Bridgetown by river

Visitor menossa maahantulo viranomaisten luo

Visitor tulossa pois  satama-alueelta

Ensimmäinen lokikirja päättyi sopivasti ja seuraava otettiin käyttöön

Rautakaupassa myyjän vieressä ja takana kassivastaava

Ihania tuulettimia on joka puolella

Tavan turistit menossa katamaraaniristeilylle

Linja-autoaseman kuppiloita

Kolibri, kunhan sen löytää kuvasta.

Ankkurimme on Barbadoksella, saaren pääkaupungin Bridgetownin edustalla olevan Carlisle Bayn pohjalla 9 metrin syvyydessä ja pysyykin siellä seuraavan viikon ajan. Ensimmäiset päivät ovat kuluneet etsiessä metalli- sekä sähkömiestä, sillä uusi Ivecomme ei nykyisin halua startata, mutta sen tehtyään ei suostu pysähtymään. Saavuttuamme tänne, saimme tunnin yritysten ja mittaripaneelin ruuvauksen jälkeen sen lopulta sammumaan.
Alkuun lista rikkoutuneista osista tuntui pitkältä, mutta jos sitä vertaa takana oleviin maileihin, alkoi ymmärtää, että takanamme oli melkeinpä 3-4 normalia Suomen sesonkia vastaava mailimäärä. Joka kesähän sitä jotakin menee rikki.

Jolla- ajelu kaupungille 30 asteen helteessä tuntui epätodelliselta kilpikonnan uidessa vieressä. Kaupungin värikkäät rakennukset kertoivat meidän saapuneen Karibialle ja ihmisten keinuvan rento kävelytyyli varmisti sen. Taksin tarjoajia oli joka kulmalla ja äänekäs puheensorina täytti pääkadun. Ihmiset kulkevat nahkasandaaleissa ja ovat pukeutuneet värikkäästi ja naisilla suurimmalla osalla on peruukki, joka on tietysti suoraa tai loivempikiharaista hiusta. Näitä peruukki- ja irtolisäkemyymälöitä löytyy joka kulmalla.

Saari itsenäistyi Englannin alaisuudesta vuonna 1966 ja itse Bridgetown on n.400 vuotta vanha. Paikallisoppaan mukaan George Washington poistui kotimaastaan vain tänne Barbadokselle! Saarivaltio on 23 km leveimmillään ja 34 km pitkä.

 Asukkaita täällä on noin 280 000, joidenka juuret ovat pääasiassa Afrikasta - orjuusajoilta, joka lopetettiin vuonna 1834.  Katukuvassa siis jokainen vaaleaihoinen on oletettavasti turisti, joka on saapunut tänne lentäen tai vesiteitse. Satama-alue on täynnä valtavan kokoisia risteilyaluksia. Sanomattakin on selvää, että turismi on rynnännyt ykkössijalle rahantuojana. Rahaa otetaan vastaan sekä Amerikan että paikallisen dollarin muodossa.

Täällä Barbadoksella  työttömyys on ratkaistu helposti – palkataan yhden henkilön työn tekemiseen vähintään viisi ihmistä ja ongelma on pois pyyhkäisty. Saimme siitä kaksi hyvää esimerkkiä.

Ilmoittautuminen maahantuloviranomaisille:

Tapahtuu luksusristeilijöiden terminaalissa. Alueelle pääsyä varten saat rintaan laitettavan vierailukortin. Ensimmäisenä terveysviranomaisen tarkistus, että et kanna mitään sairauksia maahan saapuessa tapahtuu täyttämällä kaavake, jonka vannot totuudenmukaiseksi. Lisäksi tarvitset veneen paperit, passit ja miehistölistan.

Tämän jälkeen siirryt kerrosta alemmaksi seuraavan virkailijan luokse ja tarvitset taas uuden miehistölistan, passit ja erinäistä tietoa veneestä. Seuraava virkailija on kakkoskerroksessa ja taas uudet kysymykset mistä tullaan ja mihin mennään ja kolmas miehistöluettelo, passit ja etc. Kaikki tämä vei aikaa vähintään puolitoista tuntia. Mutta lupa saatiin, varsinkin kun ei ollut aseita eikä rottia veneessä. Niidenkin perään kyseltiin.

Rautakaupassa:

Sisääntulon yhteydessä kassit otettiin säilöön ja sait teipatun numerolapun takuuksi kasseista. Kaupassa myytiin massiivipuisia ovia ja kiinalaisia pöytäliinoja vierekkäin, mutta myyjältä kysymällä löytyi ruuvi- ja mutteriosasto. Myyjiä tai apulaisia oli runsaanlaisesti, näköpiirissä oli koko ajan ainakin kuusi.

 Ostosten löydyttyä  myyjä ohjasi asiakkaan ostoksineen pöydän luo, jossa 4-5 naista istui tietokoneiden äärellä, yhden tehtävänä oli laulaa kaiuttimista tulevaa musiikkia kova äänisesti ja kaksi muuta olivat hengessä mukana, yhden alkaessa kysellä nimeä ja puhelin numeroa - molemmat tuottivat suuria ongelmia kirjoittaa, onneksi sukunimi ei ollut Äkkijyrkkä tai Mäenpää, sillä kirjaimia ei olisi edes löytynyt koneelta.

Työ kävi hitaasti ja sen päätyttyä kysyin, josko voin laittaa tavarat tiskiltä haettuun reppuun? Ei herranjumala, nyt oli siirryttävä seuraavalle tiskille keskelle kauppaa missä maksu suoritettaisiin. Ostokset siirrettiin kasseista huolehtivan tiskille myyjän avustuksella. Kyseltyämme, mistä kassa tietää, mitä olemme ostamassa, selvisi, että datatäti oli lähettänyt koneella postia kassalle. Maksun suoritettua sai kuitin, jota kassienvartija luki moneen kertaan, laittoi kolme leimaa ja tarkisti tavaroiden määrän täsmäävän ja tämän jälkeen n.4 euron ostokset sai laittaa kassiin.

Laskin siinä odotellessani henkilökuntaa olevan parisenkymmentä ja asiakkaita kolme. Van eipä tullut stressiä kenellekään ja tuskinpa valittavat työpäivän kamaluutta illalla kotona…