Translate

torstai 26. tammikuuta 2012

Dominica

Dominca

Saint Lucia

Olwe ja  kummipoika Vinse

Upeat näkymät ylhäältä

Kaikki osaavat käyttää kännykkää...

Pojat päivädrinkeillä


Martiniquesta jäi muistoksi vain Spotin lähettämä sijaintipiste blogiin, sillä emme menneet lainkaan maihin, vaan nukuimme ankkurissa. Olimme luvanneet olla Dominicassa maanantai-iltana, jolloin vieraamme saapuivat kylmästä Suomesta.

Aamustartti kuudelta sisälsi dramatiikkaa, sillä naapuriveneen ankkuri oli pettänyt ja se lipui meidän veneen kylkeen. Eikä kaverin seuraava ankkurointi onnistunut sen paremmin, sillä vene oli hetken kuluttua seuraavan veneen kyljessä. Olisi kai pitänyt toivoa kaverille Hyvää Päivää.
Mutta ei meidän päiväkään ollut kirjasta ” Unelma purjehdukset”, sillä seuraavat neljä tuntia suolavettä tunki veneeseen joka puolelta. Matot olivat märät, radion yläpuolelta lappoi vettä patjalle ja ikkunat valuttivat vettä työtasolle. Martiniquen ja Dominican välillä aallot olivat lyhyitä ja tuuli puhalsi parhaimmillaan 15 m/s ja aallokko oli korkea. Meno tuntui hankalammalta kuin Atlantilla konsanaan.

Saavuimme Portsmouthin kaupungin edustalla olevaan Prince Rupertin lahteen ja laskimme jollan alas, kiinnitimme moottorin ja kiirehdimme selvittämään maahantulovirallisuuksia. Aikaa oli alle tunti ja toimisto oli toisella puolella lahtea, joten saimme kaasutella vaatteemme märiksi. Saimme tällä kertaa helpolla luvan olla maassa ja pääsimme kaupan kautta takaisin veneelle nopeasti. Kuivattavaa veneessä piisasi ennen vieraiden saapumista. Ja iltapalakin olisi kiva olla valmiina.

Kaikenmaailman hedelmän myyjää ja avuntarjoajaa parveili veneen ympärillä ja diplomaattisesti ilmoitimme palaavamme huomenna asiaan. Kavereilla oli kova kisa lahteen saapuvista asiakkaista, mutta jotenkin he jakoivat alueensa ja asiakkaansa.

Vieraamme saapuivat mutkaisen ja kuoppaisen taksimatkan jälkeen ja saivat kokea heti jolla-ajelun veneelle. Koska meitä oli nyt kymmenen päivän ajan kuusi henkeä, se tietää kahta jolla matkaa maihin ja tavaroiden paljoutta veneessä, mutta sopu sijaa antaa.  Lapset tuumasivat kysyessäni mahdutteko nukkumaan pistopunkkaan, että ”kyllä me mahdutaan, ei me niin paksuja olla”.

Ei kommentteja: