Translate

maanantai 31. lokakuuta 2011

Lagos



Lisää kuvateksti

Terveisiä mainingeista

Miehistömme  oli avoin uusille kokemuksille ja päätimme kokeilla yöpurjehdusta Sineksestä Lagosiin.  Olimme nukkuneet pitkään ja kävelleet päivällä kaupungilla, tutustuen mm. Vasco da Gaman synnyinkotiin.
Söimme hyvin ja lähdimme kohti yötä klo 17.00, jolloin tiedossa oli pari tuntia valoisaa ja sen jälkeen saatiinkin olla pimeydessä taas aamu kahdeksaan saakka. Tuuli oli hyvä ja saimme purjehtia koko yön tähdet seurana. Ohjasimme vuorotellen käsipelillä ja valitsimme taivaalta sopivat tähdet, joita käytimme ”linjatauluina”. Se oli yllättävän helppoa ja hauskaa. Jossakin vaiheessa delfiiniparvi oli tullut viereemme jahtaamaan kaloja. Kalat säntäilivät hypellen pakoon ja eikös siinä rytäkässä taas ollut kannellekin lentänyt jo tutuksi tullut kala – nokkakala. Jo alkoivat vieraatkin uskoa meidän kalajuttuihin.

Saavuimme pimeän aikaan lähelle Lagosia ja jäimme luonnonsatamaan ankkuriin lepäämään, sillä laituriin kiinnittyminen pimeässä on riskinottoa. Mainingit kuitenkin kasvoivat niin suuriksi, että sängyssä pysyminen tuotti vaikeuksia. Olimme valvoneet melko paljon yöllä ja jokainen halusi nukkumaan, joten siirryimme valoisan tullessa Lagosin vierasvenesatamaan. Satama on suuri ja eikös Tommy taas ollut ennättänyt tänne ennen meitä.
Sataman lähellä oli upean näköiset kalliot ja hiekkarannat, jonne pääsi mukavasti jollalla. Pakkasimme mukaan uimavarustuksen ja kamerat vesitiiviiseen kassiin ja hyppäsimme jollan kyytiin. Rantauduimme nätisti maininkien mukana ja vedimme jollan ylös hiekkarannalle. Uimme ja nautimme auringosta, pitkästä aikaa. Mainingit olivat melko korkeita ja lapset sukeltelivat niiden läpi aikuisten valvoessa vieressä. Osa rannalla olijoista vain nautti elämästä. Vietimme rannalla muutaman tunnin ja miehillä oli useampia strategioita, kuinka pääsisimme pois rannasta kumoamatta jollaa veteen.

Toteutimme seuraavan strategian uimapuvuissa, pelastusliivit pakattuna jollan suojaisimpaan paikkaan:
Työnsimme jollan veteen, minä ja Anki pidimme  keulaa korkealla ja sopivan hetken tullessa hyppäsimme reunalle (sukelsimme pää edellä jollaan ja loppuvartalo tuli kuin hidastetusta filmistä perässä) miesten hypätessä takaosasta onnistuneesti jollan sisälle. Kymmenen nykäisyä moottorista, eikä merkkiäkään käynnistymisestä, mutta yhdestoista onnistui ja siinä vaiheessa kai rannalla olijat alkoivat ablodeerata.
Onneksi tapahtumasta ei ole valokuvia, vaan ainoana muistona hässäkässä lauennut paukkuliivi. Toimipahan sekin, vaikka oltiin oltu skeptisiä sen suhteen.
Nauroimme äyskäröidessämme vettä jollasta niinpaljon, ettei jolla meinannut pysyä pinnalla.

Ei kommentteja: