Dominica ja Portsmouthin kaupunki

Wc- paperia

Dominica on vehreä ja uniikki saari. Turismi on vielä melko pientä ja asukkaitakin on vain 65 000, joten tuntee löytäneensä jotakin alkuperäisen kaltaista saarella kierrellessä. Kävelimme tiistaina vieraiden kanssa kaupungin läpi eikä kukaan tyrkyttänyt mitään, kaupat olivat vaatimattomissa rakennuksissa ja hintataso alhainen. Värikkäät rakennukset kuuluvat tänne Karibian teiden varsille ja mielikuvitusta on tosiaan käytetty väreissä ja muodoissa.

Söimme 2 euron täyttävän lounaan – kanaa ja perunaa. Kyytipojaksi osa porukasta tyytyi veteen, toiset joivat paikallista Kubuli- olutta. Teimme katsauksen leipäkauppaan ja kouluun, viimemainittu kertoi olevansa huumevastainen koulu ja jossa kaikilla oppilailla oli siistit kouluasut. Sämpylöitä taas myytiin hintaan 25 senttiä kappale, koko vastasi meidän puolikasta patonkia ja kun sellaisen sai käteen uunituoreena, oli jokaisen meistä haukattava niistä palanen.

Keskiviikkona otimme saarikierroksen kohteeksi kansallispuiston, josta löytyi myös yksi saaren monista vesiputouksista. Meille kaikille sademetsässä käynti olisi ensimmäinen. Kansallispuisto oli melko korkealla ja kuumaan ilmaan tottuneena olimme kaikki melko kevyessä vaatetuksessa, joten kylmä ilma tuntui aluksi oudolta ja sai ihon kananlihalle. Otimme oppaan, joten saimme enemmän irti kierroksesta.

Sademetsästä löytyy arkipäivään niin lääkettä, syötävää kuin vessapaperia ja vaikka mielikuva rehevästä metsästä oli valmiina, oli se kuitenkin vielä mielikuvaa rehevämpi. Sen sijaan eläinten puuttuminen oli ehkä pettymys, olimme kaikki odottaneet näkevämme enemmän elämää metsässä, ja se vähäinen elämä olikin turistien aikaansaamaa.

Vesiputous oli hieno kokemus – sen kauneus oli uskomaton ja elämys uida kristallinkirkkaassa vedessä ja istua kovalla voimalla putoavan veden alla oli päivän kohokohta. Vesi oli paikka paikoin niin syvää, etteivät jalat ylettyneet pohjaan, joten siellä voi sukellella huoletta. Pitkästä aikaa sai uida makeassa vedessä ja se tuntui luksukselta ainaisen suolaveden jälkeen. Olimme Vinsen, Olwen ja Hentin kanssa tyytyväisiä, että olimme innostuneet uimaan, sillä harvoin tulee elämässään käytyä uimassa vesiputouksen alla. Sanna ja Jarkko keskittyivät uimareiden kuvaamiseen, joten saimme hienoja kuvia uintireissusta.

Olimme istuneet Hiacessa useamman tunnin ajan auton ajellessa serpentiini- ja neulansilmäteitä ylös ja alas ja näimme matkalla tienvarteen hylättyjä autonromuja tuhansittain ja melko erilaisia asuntoja, osa luksustason omakotitaloja ja osa vaatimattomista materiaaleista kyhättyjä hökkeleitä.
Teitten tekemine saarelle ole ollut helppo tehtävä, sillä maaston korkeuserot ovat suuria ja matkanteko olikin melko hidasta. Suoria tieosuuuksia ei montaa mahtunut kuuden tunnin ajomatkaan, mutta onneksi kukaan ei voinut pahoin.

Dominica

Dominca

Saint Lucia

Olwe ja  kummipoika Vinse

Upeat näkymät ylhäältä

Kaikki osaavat käyttää kännykkää...

Pojat päivädrinkeillä

Martiniquesta jäi muistoksi vain Spotin lähettämä sijaintipiste blogiin, sillä emme menneet lainkaan maihin, vaan nukuimme ankkurissa. Olimme luvanneet olla Dominicassa maanantai-iltana, jolloin vieraamme saapuivat kylmästä Suomesta.

Aamustartti kuudelta sisälsi dramatiikkaa, sillä naapuriveneen ankkuri oli pettänyt ja se lipui meidän veneen kylkeen. Eikä kaverin seuraava ankkurointi onnistunut sen paremmin, sillä vene oli hetken kuluttua seuraavan veneen kyljessä. Olisi kai pitänyt toivoa kaverille Hyvää Päivää.

Mutta ei meidän päiväkään ollut kirjasta ” Unelma purjehdukset”, sillä seuraavat neljä tuntia suolavettä tunki veneeseen joka puolelta. Matot olivat märät, radion yläpuolelta lappoi vettä patjalle ja ikkunat valuttivat vettä työtasolle. Martiniquen ja Dominican välillä aallot olivat lyhyitä ja tuuli puhalsi parhaimmillaan 15 m/s ja aallokko oli korkea. Meno tuntui hankalammalta kuin Atlantilla konsanaan.

Saavuimme Portsmouthin kaupungin edustalla olevaan Prince Rupertin lahteen ja laskimme jollan alas, kiinnitimme moottorin ja kiirehdimme selvittämään maahantulovirallisuuksia. Aikaa oli alle tunti ja toimisto oli toisella puolella lahtea, joten saimme kaasutella vaatteemme märiksi. Saimme tällä kertaa helpolla luvan olla maassa ja pääsimme kaupan kautta takaisin veneelle nopeasti. Kuivattavaa veneessä piisasi ennen vieraiden saapumista. Ja iltapalakin olisi kiva olla valmiina.

Kaikenmaailman hedelmän myyjää ja avuntarjoajaa parveili veneen ympärillä ja diplomaattisesti ilmoitimme palaavamme huomenna asiaan. Kavereilla oli kova kisa lahteen saapuvista asiakkaista, mutta jotenkin he jakoivat alueensa ja asiakkaansa.

Vieraamme saapuivat mutkaisen ja kuoppaisen taksimatkan jälkeen ja saivat kokea heti jolla-ajelun veneelle. Koska meitä oli nyt kymmenen päivän ajan kuusi henkeä, se tietää kahta jolla matkaa maihin ja tavaroiden paljoutta veneessä, mutta sopu sijaa antaa.  Lapset tuumasivat kysyessäni mahdutteko nukkumaan pistopunkkaan, että ”kyllä me mahdutaan, ei me niin paksuja olla”.

Saint Lucia

Lucian päivä meni ohi jo ajat sitten, mutta valoa täällä on vaikka muille jakaa - aurinko paistaa sen verran kirkkaasti, ettei ulos ole koskaan asiaa ilman aurinkolaseja.

Saavuimme tänne Rodney Bayn ankkurilahteen torstaiaamuna ja koska oli Hentin nimipäivä, laitoin englantilaisen aamiaisen sankarille. Purjehdimme yön yli ja kuinka se taas tuntui tahkoamiselta parin viikon ankkurissa olon jälkeen. Jotenkin useamman yön purjehdukset sujuvat helpommin kuin yhden yön!

Lahti oli miehitetty lukuisilla veneillä meidän saapuessa ja toinen mokoma oli marinassa. Tähän saakka olemme olleet omavaraisia sähkön ja veden suhteen, joten ankkurissa on pärjätty hyvin, mitä nyt jolla-ajelua varten saa suojata tavaroita suolaroiskeilta…

Kilpikonnat täälläkin uiskentelevat veneen vieressä, mutta nyt emme ole törmänneet yhteenkään jollalla, niin kuin tapahtui Barbadoksella – konna oli yhtä hämmästynyt kolahduksesta kuin me! Koralleja on vähänlaisesti pohjassa, kun snorkalsimme eilen ja kaloja löytyi muutamaa sorttia. Taitavat molemmat kärsiä populaatiosta, mikä kelluu yläpuolella – tuli vähän syntinen olo…

Barbadoshan itsenäistyi vuonna 1966 ja Saint Lucia on vielä tuoreempi tapaus – itsenäisyyden se sai vuonna 1979, joten olemme melko nuoressa valtiossa. Kun poistuu ns. turistien alueelta, köyhyys näkyy ja mielessä käväisikin, että miltähän Suomi aikoinaan on näyttänyt tämänikäisenä? Asukkaita maassa on 156 000 ja rahana on itä karibian dollari. Hintataso on huomattavasti halvempi kuin Barballa, niin ruoassa kuin kaikessa muussakin. Bussimatka maksoi 0,40 e…

Lähinnä turisteja varten on rakennettu ostoskeskuksia, missä myydään länsimaisia merkkituotteita verovapaaseen hintaan. Lentoja tänne saapuu useita kertoja viikossa Kanadasta, Usa:sta ja Englannista sekä tietysti muilta lähisaarilta.

 Maahantulomuodollisuudet hoituivat tiukkailmeisiltä virkamiehiltä nopeasti, sillä täytettävä kaavake kopioitui kalkeerauspaperin avulla heti neljäksi. Lahteen tullessa meillä oli asianmukaisesti keltainen (Q) lippu ja Saint Lucian lippu saalingeissa, joten ei tullut niistäkään valituksia. (Q-lipulla pyydetään lupaa tulla maihin) Itse Saint Lucian lipun sininen pohja kuva valtavaa Atlanttia, 2 kolmiota kuvaavat tulivuoren huippuja, jotka katsovat taivaaseen toivon symboleina. Keltainen väri kuvastaa aurinkoa ja musta ja valkoinen kertovat saaren eurooppalaisesta ja afrikkalaisesta kulttuuriperinnöstä.

Lippuja täällä saa vaihtaa tämän tästä valtioiden vaihtuessa eikä sitä aikoinaan kotipuolessa ollessa paljon Karibiasta tiennyt, muuta kuin turkoosin meriveden. Valuuttakin vaihtuu samaan tahtiin, mutta dollarit käyvät usein – niillä maksaminen tulee vain kalliimmaksi. Sama prepaid- puhelin ja nettikortti onneksi käy useammassa maassa. Netin asennuksessa vaan menee hermot, tänäänkin olin pari tuntia kaupassa eikä sitä saatu toimimaan ja jatkoin yrityksiä veneellä saman verran, mutta turhaan…. Kyllä siinä teki mieli heittää kone ja kortti porkkanapateen seuraksi. Nyt olen sitten paikallisessa nettilässä ja matkalla taas Digicelin myymälään.

Rodney Bay

Paikallista suolaheinää, mistä tein mehua liottamalla kuumassa vedessä!

Barbados saa jäädä

Tänään siirrämme keulan kohti St Luciaa, katsotaan mitä sieltä löytyy!

Karibialainen bussimatka

Kävelimme lauantaiaamuna bussiasemalle ja suuntana Harrison Cave, eli tippukiviluolat.

Vilinä oli melkoinen, sillä aamuvirkut olivat jo käyneet ostamassa tuoretavarat torilta ja käyneet kaupassa. 5-6 muovikassin kera odotteli usea pyöreä, tumma nainen bussin tuloa. Kysyttyämme neuvoa mistä bussi lähtee, saimme käskyn hypätä bussiin ja kun ollaan maassa nimeltään Little England, käynti bussiin oli vasemmalta sivulta, kuskin istuessa rastaletteineen oikealla puolella.

Apulaisia oli kaksi - toinen, nuori poika, söi ananasta istuen moottorikopan päällä ja toinen, nuori nainen huitoi ulkona kyytiläisiä sisään. Samaan aikaan kuski katosi jonnekin ja tuli 10 minuutin kuluttua. Kymmenien tuuttausten ja huutojen saattelemana kuski kurvasi ulos asemalta ja kaasutteli mutkat suoraksi kaupungin halki. Joskus jonkun huitoessa pysähdyksen merkiksi, lyötiin losssit pohjaan ja jompikumpi apulaisista hyppäsi ulos huitomaan asiakkaita sisälle. Kun kaikki oli saatu mukaan, apuri pamautti oven vieressä olevaa peltiä pari kertaa lähdön merkiksi kuskille. Ja sitten taas mentiin.

Rahastus tapahtui matkan aikana - rastalettinen nainen farkuissaan ja t- paidassaan laahusti käytävällä, ottaen jokaiselta 2 dollarisen, mytäten sen takataskuun. Myöhemmin ne laitettiin pakastuspussiin, joka lojui moottorikopan päällä.

Rap tai Reggae musiikki soi täysillä, niin ettei vierustoverin puhetta kuullut, vaikka kuinka yritti sinnitellä. Välillä kuski tai apurit huutelivat tutuille tervehdyksiä auki olevista ikkunoista, välillä kuski laitteli tekstiviestejä menemään. Olimme ainoat vaaleaihoiset ja näytimme ilmeillä, että näinhän meillä Suomessakin matkataan, eihän tässä mitään outoa ole!

Matka kiemurteli läpi paikallisten asuinalueiden ja ohimenevät talot vaihtelivat tyyleiltään kovasti – oli lautahökkeliä aaltopeltiaidalla reunustettuna tai hienoja, rapattuja kivitaloja hoidettuine puutarhoineen. Eläimiä - oli se sitten koira tai kissa, lehmä tai lammas - ei juuri näkynyt matkalla. Mutta sen sijaan pikku juomaravintoloita oli tämän tästä ja miehet siellä nauttivat lauantaiaamusta, olipa joku jo nukahtanut kadulle.

Bongattu linja-autoasemalla!

Pääsimme perille ja nauroimme, miettiessämme vastaavanlaista matkatoteutusta välille Parainen –Turku.

ITSE TIPPUKIVILUOLA

Bridgetownin kraanavesi saadaan tippukiviluolasta, vesi on juomakelpoista ja erittäin hyvää. Luola löydettiin 1600- 1700 luvulla ja nimensä se sai silloisen maanomistajan sukunimen mukaan.

Kävimme noin 60 metriä syvällä olevassa luolassa tunnin kestävän opastetun kierroksen - saimme upeita kuvia, paljon tietoa ja vaatteemme märiksi ylhäältä tippuvasta vedestä. Ja vaikka käynti oli ”perusturisti ” tavaraa, oli se kuitenkin käymisen arvoinen.

Ulkona meitä odotti hauskin yllätys. Kymmenkunta apinaa kiipeili rehevissä puissa ja jokunen utelias poseerasi aikansa kameramme edessä, hypäten sitten kyllästyneenä kavereidensa luokse. 

Paikallislehti Midweek Nationista luettua

Termiitintorjuntaa – Green´s termite service

Puun kaatoa ja trimmausta -Dave´s  Super Cut, tree trimming service

The Codrington school – ainut kansainvälinen koulu Barbadoksella, etsii musiikin/draaman opettajia työtehtäviin.

Vuokralle tarjotaan kalustettu yksiö hintaan 875 East Caribian Dollars (reilut 300 e)

Toyota Yaris vm 2011 48 500 ECD, noin 17 000 e 

Facial Swedish Massage, Golden Touch Spa

Halutaan teuraskarjaa, Wanted livestock for slaughtering, pigs, sheep, goat and cows.

 Hemmottele itseäsi, Pamper yourself, by nail techician Judy

Barbadoksen Gold Cupissa (laukkakisassa) voittajahevonen saa 115 000 ECD reilut 30 000 e 

Rengasliike: Bridgestone 185/60R14 Potenza G3  222,08 East Caribian dollars n. 80 euroa

Suomalainen risteilyalus Kristiina Cruisers Katarina kävi ensimmäistä kertaa Bridgetownissa

Barbadoslainen laulaja Rihanna  seurasi Lakers – Memphis Grizzlies  koripallo- ottelua Los Angelesissa

Kuolin ilmoituksissa Sunrise (auringon nousu) syntymäpäivän edellä ja Sunset (auringonlasku) kuolinpäivän edellä.

BHTA eli Barbadoksen hotelli- ja turismiyhdistys lupaa säilyttää työpaikat v.2012

Paikallisia poliiseja

Ei niillä paikallisilla NIIN paksut hiukset ole, etteikö voisi lisää ommella

Kampaajalla vaan naurettiin ja pidettiin hauskaa

Jollalla auringonlaskun aikaan

Nyt ovat mastot ja puomit sekä tuulimittari kunnossa ja kustannukset olivat kai kohtuulliset, sillä kaikki kulut yhteenlaskettuna tekivät alle 350 euroa ja siinä oli mukana työt ja tarvikkeet. Hentti taistelee vielä vuotavan kuumanvedenvaraajan kanssa, tosin käyttövesi on meriveden lämmön ansiosta jo 28 asteista (säiliöhän on veneen pohjassa) ja se on ihan kiva suihkulämpötila kuuman päivän päätteeksi.

Kävin eilen jalkahoidossa ja sain siinä samalla seurailla Bridgetownin kampaajan arkea. Meno oli hulvatonta, siellä katsottiin tv:tä ja dvd:tä unohtaen välillä, että ollaan töissä. Melu oli melkoinen ja kaikki nauroivat iloisesti koko ajan, välillä syötiin ruokaa, pestiin omia kasvoja ja vastailtiin omaan puhelimeen ja unohdettiin asiakas. Juoksipa joku kadulle välillä katsomaan, kuka siellä autolla tuuttaa.

 Jalat tuli hoidettua hyvin,tuskin hygieniataso Suomessa kävisi, mutta eipä tuo ollut kallistakaan, aikaa meni pari tuntia ja hinta oli parikymppiä euroissa. Kampaajat tekevät pääasiassa suoristuspermanentteja (kuuden viikon välein) sekä letityksiä. Irtolisäkkeet ja pidennykset kuuluvat myös arkipäivään. Kadulla näkee upeita luomuksia letityksistä ja irtohiuksista tehtyinä. Täällä olisi paljon opittavaa afrohiuksista, jos olisi aikaa siihen.

Itsepalvelupesulaa ei löytynyt, joten pesetimme lakanat ja hankalimmat käsinpestävät pyykit pesulassa ja lasku oli melkoinen, 70 euroa.  Keulan tuplalakana on vain niin iso, ettei meillä ole mitään niin isoa astiaa mukana, missä sen voisi pestä, jollei jollaa laske sellaiseksi. Pikkupyykki on helppo pestä käsin eikä täällä nykyisin juuri muuta tulekaan tässä helteessä.

Saimme vihdoinkin kaasupullot täytettyä, sillä tähänasti suomalainen kaasupullo on ollut kummajainen, eikä siihen ole saanut täytettä. Paikka oli hankalasti löydettävissä ja niinpä meidän oli otettava taksi sinne. Jos barbadoslaiset olisivat vähänkään fiksuja, voisi vaikka maahantuloviranomaisilla olla A4 kokoinen infopaperi, jossa olisi kerrottu veneilijän tarvitsemat palvelut, kuten kaasu, diesel, itsepalvelupesula, vedenosto, jätteet, venetarvikeliikkeet, ruokakaupat jne. Saisivat varmasti muutaman lantin enemmän veneilijöiltä kassaansa. Uskaltaisikohan tuota ehdottaa…