungilla olikin joka toinen vaate- tai korukenkämyymälä kiinalaisten omistama ja hinnat tietenkin sen mukaiset. Ravintoloita löytyi myös melkoinen määrä ja arvata saattaa, että paikallisia harmittaa toisten verovapaus. Saimme tankin ja kanisterit täyteen ja toivotimme kaverille parempaa onnea tulevaisuudessa.

 Lagosiin jäivät talven viettoon Tommy ja muutama muu ruotsalainen venekunta, samoin Suomesta Ayfer- niminen vene sekä lukuisa määrä valkoisia jalohaikaroita, kuoveja ja harmaahaikaroita. Haikara kalasteli aamuisin laiturilta käsin kaloja, kaulaansa alas kurkotellen ja yhdellä jalalla seisten. Tuttavaksi tullut Marcel Hollannista kävi hyvästelemässä meidät koiransa kanssa, luvattiin nähdä seuraavaksi Karibialla. Naiset ihastelevat hänen kilttiä koiraansa samalla kysellen, jos hän vaikka luopuisi siitä. Mutta hän yllättää aina ihailijat kertomalla, ettei hän voi luopua vararavinnostaan, koirassahan on monta kiloa syötävää lihaa, sitten kun ruoka loppuu. Yksinpurjehtijaa ei voi ainakaan tosikoksi haukkua.

Lagosin yö oli ollut kylmä, sillä klo 7 aikaan oli vain 14 astetta lämmintä ja startatessa sai laittaa taas täyden varustuksen, ne samperit pitkät kalsarit saa varmaan laittaa vielä Karibiallakin. Tuuli oli 6- 13 m/s ja melkein pohjoinen, joten matka sujui kuin purjehdusoppaan kuvaus unelmapurjehduksesta. Vauhti pysyi koko ajan 5 solmun paremmalla puolen, näyttipä mittari välillä jopa kahdeksaa. Salamatkustajaksi tuli keltasirkku ja pysytteli ensimmäisen vuorokauden enemmän tai vähemmän veneessä. Ohjasimme käsin kahden- kolmen tunnin vuoroissa ja nukuimme vuorotellen. Rutiinit pidempiin matkoihin on löydetty ja helpottaa huomattavasti matkantekoa, kun pystyy nukkumaan hyvin.

Väliajoilla voi jumpata, lukea, kuunnella äänikirjoja, tehdä ruokaa tai harjoitella huuliharpun soittamista.
Ruorissa ollessa voi opiskella tutkan hienouksia ja tarkastella muiden veneiden AIS- tietoja. Plotteri näyttää syvyyslukemia kilometreissä tai tekstejä ”submarine cable” tai ”unused submarine cable”. Tutkassa ei montaa pilkkua näkynyt – vain pari purjevenettä menossa samaan suuntaan ja muutama rahtialus silloin tällöin. Jossakin vaiheessa Tall Ship Racesta tuttu nelimastoinen venäläinen Sedov- purjelaiva meni ohi moottoroiden.  Yöllä on kiva suunnata valonheijastin mereen, milloin siellä on delfiinejä, milloin meduusoja. Valjaat sallivat liikkumatilaa vinsseille, lokikirjalle ja veneen reunalle. Ruorissa ollessa on aikaa miettiä mitä ystävät, sukulaiset ja asiakkaat mahtavat sillä hetkellä tehdä ja maailman menoa yleensä.

Musiikki- ilta

Sää täällä Lagosissa on ollut viikon ajan tosi tuulinen ja sateinen. Välillä on ollut ukkosta ja tuuli yltynyt puhaltamaan 20 m/s, joten olemme odotelleet parempaa keliä. Sateettomina hetkinä olemme pesseet pyykkiä ja kuivatelleet venettä tai kävelleet ruokakauppaan, sateisina hetkinä olemme katselleet dvd-elokuvia ja vain laiskotelleet.
Ruokalistalle on vaihteeksi valittu persikka-aurajuusto broileria ja ystävänkeittoa, hyväksi koettuja reseptejä on jaettu myös naapuriveneilijöille.

Koska ilma on ollut huono, meitä odottelevia on monta, hyvä niin, sillä olen päässyt parturoimaan muutamat hiukset. Tein hauskan hollantilaisen kanssa vaihtokaupan – leikkasin hänen hiukset ja sain parturointiin sopivan kokoontaittuvan tuolin. Hentillä ei ole ollut yhtä hyvä tuuri tienistien kanssa, sillä viime viikolla alkanut flunssa on päättänyt jäädä asumaan kurkkuun. Mutta olemme sen sijaan nauttineet paikallisten musisointia.
Lähdimme eilen illalla puoli kymmenen jälkeen keskustaan kansainvälisellä kokoonpanolla viidestä eri veneestä. Pöytämme ääressä oli Ruotsi, Hollanti, Englanti ja Suomi edustettuna kuunnellessamme Fadoa.

Fadoa oli esittämässä vahvaääninen nainen ja kaksi hyvin soittavaa kitaristia. Esitettävä musiikki on tunteikasta ja kertoo elämästä. Valaistus himmennetään esityksen ajaksi ja tunnelma on hyvin erikoinen.
Esitys kesti aina yli puolenyön, jonka jälkeen suuntasimme kuuntelemaan satamassa esiintyviä Lissabonilaisia nuoria. Kolmihenkinen bändi soitti uskomattoman hyvin ja tummaihoinen naissolisti lauloi syvällä äänellä niin hienosti, että niskahiukset nousivat pystyyn. Kuuntelimme musiikkia aina puoli kolmeen saakka, jonka jälkeen olimme valmiit nukkumaan. Ilta oli ollut hauska ja varmaan osaan porukasta taas törmätään myöhemmin jossakin Kanarialla.

Tämän päivän aikana varustamme matkaa kohti Kanariaa. Matkan pituus on 500 mpk, ja arvioitu kesto 5-7 päivää. Ruokaa on varmuuden vuoksi varattava viikoksi ja osa siitä saisi olla helposti valmistettavaa, jos keli on huono kokkaukseen. Porkkana, kaali, paprika, sipuli salaatti viinietikkaliemeen valmistettuna on hyvin säilyvä, samoin papusalaatti, joten teen niitä jääkaappiin isot astialliset etukäteen. Lisäksi hedelmiä, joita voi kuoria ja pilkkoa valmiiksi rasioihin. Kalanyytit uunissa saavat olla yhden päivän ruoka, täytetyt tortillat toisen ja loput tehdään sään mukaan. Nuudelit valmistuvat nopeasti ja niiden kanssa käy kana, kala tai liha. Sämpylöitä voi paistaa matkan loppupuolella, jotta saadaan tuoretta leipää. Lisäksi vieheet veteen ja toivotaan jonkun tarttuvan koukkuihin.  Kaipa näillä eväillä pärjätään.

Kalasaalis

Lähdön tunnelmissa

See you again in ?

Tommy oli auttanut naapurivenettä ja saanut lahjaksi heidän onkiman tonnikalan. Tietämättä mitä kalalle täytyisi tehdä, hän kysyi meiltä neuvoa ja ehdotti jos söisimme sen porukalla pois.
Anki on miehistömme kalavastaava ja sai kunnian putsata kalan grillauskuntoon.

Työ oli helpompi kuin luultiin ja pian meillä oli pihvit grillissä. Teimme lisäksi salaatin ja laitoimme pöytään portugalilasia juustoja patongin kanssa – siinähän meillä oli juhla-ateria hetkessä. Kaivoin esille Englannista kirpputorilta ostetut kalaveitset ja haarukat esille, juomana oli sekä rosé että valkoviiniä. Ilta oli hauska ja Tommy kertoi päättäneensä jäädä Lagosiin puoleksi vuodeksi, hinta oli edullinen 2000 euroa ja sisältää sähkön, internetin, suihkun ja veden. Kuukausihinta asumisesta on melko pieni ja merelle pääset koska haluaa. Moni jättääkin veneensä Portugaliin juuri edullisen hinnan takia, jotkut matkustavat välillä kotiin ja palaavat taas purjehtimaan.

Ilta oli Ankin ja Svanten viimeinen ilta veneessä ja tiistaina he suuntaavat junalla kohti Lissabonia.
Kymmenen päivää meni nopeasti ja hauskaa on ollut. Saimme kokea yö- ja päiväpurjehdusta, tyyntä ja myrskyä, hellettä ja kylmää. Näimme delfiinejä, jalohaikaroita, kuovin, myrskylintuja ja muutama tunnistamatonkin lintu mahtui mukaan. Kävimme viinitilalla ja saimme läpileikkauksen Portugalilaisesta ruoasta. Mitä muuta sitä olisi ennättänytkään tehdä, paitsi käydä saunassa Sesimbrassa?

Lagos

Lisää kuvateksti

Terveisiä mainingeista

Miehistömme  oli avoin uusille kokemuksille ja päätimme kokeilla yöpurjehdusta Sineksestä Lagosiin.  Olimme nukkuneet pitkään ja kävelleet päivällä kaupungilla, tutustuen mm. Vasco da Gaman synnyinkotiin.
Söimme hyvin ja lähdimme kohti yötä klo 17.00, jolloin tiedossa oli pari tuntia valoisaa ja sen jälkeen saatiinkin olla pimeydessä taas aamu kahdeksaan saakka. Tuuli oli hyvä ja saimme purjehtia koko yön tähdet seurana. Ohjasimme vuorotellen käsipelillä ja valitsimme taivaalta sopivat tähdet, joita käytimme ”linjatauluina”. Se oli yllättävän helppoa ja hauskaa. Jossakin vaiheessa delfiiniparvi oli tullut viereemme jahtaamaan kaloja. Kalat säntäilivät hypellen pakoon ja eikös siinä rytäkässä taas ollut kannellekin lentänyt jo tutuksi tullut kala – nokkakala. Jo alkoivat vieraatkin uskoa meidän kalajuttuihin.

Saavuimme pimeän aikaan lähelle Lagosia ja jäimme luonnonsatamaan ankkuriin lepäämään, sillä laituriin kiinnittyminen pimeässä on riskinottoa. Mainingit kuitenkin kasvoivat niin suuriksi, että sängyssä pysyminen tuotti vaikeuksia. Olimme valvoneet melko paljon yöllä ja jokainen halusi nukkumaan, joten siirryimme valoisan tullessa Lagosin vierasvenesatamaan. Satama on suuri ja eikös Tommy taas ollut ennättänyt tänne ennen meitä.

Sataman lähellä oli upean näköiset kalliot ja hiekkarannat, jonne pääsi mukavasti jollalla. Pakkasimme mukaan uimavarustuksen ja kamerat vesitiiviiseen kassiin ja hyppäsimme jollan kyytiin. Rantauduimme nätisti maininkien mukana ja vedimme jollan ylös hiekkarannalle. Uimme ja nautimme auringosta, pitkästä aikaa. Mainingit olivat melko korkeita ja lapset sukeltelivat niiden läpi aikuisten valvoessa vieressä. Osa rannalla olijoista vain nautti elämästä. Vietimme rannalla muutaman tunnin ja miehillä oli useampia strategioita, kuinka pääsisimme pois rannasta kumoamatta jollaa veteen.

Toteutimme seuraavan strategian uimapuvuissa, pelastusliivit pakattuna jollan suojaisimpaan paikkaan:
Työnsimme jollan veteen, minä ja Anki pidimme  keulaa korkealla ja sopivan hetken tullessa hyppäsimme reunalle (sukelsimme pää edellä jollaan ja loppuvartalo tuli kuin hidastetusta filmistä perässä) miesten hypätessä takaosasta onnistuneesti jollan sisälle. Kymmenen nykäisyä moottorista, eikä merkkiäkään käynnistymisestä, mutta yhdestoista onnistui ja siinä vaiheessa kai rannalla olijat alkoivat ablodeerata.
Onneksi tapahtumasta ei ole valokuvia, vaan ainoana muistona hässäkässä lauennut paukkuliivi. Toimipahan sekin, vaikka oltiin oltu skeptisiä sen suhteen.

Nauroimme äyskäröidessämme vettä jollasta niinpaljon, ettei jolla meinannut pysyä pinnalla.

Sines

Vasco da Gaman synnyinpaikka

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näkymä ikkunasta  satamaan

Vasco da Gaman ranta

Koko Portugalin rannikko on ollut kaunis ja nähtävää on ollut paljon. Hintataso tähän ”low season” aikaan on puolet sesonkihinnoista, mikä sopii meidän kukkarolle mainiosti.  Yöpyminen maksaa 10 – 20 euroon ja laituripaikan saa valita pienemmissä satamissa. Viihdymme paremmin pienemmissä satamissa ja seuraava satama olikin ehkä kaikista käydyistä paikoista mukavin.  Sines on Vasco de Gaman synnyinkaupunki eikä ole niitä pahimpia turistipaikkoja, sillä satama-alueella on paljon teollisuutta ja varsinkin öljyn haju tuntui nenässä rantauduttuamme sinne.

  Kävelimme illalla ylös kaupunkiin ja valitsimme tavallisen näköisen paikallisen ravintolan, jota pyöritettiin koko perheen voimin. Tytär toimi kielitaidottomana tarjoilijana ja isä osasi vähän ranskaa, äidin huudellessa keittiöstä kovaääniseen portugalilaiseen tyyliin ohjeita. Saimme tilatuksi kolme pihviä ja minulle mustekalaa. Paikallinen tapa on tuoda pöytään leipää, oliiveja ja jopa salaattia ja likööriä - kaikista niistä tosin veloitetaan, jos ryhdyt maistelemaan. Tilanne on outo suomalaisen silmin ja samalla kaksipiippuinen - syömällä kerrot, että tuokaa lisää vaan, kyllä me maksetaan tai jättämällä syömättä loukkaat ehkä paikallista tapaa.

No pihvit saapuivat, samoin mustakala ja meillä oli vaikeuksia pitää naamat peruslukemilla, sillä pihvit oli valmistettu kuivatusta lihasta paneroiden ja mustekalakin oli grillattu sitkeäksi. Jo alkoi selvitä, miksi ei ollut kysytty pihvin kypsyysastetta. Veitset olivat tylsiä ja leikkaaminen vaati taitoa, saati sitten syöminen. Olimme kuitenkin niin nälissämme, että söimme kaiken. Elämämme kovin urakka sanan varsinaisessa merkityksessä.  Isäntä komensi tytärtä tuomaan urakan päätteeksi pöytään lasit, joissa oli daameille likööriä ja herroille kotipolttoista muistuttavaa tujua tavaraa.
Yritimme päästä juomista eroon laulaen Helan går, mutta kaikkea ei saatu kumottua. Olipa taas valittu ravintola rikkailla kokemuksilla!

 

Vår första dag på Atlanten den 25.10

Seuran lipunnosto

Silmä tarkkana katse horisonttiin

Sesimbran rannnan mainingit

Paraisten Vene Kerho

Iloinen jälleennäkeminen

Med vår vanliga tur då vi åker på semesterresa, har vi också nu haft dåligt väder. (så som Arja redan har skrivit)
Vi hann ju bara från flyget till båten så började det regna och storma upp till 20 m/s. Arja och Hentti har inte haft så dåligt väder på hela sin resa ( kanske bra att de får öva sig på det också) Inte undra på att fått namnet olyckskorpar eller otursfåglar. Jag tror vi borde heta ” myrskylinnut”
Eftersom dyningarna var så stora efter nattens storm , stannade vi kvar i Cascais och upptäckte staden, samt planerade vår seglats för tisdag morgon. Måndagen var i all fall solig!

På tisdagen var det väckning kl. 07.00. Full fart till duscharna, sedan ett stadigt morgonmål. Medan jag ( Anki) skötte diskandet skulle Arja och Hentti förbereda allt för start. Men... vad nu...DET BÖRJAR REGNA!! Det kan bara inte vara sant! Tack och lov var det bara en kort skur, så vi kunde snart kasta loss. 

Först skulle det tankas, vilket inte tycks vara det lättaste:- från vilken tank och hur skall man tanka? När vi äntligen fick reda på vilken tank vi skulle använda, kunde vi bara konstatera att den inte fungerade!  Efter flera försök av personalen konstaterade de också att den verkligen inte fungerar, p.g.a regnet och stormen  ( det tycks vara vanligt att det mesta slutar fungera då det är oväder). Vi fick i alla fall tankat från ”stora båtarnas” automat.

Klart för start, men först skulle Pargas båtklubbs flagga hissas. ( som vi hämtade med hemmifrån) Allt medan  ” Vårt land” spelades med hög volym, hissade Hentti högtidligt den nya flaggan i topp.
Dessutom sken ju solen! Fram med solkräm för att inte bränna oss, och videokameran för att filma delfinerna!

Ut på Atlantens dyningar...ups.. de var ju höga, ca 4-5m!! Hur ska det här sluta?

Snart kunde vi i alla fall konstatera att det inte var farligt, utan ganska sköna, långa och mjuka vågor.
Efter en stunds körning med motor hissades seglen och vi ”surfade” framåt med ca 5 knops fart i skön sidovind på 5-7m/s.

Svante och jag hoppade från sida till sida, ivriga att få syn på någon delfin, men förgäves, ingen delfin visade sig ( vädret var ju i all fall bra , man kan ju inte få allt som man önskar sig)
För att hålla sig lite lugn fick Svante lov att styra en stund. Han såg lycklig ut som en liten pojke på julafton.
Jag njöt istället för fullt så mycket att jag visst slumrade till på bänken ( påstår de andra, men jag vilade nog bara lite!)

Efter en skön seglats på 28 sjömil, kom vi till Sesimbra. Vi gick på sightseeing till staden, ca 2 km från hamnen. Där i en av de mysiga, smala gränderna hittade vi ett mysigt matställe. Maten vi beställt, var utsökt.  Tänk att hela kalaset för 4 pers. med förrätt, mat, 2 öl, en karaff husets vittvin, 3 kaffe, 3 eferrätter kostade enbart 24€ ! Helt otroligt.

Hentti har skrutit om sina bläckfiskfångster, så han ville ännu på kvällen visa hur man fiskar bläckfisk. Där stod vi alla på bryggan och såg på då han pilkade – tyvärr blev vi utan fångst ( undrar om han verkligen fångat de som de har visat på bloggen, här finns ju fiskbutiker överallt.)

Eftersom väderleksrapporten visade att två dagar framöver kommer att vara regniga och upp till 23m/s storm, beslöt vi att vi stannar 1-2 nätter här i Sesimbra och lever som turister i morgon. Efter en dag ute på sjön var det skönt att krypa till kojs ( för att vakna på natten av storm och ösregn, IGEN! )

Vår första dag på Atlanten gick i alla fall bra, hoppas vi kommer ut på böljan den blå snart igen.

Sesimbra vai mikä se nyt olikaan?

Hieno rivi Muscatelia

Kuin Draculan linnassa

Ammattilaiset...

Paikkojen nimiä on tullut sitä vauhtia, ettei muisti enää jaksa rekisteröidä uusimpia. Yleisin tai oikeastaan hauskin kysymys muiden purjehtijoiden miettiessä käydyn mansikkapaikan nimeä onkin että no missä maassa olit? Ja vasta sen jälkeen - no mikä paikka se olisi voinut olla?
Eli olemme siis vieläkin Portugalissa ja teimme Nordströmmien / Pohjoisvirtalaisten kanssa hyvän päiväpurjehduksen tänne Paraisten Venekerhon lipun liehuessa mesaanin mastossa. Anki on luvannut kertoa miehistön näkökulmasta ensimmäistä päivää Atlantin aalloilla, joten saatte ottaakin sitä varten ruotsinkielen oppikirjat esille, sillä teksti tulee sillä toisella kotimaisella. Täällä on viime päivinä puhuttu suomea, ruotsia, englantia, ranskaa ja yritetty ymmärtää portugalia. Välillä ei meinaa muistaa mitä kieltä on kenenkin kanssa puhunut ja sanat menevät sekaisin.

Satamassa on sellainen harvinaisuus kuin Sauna, mutta sinne kuuluisi olla sataman yhteydessä olevan kuntosalin jäsen. Toimiston naiset eivät tunnistaneet sukulaisuuttamme saunaan, ja kuin houkutukseksi sauna oli laitettu päälle, mutta poikain rynnätessä sinne pyyhkeet ja uimahousut mukana, olikin ovi jo lukossa! Mitä kiusantekoa. Tänään oli tyytyminen vain saunaolusiin. Huomenna täytyy päivystää vuorotellen saunan oven vieressä, etteivät löylyt vaan lipsahda ohi.

Sadetta on sitten saatu joka päivä, eikä tämäkään päivä tuonut siihen vaihtelua. Miehistömme oli varustautunut matkaan tutustumalla netissä lähiympäristöön ja niinpä suuntasimme bussilla läheiselle viinitilalle. Matka kulki pikkukylien mutkaisia kujia pitkin ja välillä näytti, että peilit jäävät kyläläisille muistoiksi. Perille päästiin ja vettä tuli kaatamalla. Ja siesta-aika parhaimmillaan, joten täytyi keksiä tunniksi tekemistä. Juoksimme sandaalit vettä roiskuen katua pitkin ensimmäiseen kaffelaan, joka osoittautui lounaspaikaksi ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Tuhdit portugalilaiset sisarukset laittoivat hyvää ruokaa, vaikkei aina tiedettykään mitä keittiöstä oli pöytään tulossa.

Itse viinitila oli 160 vuotta vanha ja naapurin Kalle ja Silviakin olivat käyneet siellä vuonna 1986.  Tilan perustaja Jose Maria Da Fonseca kuljetti 1900 luvun alkupuolella muscatelviinejä mm. Brasiliaan. Myymättä jääneet viinit tulivat takaisin keikkuvissa laivoissa. Lämpötilakin vaihteli paljon matkan aikana, mutta kaikki tämä teki viineistä erikoisen makuisia ja ne saivat omat nimen -   Torna viagem – Return journey.  Vuonna 2000 tehtiin vastaavanlainen testimatka kuuden 600 litran muscatelviinitynnyrin vuodelta 1984 kanssa ja seitsemäs jätettiin Portugaliin, jotta voitaisiin verrata, onko maussa eroa. Ero oli huomattava ja samanlainen matka tehtiin uudestaan vuonna 2007. Kyseistä viiniä on myytävänä kovalla hinnalla, mutta emme ostaneet. Täytyisiköhän sitä kokeilla itse – kaipa tynnyrin sijaan voi olla pullo ja ei kai sitä Brasiliaan tarvitse matkata ja voi kai siitä jo vähän juoda menomatkalla?

Kaiken kaikkiaan viinitilalla käynti oli hieno kokemus ja nähdä 20 900 litran suuruinen mahonkitynnyri, jossa on viiniä, oli aika elämys. Pelkät rakennukset olivat kuin historian kirjoista ja opas kertoi elävästi viinin valmistuksesta ja historiasta. Saimme maistaa muutamaa viiniä ja ostettavaa oli hyllytolkulla. Mukaan tarttui vain yksi punaviinipullo, Periquita, jonka tyhjensimme illalla lahjaresepteistä valitun lihapadan ja riisin kanssa. Jälkiruoaksi khaki – hedelmät, jotka maistuvat ehkä vähän ruusunmarjaoilta. Keittiövuorot Ankin kanssa sujuvat kuin leikki, riitaa tulee vain kumpi ennättää ensin tiskialtaan ääreen