Sesimbra vai mikä se nyt olikaan?

Hieno rivi Muscatelia

Kuin Draculan linnassa

Ammattilaiset...

Paikkojen nimiä on tullut sitä vauhtia, ettei muisti enää jaksa rekisteröidä uusimpia. Yleisin tai oikeastaan hauskin kysymys muiden purjehtijoiden miettiessä käydyn mansikkapaikan nimeä onkin että no missä maassa olit? Ja vasta sen jälkeen - no mikä paikka se olisi voinut olla?
Eli olemme siis vieläkin Portugalissa ja teimme Nordströmmien / Pohjoisvirtalaisten kanssa hyvän päiväpurjehduksen tänne Paraisten Venekerhon lipun liehuessa mesaanin mastossa. Anki on luvannut kertoa miehistön näkökulmasta ensimmäistä päivää Atlantin aalloilla, joten saatte ottaakin sitä varten ruotsinkielen oppikirjat esille, sillä teksti tulee sillä toisella kotimaisella. Täällä on viime päivinä puhuttu suomea, ruotsia, englantia, ranskaa ja yritetty ymmärtää portugalia. Välillä ei meinaa muistaa mitä kieltä on kenenkin kanssa puhunut ja sanat menevät sekaisin.

Satamassa on sellainen harvinaisuus kuin Sauna, mutta sinne kuuluisi olla sataman yhteydessä olevan kuntosalin jäsen. Toimiston naiset eivät tunnistaneet sukulaisuuttamme saunaan, ja kuin houkutukseksi sauna oli laitettu päälle, mutta poikain rynnätessä sinne pyyhkeet ja uimahousut mukana, olikin ovi jo lukossa! Mitä kiusantekoa. Tänään oli tyytyminen vain saunaolusiin. Huomenna täytyy päivystää vuorotellen saunan oven vieressä, etteivät löylyt vaan lipsahda ohi.

Sadetta on sitten saatu joka päivä, eikä tämäkään päivä tuonut siihen vaihtelua. Miehistömme oli varustautunut matkaan tutustumalla netissä lähiympäristöön ja niinpä suuntasimme bussilla läheiselle viinitilalle. Matka kulki pikkukylien mutkaisia kujia pitkin ja välillä näytti, että peilit jäävät kyläläisille muistoiksi. Perille päästiin ja vettä tuli kaatamalla. Ja siesta-aika parhaimmillaan, joten täytyi keksiä tunniksi tekemistä. Juoksimme sandaalit vettä roiskuen katua pitkin ensimmäiseen kaffelaan, joka osoittautui lounaspaikaksi ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Tuhdit portugalilaiset sisarukset laittoivat hyvää ruokaa, vaikkei aina tiedettykään mitä keittiöstä oli pöytään tulossa.

Itse viinitila oli 160 vuotta vanha ja naapurin Kalle ja Silviakin olivat käyneet siellä vuonna 1986.  Tilan perustaja Jose Maria Da Fonseca kuljetti 1900 luvun alkupuolella muscatelviinejä mm. Brasiliaan. Myymättä jääneet viinit tulivat takaisin keikkuvissa laivoissa. Lämpötilakin vaihteli paljon matkan aikana, mutta kaikki tämä teki viineistä erikoisen makuisia ja ne saivat omat nimen -   Torna viagem – Return journey.  Vuonna 2000 tehtiin vastaavanlainen testimatka kuuden 600 litran muscatelviinitynnyrin vuodelta 1984 kanssa ja seitsemäs jätettiin Portugaliin, jotta voitaisiin verrata, onko maussa eroa. Ero oli huomattava ja samanlainen matka tehtiin uudestaan vuonna 2007. Kyseistä viiniä on myytävänä kovalla hinnalla, mutta emme ostaneet. Täytyisiköhän sitä kokeilla itse – kaipa tynnyrin sijaan voi olla pullo ja ei kai sitä Brasiliaan tarvitse matkata ja voi kai siitä jo vähän juoda menomatkalla?

Kaiken kaikkiaan viinitilalla käynti oli hieno kokemus ja nähdä 20 900 litran suuruinen mahonkitynnyri, jossa on viiniä, oli aika elämys. Pelkät rakennukset olivat kuin historian kirjoista ja opas kertoi elävästi viinin valmistuksesta ja historiasta. Saimme maistaa muutamaa viiniä ja ostettavaa oli hyllytolkulla. Mukaan tarttui vain yksi punaviinipullo, Periquita, jonka tyhjensimme illalla lahjaresepteistä valitun lihapadan ja riisin kanssa. Jälkiruoaksi khaki – hedelmät, jotka maistuvat ehkä vähän ruusunmarjaoilta. Keittiövuorot Ankin kanssa sujuvat kuin leikki, riitaa tulee vain kumpi ennättää ensin tiskialtaan ääreen